Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Minulla 2-ja 4-vuotiaat lapset ja kesän jälkeen yritän löytää jotain työtä. Jotenkin ihan piristäväkin ajatus tuo tuleva elämänmuutos! Meillä lapsiluku täynnä, joten mitään takaporttia ei ole kotona oloon enää auki. Olen onnellinen tästä monellakin tapaa rankasta ajasta, mutta hauska ajatella jo kodin ulkopuolistakin elämää.

Kommentit (10)

En ole ollutkaan hoitovapaalla vaan menen heti töihin, kun äitiysloma loppuu. Kyllähän se mietityttää, kun lapsi on vasta 9kk, mutta en vaan ole sellainen ihminen, joka " jaksaisi" olla kotona pitkään.

..äiti, jolla nyt 2-vuotias neitonen. Olen ollut nyt kotona sen reilut kaksi vuotta. Olen hakenut opiskelemaan syksyksi ja mikäli se tie ei aukene, niin sitten hankin töitä, joten kotona olo loppuu syksyllä. Tytön puolesta ei pelota. Hän on hurjan sosiaalinen ja iloinen tapaus. Itseäni hirvittää, miten jaksan pyörittää opiskelujen/töiden ohella arkea. Olen nimittäin yh.. On mulla hyvä tukiverkosto, mutta toki päävastuu on itsellä. Toisaalta tuntuu, että pääsen helpommalla, jos en ole vain kotona.



Kovasti kaipaisin vinkkejä, miten se arki lähtee rullaamaan opiskelujen ja töiden alkaessa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

..kannattaa tosissaan alkaa soittelemaan ja kyselemään päiväkotipaikkoja- ainakin täällä Helsingissä ite soittelin toissa viikolla niin päiväkodin johtaja sanoi että syksyn paikkoja on jo alettu katsoa ja että aiemmin olis ollu hyvä olla liikkeellä! Mun työt alkaa 4.9.2006! Olin aika ihmeissäni...

T:2

Nuorin tyttö täyttää toukokuun loppupuolella kolme ja hoitovapaa päättyy. Pakko mennä töihin, koska toinen vaihtoehto olisi irtisanoutuminen.



Minulla on vaikeaa... olin asennoitunut jäämään äitiyslomalle kesäkuun 9. päivä. Vauva kuitenkin syntyi liian aikaseen ja liian pienenä ja lähetimme hänet suoraan enkeliksi. Muutenkin töihinlähtö pelottaa ja jännittää, niin nyt sitten vielä suorastaan ahdistaa. Suru menetetysta vauvasta on niin suuri, etten tiedä olenko edes työkykyinen. Onhan tässä vielä aikaa parisen kuukautta, ehkä suurin suru ehtii jo helpottaa. Kuopus menee mummolle hoitoon, katsotaan sitten myöhemmin josko hän menee osapäiväisesti tarhaan tms. Nyt en ole jaksanut ajatellakaan hoitopaikkoja, koska äitini on hoitanut muitakin lapsiani ja tämä ratkaisu on aina tuntunut meille parhaalta. Lapset käyvät kuitenkin kerhoissa ja jumpissa ym. joten saavat olla muidenkin lasten kanssa. ja meillä on 4 lasta, joten jo kotona oppivat sosiaalisuutta.



Tämä meni nyt hiukan asian vierestä, mutta minua pelottaa lähteä töihin. En sure lasteni vuoksi, mutta pelottaa miten itse selviän... Lisäksi työmatka on 130 km päivittäin. Ei juurikaan innosta...

..jolla 2v tyttö ja syksyllä alkaisi työ taas vajaan 3 vuoden tauon jälkeen.

Hirvittää aika lailla-tosin lapsen puolesta ei niinkään- tutustuttu jo tulevaan päiväkotiin ja neiti tuntuu olevan asiasta innoissaan että pääsee sinne aikaansa viettämään- itseni puolesta oon kauhuissani, miten oikein pärjään ja jaksan?

Meillä ei mitään " takaporttia" myöskään ole- jos nyt lapsen saamista voi sellaiseksi edes sanoa- meille ei pitänyt tulla tätä yhtäkään lasta.

Raskaus ja dramaattinen synnytys lähes veivät minulta ja vauvalta hengen joten sairaudestani johtuva sekundäärinen lapsettomuus ei minua kauheasti paina.

Mutta nyt jo etukäteen mietin että kuinka työpaikallani suhtaudutaan minuun jonka elämä on ihan muuta kuin 3 vuotta sitten? Ja työpaikkanikin on sekä muuttanut uuteen paikkaan että siellä on muutettu konseptia joten on ihan kuin menisin täysin uuteen työpaikkaan!

Millä muut hallitsee tätä stressiä?

Olen ollut yli neljä vuotta kotona ja rupeaa tuntumaan vähän monotoniselta. Isompi varsinkin toivoo jo pääsevänsä päiväkotiin, nuorempi on syksyllä 2v js 9kk.

- niitä ei kuitenkaan aleta käsitellä ennen kuin 4 kk ennen haluttua hoidon aloitusajankohtaa. Näin minulle neuvottiin. Paperit voi toki laittaa vaikka kuinka ajoissa, mutta ainakaan kunnallisella puolella siitä ei ole mitään hyötyä.



Itse olen ollut 1,5 vuoden kotonaolon jälkeen töissä nyt pari kk, ja teille töihin palaamista pelkääville voisin todeta, että kotona jaksamista ja töissä jaksamista ei välttämättä kannata suoranaisesti verrata toisiinsa. Minä ainakin olin kotona kokoajan ihan puhki, mutta nyt kun työ tuo vaihtelua elämään, tuntuu että energiaa on itse asiassa paljon enemmän kuin kotona ollessa! Edes tähän parin kk jaksoon osuneet taaperon flunssakaudet ja huonot yöt eivät ole pahemmin rassanneet.

työt alkavat viikon päästä lauantaina... Kotoa tullut oltua reilu 2½ vuotta ja poika (kohta 2v) saapi aloittaa taas hoidossa, tällä kertaa ilmeisesti vuoropäiväkodissa. Loppuvuoden olin sairaslomalla jonka ajalla poika siis oli jo silloin hoidossa, harmi ettei mun työvuorojen kanssa natsaa enää tuo sama päiväkoti =(

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat