Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

elämäni oli hyvin turvatonta ja pelon värittämää enkä pystynyt luottamaan oikeastaan kehenkään. Onneksi oli mummo turvanani.

Nyt kun pitäisi omat lapset laittaa jossakin vaiheessa päiväkotiin niin meinaan tikahtua jonkinlaiseen paniikkiolotilaan. En voi kuvitellakaan että jättäisin heidtä tuntemattomien hoiviin kokonaisiksi päiviksi enkä voisi hoivata enkä antaa syliä enkä turvaa enkä lohduttaa jos niikseen on. En voisi pitää lankoja käsissäni.

Muuten kokemani asiat eivät ole vaikuttaneet elämääni tai äitiyteeni mutta minulla on hyvin hyvin suuri kynnys jättää lapsiani muille kuin tutuille tai isän kanssa olemaan jos ja kun olen poissa.

En tiedä miten klaarata tämä asia, tämä ei ole järjen asia vaikkei asiaa kyllä yhtään paranne säännöölliset uutiset siitä kuinka päivähoidossa säästetään, hlökunta vaihtuvuus on suurta ja heitä on liian vähän ja ovat ylikuormittuneita ja rasittuneita ja kuinka lapset karkaileekin ja satuttaa itsensä pahastikin tai jopa kuolee hoidossa ollessaan.

Voi luoja kuinka toivon että lapsilisällä ja miehen palkalla voisi pärjätä ja asuntolainaa lyhentää jatkossakin.

Kommentit (10)

mutta nyt kun kuopuskin alkaa olla 3v niin pakko miettiä jatkoa. Pk mietin sen vuoksi että he viihtyisivät siellä ehkä paremmin kuin pph luona. En tiedä.

Ap

itsekin olin hyvinkin ujo aikanaa vaikka olin samalla rämäpää ja pkssa vauvasta saakka. Se on luonne ja temperakysymys ja ujo lapsi on yhtä hyvä kuin ei ujokin,hän vain tarvitsee erilailla aikaa ja erilaisia tapoja toimia kuin mitä ei niin ujo lapsi. Vaikken minä kyllä varsinaisesti ujoksi sanoisi tätä esikoistakaan, päinvastoin, on vain hieman hitaammin lämpenevä tai ainakin oli pienempänä kuin mitä kuopus on.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viime syksyn elin lähes paniikissa, kun mies painosti töihin ja en millään halunnut mennä. Päiväkotihakemuskin tehtiin jo ja mulle oli työpaikka valmiina, mutta päiväkodista soittivat että nyt olis paikka tytölle sanoin että ei me sitä tarvitakaan. Sit ilmotin töihin etten tulekaan. En vaan pystyny.



Viime viikolla laitettiin uus pk-hakemus ensi syksyksi (lapsi silloin 2-vuotias) ja nyt alkaa tuntua pikku hiljaa siltä että voishan sitä töihin jo mennä, mutta lapsen hoitoon jättäminen mietityttää vaikka siihen on vielä melkein puoli vuotta.

lla sosiaalisia taitoja ja ryhmässä olemista sekä äidistä irtautumista. Muuten vaarana on ujo/vetäytynyt/äidistä riippuvainen kouluikäinen. Läheisissä väleissä ja kotona hoitamisessa ei tietenkään ole mitään vikaa -päin vastoin- mutta varsinkin nykymaailmassa on lapselle tärkeää oppia hallitsemaan myös sosiaalisia tilanteita ja -käytänteitä. Kertomastasi päätelle lapsillasi on varmasti hyvä perusturvallisuuden tunne, jonka varaan rakentaa; nyt kysymys on sinun traumoistasi, jotka sinun tulee käsitellä, ei siirtää lapsillesi. Vaikka sinun olisi hoitopäivän aikana ahdistava ja turvaton olla, ei tämä tarkoita, että lapsilla on! Yleensä tuon ikäiset lapset jo nauttivat päivähoidosta ja kavereiden tapaamisesta.

Mutta jos iso päiväkoti tuntuu rankalta aloituspaikalta, oletko harkinnut ryhmäperhepäiväkotia? Nämä ovat siis päiväkodin ja perhepäivähoidon välimuotoja, joissa kodinomaisissa (mutta kunnallisissa) tiloissa yleensä 2 hoitajaa hoitaa pientä ryhmää lapsia (6-10 lasta). Varsinkin pienemmälle tämä voisi olla hyvä ratkaisu. Oma lapseni oli 3-4 ikävuosina tällaisessa rppk:ssa ja mielestäni ratkaisu oli loistava tuon ikäiselle. Kodinomaisempi kuin pk, mutta kuitenkin useampi lapsi ja kunnon tilat (lepohuone, iso leikkihuone ja ruokatila). Nyt kun hän täyttää 5, on hän siirtynyt päiväkotiin, sillä halusin aloittaa isossa ryhmässä jo ennen eskarivuotta, jolloin on paljon muutoksia muutenkin. Lapsi tykkää ja minulla on aina turvallinen olo jättää hänet.



Tutustu myös hoitajiin kunnolla ja kerro heille mahd. avoimesti peloistasi. Kunnon juttelutuokio lasta viedessä ja etenkin hakiessa auttaa " eroahdistukseen" ja kasvatuskeskusteluihin kannattaa panostaa.

minä pikemminkin luulen että asia on niin että pk lapsten on väkisinkin oltava rohkeampia ja ei niin ujoja kuin muiden koska ovat siellä mekkalaryhmässä kilpailemassa " paikasta auringosta" eli aikuisista, huomiosta yms. Aivan kuten puolisoni sukulaistäti sanoi kun kertoi 3v pojanpojastaan kuinka hän " osaa pitää puolensakun on 10kk ollut pkssa" . No niin kai osaa kun on pakko ettei jää jalkoihin eikä se ole minusta mikään tavoittelemisen arvoinen asia että kyynärpäätaktiikka on jo alle kouluikäisellä hallussa.

Toisekseen kyllä nämä meidänkin kotihoidetut lapsemme osaavat pitää puolensa kun heille on asioita opetettu ja neuvotti miten toimia, ei silmä silmästä tai korottamalla ääntä tai muuta vastaavaa kuten tätäi kertoi.

Ap

kumpikin lapsi on kyllä hyvinkin sosiaalinen ja reipas, kuopus ehkä vielä enemmän kuin esikoinen joten siitä ei ole syytä olla huolissaan sinun:)eikä meidän vanhempien. Esikoinen käynyt 1v ajan kerhoilemassa yksin 1-2x/viikossa ja siellä sujuu tätienkin mukaan kaikki hyvin, uskaltaa jopa riehaantua niinkuin vain 4½v lapsi voi jos niikseen on ja ryhmätilanteissa on täysillä mukana ja kuuntelee ohjeita ja askartelee keskittyneesti,on taitava käsistään. Ja tietty kerhoilun lisäksi on lapsiryhmätilanteita ulkoillessamme missä lapsia ikähaarukalla 0-5v.

Ap

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat