Seuraa 

Tänään TV1, PRISMA, klo 19.05



20.3. Elämä ennen syntymää 1/2 (Life Before Birth / In the Womb 1/2 / Chanel Four)

Hämmästyttävä dokumentti elämän alusta, hedelmöityksestä syntymään asti. Elämä ennen syntymää avaa ikkunan ennen tuntemattomaan maailmaan, äidin kohtuun, jossa uusi elämä saa alkunsa ja kehittyy



Dokumentissa sikiön kehitystä seurataan ensimmäisestä solunjakautumisesta lähtien. Ohjelman ensimmäisessä osassa nähdään sikiön sydämen ensimmäisen lyönti, hymy ja miten esimerkiksi raajat ja hermosto kehittyvät.



Ohjelmassa yhdistetään lääketieteen uusimmat kuvantamismenetelmät, kuten 4-D ¿kuvaus, ja modernein tekniikkana tietokonegrafiikkaan, tulos on hämmästyttävä.



Dokumentin ensimmäisessä osassa seurataan sikiön kehitystä raskauden ensimmäisen puolikkaan aikana, toinen osa seuraa raskauden loppuosan ja syntymän ennen näkemättömällä tavalla.



Uusinta YLE Teemalla 23.3. klo 21.











Seuraava osa esitetään viikon päästä











27.3. Elämä ennen syntymää 2/2 (Life Before Birth / In the Womb 2/2 / Chanel Four)



Hämmästyttävä ohjelmasarja elämänalusta: solunjakautumisesta, lapsen syntymään.



Dokumentin toisessa osassa seurataan sikiön kehityksen toista puolikasta, aikaa jolloin aistit kehittyvät. Näemme, miten sikiö maistelee nestettä ympärillään, hikottelee, haukottelee ja reagoi äidin puheeseen ja musiikkiin.



Uusinta YLE Teemalla 30.3. klo 21



Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat