Vierailija

Hei! Täällä kirjoittaa itseinhossa rypevä vajaa 2 vuotiaan lapsen äiti, joka odottaa toista lasta (raskaus vasta toisella kolmanneksella). Olen ollut tosi väsynyt ja myös pahoinvoiva, mielialat kulkevat kuin vuoristorata päivän mittaan ja hermot on tosi kireällä - tai siis lopussa! Olen kotona esikoisen kanssa ja mies on aina töissä, olen siis aika yksin vastuussa kaikesta.



Jostain syystä en kestäisi nyt ollenkaan kuunnella tyttömme kiukutteluja ja vitinöitä, enkä varsinkaan itkua! Olen heti itsekin korottamassa ääntäni kun lapsi hermostuu jostain, enkä saa ollenkaan pidettyä itseäni rauhallisena . Itsehillintä tuntuu olevan aika kadoksissa. Vaikka Tiedän että lapselle ei saisi huutaa, vaan pitäisi olla itse rauhallinen tietyissä tilanteissa, en pysty siihen, vaan jopa huudan!! Aiemmin tänään oikein hämmästyin käytöstäni, kun lapsi tuhannesta kiellostani huolimatta keikkui pienellä tuolillaan ja meni sitten tuolin kera kumoon. Ei hän itseään loukannut, säikähti vain, ja tuli parkuen luokseni, jolloin minä tiuskaisin "äiti kiälsi sua monta kertaa, tollai siin sit käy ku ei tottele!" -enkä lohduttanut häntä enkä ottanut syliin, olin niin raivoissani!



Tämä on kauheaa, minusta on raskauden myötä tullut kamala kiukkupussi-äiti joka ei mahda omalle ololleen mitään!! Ainakin 5 kertaa päivässä olen itku silmässä milloin mistäkin vastoinkäymisestä, ja kaikki tuntuu niin mahdottomalta. Illalla sängyssä sitten tihrustan itkua ja kadun päivän tiuskimisiani ja vihaan itseäni, ja toivon ettei lapsestani tule minun takiani tunnevammaista!! Olin kyllä esikoista odottaessanikin tosi herkässä mielentilassa varsinkin alkuraskaudessa, mutta nyt tuntuu paljon pahemmalta; ehkä se johtuu siitä että silloin ei tarvinnut lisäksi kestää uhmaikäistä lasta..

Lisääks isä kuoli kun oli rv 22,oli kova stressi vieläkin on.Tuleeko lapsesta mt-sairas???? Miten te muut olette jaksaneet raskausaikana kun on jo ennestään pieniä lapsia sekä vaikeuksia?

Kommentit (7)

neuvoja antaa, mutta myötätuntohalauksia lähetän. Hormonit vaikuttavat raskausaikana paljon, kaksivuotiaat ovat välillä vaivalloisia ja jos päähoitovastuu on jatkuvasti puolison työn vuoksi itsellä, se syö voimavaroja. Toivottavasti ympärilläsi on jonkinmoista tukiverkkoa, jolta voit saada apuja viimeistään kun vauva maailmassa, sillä pari eka kuukautta ovat kyllä melkoista hullunmyllyä, kokemusta on. Jaksamista!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hermot oli kireällä kun esikoinen tuli uhmaikään jo 1,5-vuotiaana, miehellä epäiltiin syöpää (ei onneksi ollut) ja alkoholistiäitini saneerattiin töistä eläkeputkeen ja ryyppääminen riistäytyi käsistä. Mies oli vuorotöissä ja usein pois illat ja viikonloput, minä valvoin esikoisen kanssa öitä. Ehdin moneen kertaan ihmetellä, miten ihmeessä kestän kahden lapsen kanssa, kun jo yhden kanssa oli vaikeaa.



Kumma kyllä sitä asennoitui ihan eri tavalla, kun toinenkin oli syntynyt. Kai ne hormonit siitä tasoittuivat, ja taas jaksoi esikoisenkin kiukuttelua ihan eri tavalla. Jotenkin sitä ajatteli, että nyt sitten ollan kahden lapsen äitinä, jonka tehtävä on paitsi huolehtia vauvan hyvinvoinnista, myös siitä että esikoinen tuntee itsensä rakastetuksi. Yöt olivat toisen synnyttyä entistä katkonaisempia. Tosi paljon voimaa sain samassa tilanteessa olevista kavereista, aamu alkoi sillä että jompi kumpi ajoi lapsineen toisen luo, keitettiin kahvia ja hoidettiin lapsia.



Eli kyllä se varmaan sullakin siitä. Huolehdithan kuitenkin omasta jaksamisestasi (0omasta ajasta), ja jos ei esim. sukulaisia ole ympärillä niin viimeistään nyt kannattaa rakentaa sitä turvaverkkoa vaikka saman alueen muitten lapsiperheitten kanssa.



Voimia sinulle!

Useampi lapsi jo ennestään, mutta silti nyt raskaus on saannu mut maailman kamalimmaksi äidiksi. näin ainakin olen jo vanhimman lapsen 8v suusta kuullut:( Huomaan kyllä ittekkin, että huudan ja hermostun pienimmästäkin. Tuntuu etten muuta teekkään kun kiukkua lapsille. Ja illalla taas itken, kun tuntuu pahalle lasten puolesta mitä joutuvat kärsimään. Tää on ollu ihan raskauden alusta tällasta. Vaikka neuvolassa sanotiin, että menee ohi puoleenväliin mennessä ei mulla ole ainakaan:( Päinvastoin kiukkusuus on vaan pahentunu.

Minusta on ihan loogista todeta lapselle tottelemattomuuden jälkeen, että oma mokasi, kun hän itkee säikähdystä. Sitä en tiedä, millaiset traumat siitä jää, mutta ainakin olit looginen, ja lapsi todennäköisemmin seuraavalla kerralla tottelee vähemmillä kielloilla.



Toivottavasti ei tosiaan jää mitään poloiselle, vaikka oma syynsä olikin. On kuitenkin niin pieni vielä. :(

Ihan kuin minä. :( Nyt on jo rv 38 ja esikoinen 2v5kk. Mies myös koko ajan töissä ja me kahden kotona. Mulla on hermot tosi kireellä, enkä tiedä mikä siihen auttaisi. Ihan samanlaisia tilanteita kun sulla. Vertaistukea voin siis antaa.



Mä ihan oikeesti haluaisin välillä lomalle esikoisesta, vaikka hän ihana onkin. Ja pelottaa kuinka jaksan sitten hoitaa esikoista kun mies on töissä ja mä yksin lasten kanssa yötä päivää (hän on reissuhommissa, eikä varmaan heräile vauvaa hoitamaan vaikka olisikin kotona...)

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat