Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Tuntuu, että monet miettivät, että yhden kanssa on niin paljon helpompaa ja että 1-lapsiset eivät tiedä todellisesta lapsiperhearjesta mitään. Nyt kiinnostaa, kuinka moni ajattelee, että toinen vauva pilasi hyvän arjen ja teki siitä rankkaa sekä äidille että koko parisuhteelle.



Pieni perustelu olisi myös mukava.

Sivut

Kommentit (59)

lasten ikäeroa vähän yli 2 v. Pientä säätöä kyllä, vähän kuten ekan lapsen synnyttyä. Alkuun tuntui etteivät kädet riitä mutta nyt kun vauva on 8 kk, sujuu jo kyllä ihan mallikkaasti :). Toisen lapsen kanssa ei tule niin paljoa uutta kuin ensimmäisen kanssa mutta ei tämä toinen ihan tässä " sivussa" mene. Paljon enemmän kuitenkin antaa kuin ottaa, ihan kuin sen ekankin kanssa :).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kolme vaiko neljä viuotta, vaiko vielä enemmän? Olkaa kilttejä ja kommentoikaa. meilläkin tämä toinen lapsi on päivän polttava aihe, mutta itse fyysisesti heikkokuntoisena pohdin omaa jaksamistani syvästi...

Kyllä, minulla on itselläni yksi sisarus. Ja onhan se mukavaa nyt aikuisenakin. Ja kun katsoo muiden leikkiviä sisaruksia, niin se on tosiaan hauskan näköistä. Lapselle se olisi varmasti hyvä vaihtoehto.



Olen kallistumassa kuitenkin vielä hieman ikäeron venyttämiseen. Ei siis vielä kiireen kanssa aleta yrittää.



Ja kiitos siitä, että ymmärsit pointtini.



ap

Olen syyllistynyt itsekin tuohon palvontaan. Tosiaan palvon lastani. Seuraan hänen tekemisiään ja ihastelen jatkuvasti. Kaikki kyllä pyörii hänen ympärillään. Vielä se on ihan ok, kun on vasta 2 v. mutta myöhemmin tällä kuviolla voi kasvattaa aika narsistisen yksilön. En sitäkään kyllä haluaisi.



Toisaalta tiedän yhden aikuisen naisen, joka ei ole koskaan päässyt sisarkateudestaan, kun hän sai pikkuveljen aikoinaan. Asiat eivät aina mene yksiselitteisesti siten kuin itse luulee tai toivoo.



ap

Kirjoitat pitkälti juuri, kuten itsekin olen tuntenut.



Itsekin mietin joka päivä toista lasta, mutta jokin haraa vastaan. Se ei ole minun tarpeeni saada toinen, vaan se on enemmän ympäristön sanelema juttu: ikään kuin kuuluu olla kaksi tai muuten ei ole oikeasti ydinperhe. Leimautuu itsekkääksi tai sekundaarisesti lapsettomaksi. Ainoisiin lapsiin kohdistuu paljon enemmän itsekkyys-kritiikkiä kuin muihin, vaikka tokkopa tästä on selkeitä tutkimustuloksia esittää?



Meillä on se tilanne, että mies haluaisi nyt jo toista, mutta minä en tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua. Toisaalta ymmärrän hyvin miehen näkökulman: se on se helpompi osa ja itsekin haluaisin toisen lapsen, jos joku tekisi kaiken sen fyysisen tuskan puolestani.



ap



Vierailija:

Lainaus:


ja olemme eläneet/ elämme hänen kanssaan onnellista, rauhallista ja antoisaa elämää. Hän on jo 3-vuotias.



Joka päivä mietin toista lasta, mutta tunnistan itsessäni, etten halua häntä vain hänen itsensä takia. Samanlaista uuden ihmisen/ perheenjäsenen kaipuuta en ole tavoittanut, jossa elin ennen ainokaisemme syntymää.



Mietin kovasti, johtuvatko vauva-ajatukseni vain ympäristöstä, joka suosittelee hankkimaan lapselle sisaruksen ja vielä pienellä ikäerolla vai mistä?



Järkisyillä voisin perustella itselleni toisen lapsen yrittämisen, mutta jotenkin se ei riitä. Koen, että minun pitää todella haluta lapsi (ei vain koska muillakin on, tai leikkikaveriksi ja tueksi esikoiselle).



Me olemme päättäneet odottaa tunnetta haluta lapsi. Uskon, että tunteella halutun lapsen kanssa myös vauva-aika olisi meille helpompaa.



Kiitos ap mielenkiintoisesta aloituksesta ja selkeyttä teillekin tunteisiin ja ajatuksiin :)




No ei ole kyllä yksikään uusi lapsi pilannut meillä onnea (3 lasta) vaan täydentänyt vaan onnea. Rankempaa on tietysti ollut ja väsyttävämpää, mutta silti onnellisempaa. Sellaistahan sen elämän pitää ollakin, elämänmakuista.

Mulla on sellainen kaveri, joka usuttaa mua yrittämään toista, koska tosiaan vasta sitten tiedän, miten kamalaa se on. Että mun olisi jotenkin pakko kokea se kahden lapsen loukku tai muuten ei voida keskustella oikeasti mistään, kun en kerran tiedä mistään mitään tämän yhden kanssa.



Olen kuitenkin katsellut sivusta noita kahden pikkulapsen perheitä. Ei se kovin auvoisaa ole. Aika väsyttävältä näyttää.



ap

Kumpikaan lapsi ei ole supervaativa, molemmat suhteellisen helppoja. Vaikkakin esikoisella on krooninen sairaus, mutta nyt aisoissa. Ihan hyvä näin. Tosin jos en olisi tullut niin pian raskaaksi esikoisen jälkeen, olisi varmaan toinen jäänyt hankkimatta.

Sinulla näyttää olevan vahva ennakkökäsitys siitä, että toinen lapsi pilaa elämäsi ja joudut luopumaan liian paljosta. Et selvästikään usko, että elämä voi olla 2 lapsen kanssa ihanaa ja antoisaa.

Tuo viimeinen kirjoituksesi kertoo sen selvästi.

Älä tee lasta sen vuoksi, että ympäristö painostaa.



t. 2xäiti

Meillä on kaksi lasta, poika on 8v. ja tyttö 3v. Alusta saakka on ollut selvää, että haluamme ainakin kaksi lasta, mutta ensimmäisen jälkeen emme halunneetkaan toista saman tien. Esikoinen oli helppo vauva, nukkui hyvin ja oli terve, mutta jämähdimme jotenkin rakastamaan häntä niin kovin, että toinen lapsi ei ollut vielä tervetullut.



Mietimme silloin esikoisen jälkeen mieheni kanssa sitä, voiko toinen lapsi olla yhtä ihana ja täydellinen kuin ensimmäinen lapsi. Ja voiko häntä rakastaa yhtä paljon.



Jossain vaiheessa minulle sitten vain iski hirvittävä vauvakuume ja mieskin oli valmis toiseen lapseen. Ja olihan se toinen lapsi aivan yhtä ihana kuin se ensimmäinenkin! Vauva-aika oli ihanan helppoa, kun esikoinen osasi jo itsekin tehdä jotain ja hänen kanssaan pystyi keskustelemaan asioista.



Nyt minulla on orastava vauvakuume, mutta järjen ääni on vielä liian voimakas. Näiden kahden kanssa on ihanan helppoa ja olemme elämäämme enemmän kuin tyytyväisiä. Ehkä meille paras rytmi on lapset viiden vuoden välein. Olemme kokeneet sen ihanaksi, että vauvaan on voinut keskittyä hyvin, kun esikoinen on jo vanhempi.



Ehkä meillä on vaikuttanut aika paljon eräs läheinen tuttavaperhe, jossa tuli kolme lasta neljässä vuodessa. Lasten vanhemmat kertoivat eläneensä kuin sumussa ensimmäiset kolme vuotta. Eivät kuulemma oikein muista noista vuosista mitään. Me olemme halunneet ottaa hieman rauhallisemmin.

tosi paljon raskaammaksi (kai vois ihan sanoo että huonompaan suuntaan kaikki mennyt)

suoraan sanottuna kaduttaa ettei tyydytty siihen yhteen lapseen, voitas matkustella, harrastaa yhdessä..

kakkosen kanssa ei päästä ainakaan 10 vuoteen minnekään, eikä juuri kukaansuostu häntä edes hoitamaan kun on niin rasittava ja vaativa muksu.

kuulostaa varmaan hirveelle..ihan huono omatunto tulee..mut näin meille kävi.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat