Seuraa 

Miten monta hoitoa olette jaksaneet?

Monesko toi tulosta? Vai toiko...?



Meillä takana kaksi IVF + tietty kaikki PASsit...

Päätettiin miehen kans että riittää. Lääkäri halusi vielä jutella meidän kans, ennenkuin hoitosuhde loppuu.

Mies on alkanut herätellä toivoa, josko se kolmas kerta toden sanois!



Funtsin itseäni ja jaksamistani. Piikitykset alusta ja koko rumba.

Tuloksista en tiedä...uskoako enää mihinkään?

Eihän ikuisesti voi jatkaa.



Siksi kyselenkin teidän muiden tilanteita.



Angut

Kommentit (4)


Voin olla vähän jäävi vastaamaan, koska meillä " jo" ensimmäinen IVF toi tuloksen. Sen ainokainen PAS oli negaa ja nyt toisen IVF:n punktio on maanantaina.



Jaksaminen on varmasti yksilöllistä ja negaan päättyvä hoito on RASKAS. Toisaalta joka hoitokierrokselta saadaan lisää tietoa kropan reagoinnista hormoneihin ja ihan solutasoltakin. Julkisen puolen tarjoamat kolme IVF-hoitoa ovat kai ihan perustellut: eka voi mennä harjoituksen piikkiin, ja sen jälkeen on kaksi kunnon yritystä.



Itse suosittelisin käymään ainakin keskustelemassa lääkärin kanssa tilanteestanne ja mahdollisuuksistanne. Tämä kun on niin yksilöllistä.



Jaksamisesta olen miettinyt, että jos oli varma lupaus siitä, että vaikkapa 10. IVF tuo lapsen, ilman muuta jaksaisi taapertaa ne kaikki 10 rumbaa lävitse. Mutta tämä epätietoisuus; toivon, epätoivon ja pettymysten vuoristorata... Kovaa hommaa.



Toivon ja uskon kuuluvani siihen ihmisryhmään, joka ei helpolla luovuta. Yritän viimeiseen asti, kunnes jossittelulle ei enää jää sijaa. En halua kokea luovutushäviötä, mieluummin uljaan taistelun ;)



Nämä hoidot ovat mielestäni tärkeät myös siinä mielessä, että ne saavat ihan oikeasti pohtimaan vanhemmuutta. Ja vaihtoehtoisia tapoja vanhemmuutteen. Adoptio ja sijaisperheeksi ryhtyminen vaativat kypsyttelyä, mutta tarjoavat lopulta monille juuri sen oikean tavan tulla vanhemmiksi.



Uskon, että lapsettomuushoitoihin ryhtyneiltä vaatii paljon kypsyttelyä myös lapsettomiksi jäämisen hyväksyminen. Elämä kahden hengen perheenä.



Isoja asioita, yksilöllisiä ja henkilökohtaisia. Voimia tehdä teille se oikea päätös, valita oma tie, jota on hyvä kulkea :)

Olin tammikuun pas-pinossa, muistatko! Silloisen negan jälkeen päätin, että nyt saa loppua, mutta toisin kävi..

Kolmen inssin ja yhteensä yhdeksän alkionsiirron (icsi+pas) jälkeen olemme vielä valmiita kokeilemaan yhden ison hoidon. Tähän päädyimme, koska en enää usko, että vika on pelkästään siittiöissä vaan ratkaisevasti minussa!

Hain tammikuun lopulla lääkäriltäni lähetteen laparoskopiaan ja julkisen jonossa nyt sit ollaan ja odotellaan. Lisäksi kiertoon liittyviä asioita tutkitaan lisää..

Näillä mennään ja lapan jälkeen heti uuteen yritykseen.

Välillä on turhautunut ja hölmö olo, ett kaikki tulee olemaan turhaa ja ihan tyhmää, mutta silti haluan vielä kerran kokeilla jos ratkaiseva vika olisikin minussa.



Meidän lapsettomuusvuosiin on kertynyt monta hoitoa, mutta ratkaisevinta omaan jaksamiseen on ollut hoitojen väliset tauot! Jokaisen negan jälkeen olen ollut valmis lopettamaan, mutta muutaman kuukauden tauko on tehnyt ihmeitä. Viimesimpää passia edelsi jopa vuoden tauko. Mutta toki usko hoidon onnistumiseen on hiipunut ajat sitten, sille ei vaan voi mitään, mutta silti jaksamme yrittää. Ihmismieli on siis yllättävän vahva..



Jaksuja kovasti!!!



Lyyti

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Takana 7 icsi-hoitoa, joista yhdestäkään ei ensimmäistäkään PAS:sia saatikka plussaa :( Viimeisessä käytettiin jopa luovutettuja munasoluja, joten tilanne oli kyllä täysin toivoton!! Lääkäri sanoi jo viidennen hoidon jälkeen, että tuskin kannattaa enää omilla soluilla yrittää vaan minäpä en siinä kohtaa halunnut antaa periksi vielä!

Vikaa miehen siittiöiden vähyydessä sekä ilmeisesti munasoluissanikin oli jotain häikkää....FSH-hormoni oli välillä koholla, muut arvot ok. Ovulaatio tapahtui jne..jne...Mutta ei vaan onnistunut!!!



Mutta.....Nyt odottelen " luomuihmettä" rv:lla 11....Aivan, onnistui täysin " kotikonstein" ilman pienintäkään yritystä :) Näin se elämä voi yllättää, vaikken kuuna päivänä olisi voinut uskoa tämän sattuvan omalle kohdalleni.



Tsemppiä ja Pikaista onnistumista teille!



Toivottelee: Je_Ni & " Pikku-Hippu" 11+0

Me käytiin 3 ivf:ää julkisella ja sen jälkeen 2 yksityisellä. Neljä ekaa hoitoa oli reilun vuoden sisällä eli yhdellä Kelan lääkekatolla. Sitten pidimme taukoa noin vuoden kunnes menimme viidennen ivf:n suunnitteluun. Silloin kohdustani löytyi polyyppi, joka piti poistaa ennen hoitoja. Sitten aloimme rakentaa omakotitaloa enkä halunnut rakennusprojektin aikana hoitoon. 3 inssiä teimme julkisella sinä aikana, polyypin poiston jälkeen. Kun talo valmistui ja uusi vuosikin vaihtui (lääkekatto), aloitimme 5. ivf:n tämän vuoden alussa. Tähän hoitoon vaihdoimme myös lääkityksen Puregonista Menopuriin. Ja niin vain tämä 5. ivf lopultakin toi meille tuloksen tai sitä ainakin kovasti toivomme.



Minä sain julkiselta puolelta neuvoksi, että pari kertaa kannattaa kokeilla vielä yksityisellä julkisen tarjoaman kolmen hoidon lisäksi. Meillä lapsettomuuden syytä ei löytynyt ja siirtoon päästiin kaikista hoidoista. Myös itse suosittelen kokeilemaan useamman kerran vaikka lääkitystä vaihtaen ja tarvittaessa taukoa pitäen, että hoidot eivät käy henkisesti liian rankaksi. Vanhempana voi muuten alkaa kaduttamaan, kun ei tullut " riittävästi" yritettyä silloin kun oli vielä mahdollisuuksia.



Onnea yritykseen!



Terkuin

Kamu rv 10+5

ps. Meidän tarinasta voit lukea lisää Plussa 2006 -ketjusta, jos kiinnostaa.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat