Vierailija

..tai miehesi ulkonäköä? Olisin niin toivonut vauvalleni isänsä kauniita piirteitä, mutta kaikki sanovat että ompa äitinsä näköinen... Toki jotkut piirteet voivat vielä muuttua, mutta harmittaa lapseni puolesta.

Kommentit (9)

tausta: Minä olen hoikka, lyhyehkö (163cm), pitkäsäärinen, vaalea ja sinisilmäinen

mies: todella pitkä (195cm), erittäin komea, tummatukkainen, luonnonkiharaa, ruskeat silmät. Ei yhtään ylipainoinen, vaan sellainen hieman roteva, miehekäs





Lapset:



Esikoispoika: Vaalea, luonnonkihara tukka. Sirorakenteinen, ikäisiään hieman lyhyempi ja sinisilmäinen



Tyttöjä on 3. Vanhin on ilmetty isänsä, ainut minulta peritty ulkonäöllinen juttu on siniset silmät. Muutoin siis paksu, tumma, luonnonkihara tukka, ikäisiään pidempi jne. Kasvonpiirteetkin kuin isillä.

Toiseksi vanhin tyttö muistuttaa myös isäänsä, on perinyt myös ihanat, ruskeat silmät isiltään. Muutenkin paljon isosiskonsa näköinen, ehkä jopa vielä tummempi. On vaan sirompi ja pienikokoisempi kuin isosiskonsa.

Ja sitten kuopustyttö, joka myös muistuttaa ulkonäöltään hyvin paljon isäänsä ja siskojaan, mutta on lapsista selkesäti pienikokoisin ja muutenkin ruumiinrakenteeltaan juuri kuin minä pienenä (pitkät jalat, todella hoikka jne). Kuopuksella myös tumma, kihara tukka ja ruskeet silmät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hieman minua harmittaa, että hän peri minulta kapean leuan, pienen suun, mutta isot hampaat. Tiedän, että tarvitaan vanhempana hänellekin sitten oikomishoitoja, mistä itse kärsin.

Lapseni ovat kv-adoptoituja. Ei, ei harmita :D Ovat paljon meitä kauniimpia ja suloisempia.



sori nauru. On vaan niin hupaisa kysymys.



Sen sijaan se harmittaa, että itse näytän aivan äidiltäni. Ei äiti ruma ole nyt vanhanakaan, mutta on ärsyttävää tuijottaa omaa vanhuuttaan kasvoihin harva se päivä...

peri isänsä ulkonäön just niin kuin toivoinkin. suuret, ihan tummanruskeat silmät, tummat hiukset ja hymykuopat :)

ja kaikki koko ajan ihmettelee miten lapsi onkin niin isänsä näköinen ja minä olen siitä vain ylpeä. mieskin oli tosi kaunis lapsi, silloin joskus aikoinaan eikä hullumman näköinen ole vieläkään.



itse olen ihan tavallinen sini-vihreine silmineni ja maantienvärisine hiuksinenni (jotka nyt siis tietysti värjätyt)

ja siinä adoptiota odotellessa oikein nautin siitä ajatuksesta että saisin paitsi lapsen, myös itseäni kauniimman sellaisen. :-)



(Mikä ei tarkoita etteikö tuo suomalaisen valjun värinen biolapsi olisi silti mun silmissäni tosi suloinen. Mutta on ne pikku kiinattaret vaan niin kauniita...)

Toisaalta jotain voittaa, jotain häviää... se sai kyllä miehen hymykuopat, minulla ei sellaisia olisi ollut tarjolla.



Ja se on kyllä totta että monet piirteet muokkautuvat iän myötä. Itse olin pikkulapsena ihan isäni näköinen, sitten isompana taas äidin.

mutta miehelläni on persoonallisemmat vahvat piirteet ja minä taas tavallisemman sopusuhtaisen sievä vain.



Molemmat lapsemme ovat aivan minun näköisiäni, ihme ettei isän vahvat piirteet ole periytyneet. En silti voi sanoa olevani pettynyt, joskus vaan ihmettelen asiaa... ;)

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat