Seuraa 

Olen jo muutaman viikon ajan kärsinyt hermopinne-vaivasta, joka iski nyt tämän kolmannen raskauden aikana. Herään öisin usein, vasen käsi on lähes aina puutuneena, sormia pistelee, joskus koko käsivarsi on suorastaan tunnoton. Eräänä päivänä yritin nostaa pihalla kuopusta ylös maasta, ja kädessä ei ollut " voimia" lainkaan. Jos ajan autolla tai puhun puhelimessa hieman pitemmän ajan, myös silloin pistely alkaa. Vaiva voi tuntua äkkiseltään aika pieneltä, mutta sitä se ei todellakaan ole. Olen kuullut että tämä hermopinne yleensä pahenee loppuraskautta kohden. Tiedän että siihen on olemassa leikkaushoito, mutta onko mitään muita tehokkaita hoitokeinoja?



bunny, rv 23+ risat, ennestään kaksi terminaattoria `00 ja `04

Kommentit (2)

Sain hermopinteen kyynärpäihin aikanaan työskennellessäni baarissa. Viime raskaudessa vaiva oli aivan kamala, olin loppuraskauden sormet tunnottomina (alkoi pikkurillistä ja lopussa en tuntenut enää keskisormien päitäkään). Ja öisin /aamuisin saatoin tosiaan herätä " ilman käsiä." Synnytyksen jälkeen vaiva vähän aikaa jopa pahenee, koska maidonnousu nostaa turvotusta. Tällä kertaa vaiva on näköjään ilmennyt sitten enemmän ranneosastolla, koska puutuminen alkaa peukaloista... Tällä kertaa olen syönyt magnesiumia n. puolivälistä raskautta (emgesan), että pysyisi turvotukset vähän aisoissa ja siinä vähentäisi myös tuota käsivaivaa. Paremmin olen pärjännyt puutumisen kanssa kuin edellisellä kerralla. mitään neule- tms. käsiä rasittavia töitä ei kannata harrastaa, niitä olen tällä kertaa yrittänyt hyvin aktiivisesti välttää (viimeksi pisara iin päälle oli kun aloin neuloa vauvalle nuttua... joka jäi sitten lopuski kesken kun en tunnottomilla sormilla pystynyt).



eikkuli, 36+2 eikä enää olisi niin pitkään odoteltavaa...

Moi!Eli mulla on just tuo sama vaiva, öisin puutuu kädet aivan mielettömästi, saa olla ravistelemassa ja heiluttelemassa käsiä! Siihen ei auta mikään muu kuin synnytys kuulemma =) Mulla tuo puutuminen alkoi joskus rv 31 tietämillä... Kokeile kylmägeeliä, mulla se ainakin auttoi oikein pahempina öinä.... Ja laita mies hieromaan hartioita, niskoja ja rintalihaksia, mun kohdalla se helpotti! :)



Kathjuzka rv 36+3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat