Vierailija

Paljonko sijaisperheelle maksetaan? Tiedän, ettei tosiaankaan ole tärkein asia, mutt mietityttää silti, vaikuttaahan taloudellinenkin puoli hiukan asiaan. Onko raskasta? Kerro kaikki mitä tiedät!

Sivut

Kommentit (19)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta ihan kaiken ikäisiä sijoitetaan. Vauvasta nuoriin ja kaikkea siitä väliltä. Suositus on että sijoitettu lapsi tulisi perheeseen nuorimmaksi.

Ns terveestä lapsesta saatava korvaus ei tosiaan suuri ole. Joten sillä yksinään ei pärjää taloudellisesti, jos ei toinen puoliso ole suhteellisen hyväpalkkaisessa työssä. Pesäpuu ry:n sivuilta löytyy tietoa.

Perhehoitajalle maksetaan hoidon korvaukseksi palkkiota sekä kulukorvausta. Perhehoidosta maksettavat palkkiot on määritelty Perhehoitajalaissa. Vuonna 2006 palkkion alaraja on 242 euroa ja yläraja 725 euroa hoidettavaa kohti. Erityisestä hoidettavuudesta johtuen palkkio voidaan korottaa kaksinkertaiseksi. Joissain kunnissa on mahdollistettu erittäin vaikeahoitoisen lapsen hoito perhehoito tätä korkeammallakin palkkiotasolla. Kulukorvaus on vähintään 305 euroa ja enintään 611 euroa hoidettavaa kohti. Perhehoidon käynnistyessä maksetaan myös käynnistämiskorvausta hoidettavalle tehtäviin hankintoihin (esim. huonekalut, vaatteet, jne.) enimmillään 2440 euroa.

Sijaisperheenä oleminen vaatii kuitenkin paljon. Käsittääkseni Suomessa ei ole pysyviä huostaanottoja, vaan lapsi voidaan palauttaa biologisille vanhemmille koska tahansa. Ja niin kuin jo sanottiin, lapset eivät ole helpoimmasta päästä, kun ero omista vanhemmista takana ja edessä kenties ristiriitaisia tapaamisia. Sijaisvanhemmalta vaaditaan myös kykyä tulla toimeen lapsen biovanhempien ja lastensuojelun työntekijöiden kanssa.

Olen koulutukseltani kasvatustieteiden maisteri, opettaja siis. Meillä on kaksi biologista lasta, asumme 5h+k asunnossa pk-seudulla. Omat lapsemme ovat jo koulussa. Onkohan meillä mahdollista saada sijaislasta? Omia emme voi saada lisää.

Lainaus:

suomi24 biovanhemmat palstaa niin olen haudannut ajatuksen. Sieltä saa kyllä käsityksen, että sijaisperheille maksetaan mielettömät summat ja laspet tosiaan otetaan hyviltä vanhemmilta huonoihin sijaisperheisiin,


Yhdenkään noista lasta EI ole sijoitettu aiheesta ja pitävät kaikkia sijareita rahanahneina hirviöinä.

suomi24 biovanhemmat palstaa niin olen haudannut ajatuksen. Sieltä saa kyllä käsityksen, että sijaisperheille maksetaan mielettömät summat ja laspet tosiaan otetaan hyviltä vanhemmilta huonoihin sijaisperheisiin,

Useimmiten taitaa olla se vähin määrä minkä kunnat maksavat. Käynnistämiskorvaustakaan ei taida missään saada noin paljoa. Ei tätä työtä paljon arvosteta. Rahan takia ei kukaan tähän ala, mutta en usko että vähän korkeampi korvauskaan sellaista saisi aikaan. Onhan se vaikeaa, jos sijoitettava lapsi on niin pieni ettei molemmat vanhemmat voi olla töissä. Melkoista kituuttelemista se on.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat