Seuraa 

Minkälaisia kokemuksia teillä on 2-vuotiaan (2;4) jättämisestä viikoksi mummon huostaan vanhempien lähtiessä lomalle? Kotona olisi myös melkein 5-v. isoveli ja mummo siis tulisi kotiin. Tällä hetkellä matkalle lähtö tuntuu kamalalta, kun pienempi itkee perään kauppaan lähtiessäkin. Pitäisikö harjoitella eroa? Matkaa ei vielä varattu...

Sivut

Kommentit (28)

Luin tuon ap:n tekstin uudestaan, ja ajattelin sitten, että varmaan kannattaisi tosiaan " harjoitella" eroa ennen pitkää eroa. Siis just jotain kauppareissuja ja muutaman tunnin juttuja, esim. lenkillä käyntiä jne... että oot vaan hetken pois kotoa alkuun. Ja sit pitempiä ja pitempiä hetkiä. Silloin lapsi luultavasti tottuu siihen, että äiti ei oo koko ajan, joka hetki, vieressä. Ja ehkä oppii luottamaan myös toisiin aikuisiin?!



En siis tuomitse itsekään niitä, jotka, kuten Paletti sanoi, kuuluvat siihen " koulukuntaan" , joka ei jätä lapsiaan eroon vanhemmistaan viikoksi tms. Jokainen tekee omalla tavallaan, omalla tyylillään, ja tekee omalle perheelleen parhaat ratkaisut.



Nyt kun on useampi lapsi, huomaa, miten lapsista on toisilleen kovasti seuraa ja lohtua. Ollaan jonkin aikaa menty kerran viikossa muutamaksi tunniksi harrastamaan jotain urheilua miehen kanssa kahdestaan, ja sen aikaa lapset ovat olleet hoidossa ystäväperheessä. Se on ollut mahtava juttu! Siinä saamme me aikuiset omaa aikaa, ja piristävää " tuuletusta" arkeen yhdessä urheillessa. Ja lapset saa leikkiä toisten lasten kanssa ja oppivat olemaan erossa meistä. Meillä tämä on toiminut loistavasti, sekä lasten että aikuisten kannalta!



Niin, ja olen samaa mieltä siinä, että kotimaassa on paljon sellaisia matkakohteita, joihin voi lasten kanssa mennä ja olla yhdessä ja touhuta koko perheellä. Ja niin teemmekin paljon. Mutta mielestäni silti on kiva joskus lähteä kahdestaan jonnekin. Enkä todellakaan tarkoita, että oltaisiin joka välissä jossain " hurvittelemassa" ilman lapsia :) Vaan ihan joskus vaan, monta vuotta aina välissä. Ja se on piristävää. Enkä usko, että lapsemme siitä saavat traumoja tai muutakaan " negatiivista" matkalle elämään...



Nää on tosiaan näitä ikuisuuskysymyksiä, joihin ei ole yhtä ja oikeaa vastausta. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, tuomitsematta ja syyttämättä sillä muita.


Mutten voi kuitenkaan olla vaiti :)



Eli, tuo " kuoleminen" ei nyt ehkä sit ollu hyvä vertaus tässä, mutta en sillä ihan sananmukaisesti sitä ajatellutkaan. Tarkoitin sitä, että ei lapsi siitä niin sanottavasti kärsi, jos onkin erossa vanhemmistaan. Siis tottakai luonnollisestikin molemmilla, sekä vanhemmalla että lapsella on ikävä eron aikana, mutta kummallekaan siitä ei todennäköisesti jää pysyviä vaurioita...



Enkä itsekään ole todellakaan mikään " teräsmuori" tai " superäiti" , jolla ei ero missään tuntuisi! :) Höpön höpöt, kun tuntuu ettei tästä selviä yksin kauppaankaan koskaan ilman ainakin yhtä lasta ;) Enkä toisaalta koe olevani mikään " terroristiäiti" , joka ei välitä lapsistaan ja heidän tunteistaan. Ei, kyllä ne on etusijalla meidänkin perheessä. Mutta joskus minusta ei ole niin suuri " vääryys" ottaa vähän lomaa ja lähteä miehen kanssa kahdestaan jonnekin.



Minusta ei olisi nytkään hassumpi idea jättää lapsia jonnekin hoitoon muutamaksi päiväksi, jos nuorin ei olisi enää rinnalla. Tai siis jos hän pärjäisi sitä ajatellen ilman meitä. Onhan se aina sellainen " totinen paikka" , kun ajatteleekin jättävänsä lapset jonnekin toisten hoiviin, mutta minusta - huom! minusta - se ei ole mahdotonta.



En olisi itsekään nyt välttämättä lähdössä, enkä edes haluaisi, esim. viikoksi pois kotoa. Vaan haluaisin esim. jonkun yöreissun tehdä mieheni kanssa JOSKUS tässä lähiaikoina. Ehkä kesällä sitten... :) Ei sitä aina tarvi lähteä heti moneksi päiväksi " huitelemaan" lasten luota, mutta minusta se ei ole suuri synti joskus tehdä niin. Älkää nyt käsittäkö minua väärin! :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei lapsi siihen kuole, vaikka hetken onkin erossa vanhemmistaan. Ja viikko (tai muutama päivä) ei todellakaan ole liian pitkä aika minun mielestäni. Ainakaan ei meillä ollut.



Kyllähän se niin on, että koko perhe voi paremmin, jos vanhemmat voi hyvin ja heillä on asiat kunnossa. En kuitenkaan väitä, etteikö lyhyemmälläkin " tuulettumisella" ajaisi saman asian... Mutta mielestäni on turha alkaa soimata tällä asialla sellaisia vanhempia, jotka tekevät niin. On jokaisen oma asia, miten tekee.



Tää on just tätä nykyajan vouhkaamista. Tottakai on sekä lapsilla että vanhemmilla omalla tavallaan ikävä erossa ollessa, olkoon se aika sitten kuinka pitkä hyvänsä. Mutta se ei ketään tapa, eikä tuo kellekään traumoja loppuiäksi.



Kuten aikaisemmin sanoin, se on niin lapsesta kiinni, miten pärjää eron aikana. Jotkut lapset on sellaisia, että ovat enemmän " kiinni" vanhemmissaan, jotkut taas helpommin pystyvät eroon.



Ei tällaisesta asiasta kannata tuomita toista, saatika alkaa tappelemaan :) Jokainen osaa tehdän ne omalle perheelle oikeat ratkaisut. Ja jos joku kysyy apua tai neuvoa, ei tuollainen vaahtoaminen ainakaan paranna asiaa.

En käsitä miksi lapsi pitää jättää noin pienenä kotiin ilman vanhempia ja noin helkutin pitkäksi aikaa.



Ymmärrättekö ollenkaan miten pitkä aika viikko on esim. 2 vuotiaalle?? Siinä ehtii lapsen mielessä kaydä kaikenlaista ja kehitystä tapahtua.



Miksi olet noin pitkän loman tarpeessa? Kannattaisiko ottaa alkaa purkamaan asiaa muualta jos on todella viikon loman tarpeessa noin pienestä lapsesta HUHHUH! Eikö todellakaan yhtään lyhempi loma olisi paikallaan?



Tosin luulen vahvasti että tämä on provoketju tai ainakin toivon niin.



Mutta ei muutakun hyvää lomaa pääasia että mutsi relaa!!! Huoh.



Meillä on 2- ja 1-vuotiaat lapset enkä ikimaailmassa voisi jättää heitä noin pitkäksi aikaa kotiin.



Viikko on IKUISUUS tuon ikäsille. Aiheesta oli juttua jokunen viikko sitten ja pari äitiä kertoi, että lapsi oli puhuttanut matkoilta palannutta äitiään tätinä kun ei ollut tunnistanut häntä tai ainakin oli kovasti vierastanut.



Noin pitkä ero ei tee ainakaan hyvää.

tuskin siitä liikaakaan tiedetään???



Sen sijaan minua nyppii se, että nykyään on jonkinlainen " hyvän lapsen" merkki, että viihtyy siellä ja täällä niin ja niin pitkiä aikoja sen ja tuon kanssa: päiväkodissa, yökylässä, hoidossa lomamtkojen aikana. Tarkoitan siis jonkinlaista ylimaallisen sosiaalisuuden korostamista = lapsi on valtavan sosiaalinen, jos kykenee olemaan kunniallisesti erossa vanhemmistaan.



Perusteluja tässä nyt on tullut jo suuntaan ja toiseen joten en käy niitä kertaamaan, mutta mitä jos ap. lähtisitte matkalle pitkän viikonlopun ajaksi? eli pari kolme yötä? Ja varmaan kannattaisi harjoitella lapsen kanssa hoidossa oloa ennemmin, käytte esim. kaupassa ekaksi ja sitten vähän pidemmän aikaa ja voisi olla hyvä ennen matkalle lähtöä kokeilla niin että olette itse yön jossain ja hoitaja on yhden yön teillä, tai että olette illalla poissa ja hoitaja laittaa nukkumaan, tulette sitten yöksi kotiin. Ei sitten tarvi reissussa toisessa maassa hermoilla miten menee kun on jo kerran testattu.

Myönnettäköön että syyllistäminen on väärä sana. Projisoinnista tiedän niin paljon että siitä ei tässä kyllä ole kysymys.... ; )



Lähinnä kyse on siitä että jostain syystä joillain äideilllä on taipumus ajatella että vain heidän ja lapsen välinen suhde on tarpeeksi luottamuksellinen - yhtä lailla isovanhempien ja lapsen välinen suhde voi olla täynnä rakkautta ja lapsi pärjää mainiosti. Eli jos äiti/isä haluaa lähteä lomalle siitä ei pitäisi syyllistää itseään.



Sen verran on tullut psykologiaa ja lastenkasvatukseen liittyviä kirjoja/artikkeleita luettua että lapsen psygologiselle kehitykselle ei ole haitaksi jos läsnä on tuttu ja rakastava hoitaja, sen ei tarvitse olla oma vanhempi.



Jos lapsi on isovanhemmilla viikon on luonnollista että kaipaa jossain välissä vanhempiaan, mutta siihen ei liity mitään traumatisoivaa eikä vahingoittavaa niin kauan kuin läsnä on lapselle tuttu ja turvallinen hoitaja.

Joten tutkitusti viikon poissaolosta tutussa hoitopaikassa ei parivuotiaalle lapselle ole mitään haittaa, tämän ikäinen lapsi ymmärtää että vanhemmat tulevat takaisin. Ja jos lapsen kanssa puhutaan puhelimessa, yhteys säilyy viikonkin aikana.



Mutta kaikki eivät jätä lapsiaan yökylään isovanhemmille tai heillä ei ole siihen mahdollisuutta.



Meillä on ollut tähän mahdollisuus ja lapsilla on läheiset ja luottamukselliset suhteet isovanhempiinsa. Tämä on mielestäni rikkautta. Oleme aina kaeskustelleet lapsen kanssa ennen yökylääm menoa asiasta ja kysyneet häneltä että haluaako lähteä. Jos ei haluisi ei tarvitsisi.



Vaikka vanhin parivuotias lapsemme onkin ollut joitain öitä poissa kotoa (aina ollut mielellään), on hän erittäin tasapainoinen, aurinkoinen ja ihana lapsi. Lisäksi meidän vanhempien ja lapsen välinen suhde on erinomainen.

Itse kuulun siihen " koulukuntaan" , joka ei jätä lapsiaan viikoksi ilman vanhempia. Parisuhdetta meillä hoidetaan illalla lasten mentyä nukkumaan tai mahdollisia olisivat myös yhden, max. kahden yön poissaolot. Tämä ei tarkoita, että tuomitsen muilla tavoilla toimivat, jokainen tekee kuten parhaaksi oman perheensä kantilta näkee. Silti kokonainen viikko erossa kaksivuotiaasta, joka vieläpä kuulostaa aralta, on mun mielestä aika lailla sekä lapsen että äidin kiusaamista...?



Aika aikansa kutakin, sanoisin. Eli perhe ei ole vain mies ja nainen, vaan perhe on kaikki: isä, äiti ja lapset. Kun on pieniä lapsia, tehdään asioita, joita voi tehdä pienten lasten kanssa ja matkataan paikkoihin, joihin voi matkata pienten lasten kanssa. Ja äkkiä sitä huomaa, että ne lapset on kasvaneet eivätkä edes halua lähteä enää teidän kanssa reissuille...



Olisiko kyse iästä vai mistä näissä keskusteluissa? Itse ehdin kolmekymppiseksi ennen kuin sain esikoiseni. Ehdin siis myös opiskella, työskennellä, bailata ja matkustaa. Nyt on mielestäni aika niille asioille, joita tehdään koko perheen kesken. Olen vasta n. 45-v. kun saan taas tehdä just niitä asioita, joita itse haluan ja viisikymppisenä voidaan miehen kanssa matkustella just niin paljon kuin itse haluamme ilman lapsia...



Joo, mutta ap:lle vielä: kokemusta mulla siis ei asiasta ole ja puhun ihan mutu-tuntumalla. Mutta jos ette ole olleet erossa ja lapsi on muutenkin kovasti perääsi, en kyllä suosittelisi viikon eroa. Onko mahdollista valita matkakohde, johon voisitte mennä kaikki, tai jos haluatte miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa, niin olisiko viikonlopun reissu johonkin kaupunkinkohteeseen mahdollinen? Voi muuten käydä niin, ettet itsekään nauti lomastasi yhtään, kun hätäilet lapsen perään... =)

Se voisi olla tämän palstan motto.



Kuten LuruLude sanoi; jokainen tehköön annetuista kommenteista omaan tilanteeseensa sopivat johtopäätökset.



Itse koetan noudattaa neuvolasta kotoisin olevaa neuvoa " yhtä monta erossaolo yötä kuin on ikävuosia" . Ei ole tosi ollut tarvetta kokeilla yli yhtä yötä vieläkään vaikka lapsi on jo kohta kolme.



sillä olemme ottaneet hänet aina lomalle mukaan. Nyt aiomme jättää mummojen hoitoon 4-vuotiaan 5 yöksi ja minusta se on ehdoton maksimi tuonikäiselle (1. kerta). Mietityttää minuakin, miten pärjäävät, mutta onneksi lapsi saa olla omassa kodissa ja käy myös tavallisesti hoidossa.

Meillä ei ole harrastettu yökyläilyäkään, mutta kukin tyylillään. Lapsi on kyllä reipas eikä ole koskaan ollut erityisesti kummankaan vanhemman perään.



Jokainen tekee tietenkin omat ratkaisunsa, mutta MINÄ en voisi jättää OMAA 2-vuotiastani viikoksi hoitoon, vaikka isovanhemmat ovatkin tuttuja ja turvallisia hoitajia. Minusta viikko on liian pitkä aika näin pienelle olla erossa vanhemmistaan.

sunshine1:

Lainaus:


Tää ketju on ihan järkyttävä äitien ja isienkin syyllistämiskeskustelu...



...Kaksivuotiaalla voi olla rakastavan mummin kanssa vaikka viikon ajan niin kivaa että vanhempia ei edes ikävöidä - puhelimessa puhumiset riittää ja tieto että vanhemmet tulevat takaisin.




Mä en löytänyt kovin montaa syyllistävää viestiä (pari oli, myönnän) vaan enimmäkseen niitä viestejä, joissa kerrottiin miten kirjoittaja itse toimii/voisi toimia. Jos niistä vetää herneen nenäänsä, niin sitten taitaa ihan itse syyllistää itsensä?



Kuten sanoin itse ekassa viestissäni, jokainen tietää tai tulisi tietää, mikä on parasta omalle perheelle/lapselle. Kukaan muu sitä ei voi tietää. Muut voivat vain kertoa miten ITSE toimivat.



Tästä aiheesta on meilläkin keskusteltu, myös isovanhempien kanssa. Meitä ei mieheni kanssa ole kumpaakaan jätetty viikkotolkulla isovanhempien hoiviin VAIKKA kummallakin meistä oli erittäin läheiset välit isovanhempiinsa - myös yökylässä oleiltiin, tosin enimmäkseen siinä iässä, kun osattiin sitä jo itse pyytää. Omat vanhempani ovat aina myös matkustaneet tosi paljon - meidän lasten kanssa. Haluan siis vaan kertoa, että jos on halua, löytyy keinot. Ja meidänkin lapsellamme on erittäin läheiset suhteet kaikkiin isovanhempiinsa, vaikka ei olekaan yökyläillyt ja lomaillut heillä vielä - ei siis ole mitään isovanhempien aliarvioimista, vaikka ei haluaisikaan lasta yökyläilyttää.



Toinen juttu on, että jos haluaa viettää aikaa vaan miehensä kanssa kahden, nin sitten viettää: mitä ihmettä siinä syyllistymään muiden tavoista?



Eli tehkää nyt kuten itse parhaaksi näette ja uskokaa itseenne vanhempina!



Ja tuosta neuvostani huolimatta kommentoin vielä (kaksinaismoralistisesti, myönnän, sori!) Sunshinen lausetta, että " Kaksivuotiaalla voi olla rakastavan mummin kanssa vaikka viikon ajan niin kivaa että vanhempia ei edes ikävöidä" , että meillä tuo ei kyllä päde. Mutta kuten sanottu, jolla kulla toisella saattaa päteä hyvinkin. Voi olla, että kuvittelen tosiaan olevani joku superäiti ja lapselleni ainoa mahdollinen hoitaja tai sitten mun lapseni on erityisen herkkä - mutta väittäisin, että viikko rakastavienkaan mummojen hoidossa niin, ettei MEIDÄN 2-vuotias ikävöisi minua ja isäänsä, on aika toiveunta. Ja myönnän senkin, että olen vissiin aika ripustuva äiti, sillä vielä lisään, ettei se ole mulle toiveunta - en edes tahdo, etteikö lapseni ikävöisi mua, jos on musta viikon erossa. Pakkotilanteet (sairaudet yms.) otetaan sitten vastaan sitä myöten, jos sellaisia tulee - en halua etukäteen kouluttaa lastani viikon eroon vain siksi, että joskus se saattaa olla pakollista.

Vastailen alkuperäiseen kysymykseen: meillä meni viikon matka hyvin. Poika oli viihtynyt mummolassa, jossa oli oltu ennenkin vanhempien kanssa ja ilman lyhyempiä aikoja. Ja itsekin pystyin alkujännityksen jälkeen rentoutumaan. Lisäksi vaarille oma aika lapsenlapsen kanssa oli tosi tärkeää. Tulevat vaarin kanssa nykyään hyvin juttuun puhelimessakin ;) Kotiinpaluu vaati pari tuntia ihmettelyä sylissä, kunnes leikit löytyi.



Ei nämä jutut ole niin musta-valkoisia. Olen itsekin aikoinaan ihmetellyt joidenkin rohkeutta jättää lapsi aikaisin toisen hoitoon. Eräs kolmen lapsen äiti kuittasi ihmettelevän ilmeeni sanomalla ' meillä on kolme lasta; meidän on pakko jaksaa. Ja siksi mennään lomalle kahden miehen kanssa.'



Olen huomannut, että moni tulkitsee syyllistämiseksi jo pelkän eriävän mielipiteen esittämisen. Voisiko kyse olla näissä tilanteissa siistä, että oma syyllisyydentunne torjutaan ja projisoidaan toiseen? Jonkun herkän aiheen tiimoilta karvat nousevat pystyyn pienimmästäkin. Tämä nyt on tietysti psykologian perusasioita, mutta sitä on omassa toiminnassa vaikea nähdä. (halusin tässä lähinnä analysoida asiaa, en esim. mollata tähän viestiketjuun osallistuneiden mielipiteitä)

ja lapset (2v7kk ja 1v2kk) olivat kotona mummin ja ukin kanssa. Soittelimme joka päivä ja kaikki oli hyvin kotona. Itse en kuitenkaan osannut matkalla relata täysin, kun oli aivan kamalan ikävä lapsia eli meille tuo muutama päiväkin erossa noin pienistä oli kurjaa. Seuraavalle reissulle siis lapset mukaan niinkuin yleensä ovat olleetkin (viime reissua lukuunottamatta). Löytyyhän sitä kotimaastakin paikkoja, joissa voi rentoutua ilman lapsia vaikka yön tai pari niin kauan kuin lapset ovat vielä pieniä. Jokainen silti tekee omat päätöksensä niin kuin hyvältä tuntuu...

että lapselle sopiva aika erossa vanhemmistaan olisi yhtä monta vuorokautta kuin lapsella on ikää. Eli 2-vuotias 2 vuorokautta - ehtii hyvin viikonloppureissulle!

niin lapsen kanssa kuin ilmankin. en osaa tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että annan oman äitini viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa. olen kyllä sitä mieltä, että ilman lasta on ihan turha reissuun lähteä jos eron tuska tuntuu jo valmiiksi ihan kamalalta -koko lomahan siinä menee pilalle. meillä on aina reissattu paljon ja ihan joka paikkaan ei minusta lasta edes kannata viedä (esim. 2 veen kanssa +40 asteiseen pakokaasujen katkuiseen roomaan, jossa suuri osa ajasta menee museoita kolutessa). noiden ihannelaskujen mukaanhan pääsisimme ensimmäiselle pitemmälle lomalle kahdestaan mieheni kanssa vasta kun lapsi on 7v... en oikeasti voisi kuvitellakaan tuollaista :) itsekästä juu, jep jep!

Itse ole joutunut lapseni tuolloin 1 v 5 kk julmasti hylkäämään kun jouduin olemaan uutta vauvaa tekemässä sairaalassa 1 kk



Pääsin käymään kotona 2 kertaa ja toki lapsi kävi minuakin sairaassa katsomassa, vaikka pyrimme siihen ettei käy kauhean usein (ympäristö ei ollut paras mahdollinen kun äiti makaa sängyssä ei saa ottaa syliin, ei nostella eikä riehua,ja se kotiinlähtöero otti molemmille koville, sairaalassa käynnin jälkeen oli (sekä äiti että lapsi) itkuinen loppupäivän ja yön) tuntui niin julmalta erota lapsesta. Tuota erotuskaa lukuunottamatta lapsi oli ihan reipas ollut kotona.



tähän pohjaten en etukäteen voisi kuvitella olevani lapsestani erossa ennenkuin ne ovat n. 18 vuotiaita, mutta hmm käytännössä voisin jättää 2 vuotiaan (luonteesta riippuen) kotiin jos sinne tulisi tuttu rakas mummi hoitamaan, ympäristö ja rutiinit pysyisivät samoina.





En voisi kuvitellakaan jättäväni häntä edes yhdeksi yöksi. Olen ajatellut niin että sitten kun hän itse pyytää päästä yökylään esim mummolle niin on valmis siihen. En voisi lähteä minnekään lomalle edes Suomessa ilman lasta. Sitä varten lapsi tehtiin että hän kuuluu arkeen/lomaan ja kyllä lapsikin lomasta nauttii. Olemme olleet Kanarialla koko perheenä ja kylpylälomilla Suomessa.

MeLady

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat