Seuraa 

Näistä asioista on varmaankin moneen otteeseen keskusteltu, mutta kiinnostaisi tietää näin esikoista kuumeillessa, että mikä vauvan tulossa perheeseen yllätti positiivisesti, mikä negatiivisesti, mihin oli kannattanut paremmin varautua tai mikä olikin luultua helpompaa tms.



Olisin kiinnostunut kuulemaan teidän kertomuksianne asiasta.



Kommentit (11)

Mielelläni luen lisääkin. Näyttää siis olevan sekä hyviä alkuja, että myös hieman takkiusempaa vauvan kanssa. Ennalta ei siis kauheasti voi varautua.



Seela1: Tulinpa hyvälle mielelle ihanasta tekstistäsi, josta paistoi, kuinka onnellinen olet :)

Meidän pikkuneiti on nyt 10 kk ja uutta vauvakuumetta pukkaa...



Mut yllätti väsymys, noin 10 kk oon haaveillut siitä että saisin vain nukkua/maata sängyssä yhden vuorokauden ympäri :D. Imetän edelleen joten jonkin aikaa täytynee tuota odottaa. Heräilyt alkoivat synnytyslaitoksella ekana yönä kun lasta piti herätellä 3 t välein syömään. Aluksi vauva nukkuikin paremmin, jopa kokonaisia öitä parin kk iässä mut 3 kk iässä alkoi yöheräily joka nyt vasta on helpottamassa... Toisinaan tunnin, jopa vartin välein on pitänyt kampeutua ylös.



Yllätti myös miten väsymys ja vastuun jaon vaikeus on vaikuttanut parisuhteeseen. Yhteistä aikaa täytyy järkätä usein, täytyy pystyä puhumaan, täytyy kunnioittaa toisenkin väsymystä vaikka itsekin nukahtaisi seisaalteen. Harmittaa etten oo pyytänyt enempää apua sukulaisilta. Onneks ollaan saatu miehen kanssa asiat järjestykseen. Eli parisuhde kuntoon ennen vauvaa...



Kaikkein eniten yllätti rakkaus ja huoli vauvasta. Lapsen haluaisi säästää kaikelta ikävältä. Myös se, kuinka sidottu on vauvaan ja tämän tarpeisiin, on yllättänyt. Ja se, että imetys sattuu aluksi, mulla pari kuukautta. Muutenkin kesti ennenkuin maitoa alkoi tulla..



Tää kulunut vuosi on ollut mun elämäni paras, lapsi antaa kaiken satakertaisesti takaisin. Ja kun on vaikeaa, täytyy uskaltaa pyytää apua. Jos aika tuntuu oikealta, ryhdy toimeen :)).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

kuinka ekat puoli vuotta on NIIN pitkä aika, ja sitten toisaalta niin lyhyt aika. Ja että kaikki voi olla sata kertaa vaikeampaa kuin oli kuvitellutkaan. Ja että voi ola niin kipeä, että ei pääse mihinkään, ja raskauskilot ei lähde heti pois ja imetys voi olla vaikeaa, ja hormonit sekoittaa päätä, ja se, miten vähällä unimäärälä sitä pystyy elämään.. Sitten toisen lapsen kanssa on yllättänyt kaikki se, miten selvitä kahden vaippaikäisen kanssa...Ja se, että vieläkin vähemmällä unimäärällä voi selvitä... ;)



Minulle tuli pienoisena yllärinä ja shokkina se, miten vähän sain mieheltäni tukea ja ymmärrystä alkuaikoina. Kärsin lievästä synnytysmasennuksesta eikä mies sitä omilla toimillaan ainakaan helpottanut. Tämä kaikki tuli yllärinä siksi, että ollaan viimeiset 10 vuotta oltu toistemme parhaat ystävät eikä parisuhteessa pitänyt olla mitään vialla ; )



Myös se, ettei mies ole auttanut juuri ollenkaan pyytämättä, vaikka odotusaikana oltiin pidetty itsestäänselvyytenä sitä, että hommat jaetaan. Tämä on kaveripiirissäni niin tuttu ilmiö, että se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Lapsen hoito kuuluu kuitenkin pääasiassa äidille, vaikka oltaisiin kuinka modernissa perheessä.



Myös miehen hidas syttyminen vauvaan ja lyhyt pinna on yllättänyt.



Nämä kirjoitin siksi, ettei ketjuun tulisi pelkkiä " vauva on käsittämättömän ihana, rakastan sitä enemmän kuin elämää ja parisuhdekin voi paremmin kuin koskaan" -kirjoituksia. Elämän realiteetit kun ovat useimmiten pikkulapsiperheissä jotain ihan muuta. Mutta vauva on silti ihana ja mieskin ajoittain. Päivä kerrallaan ; )

Positiivisesti meillä yllätti ainakin ehdottomasti se, että pikkumies on varmaankin maailman rauhallisin olento, nyt (3kk) nukkuu jo koko yön. Ja jos joskus tulee hetkiä että on väsynyt tai joku muu asia harmittaa, niin kyllä ne kaikki tässä ihanuudessa unohtuu!!!



Niin että ei tarvi kumeesta olla huolissaan, ihanaa tämä vauva-aikakin on!!

Minut yllätti myös se kuinka paljon voi omaa lasta rakastaakaan :) Meillä on nyt n. 4,5 kk ikäinen poika. Alussa yllätyin siitä kuinka raskasta vauvan hoitaminen on, mutta se johtui väsymyksestä. Raskauden loppuvaiheessa en enää nukkunut pitkään aikaan kunnolla ja vauvan syntymästä kahteen ensimmäiseen kuukauteen en pystynyt kertaakaan nukkumaan kokonaista yötä , vaan vauva heräsi syömään 1,5-3 tunnin välein ympäri vuorokauden. Mutta sitten heti vauvan täytettyä 2 kuukautta hän alkoikin nukkua kokonaisia öitä n. 10-11 tuntia putkeen. Siihen ehkä vaikutti se että siirryimme korvikkeeseen, ja hänet siirrettiin nukkumaan omaan huoneeseen aivan makuuhuoneemme viereen.



Vastuu sinänsä ei yllättänyt sillä meillä oli jo ennalta 2 aikuista koiraa, jotka ovat jo vuosia sitoneet meitä ;)



Nämä kuluneet 4,5 kk ovat olleet elämäni parasta aikaa, vauva-arki on aivan ihanaa, ja joka päivä sitä iloitsee pienistä asioista kun vauva oppii jotain uutta. Välillä on väsyneitä päiviä, mutta sitten kun pikkuinen hymyilee taas suloisesti, kaikki murheet unohtuu :)

en kertois kellekään että meillä on perhehuone koska kohta kolme kuukautta sitten kun tyttömme oli juuri syntynyt niin kaikki vieraat kävi saman päivän aikana muttei vahingossakaan kukaan osunut samaan aikaan vaan koko päivä meni vieraita vastaanottaessa eikä missään vaiheessa päästy päiväunille vaikka ed yönä olin synnyttänyt. Omaa tyhmyyttä, joo, mut en tajunnu sillon kuinka raskasta se loppujen lopux on kun kokoajan joku ramppaa eikä nukkumaan pääse(kaikki kun ei osaa ilmoittaa tulostaan etukäteen vaan yllätysvieraita kävi). Tavallisella osastolla on vierailuajat ja rajattu muutamaan tuntiin iltapäivästä mut perhuoneisiin voi tulla millon vaan.

Toinen mikä yllätti, oli sekava olotila synnytyksen jälkeen, puhuvat baby bluesista. Mua ainakin ahdisti melkeen kaikki ja oli levoton olo. Mies lähti viikon isyysloman jälkeen takaisin iltatöihin ja mua ahdisti aivan suunnattomasti kotona olo yksin vauvan kanssa, olin niin epävarma etten oo koskaan ollut, se oli oikeestaan aika pelottavaakin aikaa kun niille tunteille ei mahtanut mitään.

Huoli on myös yksi mikä yllätti. Kokoaikanen huoli vauvan voinnista ja terveydestä, mut se ei taidakaan mennä ikinä ohi mut nyt pikkuhiljaa sitä alkaa kestämään, huolen kanssa tulee toimeen.

Näin ekan lapsen saaneena varmasti yllättävin asia on se kuinka sitä ei hermostu vaikka vauva tekis mitä, pinna on ihan älyttömän pitkä ja kaikki huolet unohtuu kun vauva antaa hymyn, se on paras kiitos ja lahja minkä vauva voi antaa.

Enkä myöskään olis ikinä uskonut kuinka ikävä omaa tytärtä tulee jo puolessa tunnissa ja haluais heti saada sen syliin jos on hetken ollut poissa.

Käsittämätöntä miten sitä voi olla näin rakastunut, ehdottomasti elämäni rakkaus on syntynyt!



Rakastunut jade ja tytär 11vkoa

Itseäni yllätti positiivisesti kun vauva alkoi kuukauden iässä nukkua koko yön heräämättä, nyt 4kk ja on nukkunut jopa 9h yöunet.



Etukäteen en arvannut imetyksen olevan niin vaikeaa, korviketta meillä on jouduttu antamaan. Myöskin kahdenkeskinen aika miehen kanssa vähissä, mikä harmittaa. Kilotkaan ei ole kaikki lähtenyt, kuvittelin suurinpiirtein että ne laitokselle kaikki jäävät.

Raskausaikana suunnittelin heti liikkuvani vauvan kanssa joka paikassa mutta nyt olen kokenut helpommaksi lähteä yksin liikkeelle ja mummo tai iskä on vauvan kanssa kotona. Tämä tietty yksilöllistä, ei varmasti hankalaa olis kun lähtis vaan mutta mä oon näin ajatellut helpommaksi.



Vauva-arki kuitenkin ihanaa, vauvaa vaan yrittämään. Vähän erilaistahan tämä on ollut kuin etukäteen ajattelin, rankempaa, mutta kyllä sitä jaksaa. Vauvan hymyt äidille tuntuu niin ihanalta, sitä kokematta ei tiedä kuinka ihanaa se on ;)

Aluksi taisin saada niin paljon varoitteluja ja päivittelyjä siitä, miten vähän saa nukkua, miten vähän jää omaa aikaa ja miten koko perheen päivärytmi muuttuu, joten minua yllätti se, miten kaikki ei muutukaan. Ok, ei ole töitä määrittelemässä identiteettiä, mutta olen oma itseni, mutta paljon onnellisempana versiona (ok, ovathan tunteet joskus pinnassa).



Teen kaikenlaista punttisalista lauluharjoituksiin vauvan kanssa, ja heppu vaan tykkää (tai no, salilla se kyllä nukkuu...), en olisi tosiaan uskonut. Ja väsynyt olin vain tuossa pari viikkoa sitten, jolloin ahnehdin liikuntaa vähän liikaa. Jostain syystä edelleen jatkuva neljän syöttöä yössä ei väsytä, mutta osasinkin ennakoida luonteenlaatuni ja päätin jo ennalta, että vauva nukkuu vieressämme.



En osannut ennakoida onnen määrää, en jatkuvaa rauhallisuuttani ja tyyneyttä, jonkinlaista zeniläisyyttä (koska sitä en koskaan aiemmin ole ollut), en myöskään sitä, miten kaikki loksahtaa kuin itsestään, jahka se vauva on todella siinä olemassa. Aluksi hermoilin kaiken sujumista oikein todsen teolla, se on muisto vain!



Loppuun minua lähes itkettävä ohjenuora kaikille nykyisille ja tuleville äidille, jonka äitini minulle lapsen syntymän aikaan antoi:

Muistakaa, että mitä tahansa te vauvalle teette, niin se on kaikki oikein! Kun on vauvalle herkistynyt, osaa tehdä kaiken oikein, koska vauva, vauvan kanssa olo opettaa! (ja sitä paitsi harva asia on tosiasiallisesti väärin, on kyse pepunrasvauksesta kuin kiinteiden aloittamisesta).

" geneeristä" vauvaa. Auta armias kun sitten se pieni iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiihana ihminen syntyi. Minullehan tuli aivan järkyttävä uusi vauvakuume heti synnytyssängyssä. Akuuttivaihe kesti n. 2 kk. Se oli jotenkin noloa, vaikkakin onnellista.



Imetys takkusi alussa, parhaimpina/pahimpina päivinä imetin n. 10 tuntia päivässä koska vauva jaksoi imeä. 3 viikon kuluttua maito alkoi riittää eikä tarvinnut enää kaikki päivät imettää.



Vauva on ollut helppo tapaus, ei minkäänlaisia vatsavaivoja, ei itkeskele ja hänestä on helppo päätellä hänelle pitää tehdä. Selkeää.



Iloinen yllätys on ollut, varsinkin kun olin varautunut pahimpaan. Nukkuakin on saanut kun on tyytynyt siihen ettei kaikkea välttämättä ehdi yöllä nukkua. Minä olen tosi uniriippuvainen ihminen.



Ihana, Ihana, Iiihana!! :D Nyt 10-kuinen.

se, miten paljon voi rakastaa omaa lasta, ja miten huolissaan siitä on. Koliikki yllätti myös ja ahdistus ja masennus, ensimmäinen puoli vuotta oli vaikeaa. Nyt kun pahin on ohi, yllätti se, miten helppoa ja ihanaa vauvan hoito on ja miten paljon iloa se tuo. Myös yksinäisyys yllätti ja aikuisen seuran puute. Eli tunteita laidasta laitaan, se on sitä ELÄMÄÄ.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat