Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Meillä tilanne on se että lapsi ei todellakaan sovi nyt elämäntilanteeseen,minulla opinnot kesken ja mies matkustaa paljon työn takia. Ikää kummallakin on 27. Minut on nyt vallannut niin älytön lapsettomuuden pelko, että tuntuu että olisi PAKKO alkaa yrittämään lasta HETI! Järkyttävää kun järki sanoo että pitäisi vielä odottaa vuosi tai pari, mutta tunteet sanovat että yritys pitäisi aloittaa NYT!!

Alan oikeasti pian olla jonkulaisen ahdistuslääkityksen tarpeessa ellei tilanne tästä parane... Antaaka jotain neuvoja, rakkaat av-läiset!

Sivut

Kommentit (38)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

mies kyllä tietää faktat sairaudestani, mutta suhtautuu asiaan silti yltiöoptimistisesti... Ja tuntuu nostavan päälimmäiseksi sen että suhteessamme pitää kaiken olla hyvin ennen lapsen hankintaa. Jotenkin vaikuttaa vähän umpikujalta tämä tilanne...



ap

Tänne palstalle en pääse muutenkaan kovin usein, mutta ehkä on pakko pitää taukoa, että lapsiasiat unohtuisi mielestä... :(



Tuosta ammattiauttajasta, en usko että mies suostuu tulemaan ammattiauttajan puheille, hän kun sanoi suoraan ettei jaksa tätä asiaa nyt puida eikä halua siis asiasta puhua. Ja luultavasti mies päättelisi ammattiauttajantarpeesta sen että minä olen jotenkin " sairas" , ja taas lykkääntyisi lapsen yritys!! Mutta ajattelin kuitenkin mennä työpaikkalääkärille puhumaan, enkä kerro siitä miehelle. Harmittaa salata tällaista, mutta se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.



Miten sitä voikaan ihminen sekoittaa oman päänsä, parisuhteensa ja elämänsä pelkästään haluamalla lasta?



ap

Mies on kyllä ollut mukana, olimme yhdessä Väestöliiton lääkärin vastaanotolla, joten mies on kuullut asiantuntijan mielipiteen, eipä vaan sekään auttanut. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta, naimisissa nyt vuoden verran, ja minun mielestäni mies on täsmälleen oikea minulle, tiedän että hän on juuri se kenet haluan lasteni isäksi! Olen alkanut miettimään sitäkin, että ehkä se onkin mies joka ajattelee olenko sittenkään oikea hänelle... :( Ei ole kyllä sanonut mitään siihen suuntaan, mutta se on tullut mieleen kun olen yrittänyt miettiä tätä tilannetta.

Mies jopa kerran (n. vuosi sitten) halusi (humalassa) aloittaa lapsen yrittämisen, mutta perui sitten sanasa seuraavana päivänä, se oli kyllä minulle TODELLA kova isku, meni mulla silloin pasmat pahasti sekaisin. No, siitä kerrasta en tullut raskaaksi, ehkä hyvä niin. Mutta nyt tuntuu että biologinen kello kilisee jo aika äänekkäästi, suurimmaksi osaksi juuri sen takia että tiedän sairauteni vaikeuttaa lasten saantia.

Keskusteltu on, mutta ei varmaan vielä tarpeeksi. Tuntuu toisaalta etten halua enää puhua asiasta ettei miehelle tule sellainen olo että painostan. Olisi niin ihanaa jos aloite tulisi kerrankin mieheltä, mutta pelkään että sitä saan varmasti odottaa loputtomiin.



ap

ja haluaisin tosiaan saada lapset alle 35-vuotiaana!! (Kenenkään muun valintoja nyt arvostelematta!). Tuntuu vaan tosiaan siltä etten halua puhua miehen kanssa tästä asiasta, vaikka normaalisti voimme puhua mistä vaan. Tuntuu että mies ei halua enää asiasta puhua, ja puheeni menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Enkä halua että miehelle tulee sellainen olo että minä painosta asiassa.

Tuosta vuoden takaisesta " lapsenyritys" episodista jäi sen verran pahat arvet mieleen että pelkään että mies taas perääntyy jos lasta aletaan yrittää. Tuntui käsittämättömältä että mies, joka yleensä on todella järkevä ja harkitseva, lähti " leikkimään" tuollaisella asialla.



Vaan mitäpä tässä enää voisi muuta kuin itkeä, odottaa ja ehkä puhua?



ap

mutta kyse on siitä että miehen mielestä takaraja on asetettava niin kauas että minusta se tuntuu epätoivoiselta...



Tottahan tiedän että asia on tasan tarkkaan minun ja mieheni välinen, mutta täältä av:lta kun saa kuitenkin kummasti henkistä tukea! Täällä on tullut palstailtua jo useampi vuosi. Puhuminen (tai tässä tapauksessa kirjoittaminen) helpottaa, kun kaiken lisäksi mies on aika haluton asiasta puhumaan, sanoi sen suoraan.



ap

kyllä sitä ehtii opiskellakin..



t. 27v. opiskelijaäiti, joka pohtii samoja kysymyksiä, mutta päättänyt tehdä lapset tähän väliin. Tuntuu siltä, että työelämä ei odota, mutta eiköhän se siellä pysy. Toisaalta tällaisessa välivaiheessa, kun on vasta yksi lapsi, ei ole juuri töitäkään tiedossa, kun on ilmiselvää, että toinenkin joskus tulee

lapsen aika on silloin kun tosiaan tuntuu siltä.

Olen potenut vauvakuumetta nyt puolisentoista vuotta, sitä aikaisemmin lapset eivät edes käyneet mielessä, en osannut kuvitella itseäni äitinä.



Mies ei tunnu ymmärtävän sitä että niitä lapsia ei aina tule ihan tilaamalla. Mies suhtautuu muutenkin asioihin optimistisemmin kuin minä, tosin tässä tapauksessa tunnen olevani enemmän realisti kuin pessimisti. Varsinkin kun gynekologit ovat jokainen minulle sanoneet että pitää ottaa sitten heti yhteyttä lääkäriin kun halutaan alkaa lasta yrittämään (minulla on vikaa munasarjoissa), mahdollisien hoitojen aloitusta varten.



Minä olen valmis lykkäämään opintojani ja valmistumistani lapsen takia jos toisena vaihtoehtona on lapsettomuus! Mies sinänsä ei ole lapsenhankintaa vastaan (tai siis ei aloittaa yritystä vielä), ei vaan tunnu tajuavan että asiat ei suju helposti aina!



Olen voinut henkisesti aika huonosti tämän asian takia, ja tietenkin se on heijastunut meidän suhteeseen, joten mies haluaa myös odottaa että " meillä on kaikki hyvin" ennen kuin lasta yritetään. Sinänsä järkevää, en vain tiedä koska _minulla_ on kaikki hyvin kun nämä ajatukset vaan ahdistaa koko ajan.

Ehkä pitäisi teeskennellä että kaikki on hyvin, lopettaa kokonaan tästä ahdistuksesta puhuminen, ehkä mies sitten ajattelee että kaikki on hyvin ja voidaan aloittaa lapsen yrittäminen?!



ap

Miehellä tuntuu päälimmäisin mielipide olevan se, että hän ei halua lähteä lapsenyritykseen ennen kuin " meillä on kaikki hyvin" , eli hän sanoi suoraan että haluaa elää seesteistä parisuhdeaikaa vielä kahdestaan ja nähdä että homma meidän välillä toimii, kun on tässä viime aikoina ollut hiukan ongelmia tämän minua ahdistavan lapsiasian takia. Eli mies haluaa vielä odottaa.

Ja nyt minä pelkään etten tosiaan kestä, asia ahdistaa ja lapsettomuus pelottaa, mies väittää ymmärtävänsä sen mutta en oikeasti usko että tajuaa miten vaikeaa se lapsen saaminen voi meille olla.



Pelottaa että emme me voi mitään kovin seesteistä aikaa vaikkapa seuraavan vuoden ajan elää, jos en saa tätä asiaa mielestäni. Miten voi ihminen parantua vauvakuumeesta ja unohtaa lapsettomuuden pelon!?!



Tuntuu että olen pilannut aivan kaiken, olen ahdistunut lapsettomuusajatuksesta ja se ahdistus on tehnyt huonoa suhteellemme ja sen takia mies ei vielä halua lasta ja minä ahdistun vaan lisää... Kumpa vaan osaisin unohtaa koko asian! Tuntuu että en osaa tehdä mitään oikein.



Vaan toisaalta, täytyy sanoa että välillä kiukku uhkaa nostaa päätään. Me olemme naimisissa, 30 vuoden ikä lähestyy, miksi en saisi haluta lasta?! Ja miksi mies sitten halusi kanssani naimisiin jos vieläkin joudun olemaan " koeajalla" , eli hän haluaa " testata" sovinko sittenkään hänen lastensa äidiksi?!



Tuntuu että tästä ei tule mitään. Jotenkin tuntuu että kaikki mitä ajattelen ja haluan on väärin. Tuntuu että minun pitäisi nyt vaan pystyä muuttamaan mieltäni, mutta se on uskomattoman vaikeaa!



ap

mikään sun tuntemus voi olla hölmöä, eihän ihmisen tuntemukset ole järjen kanssa tekemisissä aina muutenkaan. Ja mun mielestäni ihan luonnollisia tuntemuksia ovat. Mutta tartuin tohon ammattiauttaja sanaan. Se ei ehkä oliskaan ihan huono paikka purkaa tunteitaan. Ja vielä parempi olisi jos pääsisitte sinne yhdessä. Ei tarvitse olla sairas käyttääkseen ammattiapua, monesti olisikin viisaampaa käydä juttelemassa ja selvitellä asioitaan ennen kuin oikeasti on sairas. Tsemppiä sulle!

kokonaan vähän alle kolmekymppisenä. Kaputt! Vaihdevuodet - jee. Sain lapsen luovutetulla munasolulla, mutta kyllä oon monesti miettinyt, että eipä olis kannattanut niin kovasti järkeillä ja suunnitella ja lykätä lapsentekoa.



Ei aika välttämättä odottamalla parana, aina tulee jotakin joka ei ole ihan kohdallaan lapsen saantia ajatellen. Jos nyt aloitatte niin teillä on kuitenkin vähintään se vajaa vuosi valmistautua lapsen tuloon. Ja sitten kun on se lapsi niin se on kuule niin tärkeä ja luonnollinen ja iso asia sun elämässä, että kyllä siinä kaikki muut järjestelyt järjestyy ihan varmasti.



: D

Minua harmittaa, että vastustelin vaikka vietti lapsiin oli jo pari vuotta aiemmin. En kuunnellut sitä vaan tein kaikkea turhaa. Nyt harmittaa sillä haluaisin lapsia enemmänkin mutta ikä alkaa tulla vastaan. 27 on hvyä ikä aloittaa lastenteko. Järkisyyt pois. Järkisyitä voi ehkä käyttää kun on 17 mutta ehkä 27 on jo aika hyvä ikä...ja ehkäpä sinäoikeasti haluat jo lapsia mutta yrität taistella oikeita tunteitasi vastaan...??

Olet ihan oikeassa siinä, että miehesi on tehnyt väärin menemällä ensin kanssasi naimisiin ja pitämällä sinua sen jälkeen kuitenkin " koeajalla" . Tässä tilanteessa vain ei syyttely auta. Sen sijaan, että suutut ja ahdistut, koita miettiä joku taktiikka, jolla saat tahtosi läpi. Jos nyt yrittäisit jonkin aikaa edes esittää seesteistä ja tyytyä tilanteeseen (edes pari kuukautta) ja pehmittäisit samalla miestä oikeaan suuntaan.



Miehet ovat kummallisia, koska välillä tuntuu, etteivät he tiedä mitä haluavat. Minunkin mieheni sanoi jonkin aikaa sitten, että jos asia olisi ollut hänestä kiinni, meillä ei vieläkään olisi lapsia (niitä on kaksi) ja että lapset ovat kuitenkin parasta mitä hän on elämässään saanut aikaan. Ja kiitti minua siitä, että houkuttelin hänet aikoinaan lasten tekoon!



Kuukausi sinne tai tänne ei muuta tilannettasi mitenkään, joten koita nyt olla kärsivällinen sen miehen kanssa. Toivotaan, että hän vähitellen muuttaa mielensä. Painostaminen ei tuossa asiassa auta. Toivon sinulle kärsivällisyyttä ja menestystä urakassasi!

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat