Seuraa 

Eilen tein selkeän positiivisen raskaustestin! Uskomatonta! Tätä on odotettu reilut 1,5 vuotta, ja olin jo melkein toivoni menettää. IHANAA!



Laskettu aika on marraskuun lopulla. Mä en voi uskoa tätä... On ihan epätodellinen olo. Oireita ei ole juurikaan ollut. Viime viikon ajan odotin kokoajan menkkoja alkaviksi, sillä oireet viittasivat ennemminkin niihin (vatsaa kipristeli jokakuiseen malliin). Sitten vain niitä ei näkynytkään, ja kun kierto oli jo kp 33/28-31 meneillään, päätin rohkaistua testaamaan. Ja sieltä tuli niin selkeä viiva, ettei tulkinnan varaa jäänyt.



Toivotaan nyt vain, että kaikki menisi hyvin...



t. Sarimari

Kommentit (7)

Tikru, kysyit oireista. Nyt kun ajattelen jälkikäteen, olen ollut kyllä viime viikon tosi väsynyt. Mutta en kuitenkaan ole ollut niin poikki, etteikö sitä olisi voinut pistää esim. rankan työviikon piikkiin. Rinnat ovat nyt tavallista aremmat, mutta eivät olleet aluksi normaalia enempää. Alavatsaa poltteli ja kipristeli ihan samaan malliin kuin vähän ennen kuukautisia. Nyt kipristely on lakannut. Valkovuotoa tuli - näin jälkikäteen ajateltuna - viime viikolla enemmän kuin yleensä, mutta sekin on laantunut normaaliksi.



Ollaan yritetty sen verran kauan lasta, että en ole jaksanut uskoa oikein mihinkään oireisiin enää. Siksi olen olettanut vain kaiken johtuvan tulevista kuukautisista. Olen nimittäin aikaisemmin tuntenut vaikka mitä tuntemuksia, ja silti on menkat alkaneet. Siksi en kai ole oikein edes kiinnittänyt huomiotakaan. Mutta siis mitään erityisen tavallisesta poikkeavaa en ole tuntenut ennen testaamista.



Nyt kai pitäisi olla 5. raskausviikko tai jotain (jos nyt olen oikein niiden räknäämisen ymmärtänyt), ja monellahan oireet alkavat kunnolla vasta myöhemmin... Pitäkäähän mulle peukkuja, että kaikki menisi nyt hyvin loppuun asti!



t. Sarimari

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuhannesti onnea plussasta! :)

Millä muuten testasit? Eikö todellakaan ollut mitään oireita? Mulla nimittäin menkkojen pitäis tänään tai viim. tiistaina alkaa, ja eilen ja toissapäivänä nippaili alavatsasta, mutta ei enää tänään. Muuten ei mitään oireita, ei niin tätiin tai raskauteenkaan viittaavaa...hmm. V-vuotokin on kyllä vähentynyt, että eiköhän se täti tuu kohta kylään...:(



-tikru

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat