Seuraa 

Muutimme kaksi vuotta sitten pari vuotta vanhaan kerrostaloasuntoon, josta muutimme puolen vuoden jälkeen pois. Syy oli se, että 9-vuotias tyttömme yski koko asumisolomme ajan pientä yskää. Varteenotettavaa allergiaa eikä myöskään astmaa todettu. Ilmastointilaite oli asunnossa rikki, ja siihen saatin väliaikaisratkaisu, jotta ilma kulkee. Yskä kuitenkin jatkui väliaikaisratkaisusta huolimatta.



Muutimme väliaikaiseeen asuntoon puoleksi vuodeksi, ja yskä loppui pian muutostamme kokonaan. Siitä muutimme kolme vuotta vanhaan asuntoon, joka oli saman rakennuttajan saman ikäinen talo, ja huoneiston " ominaistuoksusta" päätellen myös samoja rakennusmateriaaleja oli käytetty. Reilun puolen vuoden päästä tyttyömme alkoi jälleen yskiä samanlaista yskää, ja tätä on jatkunut jälleen jo kolme kuukautta. Astmarasitustesti on meneillään, mutta näyttää siltä, että kyse ei ole astmasta vieläkään, onneksi.



Jo ensimmäisessä asunnossa mietimme mahdollista yliherkkyyttä rakennusmateriaaleihin, mutta hälytyskellot eivät ikävä kyllä soineet toisessa asunnossa. Näitä kahta asuntoa lukuunottamatta samanlaista yskää ei ole ollut. Olemme asuneet samalla seudulla ja/tai alueella koko vuosien ajan, joten siitäkään ei liene kyse. Kosteus- tai homeongelmatkin lienevät ainakin nykyisestä asunnostamme poissuljettuja. Ilmastointijärjestelmä on tyypillinen kerrostalossa.



Onko Teillä lukijat kokemusta tai asiantuntemusta tällaisesta? Kaupungin lääkärijärjestelmä on kovin jäykkä ja hitaasti liikkuva. Tyttö kärsii jatkuvasta yskimisestä, ja me olemme huolissamme mm. astmariskistä, kun hän on alttiina ilmeisesti koko ajan jollekin. Eläimiä meillä ei ole. Pidämme myös siisteydestä, jotan pölyäkään ei ole pakollista enempää. Pölyallergia suljettiin myös pois.



Kiitämme jo etukäteen mahdollisista vastauksista!

Kommentit (14)

En mainitse rakennuttajan nimeä, etten vaan leimaa ketään. Rakennuttaja on kuitenkin tunnettu iso yleishyödyllinen yhtiö, jonka rakennuttamat talot lienevät samanlaisia kuin muidenkin. Kyseessä on osa-omistusasunto. Toivottavasti tämä tieto auttoi.



Terveisin

Helena

ja minkä ikäisessä asunnossa tahansa. Oireisiin minulla riittää se, että yksikin pieni pala on vaihdettu tai alle 10 v vanhaan seinään tehdään reikä.... tai hankitaan uusi huonekalu. Ymmärrän toki, että ne joilla ei ole tätä vaivaa eivät voi käsittää sitä kuinka pienestä asiasta oireilu voi alkaa, ja oireet voivat kestää pitkään, jopa vuoden esim. remontin jälkeen tai kuukausia huonekaluhankinnan jälkeen. Ei meilläkään muut saa oireita paitsi minä. Toisaalta tämä puupölyjuttu on helppo todentaa, käynti puusepänverstaassa saa takuulla oireet pahenemaan. Toivottavasti alkuperäinen kysyjä löytää oireiden syyn, oli se mikä tahansa. Minun pointtini oli se, että he ovat asuneet oireita aiheuttaneissa asunnoissa vain suhteellisen vähän aikaa ja jos kyseessä on puupölyallergia, niin oireet olisivat saattaneet kadota hieman pidemmän asumisen jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ihan heittona tähän , että voisiko olla myös liian kuiva ilma? Muistan pienenä olleeni herkkä varsinkin talvisin, kun huoneilma oli kuivaa, yskin kuivaa yskää koko ajan, varsinkin tehokkaasti ilmastoiduissa virastotaloissa. Meni ohi murrosiän jälkeen.

Myös se, että helposti laitetaan vähän homeistakin lautaa rakenteisiin, jotka eivät jää näkyviin. (kokemusta omakotityömaalta) Eli omakotitalon rakentajille vinkiksi, että kannattaa vähän vahtia millaista tavaraa esim. pihasta jätekasasta haetaan johonkin sähkörasioiden taakse sisäseiniin. Itse vaihdatin näitä, kun ei yhtään oltu katsottu kuinka märkiä laudan paloja sinne laitettiin. Ihmisiä kun on niin monenlaisia ja jos ei ole itse allergisia nuhia kokenut, ei välttämättä tajuta mitä pienet asiat merkitsevät, varsinkin lapset ovat herkkiä! Myös kerrostalotyömailla voi käydä katsomassa rakentamista.

Niin, nakin kanssa samaa mieltä. Puupölylle on mahdollista herkistyä, mutta se kestää usein hyvinkin pitkään (esimerkiksi isäni kohdalla yli 40 vuotta päivittäistä kosketusta hienojakoisen teollisuuspuupölyn kanssa...), eikä asunnoissa yleensä ole puupölyä kovin merkittäviä määriä.



Sen sijaan muovimattojen pehmittimet ovat aikamoinen ongelma. Katsopa esim. http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2005/110105_a.htm, siellä on juttua juuri muovimattojen ftalaateille herkistymisestä ja niiden mahdollisesta yhteydestä astmaan. Ftalaattien terveysvaikutuksia tutkitaan EU:ssa aikas ahkerasti, mutta kun ne ovat niin käteviä pehmittimiä (siis teknisesti hyvin toimivia), niin voi kestää vielä hetken, ennen kuin niiden käytöstä luovutaan.


mutta rakennusmateriaaleista on olemassa sellainen M-luokittelu, jossa on siis luokiteltu materiaalit sen mukaan, kuinka paljon ja mitä ne päästävät huoneilmaan. M1 on muistaakseni se paras luokka.



Lähinnä tämä varmaan auttaa, jos ajattelee oman talon rakentamista. Urakoitsijoiden materiaaliratkaisuihin, varsinkaan jos ei itse rakennuta, on varmaan ihan mahdotonta vaikuttaa ja jälkikäteen se ei tietenkään onnistu ollenkaan. Yleensähän urakoitsijoiden kannattaa valita aina halvinta ja varsinkin niissä materiaaleissa, jotka eivät näy pinnalle, koska kovin harva osaa kysellä tai ymmärtää...

Tai ainakin herkistymistä. Itselläni yksi talvi oli erityisen vaikea, lääkärit epäili vaikka mitä mutta vasta kesän jälkeen helpotti. Ja ainoa syy minkä keksin oli asunnossa tehty osittainen remontti. Vaikka pinnat oli peitetty niin puupölyä oli varmasti runsaasti ja se aiheutti oireet. Mitkään siivoamiset eivät korjanneet tilannetta, ainoastaan aika (puupölyn määrä väheni). Ja kun muistelin, niin ihan samat oireet saan esim. uusista huonekaluista, tosin silloin ne oireet kestävät vain 3 kk (tästä syystä meille ostetaan mielummin käytettyä kuin uutta). Samat oireet tulevat myös töissä, jos siellä on vaikkapa porattu uudet lukot vanhoihin oviin.... ja ihan samat oireet saan mennessäni uusiin, alle vuoden ikäisiin, asuntoihin. Eli asuntonne olivat aika uusia, entäpä huonekalut? Helpottiko runsas tuuletus tilannetta? Oletteko rikkoneet puupohjaisia materiaaleja esim poraamalla reikiä?

Lattiana on muovimatto. Sisäilmamittauksia ei ole tehty. Näinhän se on, että asukas ei voi tietää, mitä materiaaleja on käytetty, jos ei ymmärrä ottaa selvää, eikä selkeästi ole osoitettu, että materiaalit aiheuttavat yliherkkyyttä. Tyttäremme kohdalla näyttäisi kyllä siltä, että hän on herkistynyt jollekin. Muilla perheenjäsenillä oireita ei ole.



Jatkamme asian selvittelyä. Kiitos vastanneille!



Terveisin

Helena

Hyvänkin muovimaton saa pilalle (hajoamaan kemiallisesi), jos se asennetaan kostealle betonille. Kun hajoamisprosessi alkaa sitä ei pysäytä mikään. Eroon ongelmasta pääsee vain poistamalla maton ja saastuneen betonin sekä varmistamalla alustan kuivuudeen ennen uutta pinnoitusta. Suosittelen, että otat yhteyttä terveystarkastajaan lapsen terveysongelmien takia ja vaadit sisäilman haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) mittaamista.



Kunnon materiaaleista ei aiheudu hajua sisäilmaan. Lapset ovat herkkiä lattiamateriaalejen päästöille, koska he leikkivät ja oleskelevat paljon lattialla.



Epäilemme myös muovimattoa ja siihen liittyviä aineita. Saimme tietoa myös sellaisesta, että pelkkä haju saattaa herkistää ja aiheuttaa allergian ja astman kaltaisia oireita. Isännöitsijä tulee tulevalla viikolla katsomaan huoneistoa. Pidän Teidät ajan tasalla!

Siellä on kerrottu joitain juttuja liittyen hengitystieoireille altistavista tekijöistä asumisessa.



Kuka on rakentanut talot joissa oireita ilmenee? Me ollaan rakennuttamassa omaa asuntoa ja olis kiva tietää ettei vain ole sama rakentaja kyseessä kuin teidän vuokra-asunnoissa.



Millaisia seinämateriaaleja asunnoissa oli? Oliko vinyylitapettia tms.

Nykymaalitkin on vesiohenteisia ja halvimmatkin on M1-luokkaa, ainakin kaikki näkemäni. M1-luokitukssa materiaali saattaa aivan uutena aiheuttaa enemmän päästönä kuin luokitus salliin, mutta jossakin tietyssä ajassa täytyy päästöjen pienentyä sallitulle tasolle.



Itse epäilisin muovimattoa - kannattanee ainakin selvittää rakennuttajalta sen tyyppi ja mahdollinen M1-luokitus. Pehmeissä muovimatoissa käytetään kuitenkin kaikenlaisia liuottimia, jotka hiljalleen haihtuvat sisäilmaan - ja varmaan vuokrakämpässä tehdään halvimman mukaan... Puhuit vieläpä asunnon ominaistuoksusta, jonka erityisesti epäilisin johtuvan siitä muovimatosta. Mitään tietoa minulla ei erityisesti ole epäilyjen pohjaksi - mutua vain. Ainakin rautakaupassa jotkun muovimatot haisevat tosi pahalle...



Muutoin esim. silikonista (saumojen tiivistyksessä) tms. voi haihtua liuottimia pitkäänkin, mutta en uskoisi että niitä on niin paljoa, että enään kolmen vuoden kuluttua tulisi merkittäviä pitoisuuksia.



Yksi mahdollisuus olisi sitten tuloilmakanavista tulevat epäpuhtaudet. Onkohohan kanvavia puhdistettu? Niihin on saattanut päästä rakennusaikana pölyä, vaikka periaattessa putkiston pitäisi olla suljettu, kunnes rakennus on valmis. Jos tuloilma tulee suoraan seinäventtiileistä, voi niiden kunnon ehkä tarkistaa itsekin. Ainakin voi tarkistaa, onko seinään/kattoon kertynyt likainen pölyrinkula venttiilin luo.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat