Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Olen ollut naimisissa Kosovolaisen miehen kanssa 3,5 vuotta. Saimme yllätysvauvan marraskuussa 2007. Sen jälkeen lapsi on mennyt kaikessa edelle. Tämä ei ole yllätys, mutta se että viime aikoina olen tuntenut olevani 2.sijalla hänen suomessa asuviin sukulaisiinsa nähden. Olen yrittänyt löytää paikkani "ainoana ulkomaalaisena", mutta olen todella syrjäytynyt. Usein istun yksin mietteissäni vaikka paikalla olisi suomea osaavia sukulaisia. Viime kuukausian en ole edes tavannut mieheni sukua vaan istua kökötän yksin kotona pojan kanssa. Mieheni myös kertoo kaikki isoimmatkin päätöksensä ensin sukulaisilleen ja minä kuulen niistä viimeisenä. Onko tuttua? kokemukseni mukaan mieheni sukulaiset eivät suhtaudu suopeasti muihin kuin "omiinsa" vaikka toisin väittävät. Mieheni oma perhe Kosovossa on aivan ihana ja vaikka ei ole yhteistä kieltä tunnen olevani perheen jäsen. En tunne muita pariskuntia joissa mies olisi ulkomaalainen, joten olen täysin yksin kysymyksineni. Löytyisikö juttukaveria? ?:|

Sivut

Kommentit (23)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen melkoisen yllättynyt viesteistä. Ihan omalta elämältä kuulostaa. Toisaalta helpottaa, toisaalta hirvittää että tätäkö meidän loppuelämä on. Meillä ennen mies otti minut huomioon ja kysyy nykyäänki et onko ok jos...? Taitaa vaan hakea "lupaa" että voi jälkeenpäin sanoa että mähän kysyin. Meillä rahat totaalisen loppu ja kaikki mikä tulee maksetaan velkoja joita mies ottanut Kosovon perhettään varten. Nyt veli mahd. tulossa Suomeen 2 kuukaudeksi ja pitäisi jotenkin repiä rahat elatukseen. Mies sanoi et mun ei kuulemma tarvii huolehtia, mut jos en hallitse kukkaronnyörejä niin lirissä ollaan...

Onko teillä itsellänne täällä Suomessa omistusasunnot, laajakuvatelkkarit yms.? Vai elättekö itse minimillä ja sitten lainojen avulla rahoitatte miehen suvun hankinnat?



Mieheni vanhemmat eivät koskaan pyydä aiheetta rahaa, eikä kyllä oikeastaan aiheestakaan. Mutta olen itseasiassa myös itsekin tehnyt heille selväksi oman tilanteemme täällä. Että elämme kutakuinkin vaatimattomasti, emme ostele taulutelevisioita tai hienoja kodinkoneita jne. Käymme molemmat töissä ja tienaamme sen verran, että apua liikenee tietenkin aina jos sellaista tarvitaan ja sen he myös tietävät.



Onko miehen sukulaiset käyneet Suomessa luonanne? Tietävätkö he lainoistanne ja Suomen korkeasta hintatasosta? Jos ei, niin voisitteko itse kertoa miehen sukulaisille? Ehkä he vain luulevat teidän kylpevän rahassa, eikä mies ole hennonnut ketoa asian oikeaa laitaa. Mutta jos he ovat tietoisia tilanteestanne, niin tuo on mielestäni silkkaa hyväksikäyttöä.



Toivottavasti saatte asian ratkottua ja pääsette jonkinnäköiseen kompromissiin. Inhottavaa se tietenkin on arvostella toisen rahankäyttöä ja sukulaisten kiittämättömyyttä, mutta eipä tuo voi loputtomiinkaan noin jatkua.



Tsemppiä!

Minulla on myös aviomies Kosovosta. Ollaan oltu naimisissa 4,5 vuotta ja meillä on 3v ja 1v tytöt. Osittain kuulostaa tutulta, meillä vaan sukulaiset on Kosovossa. Kirjoittele jos haluat, itsekkin vertaistukea kaipaan välillä.



mom2@wippies.com

Olipas helpottavaa lukea siun viesti. Minä kun olen kuvitellut, että nuo edellä mainitsemat ongelmat olisi vaan meiän perheessä. Meilläkin taloudellisesti Kosovon perhe on aina tullut ensin. Meidän tapauksessa sukua ei ole suomessa, Kosovossa on veljet, siskot ja äitipuoli. Me ollaan myös ainoat sukulaiset ulkomailla ja melkein aina kun sieltä päästä soittaavat niin pyytävät rahaa millon mihinkin äitipuolen lääkärikuluihin tai muuhun. Mieshän laittaa kysymättä, vaikka sitä rahaa ei sillon just olisikaan. Minun mielestä menee jo ihan hyväksikäytön puolelle, kun tietäävät ettei mies siitä kieltäydy. Olen myös tuon kilpailun huomannut miesten ja veljesten välillä. Oltiin siellä just lomalla ja voit kuvitella mitä oli. Minä ostin tuliaiset vajaalla 100:lla eurolla ja loppuja rahoja en sit nähnykkään. Mukana oli miehellä rahaa vaikka miten paljon. Joka kerta kun kaupungille lähettiin niin tuli listaa että mitä piti ostaa. Listaa vois jatkaa vaikka miten pitkälle...

Taloudellisesti erittäin rasittavaa ja riidellä saa jatkuvasti aiheesta, tiedät varmasti kokemuksesta. Minä tulen sukulaisten kanssa ihan hyvin toimeen mutten myöskään erityisesti tykkää. Ollaan niin eri maailmoista ja minä siellä monta kertaa käyneenä olen kaikenlaista nähnyt.

Mullekin voi kirjotella jos haluaa...

mom2@wippies.com

Randa ja Nektar!

Otin eilen härkää sarvista. Istuimme mieheni kanssa keskustelemaan ja kerroin että emme todellakaan ole ainoa Suomi-Kosovo-pariskunta, jolla on nämä ongelmat. Kerroin että tarinat ovat melkein identtisiä. Olen sitä mieltä että ongelmat eivät ole niinkään henkilösidonnaisia vaan kulttuurisidonnaisia. Esitin miehelleni toiveen että jos jotenkin voisimme pikkuhiljaa alkaa keskustelemaan ja tulla toisiamme vastaan puoliväliin, niin kyllä tässä selvitään. Ehkä avioeropuheetkin voitaisiin haudata... Mieheni kuunteli hiljaa ja oli samaa mieltä kanssani ?!? Olin niin ihmeissäni ettei meinannut uni tulla. Kodin ilmapiirissä tuntuu olevan ainakin hetkellisesti suuri muutos. Ilman teitä kanssasisaria en olisi tätä tehnyt! Joten iiiiso kiitos teille.

-Erja-

Mieheni Kosovon perheen tilanne on varsin vaikea. Juuri kun mieheni oli Kosovossa hautaamassa äitiään niin hän maksoi yli 1000 euroa ruokakauppaan velkoja. Eli rahat menevät ihan aiheeseen. Eivät he saisi edes ruokaa ostettua velaksi ellei sukulainen omistaisi kauppaa. Ja muutenkin lähettämämme rahat menevät ruokaan ja vaatteisiin, sähköön yms.

Kun saa täällä purkaa tuntojaan. Omalle perheelle kun ei ole viitsinyt asioitten todellista laitaa kertoa. Taas jouduttiin viime reissun perään ottamaan uutta lainaa, että saadan oma talous tasapainoon ja laskut maksettua. Lirissä ollaan tätä menoa. Meillä on talot siellä ihan asumiskunnossa, ihmetyttää vaan miten siellä rahat käytetään ensin vähemmän tärkeisiin asioihin kuten sohvakalustoon ja laajakuva tv:hen, kun esim lapsilta puuttuu kunnon kengät tai koulureput ja tarvikkeet. Minua myös suututtaa suvun kiittämättömyys. Vietiin taas 2 laukullista tuliaisia ja ei sitten keneltäkään kiitosta saanu.

Minäkin naimisissa albaani miehen kanssa, taivalta takana 6v ja yksi lapsi. Tiedän ainakin tunteen kakkoseksi jäämisestä. Lapsen syntymän jälkeen olen ollut todellakin kakkonen tässä perheessä. Aiheesta olen ärhennellyt pahastikin ja tilanne on parantunut aikaisemmasta. Mieheni perhe on ihana, asuvat kotimaassaan. Täällä Suomessa ei ole sukulaisia. Olisi myös kiva kirjoitella teidän kanssa. Kipaisen tekemään anonyymin osoitteen niin "uskallan" ilmoittaa sen kohta tässä :)



Kuulumisiin!

Mustakin mukava kuulla, että en ole ainoa... Meilläkin tosiaan velat painaa päälle (mitenkäs muuten niitä taloja sinne rakennetaan, autoa ostetaan, teurastetaan lehmä uudeksi vuodeksi, puhumattakaan niistä lääkärilaskuista) ja lisää rahaa pitäisi olla vähintään kerran joskus jopa kahdesti kuussa. Tuntuu, että kosovolaisilla ei ole hajuakaan talouden pidosta, jos miehelle antaa vallan niin ulosotossa olis lasku jos toinenkin.



Miehestä olen huomannut, että häntäkin jo kismittää tuo rahan laitto varsinkin nyt kun lapsi tullut, mutta muuttua ei voi... se on tuo luonne - pakko auttaa... ja kilpaillakin hieman :-/ Hyväksikäyttöähän se monesti myös on ja pahimmalta tuntuu silloin, kun tuntee itsensä hyväksikäytetyksi miehen taholta. Valitettavasti sellaisiakin tunteita on joskus. Kosovolaiset on vaan kasvatettu siihen, että pojat huolehtii vanhemmista ja jos vielä olet ainut poika ulkomailla, myös veljistäsi.



Erjalle varsinkin haluaisin sanoa, että muakin hirvittää välillä, että milloin tämä päättyy... kun anoppi kuolee vai jatkuuko veljien hyysääminen senkin jälkeen. Toisaalta uskon, että suuremmat menot on mennyt, kunhan tuo talo olisi valmis. Ainakin toivon niin. Mikä tilanne teillä on esim. talon suhteen Kosovossa? Oletteko puhuneet enempää milloin rahoittaminen päättyy? Joskushan Kosovossakin veljien on otettava vastuu omasta ja perheensä hyvinvoinnista eikä aina voi turvautua "EU-rahaan".



Ehkäpä saan väsättyä joku päivä anonyymin osoitteen, niin voidaan jatkaa keskustelua meilitse. Niin näistä ikävistä kuin muistakin elämän puolista. Mies ei oikein pidä, että "chattaan" täällä tuntemattomille... arvaa varmaan, että muutama "parjauskin" mahtuu mukaan :-) Ja mistäs sen tietää, vaikka meidänkin miehet tietävät toistensa olemassaolosta. Tuntuu, että jotakin kautta kaikki tietävät toisistaan, vaikka välimatka olisi Hki-Ivalo.



Jotakin hyväähän näissä meidän miehissä täytyy olla, kun näin monia vuosia ollaan autettu, rakastettu ja riidelty. Vai mitä :-)

Minäkin olen kosovolaisen miehen kanssa, emme ole ihan niin pitkällä kuin te vielä, mutta olen silti päässyt tutustumaan heidän kulttuuriinsa ja tapoihin jo aika paljon. Opiskelen myös albaniaa, jotta pääsisin paremmin "ympyröihin sisälle" :)

Sinun tilanteesi ei kuulosta ollenkaan mukavalta, joten ymmärrän että kaipaat juttuseuraa. Itsestänikin olisi mukava tutustua muihin suomi-kosovo pareihin, tunnen nyt vain yhden parin lisäksemme..



Jos haluaisit jutella enemmän, niin voisit laittaa vaikka sähköpostia, en tiedä olisiko minusta apua, mutta olen ainakin hyvä kuuntelemaan, ja ehkä osaisin ymmärtää jotakin, ku itsellänikin on sellainen kosovolainen hankalus :-P



eli mailaile eka vaik anonyymiin osoitteeseen bilehile88@windowslive.com

niin annan sitten sinulle oikean osoitteeni, jota käytän päivittäin :-)

voin sanoa, että kosovolaisille miehille suku tulee ennen vaimoa... jos joku löytänyt miehen, jolla asia ei näin ole, voin vain onnitella sydämellisesti.



Meillä tosiaan avioliittoa jo yli 10 vuotta takana ja ensin järjestys oli 1. perhe Kosovossa (= äiti ja veljet) 2. minä. Nyt lapsen myötä järjestys on 1. lapsi 2. perhe Kosovossa 3. minä. Välillä tuntuu, että "se oikea perhe" eli "Kosovon perhe" menee jopa lapsen edelle. Tästä tärkeysjärjestyksestä ollaan riidelty koko ajan ja tullaan riitelemään ties kuinka kauan. Eli todennäköisesti niin kauan kuin naimisissa ollaan. Eroa ollaan mietitty useastikin, mutta tässä vielä porskutellaan ja jopa toivotaan sisarusta lapselle :-) On niitä miehessä hyviäkin puolia. Ja tuo, että lapsi tulee ensin, niinhän sen pitääkin olla, mutta sen jälkeen kuuluisin minä, ei muut.



Meillä tuo "Kosovon perheen" edellemeno tarkoittaa lähinnä taloudellisesti, muuta ongelmaa meillä ei ole. Miehen sanoin hän avittaa veljiään vain ja ainoastaan äitinsä takia, ettei hän joutuisi kärsimään, mutta... Samalla se tarkoittaa, että joudumme luopumaan tai ainakin siirtämään omien unelmien toteuttamisia myöhempään (ja näin on ollut sen 10 vuotta). Myöskin hän päättää yksin rahan (summan) lähettämisestä, jolloin käytännössä huoli meidän omasta taloudesta ja rahan riittämisestä jää minulle. Ja minulle taloudellinen turvallisuus on kaiken a ja o, muuten olen kuin persuuksille ammuttu karhu.



Kuten varmaan tiedättekin, hyvin iso osa kosovolaisista on hyvinkin kateellista porukkaa. Miesten kesken puhutaan paljon siitä mitä kuka on ostanut tai paljonko rahaa Kosovoon on laitettu. Ainakin täällä päin, missä me asumme sekä myöskin miehen suvun kesken. Kilpailu on kovaa ja se vaikuttaa myös mieheni käytökseen.

Nyt jos vain saisimme molempien veljien talot asumiskuntoon, voisi olla, että tämä rahan lähetys loppuisi tai ainakin se menisi vain siihen, että tarvittaessa anopin lääkäri/lääkekuluja maksettaisiin. Rakentaminen Kosovossa on tosi kallista ja kaksi taloa tulee kalliiksi. No ainahan saa toivoa... Niin ja meillä tosiaan on niin, että mies ainut mies siitä perheestä ulkomailla, joten siellä päässä odottavat rahaa häneltä. Sukulaiset ovat onneksi muualla Euroopassa tai Kosovossa. Jos täällä olisivat, voisi olla, että minäkin olisi jossakin sijalla 4. Tiedä häntä. Miehen äiti ja siskot ovat kyllä ihania, ja veljienkin kanssa tulen toimeen, mutten liiemmin pidä heistä, ehkä syytän veljiä osaksi meidän riidoistamme. Heilläkin olisi ollut mahdollisuus lähteä Kosovosta, mutta valitsivat jäädä... ja nyt me yksin maksamme viulut :-/



Tästä nyt ei varmaan ollut apua Erjalle... taisi tulla tällainen oman pahanolon vuodatus. Mutta jotenkin meidän kai vain on löydettävä oma paikkamme tässä kuviossa, jos kosovolaisen kanssa haluamme elää. Minäkin olen aika yksin näiden mietteideni kanssa, meilläkään ei ole yhtään suomalais-kosovolaista pariskuntaa ystävänä.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat