Vierailija

Kuoli eilen illalla sairaalassa pitkäaikaiseen sairauteen vain kymmenen vuotiaana!

En tajua miten jaksan tästä eteenpäin, millään ei ole enää mitään merkitystä.

Sivut

Kommentit (30)

Voitko ehkä kuitenkin ajatella, että poikasi haluisi sinun jaksavan ja, että elät jokaisen päivän täällä hänen "puolestaan". Hän sydämessäsi. Ota yhteyttä sairaalaan ja pyydä heitä auttamaan sinua eteenpäin, vertaistuen pariin jne. Tarvitset varmaankin mielialalääkityksen ja rauhoittavaa? Nämä hoituvat omalta tk- asemalta. Elämä on lahja ja lapset lainaa.. Lämmin voimahali!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuo on takuulla jokaisen äidin pahin painajainen. Päättymätön painajainen.



Minun mielestäni parasta sinulle olisi nyt päästä osastolle (psykiatriselle kyllä, ei tarkoita että olet hullu, vaan sitä että et ehkä pysty elämään yksin juuri nyt psyykkisten paineiden takia), jossa ruoka on valmiina ja apu lähellä. Ei ole hyvä olla yksin surunsa kanssa. Muuten hyvin helposti päädyt tosiaan siihen tilanteeseen että seuraat poikaasi tuonpuoleiseen. Yksinäisyys ja suru sumentaa sen viimeisenkin järjen. Tiedän tämän itsestäni, minulle kävisi juuri niin.

Häpeä!! Lyöt vielä lyötyä...

Ap:han kirjoitti, että on yksin surunsa kanssa. Ehkä kaipaa jostain vertaistukea??!!

Ap:lle voimia ja halaus, en voi edes kuvitella tuskasi määrää.

En nyt jaksa oikein edes ajatella, mutta täytyy ottaa yhteyttä mainitsemiinne palstoihin, kun tästä nyt jotenkin tokenee, nytkin vaan kyyneleet valuu, en muuta voi.

Mä tiedän että pojallani on nyt kaikki hyvin, hän oli loppuajasta niin kipeä, että sitä oli vaikea katsella. Ja sairas hän oli ollut koko elämänsä, ei hänestä koskaan olisi tullut oikeaa eläjää. Hänellä oli kromosomipoikkeavuus ja paljon muutakin vammaa.

kiitos että tänne ainakin saan kirjoittaa ja jakaa tätä kauhean surullista asiaa!





ap

Ja en kestä ajatusta että hän on jossain ihan yksin, en kestä, haluan hänen luokseen!

Ja olen ihan yksin tämän asian kanssa, sukulaiset asuu kaukana ja lapsen isä ei välitä, poikani oli ainoani!



ap

Itsekin luultavasti tulisin tänne. On helpompi kirjoittaa kun puhua silloin kun sanat jäävät kurkkuun ja pelkää menettävänsä kaiken kontrollin.

Kerroit että lapsesi oli pitkän aikaa sairas joten hänen voimansa uupui ja taistelu on loppu. Voit ajatella että kärsimys myös päättyi.



En voi käsittää tuskasi määrää, hae vertaistukea ja keskustele läheistesi kanssa.

elä päivä kerrallaan... suru alkaa ajan kanssa helpottamaan... nyt pojallasi on varmasti hyvä olla siellä missä onkaan ei sairautta tai kipua. Ota ap yhteys johonkin sellaiseen palstaan jossa muita lapsen menettäneitä.

Enkä muutenkaan tänne tulisi asiaa itkemään ja hakemaan sympatiaa.



Aika vahvasti kuulostaa provolta.



Kuten joku muukin kirjoitti, niin aika kiva kun ap jaksoi tänne tulla purkautumaan.

suuri voimahalaus. Pidän Sinua kädestä kiinni läpi yön. Jos vain siitä jotain apua on. Tuska on varmaankin käsittämätön. En tietäisi pahempaa kuin oman lapsensa menettämisen.

Osanottoni myös Sinulle, joka vauvan olet menettänyt :(

En parempaa neuvoa osaa antaa kun en tiedä missä asut.

Soita numeropalveluun ja kysy sieltä paikkakuntasi spr:n tai mielenterveysseuran tai vastaavien numero.

Klisee on totta: aika parantaa. Ei kokonaan, mutta helpottaa ja suru löytää paikkansa, vaikka ei katoakaan. Olen menettänyt perheenjäsenen minäkin ja rukousten kantamana jaksoin.

Voimia jokaiseen päivään, toivottavasti löydät syitä nousta aamulla sängystä ja jatkaa jollakin tavalla elämääsi. Itsekin olen menettänyt yhden lapsistani ihan vauvana, enkä tiedä, missä olisin, jos hän olisi ollut esikoinen.



: C

otan osaa, rukoilen, itken ja rakastan...



" Askeleet uupuneet

yössä yksinäisyyden

vaienneet ovat laulut eilisen

ja huomista en vielä nää.

Askeleet uupuneet

minne kuljen tiedä en

kadonneet on voimat ihmisen

ja jäljelle vain tyhjyys jää.



Tahtoisin olla kyyhkynen

joka taivaita piirtää

ja lentää vapauteen.

Tahtoisin löytää uskon,

joka vuoria siirtää

ja kulkee päällä veen.

Mutta siipeni särkyivät tuulissa maan

ja uskoni siemen ei kasvanutkaan.



Askeleet uupuneet

minne jäivät unelmat

säilyneet vain muistot kalpeat

ja toivottomuus valtaa vaan.

Askeleet uupuneet

tässäkö nyt kaikki on....



Tahtoisin jalat rohkeat,

joilla juosta väsymättä

yli suurten vuorien....

mutta jalkani juuttuivat maan kamaraan

ja käteni väsyivät taistelemaan......"

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat