Vierailija


Usko alkaa kadota. Tuntuu, että minusta ei ole mihinkään.

Kommentit (3)


Olet juuri samassa veneessä kuin minäkin!



Tuntuu aivan uskomattoman hyödyttömältä ja tyhmältä olo. Minusta ei KOSKAAN tule mitään kunnollista, hyödyllistä ja normaalia yhteiskunnan jäsentä.



Olen vihdoinkin löytänyt alan, joka minua kiinnostaa. Tykkään alasta, mutta epätoivo iskee, tuntuu että en osaa mitään, olen hidas ja tyhmä.



Nyt yritän punnita, olenko sittenkin väärällä alalla(ei tarpeeksi kykyjä tähän) vai vasta aloittelija ja siksi mättää.



Yksi syy tähän tuntemukseeni voi olla se, että vasta nyt aikuisena hankin ammattia. Koko nuoruuteni olen tuntenut alemmuutta, koska ammattia ei ole ollut. Elin kyllä sellaisessa kaaoksessa henkisesti, että ei ollut voimi ajatella ammattia silloin. Mutta nyt tuntuu, että olen jo jäänyt junasta. Voiko tätä itsetunnon puutetta (ammatillisessa mielessä) mitenkään korjata?



ap

t opinnoissa ja elämässä ja integroituvat yhteiskuntaan ja ANTAVAT jotain. Minä olen kaikkien muiden tuen varassa pyristelevä nahjus, jolle kaikki on kohtuuttoman vaikeaa. Vastoinkäymisiäkin on ollut, mutta myös paljon vääriä valintoja ja itseaiheutettuja hankaluuksia. Nyt olen tilanteessa, jossa tuntuu, että ei pääse eteen- eikä taaksepäin. Inhoan itseäni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

uokkaa. Ongelmia ovatkin liika kriittisyys ja järjettömät pelot (en esim. mene tenttiin, ellen ole aivan varma osaamisestani. Olen lopettanut opintokokonaisuuksia kesken kun on tuntunut, että putoan kärryiltä jne.) Lisäksi on ollut yksinhuoltajuutta, sairastelua, sosiaalisia pelkoja jne. matkan varrella. Olen kanssa kokenut identiteettikriisin toisensa perään, kyseenalaistanut alavalintaani ja osaamistani. Tuntuu, että kaikki muut osaavat kaiken paremmin ja pelkään, etten valmistuttuanikaan olisi pätevä. Yllätyslapsi heti opintojen alussa ei myöskään antanut opintouralleni mitään nopeaa nousulähtöä. Kaikki ikätoverini ja kaverini ovat jo valmistuneet ja perustavat nyt perheitään; urat huimassa noususuhdanteessa ja asuntolainoja otetaan/rivarin pätkiä hankitaan. Itse junnaan samassa tilanteessa itseäni 5-10 vuotta nuorempien kanssa ja koen, etten voi tarjota lapselleni " normaalia" lapsuutta. Ahdistaa.

" Kiva" kuulla, että joku muukin kokee samanlaista. Ei siksi, että olisin iloinen jonkun muunkin epävarmuuksista vaan siksi, etten koe nyt olevani ihan ainoa jolla vähän tökkii...



Terv: kakkonen

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat