Seuraa 

" Helsingin poliisi piilottanut tyttöjä kunniaväkivallan uhan takia

Stakesin tutkija: kunniaväkivallalla on hiljainen hyväksyntä



Helsingissä on viime aikoina tapahtunut useita veritekoja, joissa voi nähdä piirteitä kunniaväkivallasta. Vaikka epäilyjä on ollut, todistettavasti Suomessa ei ole kunniamurhia vielä tapahtunut.

Esimerkiksi viime vuoden lokakuussa turkkilaismies löi avovaimoaan Haagan torilla 28 kertaa puukolla ylävartaloon keskellä päivää lukuisten silminnäkijöiden katsellessa. Noin viikko sitten somalialaissyntyisen pariskunnan mies puukotti vaimonsa rivitalon pihalla kuoliaaksi Suutarilassa.



Haagan surma on jo puitu oikeudessa, Suutarilan tapauksen tutkinta vielä kesken. Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja Kari Tolvanen kuitenkin kiistää, että kyseessä olisi ollut kunniamurha.

Itäkeskuksen poliisin ylikomisario Veli Hukkanen taas näkee Suutarilan tapauksessa kaikki kunniamurhan piirteet, vaikka ei sen taustoja tarkasti tunnekaan.

" Mikäli kyseessä ovat henkilöt, jotka ovat islaminuskoisesta maasta ja joilla on ero menossa, silloin merkit viittaavat siihen. Ei siinä voi muuhun lopputulokseen tulla."



Ruotsissa kunniamurhan uhriksi on joutunut toistakymmentä ihmistä. Tolvanen, Hukkanen ja maahanmuuttajien rikollisuutta tutkinut Stakesin Juhani Iivari pitävät mahdollisena, että Suomessa voi sattua kunniamurha koska tahansa.

" Meillä on ollut tapauksia, joissa olemme yhdessä sosiaaliviranomaisten kanssa piilottaneet nuoria tyttöjä heidän perheiltään" , Tolvanen sanoo.

Samanlaisia kokemuksia on myös Hukkasella. " Vuosi vuodelta tulee enemmän ja enemmän kulttuureihin ja uskontoihin liittyviä ilmiöitä, jotka pakottavat meidät reagoimaan."

" Olisi aika miettiä, mitä asialle voisi tehdä. Katuryöstöjä onnistuttiin vähentämään viranomaisten yhteistyöllä. Mutta perheiden sisäinen väkivalta on suurempi haaste" , Tolvanen sanoo.

Kunniaväkivaltaan poliisit ja sosiaaliviranomaiset törmäävät usein. Sen uhka on Hukkasen mukaan kasvanut viimeisen puolentoista vuoden aikana.

Tyypillinen tapaus on islaminuskoisesta maasta tuleva nainen, joka on ollut pitkään aviossa. Hukkasen mukaan nainen on ollut kaltoinkohtelun kierteessä: hänet on piesty ja raiskattu toistuvasti. Sitten nainen ilmoittaa haluavansa erota.

" Siinä vaiheessa mies ja koko suku alkavat uhata, että jos lähdet, sinut tapetaan. Tietooni täällä Itä-Helsingissä on tullut useita tällaisia tapauksia viime aikoina" , Hukkanen sanoo.

" Naiset, jotka uskaltavat hakeutua viranomaisten luo, ovat poikkeuksellisen vahvoja."



Maahanmuuttajien perheväkivalta ei Juhani Iivarin mukaan tule yhtä helposti ilmi kuin suomalaisten.

" Maahanmuuttajien joukossa on paljon perheväkivaltaa, mutta se käsitellään erittäin suljetussa piirissä, perheen sisällä. Siellä sillä on hiljainen hyväksyntä."

Huhtikuussa julkaistavaa tutkimustaan varten Iivari haastatteli 42:ta rikoksistaan vankilarangaistuksen saanutta maahanmuuttajaa.

Kunniaväkivaltaa esiintyy eniten Lähi-idän ja joissakin Pohjois-Afrikan maissa. Suomessa viranomaiset ovat Iivarin mukaan herkkiä reagoimaan parisuhde- ja perheväkivaltaan.



Ongelma on se, että osa maahanmuuttajista on keskittynyt tietyille alueille.

" Jopa tiettyihin taloihin. Siellä kulttuurinen varjeleminen voi toimia, jos naapurit eivät ilmoita perheiden sisällä tapahtuneesta väkivallasta viranomaisille" , Iivari sanoo.





Suomessa vuosittain tapahtuvista 100¿150:stä henkirikoksesta 95 prosenttia menee kaavan mukaan: Suomessa syntynyt, keski-ikäinen syrjäytynyt mies tappaa humalassa ja pikaistuksissaan tuttavansa. Useimmiten murha-ase on keittiöveitsi ja 73 prosentissa tapauksista tekopaikka joko uhrin tai tekijän koti.



Viime aikoina Helsingissä on kuitenkin tapahtunut henkirikoksia, jotka ovat poikenneet kaavasta. Esimerkiksi käyvät Haagan torilla syksyllä 2005 ja äskettäin Suutarilassa tapahtuneet surmat.

" Ne ovat tapahtuneet julkisilla paikoilla, tekijät eivät ole olleet päihtyneitä ja yleensä tekotavat ovat olleet raaempia kuin keskimääräisessä suomalaisessa henkirikoksessa" , Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja Kari Tolvanen sanoo.

Teot ovat olleet myös suunnitelmallisia. " Kuten Haagassa, jossa tekijä oli kytännyt uhria pitkään. Parissa tapauksessa on käyty etukäteen ostamassa kaupasta veitsi."

Yhteinen tekijä

molemmille surmille on myös se, että niin niiden tekijät kuin uhritkin olivat ulkomaalaistaustaisia. " Ikävän usein näissä viimeaikaisissa tapauksissa on ollut osallisina ulkomaalaiset" , Tolvanen sanoo.



Helsingissä tehtiin viime vuonna kaksitoista henkirikosta. Sitä ei ole eritelty, kuinka moni niistä oli ulkomaalaistaustaisen tekemä. " Onneksi niitä ei ole kovin montaa ollut. Mutta jos mukaan lasketaan myös törkeät pahoinpitelyt, voin sanoa, että heidän osuutensa on huomattavan suuri."

" Tosiasia on, että maahanmuuttajien saamia rikostuomioita kirjataan väkilukuun suhteutettuna yli kaksi kertaa enemmän kuin kantaväestön" , Stakesin tutkimuspäällikkö Juhani Iivari sanoo.

Iivarin mukaan suurin ero on Irakista, Iranista, Turkista ja muista Lähi-idän maista tulleiden kohdalla. He saavat keskimäärin kuusi kertaa enemmän tuomioita väkivaltarikoksista kuin kantaväestö"

Sivut

Kommentit (22)

minunkin nimimerkkiäni on eräs islaminuskoinen sisko vääntänyt mieleisekseen, joten tervetuloa joukkoon! sohaisit vaan virtuaalimuurahaispesää ja nyt virtuaalikärsit sen seuraukset.



aihe sinänsä on mielenkintoinen, pelottava ja minun mielestäni keskustelun arvoinen. minusta on hyvä että joku toteaa julkisesti sen että maahanmuuttajat pyritään sijoittamaan samaan kaupunginosaan samalle alueelle, jopa samoihin taloihin. näin on asiat ainakin täällä helsingissä, jossa tietyt kaupunginosat ovat todella epäsuosittuja ja huomattavasti hintatasoltaan alempia kuin toiset. miksi näin tehdään?



itäkeskuksen komisario väittää että hän näkee kunniaväkivaltaa (ei kuitenkaan puhuta kunniamurhista) yhä enenevässä määrin. tyttöjä ja naisia piilotellaan jatkuvasti perheen uhatessa. tyypillinen tapaus on kun (islaminuskoisesta maasta kotoisin oleva) nainen raiskataan ja hakataan toistuvasti. talon oma " järjestyksenpito" huolehtii siitä, ettei ulkopuoliset pääse puuttumaan " talon sisäisiin" asioihin.



naisten välisen solidaarisuuden nimissä, rakkaat siskot: estäkää omalta kohdaltanne tällaiset väkivallanteot oli kyseessä minkä maalainen nainen tahansa! on kerta kaikkiaan huutava vääryys jos väkivallasta ei voi puhua ulkopuolisen kanssa, vaikka se olisi monesti ainoa keino lopettaa järjettömyys!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kiitos, tätä juuri ajoin takaa! Olen hämmästynyt siitä, että Suomessa tunnutaan nielevän tämä kunniamurha-termi tuosta vain.



mrs_O:

Lainaus:


Jauhamalla joka välissä kunniamurhista, annetaan samalla uusi tekosyy sairaille, väkivaltaisille yksilöille, jotka tekonsa tehtyään vetoavat perheen kunniaan ja kulttuuriinsa, kuvitellen sen olevan jotenkin tekoaan lieventävä tai selittävä tai jopa viranomaisille ymmärrettävämpää (vaikkakaan ei hyväksyttyä).

Pitää muistaa se että kunniamurha ei ole islamilainen tapa, niitä tekevät esim. lähi-idässä myös kristityt. Niitä tehdään mm. siis lähi-idässä jossa suurin osa ihmisistä on muslimeja, mutta islam ei tunne tällästä " kunnian hyvitys" tapaa. Turkissa suurin osa uhreista on sitäpaitti miehiä.

Sitten yleensä näitten perinteitten vaalijat ja ylläpitäjät ovat naisia! Niinkuin kaikkien perinteitten yleensä. Minä olen henk.koht tiedän sellasenkin tapauksen jossa kihloissa ollut tyttö karkasi toisen miehen mukaan ja perheen miniät vaativat muita perheen poikia ( ei omia aviomiehiään kuitenkaan) murhaamaan sisarensa. Nämä pojat kieltäytyivät ja vaikka perhe suljettiin yhteisön ulkopuolelle, he olivat sitä mieltä että se on julma tapa eikä islamin mukainen. Nyt tämä asia on unohdettu ( ei ehkä kokonaan) mutta perhe on sen antanut anteeksi tyttärelle ja tämän miehelle.

Muitakin näitä tapauksia olen kuullut ja kyllä niitä naiset, omat äiditkin ovat tehneet.

Minusta se Hesarin kirjoitus oli vähän harhaan johtava paikoitellen, en nyt jaksa sitä tässä spekuloida enempää enää, mutta laitoin tälle toimittajalle vastineen siitä ja hän vastasikin jopa. Minä sanoin että minusta tollaset kirjotukset joissa ei perustella kaikkia kunnolla, annetaan harhaan johtavia kuvia jopa asioista ym. Ne herättävät ainoastaan ennakkoluuloja ja islamfobiaa jne. Eivätkä ole asiallisia ollenkaan.

Sitä en myöskään ymmärrä miksi sitä että lähi-idästä tuleet ihmiset tekevät väkivalta rikoksia 6 kertaa enempi (mikä on paljon tietysti) valtaväestöön suhteudettuna, miksi siitä täytyy jauhaa kerta toisensa jälkeen, kun asialle ei esitetä mitään keinoja millä asiat saataas muuttumaan, mitä näille kriminaaleille pitäs tehdä siis? Pitäiskö siis meidän itse siitä päätellä jotain? Suurin osa täällä asuvista maahanmuuttajista on kunnollisia ihmisiä, mutta he ovat niitä jotka leimaantuvat ja kantavat seuraamukset tässä.

En tainnut ihan ymmärtää Jobozin kirjoitusta. Jäi epäselväksi ketä syytät ja mikä kulttuuri kaipaa pyllysi kosketusta? Koko islamilainen kulttuuri vai vain osa siitä? Jos siitä kannattaa pysyä erossa niin miksi itse olet sekaantunut kurdi mieheen?



Kunniamurha on kyllä järkyttävä asia, en käsitä kuinka kukaan isä/veli/sukulainen voi tappaa säilyttääkseen perheen maineen.

siinähän se ero tulikin. suomalainen tappaa pikaistuksissaan riidan päätteeksi ja tässä jutussa puhutaan kyllä ihan suunnitelmallisesta murhasta.



näitä uhan alla olevia ihmisiä ei yhtään auta tällainen käsitteiden kanssa jeesustelu, ikävä kyllä.

Mun mielestäni ongelma on jo itse käsitteessä " kunniaväkivalta" . Mitä kunniaa siinä on, sen enempää kuin " perinteisissä" suomalaisissa mustasukkaisuustapoissa? En puhuisi kunniaväkivallasta ensimmäisenä selityksenä, jos tekijä on ulkomaalainen, jolla ei mene hyvin puolisonsa kanssa. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan vähätellä joidenkin ihmisten kokemaa väkivaltaa tai väkivallan uhkaa.



Sitten pointti rikostilastojen vertailusta: olisi hyvä tehdä selväksi, verrataanko väkilukuun suhteutettua rikollisuutta vai mm. ikään, sukupuoleen ja sosioekonomiseen asemaan suhteutettua rikollisuutta. Nuoret-nuorehkot miehet kun tuntuvat vähän jokaisessa maassa olevan yliedustettuina rikostilastoissa, eivätkä Suomessa asuvien ulkomaalaisyhteisöjen ikä- ja sukupuolijakaumat useinkaan ole kovin tasaisia.



mrs_O:

Lainaus:

Johan onkin mukavaa, että pervot ovat vaihteeksi löytäneet tämänkin palstan. Eikö suomi24:n moku-palsta enää tyydytä tarpeitanne? Onko sensuuri liian kova?




Kommentoit ilmeisesti nimimerkkiäni, etkä aihetta ollenkaan. En keskustele suomi24:llä, en ole erityisen pervo, vaikka nimimerkkini onkin pervo. minulla on vain outo huumorintaju mitä nikkiin tulee. Olen keskustellut täällä muillakin palstoilla. Tämä vain pisti silmääni ja ajattelin rekisteröityä ja heittää tämän tänne ja lukea kommenttejanne. Olen tällä palstalla vain lueskellut mielenkiinnolla, en aiemmin osallistunut keskusteluun.



Ilmeisesti en tällä nimimerkillä voi osallistuakaan keskusteluun.

NAISEN RAJAT





Kuinka helposti voi katsoa läpi sormien kulttuuriperinteiden ja uskonnon varjolla tapahtuvaa syrjintää? Miten välinpitämättömyys verhotaan suvaitsevaisuudeksi? Kuka määrittelee sopivan ja sopimattoman rajat, kuka kauneuden mittapuut? Millainen määräysvalta on kulttuuriperinteillä ja vanhemmilla uudessa kotimaassa? Mikä on maahanmuuttajatytön ja naisen identiteetti kotona, mikä työssä, koulussa ja ystävien kesken?



TV1 sukeltaa kysymystulvan keskelle Naisen rajat -keskustelusarjassa kolmena sunnuntai-iltana. Teatteriohjaaja Ritva Siikalan johdolla ja maahanmuuttajien itsensä voimin Naisen rajat syventyy arvioimaan Suomen monikulttuurisuutta naisen näkökulmasta. Ritva Siikala, Kassandra ry:n perustaja, on työskennellyt pitkään maahanmuuttajanaisten lähituntumassa. Mukana keskusteluissa ovat Fabiane Laube, Yonca Ermutlu, Kulsoom Ally, Reet Nurmi, Saido Mohmed ja Alexis Kouros.



Jokaista Naisen rajat -keskustelua edeltää lyhyt dokumentti johdantona illan teemaan. 19.3. nähdään Ghadi Boustanin ohjaama AINA JONKUN TYTÄR.

Joulukuussa 2004 tuli Helsingin Aleksanterin teatterissa ensi-iltaan Kassandra ry:n tuottama Aina jonkun tytär -niminen näytelmä. Pääosaa, suomalaisesta poikaystävästään raskaaksi tullutta 16-vuotiasta somalityttöä esitti somalialaissyntyinen Maryan Guuleed. Esitys herätti kiukkua konservatiivisissa, lähinnä miespuolisissa muslimeissa. Reaktiot olivat jopa niin kiihkeitä, että asiasta tehtiin tutkintapyyntö poliisille. Ghadi Boustanin ohjaama dokumentti kertoo teatteriesityksen valmistumisesta ja sen herättämistä reaktioista. Dokumentissa ja Ritva Siikalan vetämässä keskustelussa kysytään, onko oman maansa sortoa pakenevilla miehillä oikeus jatkaa naisten sortamista Suomen maankamaralla kulttuurin- ja uskonnonvapauden turvin.

Tuotanto YLE Kulttuuriohjelmat.

Viestistäsi vain saa sen kuvan ettet oikein pidä kurdeista ja turkkilaisista ylipäätään.. Siksi kysyin!



Tuo Kunniallisen naisen taakka kannattaa todellakin lukea, vaikkei se mitään kevyttä iltalukemista olekaan.



Lainaus:

" Itse en todellakaan siunaa tuollaisia tekoja, mitä naisille tehdään islamin nimissä. Sen haluan sanoa, ettei kellekään jää epäselväksi. Voisin ihan hyvin olla naisasia-aktivisti.

tuntuu olevan se, että ulkomaalaisista kuuluu puhua pelkästään negatiivisesa valossa. Suomalaiset siis tekevät perheväkivaltaa ja mustasukkaisuusmurhia, mutta ulkomaalaiset kunniamurhia? Haiskahtaa taas siltä, että tarkoituksena on vain mustamaalata islamin uskoisia kuten kaikessa muussakin Hesarin uutisoinnissa. Mitään hyvää ja positiivistahan ei heidän uutistensa mukaan koskaan islamilaisissa maissa tai perheissä tapahdu.

Ihmettelen mistä artikkelin tutkija on saanut tilastonsa, kun vähän aikaa sitten Helsingin poliisin päällikkö jonka nimeä en valitettavasti muista sanoi, että raa ásta väkivallasta maahanmuuttajat tekevät vain murto- osan ja suomalaiset loput, mutta Ruotsissa asuvista suomalaisista niin suuri prosentti on vankilassa veriteoista, että jos vastaava olisi totta Suomessa rötöstelevien ulkomaalaisten suhteen, yli puolet vankiloissa istuvista olisi ulkomaalaisia.

Joboz:

Lainaus:

Sitä mieltä olen, ettei tuollaisiin porukoihin kannata sotkeentua. Mä en anna mitään arvoa tuollaiselle kulttuurille. Vois pyyhkiä ihan pyllyä sellaisella.

No johan nyt herneitä taas vedellään ;)



Käyn silloin tällöin lukaisemassa suomi24:n " korkeatasoista" keskustelua. Sillä palstalla on kovin yleisenä tapana se, että jostakin löydetään joku " skandaalinkäryinen" hiukan monikulttuurisia suhteita sivuava juttu, joka sitten copy-pastella laitetaan palstalle ns. keskustelunavaukseksi. Ongelmana sillä palstalla on sinne pesiytynyt rasistinen häirikkösakki, jotka nimenomaan ovat tuollaisten aloitusten harrastajia. Tällaisilla aloituksilla, ja monella muullakin, lietsotaan moku-pareja vastaan. Asiallinen keskustelu tottakai edesauttaa asian ymmärtämistä, mutta useimmiten tällaisilla aloituksilla aiheutetaan vain hallaa ja pahaa mieltä. Siksi voimakas reaktioni.



Hesarinkin jutusta voi lukea sekä asiaa että asian väännöstä: pervo:

Lainaus:

Haagan surma on jo puitu oikeudessa, Suutarilan tapauksen tutkinta vielä kesken. Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja Kari Tolvanen kuitenkin kiistää, että kyseessä olisi ollut kunniamurha.

Itäkeskuksen poliisin ylikomisario Veli Hukkanen taas näkee Suutarilan tapauksessa kaikki kunniamurhan piirteet, vaikka ei sen taustoja tarkasti tunnekaan.

" Mikäli kyseessä ovat henkilöt, jotka ovat islaminuskoisesta maasta ja joilla on ero menossa, silloin merkit viittaavat siihen. Ei siinä voi muuhun lopputulokseen tulla."




Kunniamurha tekona on äärimmäisen tuomittava. Mutta jotta siihenkin väkivaltaan saataisiin asianmukaisesti puututtua, olisi hyvä ensin tietää asiat ja taustat tarkkaan, ennenkuin niitä lähtee Hukkasen tapaan hutkimaan julkisesti. Kaikella eri kulttuurien keskuudessa tapahtuvalla väkivallalla kun ei ole mitään tekemistä " kunnian" kanssa, vaan on kyse ihan samankaltaisesta omistamisen ja hallitsemisen halusta, menettämisen pelosta sekä mustasukkaisuudesta jne., niinkuin tässä meidän supisuomalaisessa kulttuurissamme. Jauhamalla joka välissä kunniamurhista, annetaan samalla uusi tekosyy sairaille, väkivaltaisille yksilöille, jotka tekonsa tehtyään vetoavat perheen kunniaan ja kulttuuriinsa, kuvitellen sen olevan jotenkin tekoaan lieventävä tai selittävä tai jopa viranomaisille ymmärrettävämpää (vaikkakaan ei hyväksyttyä).



Olen viranomaisena ollut suojaamassa nuorta paria, joka halusi avioitua keskenään, vaikkakin suvut olivat päättäneet heidän kohtalostaan toisin. Olen myös tietoinen muista vastaavista tapauksista. Ja tunnen myös monia kotoaan paenneita vaimoja ja tyttäriä, joista jotkut joutuvat todella pelkäämään henkensäkin puolesta. Mutta varsinaisia " kunniamurhan" uhkaamia on kuitenkin sekä todellisuudessa että tilastollisesti vain murto-osa maamme monikulttuurisissa piireissä.



Tilastot osoittavat turvakotien asiakaskunnan olevan suht monikulttuurista. Kuinka moni on tullut ajatelleeksi, että ulkomaalaisten miesten vaimojen lisäksi noita samoja tilastoja " kaunistavat" suomalaisten miesten ulkomaalaiset vaimot, joista kaikki eivät suinkaan ole edes venäläisiä, virolaisia tai thaimaalaisia?



Oletko itse soittanut, tai soittaisitko, apua paikalle, jos/kun kuulet naapurista tappelunnujakointia ja avunhuutoja? Joku vetosi tuossa aiemmin nimittäin siihen, että mokunaapurusto suojaa tekojen tekijöitä, eikä auta uhria. Samankaltaista meno on ihan supisuomalaisissa piireissä. Naapurit eivät puutu asiaan, eivät auta hädässä. Sulkevat vain silmänsä ja korvansa ja lakkaavat tervehtimästä rapussa. Korkeintaan tekevät isännöitsijälle valituksen häiriöstä. Jopa omat sukulaiset vetäytyvät kauemmaksi. Monesti myös uhria syyllistetään siitä, että hän olisi aiheuttanut väkivallan teot jollain tavoin itse, jopa käytöksellään yllyttänyt toista.



Tässä maassa on vielä paljon " kirveellä töitä" , jotta täällä olisi turvallista asua naisena ja lapsena. On monia liittoja, joissa kulissit pidetään pystyssä hampaat irvessä. Kaltoin kohdeltuja vaimoja ja lapsia löytyy jokaisesta yhteiskuntaluokasta. Ja esim. pimeällä ei saa nainen yksin liikkua jne. Niin kauan kun nuo omaa perhettään huonosti kohtelevat miehet pääsevät tässä yhteiskunnassa kohoamaan vallan portailla, on toivo kattavista, asiallisista apu- ja tukitoimenpiteistä ja asianmukaisista rangaistuksista suhteellisen turha toivo, oli lapseen tai naiseen kohdistuvan väkivallanteon nimike sitten mikä hyvänsä.

Naiset ympäri maailmaa kärsivät sekopäisten miesten väkivallasta. Sinänsä on aivan sama, miksi noita tekoja sanotaan: murhiksi, tapoiksi, kunniamurhiksi; lopputulos on sama: nainen ja sitä kautta myös lapset kärsivät.



Valitettavasti on niin, että sekopäiden käytöstä piilotellaan ja puolustellaan perheen sisällä. Ei ole kovinkaan montaa vuosikymmentä siitä, kun suomalaiset naiset olivat käytännössä samassa asemassa. Onni on se, että meillä ollaan jo herätty tilanteeseen, vaikka esimerkiksi viimevuotisen Amnestyn Joku Raja -kampanjan myötä kävi ilmi, ettei kovinkaan monessa suomalaisessa kunnassa oltu ryhdytty toimenpiteisiin lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseen ja uhrien tukemiseen.



Hyvä, että asiasta kirjoitetaan, mutta kun keskitytään maahanmuuttajien keskuudessa olevaan väkivaltaan, voi käydä niin, että unohdetaan ihan supisuomalaisten perheiden ahdinko. Samalla tavoin miesten - ja naistenkin - tekoja peitellään ja vähätellään, kunnes sitten pahin tapahtuu.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat