Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Meillä on poika nyt 6kk ja minä en vieläkään antaisi häntä mummolle hoitoon, siis miehen äidille. Yritettiin tossa männä viikolla josko poju olisi tunnin pari ollut hoidossa. Minä lähdin sieltä hampaita kiristellen pojan kanssa, oli kuulemma sanonut mummoa äidiksi ja kuulemma ottaa askelia, mistä helvetistä tää paha mieli johtuu vai käyttäytyikö mummo asiattomasti kun tietää kuinka vaikea mun on häntä jättää!

Muutto edessä, mutta sanoin miehelle että roudatkoon tavarat kavereidensa kanssa, minä oon pojan kanssa! Olis kiva kun olisi jokin paikka minne viedä hoitoon ilman pahaa mieltä, auttakaa jos muilla samankaltasia kokemuksia?

Kommentit (6)

mutta mummi tulee aina josks meille hoitamaan. muutama tunti kerrallaan. jotenkin helpompi jättää niin, että lapsi saa olla kotona, kuin että veisin muualle. ymmärrän sua ihan täysin... :)

edes omalle äidilleni. Johtuisiko vain niistä hormoneista? Ainakin se meni ohitse sitten itsellään, kun vain totuttauduin väkisin tilanteeseen. Oli pakko välillä käydä lääkärissä yksin omien sairauksieni vuoksi, joten vaihtoehtoa ei ollut, ja uskon, että se oli kyllä hyvä henkireikä itselleni samalla, vaikka nautinkin lastenhoidosta. Se jättäminen helpotti enemmän kuitenkin vasta, kun lapsi oli n. 11 kk. Mulla ei ollut mitään vaikeuksia äitiini luottamisessa, joten meillä siitä ei ollut kyse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

normaali vai miehesi äiti... =) Ei sun kuule ole pakko jättää 6 kk vanhaa lastasi yhtään mihinkään vielä hoitoon, jos et halua. Meillä mua aikoinaan painostettiin jos millä kauhukuvauksilla siitä, miten epäitsenäinen lapsesta tulee jne. ja pöhpöh. Kovinkin omatoiminen ja fiksu tuo kaveri mielestäni on, vaikka en antanutkaan vauvasta asti muille, edes isovanhemmille, hoitoon!



Mutta siis, ei ole ja on normaalia. Eli järkesihän nyt sanoo, että sun 6 kk vanha ei sanonut mummoaan äidiksi eikä tainnut ottaa niin kamalasti niitä askeliakaan vielä. Mutta mummolla on kova halu korostaa sitä, miten hyvin he pärjäävät keskenään ja miten lapsi nauttii hänen seurastaan, joten mummo herkästi paisuttelee tapahtumia. (Sitä paitsi, ota se niin, että lapsi sanoi " äiti" koska ihmetteli missä hänen rakas äitinsä on...) =)



Sulla taas saattaa olla taustalla muutamia anopin kanssa läpikäymättömiä juttuja, joiden takia et halua kuulla lainkaan siitä, miten hyvin lapsi ja mummonsa toimeen tulevat - vaiko?



Miksi epäilen näin? Koska meillä oli ja on ehkä vieläkin hyvinkin sama tilanne. Anoppi loukkasi mua aika lailla ja useaan otteeseen, kun esikoinen oli vauva, enkä ole oikein vieläkään päässyt siitä yli. Siksi mua ei välillä huonona päivänä pätkääkään kiinnosta kuulla mummon jorinoita siitä miten lapsi häntä rakastaa ja plaaplaa ja mummo taas ihan selkeästi yrittää korostaa sitä omaa asemaansa lapsen elämässä ja siksi paisuttelee monia juttuja. Mä tiedostan oman asenteeni ja teen kaikkeni, a) että olisin tasapuolinen kaikkia isovanhempia kohtaan ja b) ettei lapseni huomaisi asennettani, koska hänellä on oikeus minun tunteistani huolimatta luoda oma suhteensa isoäitiinsä.



Eli siis, mietipä miksi miehesi äiti niin sua ärsyttää. Jos tiedät jo vastauksen, niin yritä selvittää asia (tiedän, ei aina helppoa ja meillä ei ole onnistunut) tai sitten yritä vaan purra hammasta (huonompi ratkaisu, koska tilanne luultavasti selvittämättä vain pahenee).



Mutta noihin sanomisiin: yritä antaa mennä vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos mummon täytyy korostaa omaa asemaansa, niin anna korostaa, ei se sulta ole pois. Meilläkin anoppi on yhä sitä mieltä, että hän opetti yhdessä päivässä meidän esikoisen vaipattomaksi enkä jaksa asiasta kinata (tokihan sillä, että pidin lasta viikkotolkulla vaipatta ja pesin pisuisia housuja ja lattioita, oli varmaan enemmän asian kanssa tekemistä...) Eli varsinkin, jos teillä on jotain kränää anopin kanssa, hän kokee tarpeelliseksi korostaa omia juttujaan lasta koskien.



Tsemppiä nyt, tiedän, että on tosi vaikeaa " luovuttaa" omaa lastaan ihmiselle, jonka kanssa ei tule toimeen. Itse yritän aina muistaa, että lapseni ovat myös mieheni lapsia ja niin kauan kuin lasten on hyvä olla, olen (tai siis yritän olla, ihminen minäkin vain olen...) tasapuolinen koskien isovanhempia omista tunteistani huolimatta. Ja kuten alussa sanoin, ei sinun tarvitse yhtään kenellekään lastasi vielä jättää, jos se tuntuu vaikealta. Ainakin, jos et nyt ole parin kk:n päästä jo lähdössä töihin (jos olet, niin sitten kannattaa varmaan pikkuhiljaa niitä tunnin-pari eroja alkaa harjoitella).

On varmasti normaalia. Minulla on 11 kk:n ikäinen lapsi, jota en mistään hinnasta jätä kenenkään hoitoon. Puolen vuoden ikäisenä en pystynyt jättämään häntä anopin hoitoon edes yöksi siten, että olisin itse nukkunut mieheni kanssa saman talon toisessa huoneessa. Vaikka lapsi heräili n. 20 kertaa yössä ja olimme molemmat todella unen tarpeessa. Kun ei voi niin ei vaan voi. Ei siinä sen kummempaa ole.

Kuukausi sitten jouduin käymään lääkärissä ja jättämään lapsen siksi aikaa ulkopuolisen tuntemattoman hoitajan kanssa kotiin. Tärisin ja voin pahoin kun jouduin jättämään lapseni. Toivoin sydämeni pohjasta, että se anoppi, josta en muuten niin välitä, olisi ollut käytettävissä.



Mitä siihen kävelyyn tulee, niin lapsillahan on jo syntyessään se kävelemisrefleksi joten varmasti oikein tuettuna hän otti niitä paljon puhuttuja askelia.

Itselläni 2 tyttöä kotihoidossa, esikoinen oli yli 3v ennekuin annoin omalle äidilleni hoitoon, nuorempi on 2v, eikä ole ollut hetkeäkään kenenkään hoidossa =)



Jokainen tavallaan, miksi kiirehtiä?

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat