Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

moi!

onko täällä ketään jonka omista vanhemmista toinen on ulkomaalainen?minulla nimittäin on, ja olisi mukava vaihtaa kokemuksia muiden kanssa joilla sama kokemus.nyt itsekin naimisissa ulkomaalaisen kanssa ja meillä 1 lapsi:)jos haluat voit laittaa sähköpostiosoitteesi niin voin vaikka jatkossa kirjoittaa siihen!

aurinkoista kevättä!

Kommentit (8)

Eli voisin kirjottaa hiukan omista kokemuksistani monikulttuurisen perheen jäsenenä :)



Olen syntynyt Suomessa ja asunut täällä koko ikäni (eli 23 vuotta). Minulle monikulttuurisuus on rikkaus, en ole ikinä kärsinyt mitenkään siitä, etten ole 100 % suomalainen. En ole ikinä kokenut minkäänlaista rasismia (en edes huutelua) vaikka ulkonäöstäni huomaa, etten täysin suomalainen olekaan tai ainakin siinä vaiheessa kun sanon sukunimeni niin moni kysyy mistä se on lähtöisin.



Itse olen kasvanut suomalaisten parissa, asun pienessä kaupungissa, jossa ei tänäkään päivänä asu paljon ulkomaalaisia. Olen elänyt aivan tavallista perhe-elämää, tosin perheessämme on aina eletty kahden kultturin arkea, joten ehkä tietyiltä osa-alueilta elämämme eroaa 100% suomalaisesta perheestä :) Meille on aina opetettu, kuinka tärkeää on kunnioittaa muita kulttuureita ja muita ihmisiä. Vanhempani ovat toimineet malleina meille lapsille, molemmat ovat suvaitsevaisia ja kunnioittavat toistensa kulttuureita, siksi he varmasti näin kauan ovat yhdessä olleetkin (yli 30 vuotta).



Kävin ensimmäisen kerran isäni kotimaassa neljä vuotta sitten ja siitä lähtien olen viettänyt siellä suurimman osan kesälomastani. Aikaisemmin minä ja siskoni emme sinne menneet maassa vallinneen sisällisodan takia. Kieltämättä tuo eka kerta muutti kaiken elämässäni kun näin toisen puolen suvustani ja tuosta maasta, mistä isäni on kotoisin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä :)



Identiteettini on vahvasti monikulttuurinen, ei mene päivääkään etten miettisi toista kotimaatani ja siellä asuvia sukulaisiani. Vaikken pienenä käynytkään isäni kotimaassa, hän on aina huolehtinut siitä, että tunnemme myös " toisen osan identiteetistämme"



Mitä vanhemmaksi tulen, sitä voimakkaammaksi identiteettini muuttuu ja tietyiltä osin tunnen olevani " ulkopuolinen" suomessa. kuten Irem2 sanoi, myös minulla on suomessa kavereita mutta tosi ystävät asuvat muualla. Tunnen, että isäni kotimaassa saan olla 100 % se kuka olen, peittelemättä mitään.



Itse tulen luultavasti tulevaisuudessa muuttamaan isäni kotimaahan, sen eteen teen kovasti töitä...Siinä mielessä suomalainen kulttuuri tuntuu vieraalta, etten esimerkiksi osaisi kuvitellakaan olevani yhdessä suomalaisen miehen kanssa. Itseäni ahdistaa kovasti suomalaisten ennakkoluulot, lähes päivittäin saan opiskeluitteni puitteissa korjailla vääriä uskomuksia, joista ihmiset haluavat pitää väkisinkin kiinni (joskus todella tuntuu siltä).



En halveksi suomea millään tavalla, olenhan kasvanut täällä ja äitini on suomalainen. Tosiasia kuitenkin on, että isäni kulttuuri tuntuu " oikeammalta" minulle. Vaikka veri vetää muualle, on suomella silti paikka sydämessäni.



Lopuksi voisin sanoa, että vaikka monikulttuurinen tausta joskus tuntuu työläältä (ikävä ja kaipuu jokapäiväistä) en silti vaihtaisi päivääkään pois :)



Meillähän on muuten aivan yksikulttuurinen perhe, mutta tyttäremme juuret ovat Kiinassa. Minulla on voimakas tunne, että hänen " biologisen kulttuurinsa" , jos nyt niin voi sanoa :D ylläpitäminen on tärkeää. Ehdottomasti aiomme antaa hänelle mahdollisuuden edes vierailla synnyinmaassaan kun tuosta kasvaa, ja haluaisimme myös tehdä mahdolliseksi sen, että hän oppisi kiinan kieltä jo nyt lapsena. Tietenkin teidän " aitojen moku-lasten" kokemukset poikkeavat vauvana suomalaiseen perheeseen adoptoidun lapsen kokemuksista, mutta ehkä niissä jotain samaakin on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

hei,



kiitos mielenkiinnosta. Kyllä taytyy sanoa että koskaan en ole tuntenut olevani 100% suomalainen( kuten en olekaan:)) ja se toinen kulttuuri on AINA siellä sydämessä ja hyvin vahvana(minulla isän puolelta arabikulttuuri). Verihän ei muutu vedeksi sananlaskun mukaan...Tässä pienenä vinkkinä että kannattaa antaa lapselleen mahdollisuus tutustua molempiin kulttuureihin jos vain mahd!SE on minusta tosi tärkeää ja lapsen oikeus.tai en tiedä onko tuo sana tutustua oikea, mutta tarkoitan että molemmat vanhemmat ovat oikeutettuja ja pitääkin antaa lapselleen " eväitä" omasta kulttuurista. ja ehdottomasti kannattaa puhua lapselle kahta kieltä(jos mahd!)ja käydä ulkomailta tulevan vanhemman perheen luona, mm.nuo asiat vahvistavat identitettiä monikulttuurisen perheen lapsena.(näin ainakin mun kokemuksena:))



mutta tuo ulkopuolisuuden tuntu josta kirjoitit, on silti mulle tuttua vaikka. Luulen että se on oikeestaan kaikilla monikultturisen perheiden lapsilla jossain määrin.mutta se ei ole suinkaan ajateltavissa negatiivisena asiana, päinvastoin se opetti ainakin mulle " itsetutkiskelua" ja halua tutustua vielä enemmän isäni kotimaahan ja kulttuuriin.ja olenkin viettänyt siellä monia vuosia jo lomillani ja saanut vahvistusta sille " kuka olen" .Ja vaikka suomalaisia kavereitakin on ja hyviä suhteita, on läheisimmät ystävät nykyisin ulkomailla.jotenkin sieltä löytyy se mikä saa tuntemaan itsensä " kokonaiseksi" .mutta kuten sanoin myös suomalaisia läheisiä kavereita on, he varustettuna terveellä suvaisevaisuudella ja avoimuudella:)upeita ihmisiä kaikki..



niin ja omista vanhemmistani voin kertoa että yhteiseloa takana 26- vuotta ja kolme lasta:)yhdessä ovat meitä kasvattaneet ja opastaneet elämään! samoin mm.isäni sukulainen on naimisissa eurooppalaisen naisen kanssa ja onnellisesti jo yli 15- vuotta.molemmilta varmasti vaaditaan suvaisevaisuutta ja ymmärrystä kummankin kulttuuriin ja tapoihin, ja etenkin molemminpuolista kunnioitusta.mun mielestä noi on ne avaimet onnelliseen(toki ylä-ja alamäkineen kuten kaikilla ihmisillä)yhteiselämään.



tälläinen kokemus mulla.voisi siitä kertoa lisääkin, mutta tuossa noi " pääasiat" .oliko muita joilla kokemuksia?en ole vielä elämässäni törmännyt keneenkään jonka kanssa vaihtaa näitä kokemuksia (tarkoitan monilulttuurisen perh lapsien kanssa ei ole tullut törmättyä, toki asiasta on tullut puhuttua moneenkin otteeseen muuten).mielenkiintoista olisi ja varmaan tulis paljon keskusteluakin.

Vai onko toinen kulttuuri sydämessä vahvasti mukana? Mitä sinulle tarkoittaa olla monikulttuurinen?



Muistan aikoinaan, kun olin kuuntelemassa Eiran aikuislukiosta infoa, opettaja sanoi, että hän ei omien lasten kohdalla ajatellut, että monikulttuurisuus merkitsisi jotain. Tämä opettaja oli muistaakseni skotlantilainen ja vaimo suomalainen. Sitten hänen lapsensa menivät Eiran tyyliseen kouluun eli sellaiseen, missä on lapsia kaksikulttuurisista perheistä. Lapset olivat kokeneet, että nyt he ovat ns. normaaleja. Heillä oli siis ollut aiemmin erilaisuuden tuntu. Oletko sinä kokenut tätä samaa?

niin piti vielä kirjoittaa kun äsken kiireesti kirjoitin, että kyllä mieheni ja minä " löysimme" toisemme ihan yhteisten arvojen perusteella, ja hän ymmärtää täten myös minua ja sielunelämääni.ihan suomalaisen kanssa ei minun kohdallani olisi onnistunut avioelämä ja perheen perustaminen.jollakin voi toki olla toinen kokemus ja jokaisella omansa.eli kyllä monikulttuurisuus vaikuttaa elämään aina jollain tavoin ja sanoisin että myös joihinkin valintoihin joita teemme.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat