Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Minun pitäisi ottaa rauhallisesti ja levätä lyhentyneen kohdunkaulan vuoksi. Tilanne alkaa kuitenkin olla minulle jo ihan sietämätön. Miehelle on kauhea vaiva siivota tai tehdä muita kotitöitä. Hän vähättelee erittäin paljon minun tarpeitani mm sillä, että sanoo siivouksen olevan ihan turha juttu. Minulle siisteys on erittäin tärkeää. En saa itse siivota, mutta stressaannun ihan valtavasti jos on pölyistä tms. Ja sehän saa aikaan taas supistuksia. Eli molempi paha, jos siivoan supistelee, jos en niin silti supistelee.



Eilenkin pyysin miestä lähtemään kanssani kirjastoon, koska tarvitsin opinnäytetyöhön pari kirjaa. Lisäksi piti käydä kaupassa. Hän tyyliin mesosi, että aina pitää mennä sinun aikataulun mukaan. Eli minun tekemiset on pakko mahduttaa johonkin väliin hänen aikatauluaan. Kaupassa en saanut rauhassa miettiä ostoksia kun herra koko ajan hoputti että mennään jo. Tulee tosi ikävä olo tästä. Ihan niin kuin minä olisin kauhea taakka hänelle. Koko ajan pitää mielistellä miestä jos minä tartteisin jotain. Kaupassa käyntikin on hänelle tuskaa, kuitenkin hän olettaa että kotona on ruokaa. Asiat on vaan ennen pyörinyt ja nyt kun minä en saa tehdä mitään niin rattaat lakkaa pyörimästä.



Minulla on koko ajan huono omatunto mitä tahansa teen. Kun mies sitten imuroi ja kirosi ja kolisteli sen imurin kanssa, niin minua vaan itketti. Olisi niin paljon helpompaa jos minä saisin imuroida. Hän ei ymmärrä miksi pitäisi imuroida sohvan takaa tms. Laskettuun aikaan on kuitenkin vielä 12 viikkoa, pakkohan siinä ajassa on siivota. Minulle tulee kauhean syyllinen olo, että pakotan hänet siivoamaan ja auttamaan. Kaikki asiat vaan itkettää koko ajan ja se saa aikaan supistuksia. Ja sitten tulee jo siitäkin huono omatunto, että itken. Mutta sille ei vaan mahda mitään.



Yritin vaikka miten miehen kanssa jutella miten on tärkeää, että hän hoitaa nyt näitä asioita. Mutta kun hän ei tosiaan näe niitä tärkeinä. Hänen mielestään minun pitäisi antaa asioiden olla eikä stressata turhaan. Tässä huomaa, miten miehet ja naiset arvostavat eri asioita. Ei sitä normaalissa elämässä huomaa, mutta nyt loukkaa todella, että hän vähättelee suuresti minulle tärkeitä asioita. Tulee tunne, että minun ajatusmaailmaani, eli minua ei arvosteta.



Minä tulen hulluksi tän 12 viikon aikana. Vielä en ole vuodelevossa, mutta oikeasti varmaan sekoan jos joudun vuodelepoon.



En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin tätä asiaa. En voi lähteä pitkälle kävelylle lepuuttamaan hermoja. En voi tehdä mitään. Olen vain miehen armoille eikä hän ymmärrä kuinka raskasta se on minulle. Minun on vaikea keskittyä mihinkään kouluhommiin kun vaan itkettää. En nyt oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä. Yritin ehdottaa, että palkataan sitten siivousapua jos se on hänelle niin iso asia. Ei sekään kuulemma käy, mehän olemme opiskelijoita.



Välillä mies on todella huolehtivainen ja auttavainen, mutta hän unohtaa sen, että kerran viikossa auttaminen ei riitä. Tarvitsen apua joka päivä lähes joka tunti. Ärsyttää kun hän vaan asettaa omat tarpeensa minun ja vauvan tarpeiden edelle. Koko ajan tulee mieleen, että säästyisin taas yhdeltä riidalta jos veisin itse tuon roskapussin. Mutta järki taas sanoo, että ei sitä saa viedä. Ymmärrän miestä, että on vaikeaa yhtäkkiä tehdä kahden ihmisen hommat, mutta viimeistään tässä vaiheessa hänen olisi hyvä tajuta kuinka paljon minä oikeasti teen täällä huushollissa erinäisiä asioita. Hän ei varmaan edes tajua miten vaatteet tulee puhtaina pois pyykkikorista tai miten joka päivä on ruokaa ja mistä se ruoka tulee.



Meillä on aivan ihana suhde ja juuri tämän vuoksi minä hoidan talouden. Minä pidän siivoamisesta, mies ei. Miksi siis pitäisi tapella siitä asiasta. Normaalioloissa hän tekee tietyt asiat, minä tietyt. Esim. hän puistelee aina matot ja tiskaa, minä siivoan loput. Ja päivittäinen tavaroiden järjestely käy minulta luonnostaan.



Eli en halua, että kukaan saa semmoista kuvaa, että onpas kauhea mies eikä hän ole valmis isäksi. Hän on varmasti hyvä isä ja lapsenhoidossa en tule ikinä häntä kyseenalaistamaan. Normaalisti tosiaan saamme enää erittäin harvoin riitaa aikaiseksi kotitöistä. Molemmat ovat tyytyväisiä työnjakoon. Mutta nyt tämä poikkeustilanne... Huh huh.



Tottakai hormoneilla on oma vaikutuksensa asiaan. Silti mies saisi pistää itse asiat tärkeysjärjestykseen. On selvää, että kouluun ei voi keskittyä samalla tavalla tässä tilanteessa. Hän ei sitä kuitenkaan hyväksy. Koulu on vissiin aina hänelle ykkönen. Surullista...



Miten te muut rauhallisesti ottavat / vuodelepolaiset selviätte?



Tytteli-83 rv 27+3

Kommentit (8)

kaksi lasta ja odotan kolmatta. Kummankin edellisen kohdalla olen joutunut tahtia hidastamaan kuin nyt tässä kolmannessakin. En ole käynyt kuukausiin enää ruokakaupassa. Rv 34 asti kävin töissä, koska istun ja jaksoin viedä ja hakea lapset tarhasta. Lapset ovat vieläkin tarhassa, koska en pystyisi enää huolehtimaan ulkoiluja. Kakkosta odottaessa lepäsin 2kk, koska mulla oli harjoitussuppareita niin paljon.



Kerroin vain tämän siksi, että on muitankin, jotka joutuvat ottamaan iisisti. Nyt kun odotan kolmatta alkaa menemään tämä rauhallisesti ottaminen jo tavasta. Toki olisi ihanaa kävellä ja käydä vaikka kaupassa, mutta ehtiihän sitä sitten raskauden jälkeen. Tiedän kyllä, että susta varmasti tuntuu, että aika on pitkä, mutta jälkikäteen ajatellen 3kk on lyhyt aika. Tärkeintä on että masuvauva voi hyvin, kun voit ja pystyt lepäämään kunnolla.



Odotus on ainutkertainen tilanne joka vauvan kohdalla ja kun odotus on tavallistakin työläämpää, niin eihän se helpooa ole. Mutta ajattele, että kun lepäät niin vauvallakin on hyvin asiat. Siitä sulle tulee hyvä olo, kun vauvamasullakin tiedät asiat olevan hyvin. Koita siis kaikeasta huolimatta nauttia odotuksesta. Jälkikäteen mulle on tullut aina haikea olo, kun kukaan ei enää liikukaan mun masussa ja ole mun kanssani koko ajan mukana.

Ihan ensiksi, koita nyt ottaa rennosti, ettet tosiaan joudu moneksi viikoksi vain makailemaan!



Tuli tuota juttuasi lukiessa muutama neuvo tai vinkki mieleen. Ymmärrän kyllä siivousintoasi, ainakin raskausaikana itselläkin tarkempi suhtautuminen asiaan. Kuten edellinenkin ehdotti, ehkä tilanteessasi täytyy vähän kriteerejä löysätä ja esim. vain se yksi siivouspäivä viikossa. Tietysti pieni ylläpitosiivo suotavaa, kuten omat rojut pois silmistä ja keittiö siistinä. Voisitko välillä saada jotain ystävääsi tai sukulaistasi auttamaan, jos oikein sotku ahdistaa?



Vie roskapussi ulko-ovelle, jos se siitä kulkeutuisi sanomatta roskikselle.



Kaupassa käyntiin: jospa mies kävisi yksin kaupassa, niin saa olla niin nopea kuin haluaa. Ja eihän se sinulle välttämättä hyvää tee kaupassa ravaaminenkaan, saastät nekin virrat johonkin muuhun. Selkeä ja tarkka kauppalappu vain mukaan ukolle. Tarkemmat vauvantarvikehankinnat varmaan voit tehdä myöhemmin, sitten, kun pahimmista viikoista on selvitty.



Voisikohan joku koulukaverisi tai muu ystäväsi kirjastossa käydessään katsoa ne kirjat sulle?. Ja voihan kirjstotätiltäkin pyyttää apua, soittaa sinne, pyytää varaamaan ja noutaa ne vain sieltä.



Kyllä mä uskon, että miehesi sun työtäsi ja intojasi (siis siivousintojasi) arvostaa. Mutta jos se ei ole niin jaksavainen siinä suhteessa, ei se varmaan tunnu niin välttämättömältäkään.



Mutta koitahan lepäillä!









Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuulostaa tutulta...



Kun luin viestisi, tuli heti tunne, että ihan samantyylinen tilanne ku meillä. Itse olen innokas siivoomaan, mies sanoo että olen liianki siisti (kerran viikossa siivous kuulemma riittäisi hyvin), mutta kun on lintuja ja kissa, on pakko tehdä kunnon siivous ainakin kaks kertaa viikossa+muuta siistimistä päivittäin. En pysty olemaan jos nään jossain roskia tai mustia sormenjälkiä... :l heti vaan rätti tai rikkaimuri käteen.(pitäisköhän mennä hoitoon... :)) Vielä pystyn siivoomaan ihan hyvin, rv 34 tulee huomenna täyteen. Ei oo yhtään ollu edes harjotussupistuksia, mutta liitoskivut ja iskiassärky vaivaa ja sen takia imuroiminenki on välillä hankalaa. mutta teen rauhallisesti ja yritän jakaa hommia useammalle päivälle.

sitä olen kanssa ruvennut miettimään, että mitä sitten jos tulee tilanne, että en jaksa yksin kaikkea tehdä. mieheni ei tykkää siivoamisesta yhtään, en muista millon oon viimeks sen imurin varressa nähny, tai tiskaamassa...ruoanlaitossa mies kyllä auttaa, siitä se tykkää, mutta jos täytyisi pyytää siivousapua, ni vastaus olis ' ei täällä tarvii siivota' tai jos pyydän että pitää käydä kaupassa, ku ei oo ruokaa, ni vastaus on että ' ei tarvii' . ärsyttää tollanen, mutta ehkä se on vaan sen tyyli. kyllä se sit aina kauppaan lähtee ku tajuaa että ruokaa täytyy saada, mutta eihän se mieluista puuhaa sille oo. tommosen asenteen takia jo ärsyttää mitään siltä pyytääkään. nyt oon saanu sen viemään roskat roskikseen aina ku se lähtee töihin. vien pussit eteiseen ja siitä se ottaa ne mukaansa aamulla. ennen ei tehny ees sitä!

Mulle siivoominen ei oo ongelma, tykkään siivota. en koe että mulla on liikaa hommia kotona. oon pienestä asti ollu siisti, enkä oikeen osaa pyytää apua, koska oon tottunu tekemään kaiken itse.

hankala tilanne on sullaki, itse varmaan yrittäisin vaan puhua järkeä päähän ja saada toisen ymmärtämään että apu on tosi tärkeetä. Ja varmaan tekisin kompromisseja, eli en vaatisi miestä siivoomaan kahta kertaa viikossa niin että paikat kiiltää, vaan pölyjen imurointi kerran viikossa sais riittää. Ja totta on, että täytyy muistaa kannustaa ja kiittää toista, jos auttaa vaikka siivoomisessa, eikä sanoa että on tehnyt työn huonosti tai väärin.



Hyvää jatkoa sulle ja voimia loppuodotukseen!

Ensinnäkin täytyy sanoa, että vaikea tilanne sinulla ja miehelläsi.



Sen takia jo otsikkoon kirjoitin, että olen aivan väärä henkilö vastaamaan, kun en ole vuodelevossa enkä myöskään ole erityisen tarkka siisteyden suhteen (ehkä voisi sanoa, että valitettavasti). Meillä on paremminkin niin päin, että mies on siistimpi kuin minä. Itse voin elää tiettyyn pisteeseen sotkussa, mutta kyllä minunkin sietokyky jossain vaiheessa täyttyy ja on pakko panna hihat heilumaan. Meillä on neljä alle 8-vuotiasta lasta ja kolme kissaa + koira, mutta se pääasiassa ulkona. Olenkin joskus ajatellut, että jos olisin sellainen supersiisti ihminen, niin tulisin varmaan tässä huushollissa hulluksi ;-).



Joskus joudun miehen painostuksen kohteeksi siisteyden suhteen eikä se aina kauhean kivalta tunnu. Varsinkin jos tilanne on se, että olen tehnyt useamman päivän ajan yrityksemme toimistohommia ja mies sitten alkaa valittaa, että kyllä tämä huusholli on hirveessä kunnossa. Silloin sanon sille, että kuka se olis nuo toimistohommat tehnyt, jos minä olisin siivonnut. Jos taas olisin siivonnut, niin mies olis sanonut, että milloin sinä alat tehdä ne tilinpäätöshommat ;-). Eli pakko noita asioita panna välillä tärkeysjärjestykseen.



Tästä vastauksestani ei ollut sulle varmaan mitään hyötyä, mutta vastasinpahan kuitenkin. Toivottavasti löydätte kultaisen keskitien kunnes vauva syntyy ja pääset taas touhuamaan ihan normaalisti ilman lepopakkoa.



neronja rv16+0

Ymmärrän sua hyvin, oon ite kans todella tarkka että on siistiä ja paikat tip top. Vielä ku on kissoja ja esikoinen 1v 3kk, siivoamista todella riittää. Hankala tilanne kyllä, jos miehesi ei ymmärrä sua siinä asiassa. Mä oon kans koittanut ottaa rauhallisemmin ja mies kyllä imuroi mut sen verran oon koittanut tinkiä että joka päivä ei tarvi imuroida. Mitä jos ehdottaisit miehellesi jos olisi esim. kerran viikossa kunnon siivouspäivä jolloin hän siivoaisi koko kämpän? Tai olisiko mahdollista saada vaikka joku sukulainen auttamaan? Tai kaveri tai joku?



Sun todella kannattaa huilata jos niin on sanottu, kauheampaa varmasti olisi olla totaali vuodelevossa jolloin et saisi tehdä yhtään mitään. ja yritä ajatella että se vauva on tärkeämpi kuin se että kotona on siistiä. yritä myös olla stressaamatta koska sitten siitä levostakaan ei periaatteessa ole mitään hyötyä. Mä ymmärrän kyllä sun tilanteen hyvin kun ite oon just samanlainen. Mutta onneksi mies tajuaa että mulle on tärkeetä etttä on siistiä jne. ja voithan vielä koittaa puhua miehellesi ja sanot että jos ei auta niin aiot hankkia siivousapua tms. vaikea tilanne sulla kyllä jos miestä ei saa ymmärtämään.



mutta voimia sulla ja muista levätä¨että loppuraskauskin sujuisi hyvin :)



Queen rv29+2

Voi olla, ettei näistä ole Tytteli-83:lle apua, mutta ehkä joillekin:

Nämä vain tulevat hieman kalliiksi..



Meillä mies innostui imuroimisesta tosissaan, kun ostimme uuden huipputeknisen imurin, jonka hän melkein yksin valitsi. Itse vaadin vain, että on mahdollisimman hiljainen ja kätevä kantaa. Löysimme sellaisen hyvin muotoillun Ferrarinpunaisen imurin kaikenlaisine säätöineen (¿200), ja kummasti tuo innosti miestä. HHEHH!!



Tiedän toisen tapauksen, jossa mies innostui samalla tavalla, kun perheeseen hankittiin itsekulkeva imuri, jota voi vielä kauko-ohjaimella ohjata. Hinta oli kuulemma ¿300 luokkaa, mutta nyt kaiffari iltaisin ohjailee imuria sohvalta ja pitää huolta, ettei mitään liian suuria tavaroita vain mene uuteen " leluun" . Siis noukkii itse sukkansa ja lasten palikat lattialta :-)



Löytyisiköhän jostain huipputeknisiä pölyrättejä tai tiskiharjoja?





Sympatiani Tytteli-83:lle ja muille miesten kanssa tuskaileville. Toivottavasti tämä edes irrotti pienen hymyn ja keksitte sitten itse jotain parempiakin vippaskkonsteja niiden ukkokultien pään menoksi.

Sille suurin ongelma on kuulemma se, että minä neuvon liikaa miten asiat tulisi tehdä ja olen ihan liian tarkka siitä, että joka nurkka tulee siivotuksi. Meillä yleensä riittää kerran viikossa imurointi ja pölyjen pyyhkiminen. Hän kyllä lupasti ne tehdä. Minun pitää nyt pitää suuni kiinni siitä miten hän ne tekee. Onhan se totta, että minun tapa ei ole ainoa oikea.



Äsken nimittäin tajusin, että ei tässä ole kyse siitä miten paljon mies auttaa, vaan siitä että on hirveää tunnustaa itselle ettei pysty tekemään mitään. Rupesin tekemään nimittäin ruokaa ja samantien alkoi supistamaan. Itku pääsi ihan sen takia kun on niin avuton olo. Sitten on vaan pakko mennä pyytämään mieheltä apua vaikka kuinka olisi riidellyt. Sanoinkin miehelle, että minäkin tarvitsen kehuja vaikka ulkonäöstä, että jaksan tämän tilanteen. Samalla tavalla kun hän tarvitsee kannustusta ja kehuja siivouksesta.



Kyllä tosiaan huomaa, että hormonit jyllää. Itkulle ei meinnnut tulla millään loppua, vaikka saimme asian sovittua. Sovimme, että minä en puutu millään tavalla siihen miten hän imuroi tai pyyhkii pölyt ja hän ottaa minun aikataulun paremmin huomioon.



Vertasin tilannetta siihen, että jos mies menettää ajokortin. Siinä vaiheessa ei paljoa lohduta, että joku muu on kuskina. Ja jos joku kuskaa, niin mies todennäköisesti neuvoisi miten pitää ajaa. Sama on naisilla siivouksen kanssa.



Meillä meni monta vuotta ennen kuin saimme molempia tyydyttävän ratkaisun kotitöissä. Nyt pitäisi sitten parissa päivässä sopeutua uuteen tilanteeseen. Molemmille hankala tilanne. Onneksi tämä ei kuitenkaan kestä kuin maksimissaan sen 12 viikkoa. Sitten voi taas palata vanhaan tuttuun rutiiniin.



Kiitos kommentista. Omia virheitä on aina vaikea huomata, syyttää helposti toista. Mies kyllä tekee ja paljonkin, kunhan minä en vain käske häntä tekemään.



Tytteli-83

Kurja tilanne sulla kun nyt jo olet joutunut tuohon supistelukierteeseen. Ja vielä kurjempi kun mies ei nää asioita samalla tavalla tärkeiksi kun sinä. Mutta itseasiassa ymmärrän sua täysin sillä meillä sama kuvio.



Minähän tulen sua pari viikkoa jäljessä rv:ssä ja työt olen joutunut jo lopettamaan supistelujen ja muutenkin sen takia etten pysty tekemään seisomatyötä. Nyt supistelut pysyy kurissa kun muistan huilia vähän väliä. Muutamia juttuja on täytynyt jättää jo pois esim kauppakassejen kanto ym.



Meillä myös mies ei ole oikein tuon siivouksen perään ja olemme siitä vuodet taistelleet. Tällä hetkellä tilanne on rauhoittunut ja olen vissiin hyväksynyt asian: tuota miestä siivoamaan en saa! Yritän tietty että hän jonkin osan siivouksesta hoitaa ja joudun usein hänelle siitä sanomaan. Mies kun ei vaan nää sitä sotkua minkä minä nään jo kaukaa. Roskapussin vienti eteiseen ei auta. Se ei siitä liiku ellei siitä sanota vähintään tuhat kertaa, uhkailla ja lahjota. Suurimman osan siivouksesta olen siis ottanut hartioilleni koska se jota huushollin epäsotku häiritsee, siivotkoot! Tai muuten pitää raivota vaikka kuinka kauan ja sitten voi saada miehen imuroimaan ehkä yhden huoneen. En jaksa, ei kannata! Saan itse hommat hoidettua nopeammin ja energiaa kuluu vähemmän. Sekä jälki on hyvää.



Siitä suutun kyllä jos mies on kutsunut vieraita eikä meillä ole siivottu. En kestä että huusholli on sotkunen ja vieraita tulossa. Se stressaa kyllä todella paljon. Alan äkkiä raivata kämppää hikihatussa. Musta on vain tosi noloa että on sotkua ja sitten pyydetään ystäviä kylään.



Mä pelkään todella paljon sitä että nämä supistelut tästä kovenevat ja joudun kaltaiseesi tilanteeseen nimittäin se olisi minulle myös kamala stressi ja itkun paikka. Tällä hetkellä onneksi näyttää hyvältä ja supisteluja ei ole juurikaan näkynyt töistä poisjäännin jälkeen. Toisaalta vähän pidempi kävely jo laukaisee supisteluja ja olen aika hyvin pystynyt välttämään pitkät kävelymatkat. Uinti onneksi sopii vielä mulle. Tulisin hulluksi jos en saisi harrastaa mitään liikuntaa enää.



En oikein osaa mitään sanoa muuta kuin puhu, puhu ja puhu miehesi kanssa. Muita keinoja ei kai miehen kääntämiseksi ole. Rakentava keskustelu on ainoa mitä osaan antaa neuvoksi.



Saman ongelman keskelle varmasti joudun jos supisteluni jatkuvat/voimistuvat. Täytyy nyt vain toivoa parasta!



Otahan nyt rauhallisesti ja yritä kaikin keinoin aina ajatella silti vauvan parasta. Hän on nyt kuitenkin kaikista tärkein.



Hyvää odotuksen jatkoa! Toivottavasti supistelusi rauhottuvat ja pääset viikoissa kuitenkin pitkälle. Kovissa supisteluissahan liian aikaisin on vaara että vauva syntyy aikaisin.



Soffu 25+3

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat