Seuraa 

Harmittaa tämä nykyinen imetysvauhkoilu! Mistä se oikein johtuu? En ymmärrä, että muut ihmiset ottavat kantaa äitien imettämiseen.



Itselläni on sellainen tilanne, että maitoa on tullut alusta asti todella hyvin ja poika (nyt vajaa puolivuotias) on viihtynyt rinnalla. Hän on kuitenkin kovasti allerginen. Olen ollut pari kuukautta mitä kummallisimmilla dieeteillä, viimeisimpänä sekä maidoton että viljaton. Poika on allerginen molemmille ja lisäksi muillekin ruoka-aineille (tomaatti, pähkinä, suklaa jne. jne.) Niukasta ruokavaliostani huolimatta poika on saanut imetyksen jälkeen allergisia oireita, sekä iholla että suolistossa. En siis ole edelleenkään selvittänyt kaikkia allergian aiheuttajia. Olen jokin aika sitten lopettanut imettämisen, kun poika oppi pullolle. Nyt hän voi jonkin verran paremmin ja olen päässyt kunnolla harjoittelemaan kiinteiden kanssa.



Nyt sitten erittäin moni ihminen on kommentoinut minulle, että miksi en imetä ja eikö kannattaisi imettää ja sehän suojaa sairauksilta ja allergioilta jne. (Meillä tuntuu olevan päinvastoin). Myös eräs ystäväni, jolla ei ole maito riittänyt ja vauva on vain itkenyt yöt, on siirtynyt antamaan lisämaitoa. Hän on saanut myös osakseen kommentteja, joskus ilkeitäkin. Minulle ovat " ystävällisiä" kommentteja antaneet niin naapurit kuin puolitututkin. Tuntuu todella pahalta, ihan kuin en itse osaisi ratkaista, mikä meidän tapauksessamme on parasta. Imetyksen lopettaminen on tuntunut pahalta sekä minusta että vauvasta, mutta tiedän, että muutoin en olisi voinut jatkaa. Ruokavalioni olisi pian sisältänyt vain vettä.



Miksi ihmeessä toiset ihmiset puuttuvat äitien imetykseen? En minäkään mene kenenkään toisen asiaoita arvostelemaan. Uskon, että jokainen äiti haluaa lapsensa parasta. Joskus imettäminen on parasta ja toisinaan ei.

Sivut

Kommentit (116)

jep. Siis lähinnä vaivasi se että kyllä sinä ainakin heräät yöllä kun vauva itkee, että kyllä sinulla on henkinen side vauvaan jne.. Otin sen itseeni, koska tuntui että tarkoitit ettei minulla ole vauvaani henkistä sidettä koska voin antaa isän joskus syöttää pienen öisin (antaa :D) .. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etten siihen heräisi, vaan sitä että tästä siteestä huolimatta voin jatkaa uniani, koska tiedän pienen olevan hyvissä käsissä. Käsitin ilmeisesti viestisi väärin, tuntuu että täällä tarvitsee jo valmiiksi olla puolustuskannalla joka asiassa.



Ymmärrettiinköhän me nyt toisiamme ? :D



Joskus täällä tulee vastattua nopeasti lukaistuaan kun alkaa joku asia pännimään niin sitä ei sen tarkemmin sitten mieti. :)

Meillä nimittäin vauva saa korviketta ilman mitään varsinaista lääketieteellistä syytä. Maitoa on tullut ihan alusta asti tosi hyvin ja jo sairaalassa kovasti kehuttiin mun " imettäjän rintoja" . Ollaan kuitenkin melkein alusta asti annettu vauvalle myös silloin tällöin korviketta, jotta oppii tuttipullosta syömään (ajatelkaa mikä rikos opettaa lapsi syömään pullosta!) ja myös isä pärjää lapsen kanssa kaksistaan.



Vauva ollut hoidossa muutamaan kertaan ja korviketta menee sielläkin. Olen miettinyt, että voi tietty olla että maidontulo ehtyy rinnoista kun en imetä aamusta iltaan vaan vauva saa joka päivä kerran tai kaksi korviketta -hoidossa ollessaan tietty enemmänkin.



Ja syyni? Minä itse. Ensimmäisen kahden viikon jälkeen olin niin puhki ja itkuinen ja väsynyt, ettei touhusta tullut mitään. Yhden yösyötön antaminen isän hoidettavaksi tarkoitti, että sain yhden pitkän unipätkän yöhön. Tai hoitoon vieminen sitä, että saan hetken hengähtää ja käpertyä mieheni kainaloon ja saadaan olla vaan ja pupuilla :-)



En ole asiasta yhtään huolissani, sillä kaikki kohtaamani ammatti-ihmiset (neuvola, synnytyssairaala, lastenlääkäri) ovat suositelleet vilpittömästi äidin satunnaisia irtiottoja ja sanoneet, että " ei kun tuttipullo matkaan vaan ja mummolaan" -ja jos ammattilaiset sanovat näin niin mihin ihmeeseen nämä kuulut imetysvauhkoilijat perustavat väitteensä? Siis, että äiti on huono tai itsekäs tai mikä lie, jos ei imetä 24h???



Itse imetän sen aikaa kun maitoa tulee, tuskin kuitenkaan puolta vuotta. Olen tyytyväinen, jos imetys onnistuu sen 4kk että päästään kiinteisiin asti. Ja imetän näin kuin tähänkin asti -pääsääntöisesti koko ajan, mutta silloin tällöin itselleni irtiottoja suoden. Levännyt äiti on paras äiti -se on mun filosofia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Todettiin että vauva on kasvanut hyvin pääasiassa tissimaidolla.



Ja minä rassukkaa kun luulin, että ne 100 ml jotka lapselle annettiin pullosta, olivat hänen pääasiallinen ravintonsa. Neuvolassa sain kuulla, että vastasyntynyt syö keskimäärin 500-700 ml päivässä, eli loppu olikin minun tisseistäni kotoisin.



On tosi ikävää jos imetystä neuvolan taholta yritetään horjuttaa. Heidän tehtävänsä kun käsittääkseni on nimenomaan tukea.



Itse asiassa samana päivänä kun olin käynyt 3-viikkoisneuvolassa, loppui iltapullon anto. Pikkuinen otti tutin ja kävi illalla nätisti nukkumaan eikä jäänyt tyhjää rintaa jyystämään jyystettyään sitä jo tuntikausia. Se oli onnellinen päivä.



Meidän pikkuisen tytön isi oli omasta puolestaan ihan vähän katkera, koska hänen mielestään meidän suloisen, suurisilmäisen pikkuihmisen ruokkiminen oli ollut todella ihanaa. Mutta toki hänkin oli iloinen kun pieni sai tissiä, josta niin kovasti tykkäsi.

ajantasainen tieto hallussaan (lapseni olleet liki 7kk täysimetyksellä ja th tuputti jo 4kk nlassa kiinteitä ties minkä ajatusjumiutumansa vuoksi ja tottakai perunaa ensimmäisenä). Ja kyllä, joillakin imetyksen lopettamisen tai sen ettei lainkaan imetä, pontimena on juuri se oma itsekkyys ja/tai mukavuudenhalu. Se on asia mikä on näiden 4+v. palstailun jälkeen tullut aika selväksi. Minulla ei mahdu millään muotoa kuuppaan esim se että voivotellaan 2-4kk vauvan yösyömisiä niin että " pitää" kiinteät aloittaa (vauvat kun syövät öisin ja se enemmän kuin normaalia).

On siis olemassa syitä JA syitä sille miksi ei imetetä ja vaikkei ne syyt muille kuulukaan niin kyllä niitä ihmetellä ja kritisoidakin saa.

Välillä tuntuu myös siltä että on myös niitä korvike/lehmänmaitofanaatikkoja...

Surullista oli juuri lehdestä lukea kuinka suomalaisäidit täysimettävät vain 1,5kk ajan vauvojaan!!?!

Esikoistani imetin 7kk täysin onnistuneesti. Olisin imettänyt kauemminkin, mutta aloin odottaa toista lastamme ja poika alkoi hylkiä rintaa. Selitykseksi lääkäriltä sain että maidon maku muuttui raskauden myötä.



Toisen lapsemme imetys meni ihan pieleen oman väsymykseni ja stressini takia. Minulla oli kaksi pientä ja mies paljon töissä ja kaikki muutkin asiat meni silloin pieleen. Väsyin tosi pahasti ja lopetin imetyksen vauvan ollessa 1,5 kk. Maito hiipui ja hiipui jatkuvan väsymykseni takia.



Kolmas lapsemme on 4kk ja en imetä enää. Vauva oli teholla sairaalassa ja mun maidonnousu oli aikas hidasta. Kottin päästiin ja imetin minkä sain imetettyä, välillä vauva täysin tyytyväinen pelkkään tissin, välillä taas itkien ja huutaen rinnalla...Ihottumat vaivasivat poikaa heti alusta asti ja pojan ollessa 3kk ikäinen lopetin imetyksen kun poika enää öisin sitä huoli. Ja kappas vaan , imetyksen loputtua ihottumat parani ja nyt kiinteiden aloittamisen myötä selvisi että esim. peruna on yksi pahimmista ihottuman aiheuttajista!! Aluksi olin todella surullinen etten onnistunut tämänkään imetyksen kanssa, mutta nyt on helpottavaa tietää mistä vauvan märkivä ihottuma jo vastasyntyneenä johtui.



Esikoiseni on sairastanut elämänsä aikana todella paljon(nyt 6v). On ollut korvatuhduskierrettä, allergista nuhaa, migreeniä..vaikka mitä.Ja hän siis sai rintamaitoa 7kk, täysimetystä 5kk.



Toinen joka ei saanut rintamaitoa kuin kuukauden, ei ole ollut kuin kaksi kertaa kipeänä, nyt 5v. ei allergioita tai muutakaan.



Ja tämä kolmas siis allerginen jo syntyessään....



Eli ei se imetyksestä aina ole kiinni millasia lapsia tulee!! Omani ovat muutoin empaattisia ja tuntevia lapsia, en ole siis pilannut heitä imetyksellä tai imettämättömyydelläni!

Kyllä kuulen edelleen kommentteja etten imetä vauvaani. Mutta minäpä en ole tilivelvollinen kenellekään ja kun syyni tiedän miksi nämä asiat ovat menneet miten ovatkin, niin eikö se riitä. Rakastan lapsiani ja hoidan heidät niin hyvin kuin voin. Toki äidinmaito on parasta ravintoa vauvalle, mutta kyllä sillä korvikkeelläkin hyvin kasvaa:) En puolustele omaa ratkaisuani tämän kolmanen imettämättömyydestä. sen tiedän että poikani on hyväntuulinen ja onnellinen vauva!



Tehköön jokainen äiti niinkuin parhaaksi näkee..ja mistä meistä kukaan tietää asioiden taustoja miksi joku jättää imettämättä tai imettää lastaan 2 vuotiaakasi?! Millä pirun oikeudella joku kassaneiti voi arvostella Tuttelin ostoa kun ei se jumankauta tiedä mitään asian taustoista!



Tämä on siis keskiarvo kun kaikki lapset huomioidaan. Näin kirjoitti Kaleva. Siinä on miettimistä sekä imettäville että ei-imettäville. Jotain on vialla ja pahasti, jos suositusten mukaan imettävät ovat selkeä (ja katoava?) vähemmistö. Tässä maassa kuitenkin lähes kaikki äidit pitävät äitiyslomansa, joten töiden tekemiseen imetys ei kaadu. Mihin se sitten kaatuu? Veikkaan puutteelista tietoa ja neuvonnan puutetta sekä ennen kaikkea neuvoloiden nurinkurista opastusta.

niin tarkoitin tietenkin, että toivottavasti ystäväpiiriisi ei ENAA eksy ihmisparkoja, jotka eivät voi/halua imettää.

Varmasti nämä " tuttavasi" ovat jo saaneet osansa ryöpytyksestäsi...

totta on, mitä joku jo totesikin, eniten vauhkoavat ne, jotka syöttävät korviketta. Eli todellakin osutaan arkaan paikkaan.



En missään vaiheessa ole kertonut, onko imetys itselläni onnistunut. Enkä ole syyttänyt ketään muuta siitä, ettei se ole onnistunut. Totesin kirjoituksessani imetyksen ja vauvojen ruokkimiseen liittyvät faktat, joita esim. äidinmaidon kiistaton paremmuus korvikkeisiin verrattuna on. Eihän ihmissukua olisi, jos äidit eivät olisi kautta aikojen lapsiaan omalla maidollaan ruokkineet. On turha yrittää kiistää, ettei äidinmaito olisi parasta ravintoa. Tämä ei ole syyllistämistä, vaan tosiasioiden totetamista.



Ja kuten kirjoituksessani totesin, niin näkyy tässäkin pinossa olevan ihmisiä, jotka perustelevat korvikkeen antoa sillä, että äiti saa omaa aikaa, kun pääsee piipahtamaan ulos. Kuten rekkalepakko jo mainitsikin, niin rintapumppu tuntuu olevan monille täysin vieras juttu. Ja varmaan kannattaisi miettiä näitä juttuja jo ennenkuin aletaan hankkia lapsia: vauva-aika on pakosti sitovaa, sitoi sitten imetys tai muu lapsen tarve. Vauva-aika on lopulta todella lyhyt, samoin aika, jonka vauva on vain äidistään imetyksen takia riippuvainen. Eikä vauvan riippuvuus ja tarvitsevuus lopu imetyksen loppumiseen...=)



Mielestäni näistä asioista on kyettävä puhumaan suoraan. Tuntuu olevan todella poikkeuksellista, että imetetään alkukuukausia pidempään. Helposti luovutetaan jo ensimmäisten raivareiden tai tiheän imun kausien aikana. Johtuneeko sitten tietämättömyydestä, opastuksen puuttesta vai siitä, että halutaan päästä helpommalla, kun tiedetään, että voi antaa myös korviketta ja huuto ja kitinä rinnalla loppuu.



En kirjoituksessani ottanut kantaa muuta kuin siihen, että korvikkeen antoa perustellaan usein nurinkurisesti ja tosiasioita kääntelemällä. Tämä pino on siitä oiva osoitus. Tarkoitan, että korvikkeesta tekemällä tehdään parempaa ja hienompaa kuin äidinmaito. Ja näinhän asia ei ole. Päähäni ei edellenkään mahdu, miten lehmänmaitopohjainen tai pavuista (soijasta) tehty ravinteilla rikastettu maito voisi olla parempaa kuin ihmisen poikaselleen tuottama maito.



Kuten ensimmäisessä viestissäni jo mainitsin, niin korvikkeen antajat selittelevät ja puolustelevat omaa toimintaansa ärhäkästi. Ja tämä todistaa, miten herkkä asia korvikkeen anto sitten on. Jos nämä korvikeäidit olisivat itse sinut asian kanssa, niin ei tarvitsisi hyökätä. En kirjoituksessani moittinut korvikkeen antajia, vaan totesin biologiset faktat.



Tuntuu, että nykyäitien keskuudessa täytyy ennemminkin puolustella sitä, että imettää omaa lastaan ja selitellä, miksei anna 4-kuiselleen jo soseita tai vellejä. Tai täytyisi ilmeisesti potea huonoa omaatuntoa siitä, että maito riittää. Jos tällä palstalla kysyy neuvoja esim. suihkutisseihin tai maidon liikatuotantoon, saa paljon vähemmän vastauksia kuin siihen, antaako yöllä korvikkeen huoneenlämpöisenä vai ei.



Ja itse asiassa korvikkeen kanssa pääsisi niin helpolla, ei tarvitsisi kantaa täysiä rintoja, pelätä vaatteiden sotkeutumista maitoon, jonka tahrat eivät lähde kunnolla pois, yöllä voisi nukkua mahallaan ilman rintatulehduksen pelkoa, ennen yösyöttöä ei tarvtsisi nousta pumppaamaan maitoa, jotta se ei sitten syötöllä suihkua vauvan suuhun ja hermostuta tätä. Olisi kiva, ettei sänky, lakanat ja petarit haise happamalle rintamaidolle, olisi kiva, että etumus ja rintojen koko olisivat jo ristiäisissä raskautta edeltävissä mitoissa, jne jne. Olisi kiva lähteä kaupungille vain korviketetra ja pullo mukana, eikä tarvitsisi kuljettaa joko pumpattua maitoa kylmäkallejen kanssa tai etsiä sopivaa imetyspaikkaa. Olisi mukava, ettei tarvitsisi pidempään lapsesta erossa ollessa seurustella rintapumpun kanssa vaikkapa juhlapaikan vessassa, junassa tai jossakin muualla, kun rinnat ovat pinkeänä maidosta.



Kaikesta tästä huolimatta katson, että lapselle parasta on äidinmaito, jos kerran sitä on saatavilla. Eri asia on, jos rinnat eivät esim. leikkauksen tms. elimellisen vian vuoksi tuota riittävästi maitoa. Tai äidillä on lääkitys, joka estää imetyksen. Mutta se, että varmasti yli puolet äideistä tälläkin palstalla sanoo, ettei maitoa vain tule, ei voi yksinkertaisesti pitää paikkaansa. Missä vika: opastuksessa, maltin puutteessa vai korvikkeen helppoudessa?



Lukekaapa tämä pino uudestaan läpi. Terävimmin esim. omaa kirjoitustani kohtaan ovat hyökänneet nimenomaan korvikkeen antajat. Mistä johtunee? Viittaan edelleen ensimmäiseen kirjoitukseen: selittelyä ja huonon omatunnon paikkausta. Eri asia on, tarvitseeko siitä potea huonoa omaatuntoa.

Joo, toki voi pumppailussakin olla ongelmia, ja siinä pakastetun maidon maussa...Mä en viitsi vauvalle edes antaa kuin alta kuukauden pakkasessa ollutta maitoa, koska sitä vanhempi jo mun mielestä haisee niin voimakkaasti raudalle (=pahalle)... Esikoinen puolestaan ei olisi millään huolinut korviketta, sylki ne tosi pitkään ulos suustansa ja huusi pullolle...



Ihan vaan vielä totean, että jos siis haluaisit sillä pumpulla sitä maitoa saada ulos, niin oletko koittanut niin, että vauva syö toisesta rinnasta samaan aikaan? Se on aluksi aikamoista akrobatiaa, ja riippuu tietty pumpustakin onnistuuko. Mutta siis minäkään en ilman vauvaa saa pumpulle tulemaan yhtään mitään ja pumppaaminen vaan sattuu.



Hyvät jatkot teidän perheelle, ja nauti olusesta!







syyskeiju:

Lainaus:


Sitä vaan, että tässä on kaksi ongelmaa joillakin meistä:



1) En saa koskaan maitoa herumaan pumppaamalla (lukuunottamatta paria ekaa kuukautta, jolloin pumppasin yhteensä puolisen litraa pakkaseen), koska minulla vain vauva osaa " heruttaa" . Olen kokeillut vaikka mitä konsteja, mutta maito ei nouse. No, alistuin " kohtalooni" ja täysimetin kahden tunnin välein 5,5 kk. Nyt olen antanut ihan kokeeksi korviketta kaksi kertaa, jos vaikka joskus haluaisin käydä jossain. Pumppaamalla en saa vapautta.



2) Vauva ei kelpuuta pakastettua äidinmaitoa. Kokeiltu on, monta kertaa. Meni roskiin koko se puoli litraa.



Että ei se pumppaaminen mitään salatiedettä ole, mutta ei se aina suju niin helposti. Kukin sitten ratkaisee itse, kuinka hyvin jaksaa olla vauvassa kiinni. Itse olen toistaiseksi jaksanut, mutta nyt alkaa olla raja lähellä. Taidan mennä viikonloppuna oluelle ja jättää miehen korvikepullon kanssa kotiin.




vai mistä voi johtua nämä ketjun lukuisat jutut siitä, kuinka imetys piti lopettaa kolmekuiselta, että äiti pääsi käymään jossain? Rintapumppu kun on hirveän kätevä laite just siihen, että vauvalle voi pumpata vaikka pakkasen täyteen maitoa, josta isukki sitten sulattelee sitä, ja pääsee luomaan sitä isä-vauva-suhdetta, kun äiti on kaffittelemassa kavereiden kanssa.



Ei vaan oikeasti, mua vaan alkoi vähän rassata tän ketjun ikionnelliset tarinat imetyksen lopettamisesta ja siitä, mikä taivas sen jälkeen aukeni. Okei, voihan se tosiaan monella olla niin, mutta just esim. toi, että imetys täytyy lopettaa, jotta äiti saisi omaa aikaa...eihän sen niin tarvitse mennä. Itse tein niin, että pumppailin n. desin päivässä maitoa jemmaan. Mulla ei heru maitoa pelkästään pumpulle, joten tein sen silloin kun vauva oli syömässä toiselta puolelta.



Ja maidon loppumisesta... mulla esikoisen kohdalla " loppui maito" kun vauva oli sen maagisen 3kk. Sen jälkeen aloin pullorumban, enkä oikeastaan yhtään kuunnellut vauvaa ja vauvan tarpeita, vaan olin vaan ihan varma, että maito loppuu, ja vauvan pitää saada korviketta. Nyt mulla on toinen poika 7kk, ja niillä merkeillä, joiden mukaan maito esikoiselta loppui, multa ei olisi koskaan tullut pisaraakaan maitoa. Maito ei ensinnäkään koskaan selkeästi noussut. Vauva oli aluksi tiheästi rinnalla, ja luulin, että raukka kärsii, eikä saa evästä. Yritin jo jossain vaiheessa korviketta antaakin, mutta vauva nukkui eikä huolinut...no seuraavana päivänä oli neuvola, ja vauvan paino oli noussut alta viikossa puoli kiloa. Että kyllä sitä maitoa tuli, vaikka muuta luulin.



Muutenkin, jos tämä kuopus olisi esikoinen, olisin varmasti jo siirtynyt korvikkeeseen, ihan vaan jo vauvan " huonon" kasvun takia. Mutta kun on esikoisen neuvolakortti mihin verrata, niin voi todeta, että pojat ovat lähes saman kokoisia, esikoinen oli sentin pidempi ja kuopus 50g painavampi 6kk neuvolassa. Ja esikoinenhan siis " kasvoi" korvikkeella. (Sitaateissa siksi, että mun vauvat vaan on kirppuja : ))



Mun puolestani kaikki tehköön miten tykkää, ja koska kaikki muut morkkaa sitä Vilperttiä vai mikä olikaan, niin mä sanon sille että jee, hyvä ViIpertti!



Lopuksi vielä, jokainen saa tehdä elämässään sellaisia ratkaisuja kuin parhaaksi näkee, mutta eikö elämä olisi aika paljon helpompaa, jos ei niin hirveästi ottaisi itseensä toisten sanomisista? Ja jos jollain on vahvat mielipiteet imetyksestä, niin antaa olla. Mä en kyllä ole koskaan tavannut mitään erityisen imetysvouhkaajia, ainakaan tosielämässä. TOisaalta mä en ole mikään erityisen herkkänahkainen, joten en välttämättä edes kiinnitä huomiota, jos joku minua arvostelee. Ja ihan suosiolla voin tämän hetken tietämykselläni sanoa, että itse sössin esikoisen imetyksen, ei se ole mun itsearvostuksesta tai itsetunnosta tai mistään pois.



Eikä mun ole edes pakko olla mikään paras äiti, voin olla vaikka huonokin : ) Lapsiani kuitenkin rakastan, ja nuokin tuntuvat musta tykkäävän. Tosin esikoinen eilen totesi päiväunillemenotaistelun jälkeen, että " äiti, mä en jaksa enää sinua rakastaa" , mutta onneksi tilanne oli jo tänään korjaantunut, ja poika taas rakastaa äitiä.



Jokainen fiksu palstailija tietää, ettet sinä ole vastuussa siitä, mihin keskustelu rönsyilee. Nää on aina niin herkkiä aiheita, että on kuin muurahaispesää sohaisisi. Ja tällaista tapahtuu aina, olen monta kertaa itse alkanut tarttumaan ja saivartelemaan ja monet omat aloitukseni ovat lähteneet aivan hakoteille. Eli älä välitä! Kirjoita jatkossakin asioista, jotka askarruttavat, älä anna tämän palstan määritellä sitä, mistä voit kirjoittaa.





Petrastiina:

Lainaus:


Olen pahoillani, että tulin aloittaneeksi koko ketjun. Tuli vain tuossa yhtenä päivänä paha mieli, kun täällä olen yksikseni surkutellut omaa imetyksen lopettamistani ja sitten eräs " ystävällinen" naapuritäti sitä kovasti minulle päivitteli. Että voihan sitä imettää, vaikka lapsi on allerginen. Olen sitä aikani tehnyt ja aloimme olla jo aliravittuja ja surkeita molemmat, kun en oikein mitään saanut syödä. On niin helppo antaa ohjeita, kun ei itse ole kokenut samaa.



En toivonut tästä riitaa. Halusin vain purkaa tuntojani, mutta koko keskustelu on kääntynyt päälaelleen. Eikö voitaisi sopia, että imettäminen, sen jatkaminen tai lopettaminen ja siihen johtaneet syyt ovat jokaisen omia asioita.



Terv. Petra (alkuperäinen)




Imetyksen varmasti pitäis olla jokaisen äidin oma asia, mutta niin ei vaan tunnu olevan... Mulle on lähikaupan täysin vieras kassaneiti " avautunut" kun näki, että ostan Tuttelia. Kysyi suoraan miksen imetä, kiva siinä kassajonossa punastellen selitellä... Nykyään valehtelen jo sujuvasti, jos joku vieras kyselee maidon riittävyyttä, hyvä äitihän imettää pitkään. Just joo...



Omalla kohdallani maito ei koskaan noussut, ei sairaalassa eikä kotona, vaikka kaikki konstit kokeiltiin. Likka olisi varmasti kuollut muutamassa päivässä ilman lisämaitoa, olisinkohan sitten ollut " hyvä äiti" ? Lypsämällä sain reilun tunnin uurastuksen jälkeen kipon pohjalle noi ruokalusikallisen maitoa, eli edes vauvan tehokas imu ei varmasti saanut paljoa irti. Osittaisella mentiin siis 2,5 kk kunnes viimeisetkin tipat ehtyivät, enkä asiaan pystynyt itse vaikuttamaan.



Plussana voi sanoa sen, että kun isä syöttää myös usein, niin ovat vauvan kanssa paljon läheisempiä kuin monien tuttavieni tissimuksut.



NiiskuPiisku

Kyllä se varmasti mieltä lämmittää kun pääsee oikein " faktojen" kera paasaamaan ja paheksumaan.



vilpertti05:

Lainaus:


Että te korvikeäidit jaksatte perustella valintojanne: isän ja lapsen läheinen suhde, äiti saa omaa aikaa, vauva kasvaa ja nukkuu paremmin. Tuolla selittelyllä koetetaan vain paikata omaa huonoa omaatuntoa ja pahaa oloa, joka on tullut siitä, ettei oman lapsen imetys ole jostakin syystä onnistunut. Imetyksen epäonnistuminen on valitettava juttu. MUTTA silti on turha alkaa kääntää faktoja nurinpäin ja kaunistella asioita niin, että itselle tulee hyvä mieli.



****

JA kuten tästä tekstistä voitte päätellä, niin olen todellakin imetysterroristi, jos sillä tarkoitetaan ihmistä, joka pitää imettämistä parhaimpana tapana ruokkia lapsensa ja vielä uskaltaa suositella sitä julkisesti.




Luitkos itse tekstisi ennen kuin sen lähetit?!



Sinä syyllistät, paheksut ja paasaat. => Olet imetysterroristi, näin se vaan menee.



Minunkin mielestäni imetys on varsinkin alkuun paras tapa ruokkia vauva, mutta en koe minkäänlaista tarvetta kertoa miten muiden pitää lapsensa ruokkia syvän paheksunnan uhalla.



Ansaitsit paheksuntani.



****



Itse pääsin alun lievien riittävyysongelmien jälkeen täysimettäjäksi. (Onneksi ketään imetysterroristia ei ollut lähettyvillä, kun alussa jouduin antamaan iltapullon pienelle...olisi maidontulo saattanut ehtyä...)

Tämä vain ja ainoastaan siksi että minulla sattui olemaan vauva joka jaksoi imeä täydellisellä imutekniikalla valittamatta niin pitkään kuin häntä rinnalla jaksoi pitää. (Auta armias jos vauva olisi huutanut rinnalla, homma olisi jäänyt siihen.)



Kaikille ei ole tällaista vauvaa suotu eikä tulisi mieleenkään paheksua heitä siitä syystä. Vauvat ovat erilaisia. Ja vain lainassahan lapset noin muutenkin ovat. Mutta onneksi ovat!! :)

Pikkukolmostamme (n.3kk) imetän parin tunnin välein vuorokauden ympäri, iltaisin annan lisäksi pullon korviketta koska se tuntuu olevan tarpeen. Esikoistamme ja keskimmäistä osittain imetin, osittain annoin korviketta ja kumpikin siirtyi täysin pullolapseksi 4-5kk iässä. En ole koskaan ottanut stressiä täysimetyksestä - jos imetyksellä lapsi ei tunnu tulevan tyytyväiseksi, annan korviketta lisäksi. Esikoinen sai eniten korviketta alusta saakka eikä hänellä (8v.) ole mitään allergioita. Kakkonen oli ihottumainen jo pariviikkoisena ja nykyisin koivuallergikko, epäilen olisiko pitkäkään täysimetys asiaan auttanut.



Esikoisen kohdalla v.1998 kiinteät yleisesti suositettiin aloitettaviksi jo 3kk iässä, vuonna 2000 suositus oli 4kk ja nyt vasta 6kk. Nyt imettelen lapsen halun mukaan ja tarvittaessa lisään korvikkeen määrää tai aloitan kiinteät aikaisemmin kuin 6 kk iässä. Itseäni on kuulemma aikanaan täysimetetty 1kk ja sen jälkeen annettu korviketta sekoitettuna tavalliseen lehmänmaitoon enkä ole keskivertoa sairaampi tai allergisempi minäkään. Mutta vauvanruoka-asiasta voi kukin tahollaan vouhkata mielin määrin, mielipiteitä on takuulla yhtä paljon kuin äitejäkin mikä on positiivinen juttu.

T: Kolmenäitee

Ja kommetteja sataa ihan varmasti kaikille. Meillä on mennyt kaikki loistavasti. Täysimetin 6kk ja nyt tytön ollessa 8kk imetän edelleen kiinteiden ohessa. Juuri hetki sitten sain kommentin " ai sinäkin olet sellainen" ...



Parempi jättää kommentit omaan arvoonsa, jokainen äiti tekee niinkuin parhaaksi näkee.



Hyvää päivän jatkoa!

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat