Vierailija

Tuli mieleeni taas ne omat pikku kömmähdykset kun luin tota vauva kirjaa.*niisk* voi niitä muistoja...

Eli itse purin miesäni vatsaan. Kyllä, ja oikein kunnolla niin että kätilö kysyi onko jäykkäkouristus rokotukset kunnossa. tuli 2tikkiä.

Ja synnytys oli todella nopea. En pysynyt itse ollenkaan mukana: itse vielä ponnistelin minkä kerkesin vaikka poika oli jo syntynyt. Kätilö ja mieheni siinä hieman nauroivat että pitäiskö äidillekkin kertoa että syntyi jo, voi lopettaa ponnistelun.=)

Mites muilla?

Kommentit (16)

kipulääkitystä en kerennyt saamaan. toiselle puolelle sain puudutteen, mutta toiselle puolelle ei keretty antamaan. sairaalassa olin n.40min

ennen synnytystä=)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ja aamulla lääkäri tuli taas kierrokselle. Mun alapäätä oli käynyt siihen mennessä ihailemassa kaikki muut paitsi sairaalan kioskinmyyjä, ja olin niin niin niiiiiiin kyllästynyt röhnöttämään haarat levälläni kun puhuin ihmisille. Lääkärin mukana ollut kätilö teki kaikenlaisia käsiliikkeitä ja huojui siihen malliin että käy nyt selällesi siihen. Minä vaan seisoin jääräpäisesti paikoillani enkä ollut huomaavinani tädin hermostunutta liikuskelua. Lopulta sen piti oikein sanoa mulle kummastuneen näköisenä että voit käydä siihen makaamaan. PRKLE kai sitä voi edes joskus puhua asiat housut jalassa niin kuin ihmiset eikä jotkut elukat!

Miestä nauratti kiittelyni, mutta olin niin helpottunut, kun homma oli selvä.

Kiittelin jo aiemmin, kun alkoi sattua vähän kovemmin, ja kätilö tsekkasi kohdunsuun kertoen sen olevan 8 cm auki. Sitten meni hakemaan jotain kamoja, ja jätti mut siihen kärvistelemään. Miehen mukaan kätilö oli 5 min. tms. poissa (minusta tunnin); ajantajuni meni, kun ponnistutti niin pirusti, ja yritin olla ponnistamatta, ja kärtin vain " Missä se kätilö viipyy!!!"

Eli oli hyvin helpottavaa päästä ponnistamaan, ja vauva syntyi melkein heti. Niin pienestä ihminen on kiitollinen. Tai sitten vain hyvätapainen ;).

En huutanut, en kironnut pahasti, enkä tehnyt miehellekkään mitään... Jännää, koska muuten olen tulisielu. Oikein " odotin" että miten siihen kipuun reagoi. Etukäteen olin varma, että mukuttelen miestäni miten sattuu ja huudan että kuolen. Mutta ei kuuntelin vain välillä kauhuissani niitä muista huoneista kuuluvia eläimellisiäkin huutoja.

ponnistuttaa..sanoin että ei ja vauva ei paina vaan kakattaa. olin siinä justiinsa käyrissä ja repäsin piuhat irti ja huusin että mulla on kauhee kakka hätä ja hoipertelin vessaan. No vedethän siinä meni ja ponnistusvaihe alkoi. hypin yhdellä jalalla(en vieläkään ymmärrä miten) salin toiseen päähän ja huusin että nyt ponnistuttaa.. parin minuutin päästä oli kyllä jotain ihan muuta syntynyt kuin kakka..hehe! huusin vielä kun vauva oli jo ulkona et nyt en enää aio ponnistaa..kätilö vain totesi että ei tarvitsekaan kun vauva syntyi jo!

Vaikka arvasin kyllä itsekin, että vauvahan se sieltä oli tulossa (tulikin oikein vauhdilla!). Aika tavallista kai, mutta olin sentään kolmatta kertaa asialla...

Onneksi minulla ei ollut voimia painaa ruiskua. Ei sitä ruiskua muuten kannattaisi jättää siihen tyynynviereen, jos vieressä makaava potilas leijailee jossain kahden metrin korkeudessa kukkaketojen yläpuolella...

Lapsi oli ihan isänsä näköinen ja minä totesin " isästä ei ole epäilystäkään mutta mistä tiedetään kuka on äiti?" ja olin tosissani! asia kyllä valkeni minullekin melko pian :-)


Olin ollut aivan varma siitä, että odotan poikaa, ja kun tulikin tyttö, sanoin spontaanisti, että: " ai, se onkin tyttö" .



Kätilö tulkitsi sanani pettymykseksi ja vitsaili, että: " laitetaanko takaisin?"



Siinä tilanteessa ei hirveästi naurattanut, mutta jälkeenpäin kyllä.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat