Vierailija

En yhtään jaksaisi lapsen pelleilyjä. Kaikkein pahimpia on tempaukset, jotka tehdään iloisella naamalla, vanhempia tahallaan ärsyttäen. Juostaan karkuun, kun pitäisi mennä ihan toiseen suuntaan jne. Raivoaminen olisi jotenkin helpompi kestää.



Huutamisesta ja välillä liian kovista otteista tulee todella huono omatunto. Mutta kun ei pysty hillitsemään itseään... Mikä siinä oikein ärsyttääkään niin paljon?

Sivut

Kommentit (48)

Ehkä vasta sit 50-vuotiaana?

Kysyisinkin sinulta pikemminkin, MIKSEI TEILLÄ OLE TILAA ANTAA LAPSELLESI UHMAA TULLA? Onko jokin kriisi tai luurankoja kaapissa? Lapsi vaistoaa kaikenlaiset ongelmat taustalla ja ymmärtää, ettei tässä ajassa ja tilanteessa ole hänen omalle uhmalleen ja kasvulleen tilaa. Eikö hän luota vanhempiensa ehdottomaan rakkauteen, kun ei uskalla uhmata?





Vierailija:

Lainaus:


Vierailija:

Lainaus:


Oiskohan nyt jo korkea aika alkaa opettamaan lapselle TAPOJA?!?! Oletko selaisista koskaan kuullut kuin käytöstavat? Lapsesi ei ainakaan ole..Et jospa nyt sitten, ennen kuin todella on liian myöhäistä!



T.2-vuotiaan pojan äiti, jonka lapsi ei kuuna päivänä tekisi tuollaisia temppuja!




niinkin tärkeä itsenäistymisen ja oman tahdon löytämisen vaihe kuin uhma pois? Uhma ei ole sama kuin ei tapoja. Uhma on se kun niitä tapoja koetellaan ja ne joilta tämä puuttuu on siihen joku syy, sairaus yleensä.




Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minulla ei ole oikeastaan mennyt hermot koskaan 2-vuotiaan kanssa (tai sitten aika kuultaa muistot). Sen ikäisen kun voi vain kaapata kainaloon ja sitä tietää, ettei kaikki vielä yläpäässä pelaa.



Mutta 4-5-vuotiaana kansssa sitä vasta hermot meneekin....

Uhma on joku sellainen pakko, ihan kuin joku ääni käskisi lasta. Meillä lapsi saattaa nimittäin alkaa uhman silloinkin kun saa kaiken huomion, luetaan yhdessä kirjaa tai tehdään muuta mukavaa. Yht äkkiä tulee vain joku ja lapsi haluaakin tehdä asian ihan toisella tavalla, ihan vaan huvikseen. Sitten on myös tuo kiusanteko, silmät kiiluen mennään juuri sinne mikä on kiellettyä. Ja kyse ei ole todellakaan siitä ettei osaisi tapoja, päinvastoin, koko idea menee piloille jos kukaan ei huomaa (lapsi varmistaa sen kyllä ;-).

Vierailija:

Lainaus:


Oiskohan nyt jo korkea aika alkaa opettamaan lapselle TAPOJA?!?! Oletko selaisista koskaan kuullut kuin käytöstavat? Lapsesi ei ainakaan ole..Et jospa nyt sitten, ennen kuin todella on liian myöhäistä!



T.2-vuotiaan pojan äiti, jonka lapsi ei kuuna päivänä tekisi tuollaisia temppuja!




niinkin tärkeä itsenäistymisen ja oman tahdon löytämisen vaihe kuin uhma pois? Uhma ei ole sama kuin ei tapoja. Uhma on se kun niitä tapoja koetellaan ja ne joilta tämä puuttuu on siihen joku syy, sairaus yleensä.

Kamala olo kun " joutuu" huutamaan ja ottamaan kovastikin kiinni, mutta muuten hajoittaisi paikat ja itsensä :/ Meillä kyllä osaksi on ihan huomionhakua, kun perheessä on 2-kuinen pikkusiskokin, parhaamme tehdään että esikoinen saisi tarvitsemansa huomion ja myös sitä positiivista palautetta eikä aina pelkkää EI!:tä. Väsyttävää mutta jokseenkin sitä mitä odotettiinkin, on noita 2-vuotiaita nähty...

Tuo on totta, jos vauva itkee, niin pinna palaa helpommin. Jos saa taas hetkisen omaa aikaa, niin kummasti alkaa elämä hymyillä uudelleen. Onneksi ovat vain hetkittäisiä nämä " pimahtamiset" .

Vierailija:

Lainaus:


Ja on sekin tärkeetä et lapsi huomaa jos vanhempi on vihainen. Oppii näin käsittelemään omiakin negatiivisia tunteitaaan. Elämää tää vaan on, eikä kukaan meistä oo yli-ihminen.




Minä näytän (harvoin, olen lehmänhermo) että olen vihainen, jos lapsi on tehnyt jotain jonka olen ihan pari sekuntia sitten kieltänyt. Kun lapsi huutaa tai raivoaa, yritän pitää itseni aikuisena ja antaa lapsen purkaa omia tunteitaan. Olen myös kertonut mitä tunteita hän (todennäköisesti) juuri sillä hetkellä tuntee esimerkiksi sanomalla, että " taidatkin olla todella vihainen pieni mies juuri nyt, kylläpä sinua suututtaa" . Jotenkin tuntuisi oudolta suhtautua suuttumalla toisen tunteitten opetteluun.



Mutta joo, kaksivuotias onkin meidän vauvamme, eli meille hän on pieni =)




Haikailen vauva-aikaa, joka oli erittäin rankka, mutta lapset olivat silti kiltisti, eivätkä jatkuvasti toistensa kurkussa kiinni. Hohhoijaa!

vähän väliä makaa maas kiukkuilemas. Ei voi kovinkaan kauan kotoa lähteä ilman rattaita, ku pikku-ukko voi tehdä temput koska ja missä vaan.

Vierailija:

Lainaus:


Vierailija:

Lainaus:


Juostaan karkuun, kun pitäisi mennä ihan toiseen suuntaan jne. Raivoaminen olisi jotenkin helpompi kestää.




Ei hän sitä ärsyttääkseen tee, vaan siksi että se on hauskaa ja sillä saa äidin huomion. Minä annan hänen yleensä hetken pelleillä ja sanon sitten hieman matalammalla äänellä, että " noniin, nyt on leikitty ja täytyy lähteä" . Samalla otan hänet kiinni ja puen hänet. Kaksivuotias on niin pieni vielä, että hänet saa helposti syliin ja siirrettyä juuri sinne minne kuuluukin.






Mutta mulla ei kyl siihen mene hermot, naurattaa vaan. Sen sijaan moneen muuhun asiaan kyllä todellakin menee hermot, kuten kuikutteluun sekä vaipanvaihto- ja pukemistappeluun.

Mä en ala peittelemään tunteitani - silloin kun suututtaa, raivoa, ja kun lepyn, pyydän anteeksi ja halin ja pidän hyvänä. En ole koskaan tajunnut tätä " äidit ei saa hermostua" - metodia. Jokainen hermostuu joskus - toiset helpommin ja toiset harvemmin.

Ja on sekin tärkeetä et lapsi huomaa jos vanhempi on vihainen. Oppii näin käsittelemään omiakin negatiivisia tunteitaaan. Elämää tää vaan on, eikä kukaan meistä oo yli-ihminen.

Olen 2-vuotiaan tytön yh-äiti ja välillä meinaa ihan itku päästä kun niin kiukuttaa lapsen käytös. Meillä ei tehdä pahaa, että saataisiin huomiota tai muuten, mutta muuten käytös onkin sitten aivan järkyttävää.



Meilläkin voi tyttö saada ihan yhtäkkiä hirveät raivarit vaikka kesken kirjan lukemisen. Ja ne raivarit tulee kyllä ihan tyhjästä..



Pukeminen (oli kyse sitten sisävaatteista tai ulkovaatteista) on todella vaivalloista. Tyttö rimpuilee, huutaa, potkii ja lyö sekä heittäytyy joko ihan veltoksi tai puupökkelöksi. Vaipan vaihto on myös ihan mahdotonta sen paikallaan pysymättömyyden ja noiden edellä mainitsemieni syiden takia. Tavaroita heitellään myös noiden uhmiksien aikana, mikäli tyttö sattuu sellaisen saamaan käteensä.



Uusin uhman aihe on rasvaus. Tytöllä on ihan selkeästi talvikuiva iho eli vain talvisin iho kuivuu, mutta silloin sitäkin enemmän. Rasvauksesta on tullut ihan mahdotonta, koska tyttö jälleen rimpuilee, huutaa, potkii, lyö ja tekee temput. Hampaiden pesusta on myös tullut ihan ihme peikko tytölle..



Minä olen todella temperamenttinen luonne ja on äärimmäisen vaikeaa hillitä itsensä ja olla se aikuinen noiden uhmakohtausten aikana. Häveten myönnän, että sorrun huutamiseen aivan liian usein.. Pyydän kyllä käytöstäni myöhemmin anteeksi ja sitten halitellaan, mutta itsellä silti paha mieli huutamisesta. Joka kerran jälkeen ajattelen, että nyt en enää huuda, mutta kun suutun, niin enhän minä tuota lupausta muista. Joskus pääsee kyllä itkukin (onneksi todella harvoin) ja sitten itketään tytön kanssa rinnatusten.



Olen välillä ihan hukassa ja avuton uhmaikäiseni kanssa, mutta onneksi tiedän, etten ole ainoa.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat