Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Moi, kirjoitin saman tekstin aihe vapaa -palstalle, mutta laitankin sen myös tänne, taitaa olla sopivampi palsta...mä tässä ihmettelen elämäntilannettani, sitä kuinka yhtäkkiä rakkaus alkaakin rakoilla... Me saatiin ihana pieni poika n. 10 viikkoa sitten. Ollaan oltu viisi vuotta yhdessä ja todella rakastuneita edelleen. Tai ehkäpä ei sittenkään edelleen..? Vauva totta kai vaatii veronsa esim. unista ja yhteisestä ajasta, mikä kyllä etukäteen tiedettiin vallan mainiosti, ja naureskeltiin, kun ihmiset varoitteli kuinka se käy parisuhteen päälle. " Eihän meille noin käy, ollaan niin rikkumaton tiimi ja rakastetaan toisiamme.." Hm. Tässä sitä vaan huomataan riitelevämme päivittäin, siitä kuka nukkuu enemmän, ja kaikesta yhtä naurettavasta. Onnellinen arki on muuttunut jatkuvaksi pahaksi oloksi, tuntuu että kumpikin vain rupattelee vauvalle rakastavia sanoja ja toiselle ei joko mitään tai sitten minä nalkutan jostain ja mies ärisee ja tiuskii. Ei enää nukuta samassa huoneessa, mies on ollut kipeä ja ei halunnut herättää meitä öisin yskimällä ja siksi alun perin muutti patjalle, nyt on vain jäänyt toiseen huoneeseen nukkumaan. Läheisyys tuntuu olevan kiven takana, tuntuu erittäin uupuneelta. Miten näin voi käydä, vaikka kaiken piti olla hyvin, ja kuitenkin olemme vauvasta iloisia? Tuntuu ettei happea saa, kun ahdistaa niin paljon. Tänään mies lähti keikalle toiseen kaupunkiin (hän on muusikko), ja sanoin hänelle ennen lähtöä, että rakastan häntä kovasti ja haluan saada asiat selvitettyä. Hänkin sanoi tuntevansa samoin, mutta sitten kun ruvettiin miettimään mitä pitäisi tehdä ja muuttaa, kumpikin meni ihan hiljaiseksi. Tarkoitan että emme edes tiedä mistä tämä paha olo kumpuaa.

Kommentit (8)

Meillä on kotona nyt neljäs nyytti tuhisemassa, ja vasta tällä kertaa minusta tuntuu siltä, että jotain ymmärrän siitä synnytksen jälkeisestä ahdistuksesta. Siis omalta osaltani. En tiedä voiko se olla yleistettävissä.



Suurin selittävä tekijä (ihan fyysisen väsymyksen lisäksi) on hormonit. Jälkitarkastuksessa lääkäri totesi (kuten aiemminkin): " Limakalvot kuivat, kuten imettäjällä kuuluukin olla. Aivan kuin keski-ikäisellä naisella vaihdevuosina." Minulla on imetyksen ajan siis mini-vaihdevuodet! Kun aloin asiaa tuolta kannalta ajattelemaan, moni asia sai selityksensä. Olen aina ollut hormonien heittelylle herkkä, joten mikään ihme ei ole sekään, että imetyksen aikainen hormonitason vaihtelu vaikuttaa mielialaan.



Miehen kanssa purraan hammasta. Yritän selittää hänelle, että jaksaa sinnitellä, asiat tasaantuvat ja normalisoituvat varmasti ajallaan. Potkin häntä " pesästä" samalla lailla kuin jotkut leijonanaaraat luontodokkareissa. Jos teillä on ollut hyvä. läheinen ja avoimesti puhuva suhde ennen lasta, se palautuu varmasti. Hämmentävää ja hankalaa vauva-aika kaikkine vaikutuksineen kyllä on. Puhukaa ja olkaa rehellisiä tunteittenne edessä, mutta älkää tehkö mitään hätiköityjä päätöksiä.

Voi..olette niin tuoreita vanhempia, ja elämä mullistunut kertaheitolla! Ei tuossa vaiheessa mitenkään jaksa hoitaa parisuhdetta kaiken uuden lomassa ja väsymys painaa ja hormonitkin saavat aikaan vaikka mitä mielialanvaihteluita!

Teillä on ollut hyvä,lämmin suhde tähän asti, ja uskaltaisin väittää että sieltä se vielä löytyy kun maltatte rauhassa elellä tämän pikkuvauvavaiheen. Kyllä te saatte vielä sitä yhteistä aikaa, usko pois! Minä muistan ajatelleeni jossain vaiheessa, että " tällaistako tämä on sitten lopun ikääni" ja " ei koskaan enää mukavia video-iltoja miehen kainalossa" jne jne.. - vaikka vauva tietenkin oli maailman ihanin. Mutta tuntui että se " oma elämä" hävisi jonnekin, tuntui niin lopulliselta se iso muutos. Ja niinhän se onkin- mutta kai sitä vain sopeutuu, ja vauvakin kasvaa ja nukkuu joskus vielä läpi yönkin! :)



Koeta keskustella miehesi kanssa..joskus mieskin tuntee jäävänsä ihan ulkopuoliseksi ja voi olla mustasukkainenkin. Tosin myös miehesi tulisi ymmärtää sinua ja mitä tuoreelle äidille fyysisesti ja henkisesti tapahtuu..

Yrittäkää levätä aina kun vauvakin nukkuu, koettakaa muistaa toisianne päivittäin vaikka vain halauksella, anna miehellesi myös mahdollisuus hoitaa vauvaa " täysipainoisesti" - käy vaikka pienellä kävelylenkillä tms.



Ennen kaikkea usko että tuo vauvavaihe on oikeasti rankkaa (ja loppujen lopuksi hyvin lyhyt aika!), huomaat vasta jälkeenpäin miten väsynyt oletkaan ollut :) Jaksamista ja tsemppiä! :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tottakai lapsentulo aiheuttaa kriisin melkein jokaiseen parisuhteeseen.Teitä on nyt kolme ja se kolmas osapuoli on nyt tärkein.Vauva-aika ON raskasta ja vaatii voimia molemmilta.Teidän molempien pitäis nyt vain hyväksyä.että parisuhteen hoidolle ei jää niin paljon aikaa kuin aikaisemmin.Kyllä te tuosta selviätte,jos vain haluatte.Väsyneenä ei jaksa välttämättä puhua järkevästi.Koittakaa järjestää vauvalle hoitaja silloin tällöin ja menkää vaikka syömään tai elokuviin yhdessä.Tsemppiä!!

Toi on ihan normaalia väsymystä, sopeutumista, mielialan laskuakin ehkä... Viettäkää aikaa yhdessä perheenä, kyllä se siitä.



Oo onnellinen, kun teillä ei oo mitään isoja ONGELMIA esim miehen ostoriippuvuus, joka tuhoaa koko perheen... Mies korviaan myöten veloissa, ostohysteria jatkuu... Vaimo kantaa yksin vastuun kodista ja lasten elättämisestä... Tässä vois jo harkita eroa. Näin meillä... Kumpa ois tuollaista kuin teillä...

Täytyy vastata kun olen kanssa ihan loppu. Meillä 2 kk vanha poika ja 7 vuotta vanha tyttö. Samanlaista arki on ollut niin kauan kuin ollaan yhdessä oltu 12 vuotta. Hoidan kokonaan kodin olen sitten kotona tai töissä. Hoidan myös lapset. Mies tekee jonkun kotityön mikäli mainitsen asiasta, se kyllästyttää. Hän pelaa mielellään tietokoneella, kyttää urheilua ja on muuten vaan joutilaana. On ylen tyytyväinen kun koti on tip top, mutta ei itse tee asialle mitään. Jotenkin rakkaus on loppunut pikkuhiljaa. Olen todella vakavissani harkinnut avioeroa. Minkä takia minun pitäisi korjata äijän jäljet, pestä pyykit, tehdä ruuat ym. Olen kyllä asiasta maininut mutta ei ole tullut muutosta, luulempa että auttais jospa laittaisin laukut oven eteen...

että koko pikkulapsiaika on parisuhteelle vaativaa aikaa. Vaikka moni asia ehkä helpottaa ja sopeutuminen vanhemmuuteen etenee jo muutamassa kuukaudessa, niin ihan oikeasti niin kauan kuin perheessä on alle 3-vuotiaita, parisuhteessakin eletään vielä jonkinlaista poikkeusaikaa... Ja sitten tulee se toinen vauva ;-)



Yrittäkää löytää hyviä hetkiä tästä uudesta elämänvaiheesta, nauttikaa jokaisesta lepohetkestä jonka vauvan päiväunet suo ja antakaa tosillenne anteeksi väsymyksen aiheuttamat kiukuttelut. Koettakaa keksiä jotain kivaa (ja helppoa, ei turhaa stressiä) jota voitte tehdä juuri nyt - videoilta, hyvää ruokaa, kävelyretki johonkin kivaan kahvilaan - ja ottakaa se tavaksi. Parisuhteen hoitoa on juuri ne pienet asiat joita tehdään viikottain yhdessä, niiden voimalla jaksaa vähän paremmin ne huonotkin päivät.

Meillä on reilun puolen vuoden ikäinen tytär. Meilläkin ensimmäiset viikot ja oikeastaan kuukaudetkin (...ja välillä kyllä vieläkin...) olivat todella vaikeaa aikaa. Mies teki joka pikku asiasta suuren, taisi olla reagoimista uuteen elämäntilanteeseen, ja itse olin hormonimyrskyn kourissa, väsynyt ja tuore herkkä äiti. Voit kuvitella mitä siitä seuraa!



Itkin paljon, en ymmärtänyt miksi mies ei halua olla meidän kanssa, olin tosi väsynyt ja hämmentynyt miksei elämä olekaan pumpulista. Nyt jälkeen päin ymmärrän, että kyse oli siitä että elämä muuttui kerta heitolla enemmän kuin uskalsi edes ajatella ja tavalla jota ei voinut ennakoida. Ja muutos koski molempia. Mies vain sopeutui siihen hitaammin. Kun vauva syntyy ja tulee kotiin, niin se joko yhdistää tai erottaa. Äitinä tiedän, että on raskasta heräillä yöllä ja yrittää päivä vielä hoitaa lasta ja kotia. Mies ei voi mitenkään ymmärtää sitä kuinka tiukilla äiti voi olla.



Koita jaksaa!

Kokeileppa tehdä niin, että yhden viikon ajan et tee mitään kotihommia, jätät laittamatta miehellesi ruokaa kun tulee töistä, jätät pesemättä hän pyykkinsä ja siivoamasta hänen jälkensä ja keskityt vain lapsiinne ja heidän hoitamiseen ja ruokkimiseen. Anna tiskivuoren/ pyykkivuoren kasvaa, miehesi vaatteiden lojua siellä mihin on ne jättänyt ja tee asiat niin, että miehesi varmaan huomaa, että et kulje hänen perässään siivoamasssa hänen jälkiään. Kun hän huomauttaa asiasta, kerro että on hyvä ja tekee itse.



Mun mielestä on väärin, että usein miehet kuvittelevat, että kun vaimo on kotona lapsia hoitamassa, niin hänen kuuluu hoitaa samalla myös koko talo 24h vuorokaudessa. Kyllä mun mielestä kun mies tulee kotiin, niin kotihommat yms. on yhteinen velvoite, johon kaikki voivat ja pitää osallistua. Itse olen pari kertaa ravistellut miestäni näin ja tuntuu tepsivän. Tämä kysyy kyllä paljon omia hermoja ja sitä, miten itse kestää olla " paikat" sekaisin, jos mies ei heti kahteen päivään ole tehnytkään yhtään parannusta.. Mutta ole tiukka!

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat