Seuraa 

Mulla on rv 6 menossa, eli varovaisesti kurkistelen talle palstalle..tosin jo kolmatta kertaa, kotona on jo 4- ja 2.5- vuotiaat vilistajat. Mutta moni asia on ehtinyt jo unohtua, kuten esim tuo etta mille rv:lle asti tavalliset farkut ja muut housut kay...katselin tanaan kirpparilla mammahousuja, kaikki omat vanhat olen laittanut kiertoon jo aikaa sitten, ja mietin etta pitaakö viela kevaaksi ostaa jotkut farkut tms vai tarvitsenko mammavaatteita vasta joskus kesalla...miten muilla?

Kommentit (8)

Aamulla omat housut olivat ihan ok, mutta turvotus lisääntyi päivän mittaan sen verran, että lounaan aikaan housut jo kiristivät. Ja mulla kun oli aika voimakasta pahoinvointia, niin kiristys mahan kohdalta sai oksennuksen tulemaan.



Tytteli-83 rv 28+6

menoillaan viikko 27+ ja vieläkin pidän omia farkkuja. Tosin nämä ovat pari vuotta vanhat, ehkäpä paria kokoa suuremmat kuin normaalisti. On minulla mammahousutkin, jotka ostin joskus rv16. Niitä vaan ei voi pitää, kun eivät pysy ylhäällä. Kiloja on tullut 12 ja maha kasvanut jonkin verran. Suurin osa ihmisistä ei tosin vieläkään tajua, että olen raskaana. Kovin on siis yksilöllistä tuo mahan kasvu.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ja suurin osa omista housuista on edelleen käytössä. Mahaa on jo jonkin verran, mutta se on hyvin korkealla, joten tuollaiset matalavyötäröiset housut menevät oikein loistavasti. Esikoista odottaessani taisin siirtyä osittain äitiyshousuihin noin rv 30 paikkeilla, nyt ajattelin, jos voisin olla loppuun asti omissa vaatteissani. Kohtahan on kevät ja voi vedellä hameita ja muita kesävaatteita päälle.



Esikoista odottaessa jouduin luopumaan farkuista rv 10, sitten pari viikkoa käytin löysiä verkkareita ja ihmisten ilmoilla joustavasta materiaalista tehtyjä " suoria" housuja. Rv 12 jouduin siirtymään mammahousuihin kokonaan.



Nyt kakkosta odottaessa jouduin luopumaan farkuista rv 7, sen jälkeen olen voinut käyttää kotona vain lantiomallisia oloasuhousuja ja töissä olen ollut mammahousut jalassa.



Usein kai toista tai useampaa odottaessa masua turvottaa alussa enemmän ja se vauvamasukin pullahtaa nopeampaa esiin.



Marrastoive rv 9+2

Nyt rv 17 menossa ja hyvin mahtuu vielä vanhat housut. Varmaan muutaman viikon päästä maha pömpöttää jo niin, että pitää katella uutta vaatekerrointa :)

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat