Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija


En voi ymmärtää tällaisia ihmisiä! Miten minulla on sellainen käsitys, että suurin osa äideistä on liian takertuneita lapsiinsa? Vai pitävätkö he vaan itsestään enemmän meteliä?



Minusta on luonnotonta olla noin tiiviissä(että esim. 12 tuntia erossa 1-vuotiaasta on käsittämätöntä tuskaa) sihteessa lapseensa. Johan se on epäluottamuslause lapsen isääkin kohtaan, jos ei voi lastansa miehen hoitoon hyvillä mielin jättää.



Vai olenko minä keskivertoa kylmempi ihminen? Olin 3 päivää kotoa pois (lapset 1.5v ja 3v), eikä ehtinyt ikävä iskeä. Miksi ihmeessä? Siellähän ne olivat hyvässä hoidossa.

Sivut

Kommentit (17)


Meidän lapset eivät koskaan ole olleet yötä kenenkään muun kuin meidän vanhempien kanssa. Jos veisin lapseni yöksi jonnekin muualle, vaikka mummolaankin, varmasti ikävä olisi kovempi kuin että jos lapset ovat miehen kanssa. Ajattelisin lasten ehkä ikävöivän minua enemmän, jos he olisivat muualla yötä, ja sitä kautta minäkin ikävöisin heitä enemmän.



Jos lapset ovat miehen kanssa, en ikävöi. Toki rakastan heitä ihan hirveästi, mutta pystyn ihan helposti olemaan heistä erossa vaikka viikon. Jos teidän, että ovat hyvässä hoidossa, en uskoisi ikävöiväni kovin pian.



Olen ollut esikoisesta erossa kuukauden (2 viikkoa kerrallaan, välissä 3 päivää ja taas 2 viikkoa pois) kun hän oli 11 kuukauden ikäinen. Mieheni hoiti häntä kotona. Silloin kyllä ikävöin, mutta en mitenkään aivan kamalasti.



ap

Matkustan ajoittain työn vuoksi ja silloin soittelen ja laitan lapsille tekstareita. Omani ovat jo 3-10v.



Ikävöin heitä silloin ja joskus tulee kova ikävä ihan tavallisena työpäivänäkin, mutta ei kuitenkaan ole ylitsepääsemätön, kun kuitenkin pian nähdään. Jos olen matkoilla, tiedän lasten olevan hyvässä hoidossa mieheni kanssa.



Vauva-aikana mieheni päästi minut kyllä menemään ja lähdin ihan ilolla muutamaksi tunniksi joskus kaupungille tms. En ikävöinyt sinä aikana perhettä ollenkaan. Miksi olisin?



En kuitenkaan oikein osaa päivätolkulla lapsiani kodin ulkopuolella hoidattaa. Silloin tulee kiire takaisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Käsittämätöntä.

Joku jo tuolla mainitsi, että ikävä ja lapsen saama hoito eivät ole sama asia. Ikävä lasta kohtaan voi tulla vaikkapa puolen tunnin erossa olosta, jos tulee jotain joka muistuttaa jostain erityisen mukavasta hetkestä lapsen kanssa.

Ikävä ei tarkoita myöskään sitä, ettei ihminen voisi tehdä mitään. Suurin osa äideistä pystyy puhumaan ja kävelemään yhtä aikaa. Jos ap:lle on täysi mahdottomuus tehdä kahta asiaa yhtä aikaa, kysymys ei ole koko ihmiskunnasta, vain ap:stä.


Jos nainen ei voi lapsia jättää miehen hoitoon tunniksi-pariksi (yön yli nyt puhumattakaan), on se selvä epäluottamuslause miehen isyyttä kohtaan! Miltäköhän miehestä tuntuu, kun vaimot eivät luota heihin omien lapsiensa hoitajina? Minä olisin loukkaantunut, jos minua kohdeltaisiin niin.



ap


Kummalliselta tuntuu.



Onhan meidän muksut päivisinkin tarhassa, enkä heitä päivän mittaan kyllä ikävöi. No, ovathan ne vähän isompia kuin 1-vuotias, mutta silti.



ap

tässä olen sivusta esim. seurannut hyvinkin läheisen ihmisen äitiyttä. Ja oikeasti säälin sitä lasta. Koska äiti tukahduttaa sen lapsen!!! Kyllä lapsella myös tulee olla mahdollisuus oppia tuntemaan muitakin ihmisiä kuin äiti.



Ihan oikeasti jos lapsi on liikaa vain äidin kanssa niin ei se ole minusta ihan tervettäkään. Tuntuu että tälläinen äidillä on jotain omia lapsuuden " traumoja" joita sitten yrittää parantaa tai korjata omassa lapsen kasvatuksessa ja äitydessä ja sitten se lyö " yli" .



Itse ainakin voin olla poissa lapsistani, turvallisin mielin jos lapset ovat isänsä kanssa tai isovanhempien luona yökylässä. Nautin siitä omasta ajasta.



Mutta meitä on moneksi!

Vierailija:

Lainaus:


jättää edes hetkeksi lapsia (3 ja 1 v) isälleen??

Minusta oli jotenkin loukkaavaa, kun olin työmatkalla kaupungissa, jossa ystäväni asuu. Näemme nykyään tosi harvoin kun asun eri kaupungissa yli 300 km:n päässä.

No, varasin matkalle enemmän aikaa ja pyysin ystävääni kanssani ravintolaan syömään. Hänen mies oli kotona, mutta hän ei voinut lähteä?? En ymmärrä? Olisi ollut kiva tavata tätä ihmistä myös kahden kesken, käyn tosiaan vain muutaman kerran vuodessa, että ei luulisi olevan liikaa vaadittu?




Jos lapset ovat sairaita, elämä on hankalassa vaiheessa muuten lasten kasvussa tms. ymmärrän ihan hyvin, että nainen ei halunnut lapsia jättää. Kyllä meilläkin raskaimpina aikoina on molemmat vanhemmat olleet hoitamassa iltatoimia.



Mutta jos elämä on muuten ns. normaalia ja leppoisaa lapsiperheen arkea, tuntuuhan tuo vähän oudolta. Mutta eipä noita toisten ihmisten elämäntilanteita ja mielenkoukeroita oikein voi tietää. Voihan siellä taustalla olla vaikka mitä muutakin, mistä sinä et vaan tiedä(ja ystäväsi ei halunnut kertoa).



ap



nelivuotias on 3 päivää mummolassa. Ekat yökyläilyt aloitettiin vasta 3-vuotiaana. Yksivuotiasta oli ihan tunnin päästäkin jo kova ikävä.


Juu. Minä ajattelen myös noin, että se oma aika menee ihan hukkaan, jos ajan käyttää vaan ikävöimiseen. Sama nauttia omasta ajasta silloin kun sitä on ja lasten kanssa vietetystä ajasta, kun lasten kanssa on. Ehkä en sitten ole kamalan tunteellinen ihminen.



ap

...miehen kanssa joka viikko 3½ tunniksi miehen kanssa. En kyllä osannut ikävöidä silloinkaan. Ajattelin vaan, että hyvähän tuo on, että mieskin pääsee heti alusta alkaen luomaan suhdetta lapseensa ihan itseksensä.



Eli lyhyen tutkielman tuloksena olen kai sitten normaalia äiti-ihmistä rationaalisempi ajattelultani.



ap

Olen pisimmillään ollut erossa 1,5-vuotiaastani kun oli synnärillä pikkuveikkaa hakemassa. Laitoin lapsen nukkumaan ja seuraavaksi näin hänet seuraavana iltana. Kyllä mulla oli kova ikävä, itkukin tuli siinä hormonirytäkässä. Isänsä kanssa lapsi on kahdestaan paljon. Mummolassakin silloin tällöin pari kolme tuntia. Tai muualla hoidossa. Muuten kotihoidossa. Miksi ihmeessä pitäisi toimia omien tunteiden vastaisesti? Miksi tämä on sinulle ongelma?

En koe mitään tuskaa jos lapsi on joskus hoidossa- sillä kun on siellä varmasti hyvä olla. Mummit paapoo niin että. Ei se edes ehdi ikävöidä. Toki mulla itsellä nyt vähän tulee ikävä olo, ja illan hiljaisena hetkenä tunne että jotain puuttuu. Mutta en minä siihen kuole tai itkua päästä. Tiedän näkeväni pian lapset. En tahdo olla marttyyriäiti joka ei voi mitään tehdä ilman lapsia. Koska myös on hyvä hoitaa välistä parisuhdetta ja olla ihan vaan kaksin. Ja ne lapset pärjää kyllä. Toki en ole yhtä yötä kauempaa vielä ollut erossa.

jättää edes hetkeksi lapsia (3 ja 1 v) isälleen??

Minusta oli jotenkin loukkaavaa, kun olin työmatkalla kaupungissa, jossa ystäväni asuu. Näemme nykyään tosi harvoin kun asun eri kaupungissa yli 300 km:n päässä.

No, varasin matkalle enemmän aikaa ja pyysin ystävääni kanssani ravintolaan syömään. Hänen mies oli kotona, mutta hän ei voinut lähteä?? En ymmärrä? Olisi ollut kiva tavata tätä ihmistä myös kahden kesken, käyn tosiaan vain muutaman kerran vuodessa, että ei luulisi olevan liikaa vaadittu?

Ei siis mitään hysteeristä ikävöintiä, mutta kuitenkin.



Ja miehelleni (=lasteni isälle) voin huoletta " jättää" lapset, mutta 1-vuotiasta tulee kyllä helposti ikävä...



Kyllä se vaan niin on että mitä pienempi lapsi sitä suurempi ikävä pienessäkin ajassa. Eipä nimittäin tulisi mieleenikään ikävöidä eskarilaista kun on eskarissa :-).


Kyllähän tuon hormonirytäkässä tirautetun itkun ymmärtää vallan hyvin. Sitä on aika tunteellisessa tilassa synnytyksen korvilla. Mutta " normaalioloissa" ylenpalttinen ikävöinti tuntuu erikoiselta.



Ei se ole minulle ongelma, miten muut lapsiinsa reagoivat. Ihmettelen vaan. Koetan mietiskellä, että olenko tässä minä se kummallinen vai te muut ;) Tarvinneeko sen selvitäkään...ei kai.



ap

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat