Vierailija

Haukkukaa mut rauhassa ihan pystyyn, mutta mä sanon ihan suoraan että mä inhoan ajatustakin siitä että olen raskaana. Tämä on täysi vahinko, ja hirvittävä järkytys, koska ehkäisy petti. Aborttia en voisi kuvitellakaan tekeväni, en pystyisi siihen. Mutta kun minä en halua tätä tenavaa! Tänään tuli täyteen 13 viikkoa ja mua ei kiinnosta koko kakara. Viikko sitten oli lääkärineuvola ja olin valehtelematta pettynyt, kun sydänäänet kuului... Siis olin oikeasti toivonut että koko ipana olis kuollut... Mä pidän lapsista ja mulla on kaksi pientä, alle kolmevuotiasta, joita rakastan mielettömästi. Oon molemmista tuntenut liikkeet tosi aikaisin, näihin aikoihin suunnilleen ja nyt olen joka ilta ikionnellinen kun liikkeitä ei ole tuntunut, koska se voi tietää sitä ettei mun kohdussa enää ole elämää.



Luojan kiitos tämä raskaus on ollut helppo, ei mitään oireita. Jos olisin pahoinvoiva tai jotain vastaavaa, olisin varmaan jo tyyliin hypännyt sillalta tai tehnyt muuta yhtä epätoivoista... Kun nyt vielä jotenkin pääsisi karkuun tästä tilanteesta... Mä olen muutenkin jo sairas, joten miksi IHMEESSÄ mulle pitää vielä tämmönenkin kärsimys lykätä??!

Sivut

Kommentit (48)

Tollaiset pusiksen kaltaiset huutelija voit jättää omaan arvoonsa, sellaiset ei nyt tässä vaiheessa hyödytä enää mitään. Kahdeksan viikkoa sitten ne olisivat voineet olla hyödyllisempiä, mutta nyt on järkevämpää keskittyä sun tukemiseen.



Ihanteellista olisi tietenkin, että lapsia syntyisi juuri parhaimpiin mahdollisiin tilanteisiin ja voimavaroihin, mutta aina ei niin käy, toisinaan lapsia ei synny lainkaan. Monenlaiset tunteet raskaudessa on aivan luonnollisia, iloa, riemua, pakahduttavaa onnea, mutta myös pelkoa, ahdistusta, pakokauhuakin. Sä taidat käydä läpi juuri näitä kolmea viimeisintä, mutta uskon, että listan alkupään tunteetkin sulle vielä tulee, vaikka nyt pidätkin sitä mahdottomana asiana. Kyllä se raskausaika tavallaan kasvattaa ja luontoäiti on ollut varsin viisas päättäessään, että raskaudet kestään n. 10kk. Siinä ajassa ehtii sopeutua, hyväksyä ja jopa riemastua, vaikkei se ehkä alussa siltä tunnu.



Pelästään hyvä asia musta on, että tunnustat itsellesi tunteesi. Sitä kautta niitä on paljon helpompi käsitellä ja selvitellä, kuin tunteita, joita koittaa kätkeä syvälle. Sinä tiedät kokemuksesta, kuinka raskasta lasten kanssa voi olla, siksi et jaksaisi taas uudestaan. On täysin ymmärrettävää, että jos raskaus ei ole toivottu, tuleva arki taas uuden pienen kanssa ahdistaa ja pirusti.



Jos käyt jo terapiassa, se on hyvä asia. Anna itsellesi lupa tunteisiisi, mutta älä anna niille ylivaltaa. Sulla on aikaa vielä hyvin sopeutua tilanteeseen, keskity nyt rauhassa vaan itseesi ja omaan terveyteesi ja sen hoivaamiseen. Olen melko varma, että ajan kanssa ajatuksesi muuttuvat, vaikkei ne ehkä yhtä riemullisiksi muuttuisikaan kuin aiemmissa raskauksissasi. Ihan varmasti kuitenkin sopeudut tulevina kuukausina niin, että voit lämpimästi toivottaa syntyvän lapsesi tervetulleeksi.



Sovitaanko, että sulla on oikeus tunteisiisi ja ahdistukseesi, mutta lupaat myös joka päivä miettiä yhden positiivisen asian raskaudesta, tulevasta lapsesta, tai sisarusparvesta. Ihan mistä vaan, mutta yhden iloisen ja mukavan asian mietit vielä viimeiseksi, ennen kuin illalla nukahdat. Voi olla, että vähitellen positiivisten asioiden lista kasvaa niin, että se on pidempi kuin negatiivisten, ahdistusta aiheuttavien asioiden lista.



Toivotan sinulle vilpittömästi kaikkea hyvää!

Jos sinulla on kaksi noinkin pientä lasta entuudestaan ja mielenterveyden ja kenties jonkin muunkin kanssa kamppailtavaa elämässäsi, niin takuulla olet mieli maassa ja olo sekava.



Mutta aivan vilpittömästi: olisiko adoptoitavaksi antaminen ihan kauhea ajatus? En minä sinua tuomitse tai ajattele, ettetkö ehkä pystyisi hoitamaan kolmattakin lasta. Mutta onko se sinun jaksamisesi kannalta mahdollista, jos olet NOIN äärirajoilla?



Sinulla on vielä aikaa harkita. ja 17 kirjoitti jo kauniisti siitä, miten voit yrittää kohentaa oloasi ja muuttaa mieltäsi vauvasi suhteen.



Mutta mitä ajan takaa on, että suurempi epäonnistuminen minusta olisi pitää lapsi ja pakottaa hänet taistelemaan lapsuutensa ajan vihan tunteita, äidin jaksamattomuutta ja jopa laiminlyöntiä vastaan.

Kuin että äiti lapsensa parhaaksi miettii jaksamisensa ja päätyy antamaan vauvan adoptoitavaksi.



Mieti itse. Ja mitä päätätkin, onnea matkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

neljättä....mies ei edes halua ja MIKSI meille ei sitä vahinkoa satu?



Jos olisin raskaana olisin onnen kukkuloilla. Ajattele kuinka ihanaa, että se pieni haluaa syntyä juuri sinulle.



Kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaan.



Meillä on jo kaksi lasta, jos ette huomanneet. En mä yhtään epäile, ettenkö kykenisi rakastamaan tätäkin tenavaa kunhan se syntyy, mutta koska meillä on muutenkin rankkaa mun sairauden vuoksi, siirtäisin tämän raskauden ilomielin jollekin sitä TOIVOVALLE. On niin mielettömän epäreilua, ettei jokainen lapsi voi syntyä toivottuna...

ja edelliset ovat 3v ja 1v..



että on samassa tilanteessa olevia.. mutta poikkeuksena, että en pidä ketään lasta " vahinkona" ..

typeriä vastauksia joillakin : adoptoi, anna pois, tee abortti..



kyllä olette itsekkäitä. todella ootte. Miksi asettaa lapset eriarvoiseen asemaan, sen takia, että lapsi päättää syntyä?` " antaa pois" kamala ajatus...!!

Itselläni myös kolme lasta, kolmas sai alkunsa hormonikierukasta huolimatta. Vaikka lapsi tuli yllätyksenä niin olen tämänhetkiseen tilanteeseeni todella tyytyväinen. Rakastan kuopustani yli kaiken ja juu, uskon että hänen elämällään todellakin on jokin järkeenkäypä merkitys. Logiikkani oli että jos lapsi todellakin niin paljon tähän maailmaan haluaa tulla että kierukkaakin uhmaa niin minä voin hänet vain toivottaa tervetulleeksi. Toivon että sinunkin suhtautumisesi asiaan aikaa myöten muuttuu.

On tämä mainio palsta sitä ei käy kieltäminen=D

Tottahan toki minä olen kateellinen naiselle joka odottaa lasta jota ei suurin surminkaan haluaisi ja jonka kuolemaa toivoisi.

Ihan mielenkiintoinen logiikka eräillä vaikkakin pahoinvointini tuntuu siitä vain pahenevan..

Herää kysymys miksi et aborttiin päätynyt jos kerta lapsi herättää noin suuria negatiivisia tunteita?! Eihän tuollaisessa touhussa ole mitään järkeä vaikka kuinka olisikin abortin vastainen hlö kyseessä. Nyt mieti TODELLA todella tarkkaan mitä oikein haluat ja mitä et ja toimi sen mukaan, tuossa määrin negatiiviset tunteet tulisivat jo vaikuttamaan sinun ja tulevan lapsen suhteeseenkin ja sitä tuskin kuitenkaan haluat?

Ja vastaisen varalle hanki tupla tai vaikka triplaehkäisy jos kerta raskaus ja normaalin äiti-lapsi suhteen muodostaminen olisi noin vastenmielinen ja mahdoton ajatus.

Mutta äidin ja vauvan välinen yhteys, myös henkinen, alkaa mielestäni jo raskausaikana, ei sitä käy ohittaminen. Mutta sitä en sanonut etteikö ap voisi kokea onnea, rakkautta yms kun lapsi syntyy, totesin vain että tie siihen pisteeseen vaikuttaa olevan melko kivinen hänellä ja se saattaa vaikuttaa äiti-lapsisuhteeseen sitten kun lapsi on syntynyt.

Toivottavasti AV-tuuletus helpottaa. Elämä on joskus niin tosi vaikeaa, voimia sulle ja koitahan ottaa päivä kerrallaan. Anna tunteillesi tilaa, mutta älä jää vellomaan niihin. Toivottavasti tuleva lapsi saa aikanaan kuitenkin oman tilansa ja kaiken ansaitsemansa rakkauden. Voisiko adoptio olla vaihtoehto? Tai järjestyisikö teille kunnalta kodinhoito-apua tms. sairauteesi liittyen. Voimia, rakkautta ja onnea kaikesta huolimatta!!

Ja totta ihmeessä negatiivisetkin tunteet on sallittuja ja normaaleja raskausaikana mutta kun on negatiivisia JA negatiivisia tunteita/ajatuksia.

On aikalailla ääripääfiilikset negatiivisissakin tunteissa jos kokee tarvetta huutaa ettei lasta halua ja toivoo sen kuolemaa.

mutta sille joka ketjun alussa kirjoitti (nro 6) että on täysin mahdotonta tuntea liikkeitä raskausviikolla 13 halusin vain todeta, että minä ainakin olen molemmissa raskauksissani tuntenut.



Ap:lle kovasti tsemppiä! Ota päivä kerrallaan, älä ajattele liiaksi tulevaa. Sinulla on vielä runsaasti aikaa sopeutua tulevaan. Kyllä kaikki jotenkin järjestyy, vaikkei siltä nyt vaikuttaisikaan.

Vierailija:

Lainaus:


Luuletteko, että jos hankkisin doulan (raskaus- ja synnytystukihenkilön), se voisi auttaa tässä raskauden käsittelyssä?



AP




Muuten, ei tässä kai sinua ole kauheana pidetty, ainoastaan epäilty jaksamistasi.



eikä tehtävänsä ole tukea ja kannustaa siinä haluaako lapsen vai ei vaan synnytykseen valmentautuminen.

Taisi olla edellinen 2+ lehti missä oli doula-aiheesta juttua.

niin jo unohtuu siinä että oli hyvä koti ja reimatecit. Eli älä väitä tämmösen kirjotuksen jälkeen että tarjoat lapsellesi hyvän kodin.

Sä oot sairas!



Voitko antaa sen lapsen mulle?

Mä rakastaisin sitä ihan niinku omaani, sitä omaa joka otettiin multa keskiraskauden aikaan pois, ihan yllätten...

Mitä pahaa minä oon tehny että multa otettiin vauva pois? En saanutkaan lasta vaikka piti, sitä lasta jota ollaan toivottu ja yritetty kohta neljä pitkää vuotta. Voitko antaa lapsen mulle jos et kerta välitä etkä rakasta...



En tajua miten tollasille paskapäille edes lapsi ikinä siunaantuu?

Miksi rakastat niitä kahta ekaa mut et tätä kolmatta? pistä putket kiinni ni et tule enää raskaaks tai mikä parempi, älä enää ikinä harrasta seksiä, ainakaan miehen kans, koska voit tulla raskaaks...



Oksetat mua!!



Mäkin ekaa kertaa elämässäni toivon sun kohalla että kokisit mitä kamalimman ja tuskaisimman keskenmenon etkä selviäis siitä ikinä!!

Ap:n tilanne ja tunteet sekä ajatukset nyt vaan kuulostavat sen verran pahoilta että kyllä miettisin ja tosi tarkkaan synnyttäisinkö lapsen vai en. Nuo fiilikset kun hyvin helposti heijastuu siihen äiti-lapsi suhteeseen sitten lapsen syntymän jälkeenkin vaikka kuinka olisi raskausaikana asioita mielessään miettinyt.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat