Vierailija

Mietin, että kärsinköhän masennuksesta vai mitä tämä voi olla, normaalia ei ainakaan. TIlanne on siis seuraavanlainen:



Mikään ei kiinnosta. Lapset käy hermoille (2 lasta, 2v ja 4v) jatkuvasti. Koko perhe-elämä tökkii. Omaa aikaa ei juurikaan ole. Päivät töissä (jossa kylläkin tykkään olla, on mielenkiintoinen työ) ja usein illat lasten kanssa yksin. Mies tekee vuorotyötä ja sit on jotain sen omia juttuja päälle. Kotityöt on kaikki mun vastuulla, mies ei tee pyytämättä mitään ja jättää kaikki tavaransa levälleen (juu, tästäkin on sanottu miljoona kertaa muttei auta).



Tuntuu vaan etten oikeasti jaksa tätä enää. En ainakaan tällaisena. En kuitenkaan tiedä mistä hakisin apua. Tai että tarvitsenko sitä, vai onko tää vaan normaalia arkea.



Muilla vastaavia kokemuksia. Mitä olette tehneet vastaavassa tilanteessa?

Sivut

Kommentit (24)

nyt vasta se on tajunnut että mun on PAKKO mennä sinne kauppaan ja PAKKO tehdä ruokaa yms...

kyllä noilla miehellä on sitten pitkät johdot, meilläkin siihen mennyt nyt sitten 7 vuotta että sen käsitti.

ja ite hän ei ees haluu tulla mukaan kun ei tykkää kaupassa käydä...

T:11

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

kun mun työpäivänkin aikana jo tääll on täys kaaos niin mitä sitten jos olisin yönkin poissa...

Meillä myös 2 lasta ja miehellä oma harrastus joka menee kaiken muun edelle, aina se olen minä joka joustaa ja peruu menonsa jos mies ei ole muistanut ilmottaa jostain omasta menostaan...

mutta enää en sitä aio sietää, ja olen sen kyllä harvinaisen selväksi tehnyt, sanoin että olen ottanut selvää asumuserosta ja varmasti lähden jos hän ei tee osuuttaan kotihommista sitten kun minä taas palaan töihin.

Minä pärjään vallan mainiosti ilman miestä,on ainakin yksi " lapsi" vähemmän hoidettavana täällä.

Se on niin ihanaa aikaa kun mies on joskus yön töissä ja lähtee jo joskus tossa 6 aikaan illalla, meillä on täällä paljon rauhallisempaa sillon lasten kanssa.

T:11

mulla oli ihan samanlainen olo paitsi että mä olen ä-lomalla... mutta, olen ollut töissä ja vielä niin että mies oli työttömänä kotona ja minä tein edellisenä iltana miehelle ja pojalle seuraavan päivän ruuat valmiiksi, pesin pyykit, tiskasin päivällä kertyneet astiat (ja siis minä olin päivän töissä...) yms...yms...

ja nyt alkanut iskeen paniikki että mitä jos kaikki jatkuu samanlaisena kun menen syksyllä takasin töihin, ett ämitä jos kaikki kaatuu taas mun niskaan?

Mutta sain asiat selvitettyä kun pari viikkoa meni kuin sumussa ja oli aivan järkyttävä olo... mikään ei kiinnostanut yms... en osaa oikeen ees selittää millanen olo oli, ahdisti koko ajan ja halusin vaan pois täältä. omaa aikaa mulla ei ole vieläkään oikeestaan ollut nyt sitten 8 kuukauteen...

sain kuin sainki8n miehen sitten vihdoin ja viimein käsittämään miten asiat on että en tällästä enää jaksa ja jos asiat ei muutu, minä lähden ja että olen tosissani...

Onneksi ne nyt on ainakin hiukan muuttunut... mutta katotaan nyt sitten kun tosiaan menen takas töihin, että mitä sitten.

lääkärissä, mutta kyllä tuo vaihe elämässä vaan on raskas.



Muistan hyvin miten kaikki ahdisti kun lapset 2 ja 4 v ja mies aina työmatkalla. Mies vähensi vähän matkojaan ja pyysin äitiäni kaveriksi pitempien ulkomaanmatkojen ajaksi, ja kun lapset kasvoivat niin kyllä elämä on nyt erilaista. Nyt meillä on kolmaskin lapsi ja ihan mukavaa :)



Kyllä se siitä vielä joskus. Mutta pyydä kaikki apu mitä tarvitset, nyt ei kannata esittää vahvaa.

Vierailija:

Lainaus:


Minun mielestäni olet vain väsynyt ja turhautunut, et masentunut.




Näin olen itsekin ajatellut. Ei mulla ainakaan mitään itsetuhoisia ajatuksia ole tmv. Tuo turhautunut on varmaan just se oikea sana.



Kiitokset vastanneille.

Olen lisäksi valitettavasti hyvä pitämää kulisseja yllä. Ulospäin kaikki näyttää olevan ok.



Töissä ei ole kuitenkaan mitään ongelmaa.

...et luultavasti ole ainakaan hirvittävän masentunut. Mites olisi ihan siivoojan palkkaaminen? Jos kerran molemmat olette töissä, kotityöt kuuluvat yhtä paljon molemmille. Niinpä voisit ehdottaa miehelle, että jolleih häntä huvita tehdä kotitöitä, hän voi palkata siivoojan tekemään osuutensa. Ei ollenkaan kohtuuton vaatimus minusta. Urheiluharrastusta suosittelen minäkin. Ja käy vaikka hierojalla kerran viikossa. Tsemppiä!

Myös minulla. En ole sitä väittänytkään. Ei aikuiselle ihmiselle voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa opetella laittamaan aamiaisastioita tiskikoneeseen. Kyse on tavan muuttamisesta eikä uuden oppimisesta.



AP

Masentunut ihminen voi hyvinkin jaksaa töissä. Vapaa-aikana ei sitten jaksakaan enää yhtään mitään. Joillekin työ voi olla se asia joka pitää väkisin pystyssä vaikka tekisi mieli hautautua ikuisiksi ajoiksi peiton alle nukkumaan. Näin ainakin minulla.

Totta on kuitenkin se että jos on todella vakavasti masentunut niin ei sinne töihinkään jaksa enää mennä. Varsinkin jos masennus on työasioista johtuvaa.

Ihmiset ovat kovin erillaisia tämänkin asian suhteen.

En oikeastaan edes muista kuinka kauan.



Toisaalta en ehkä kuitenkaan osaa ajatella itseäni masentuneena vaan enemmänkin olen " vittuuntunut" ja turhautunut.



AP

Vierailija:

Lainaus:


kun mun työpäivänkin aikana jo tääll on täys kaaos niin mitä sitten jos olisin yönkin poissa...

Meillä myös 2 lasta ja miehellä oma harrastus joka menee kaiken muun edelle, aina se olen minä joka joustaa ja peruu menonsa jos mies ei ole muistanut ilmottaa jostain omasta menostaan...

mutta enää en sitä aio sietää, ja olen sen kyllä harvinaisen selväksi tehnyt, sanoin että olen ottanut selvää asumuserosta ja varmasti lähden jos hän ei tee osuuttaan kotihommista sitten kun minä taas palaan töihin.

Minä pärjään vallan mainiosti ilman miestä,on ainakin yksi " lapsi" vähemmän hoidettavana täällä.

Se on niin ihanaa aikaa kun mies on joskus yön töissä ja lähtee jo joskus tossa 6 aikaan illalla, meillä on täällä paljon rauhallisempaa sillon lasten kanssa.

T:11




Ollaankohan me jotenkin sama ihminen? =) Kuulostaa niin tutulta. Tosin en vielä ole uhannut lähteä, vaikka on sekin kieltämättä käynyt mielessä. Joskus sitä mietin ja ajattelin just kanssa sitä että olis yks lapsi vähemmän.



Meillä myös on niin että kun mies on töissä iltavuorossa niin kotona on paljon rauhallisempaa.



AP

meillä kyllä kaikki on minun omaa tyhmyttäni, tai ainakin melkein kaikki, kun olen aina ennen lapsia tehnyt kaiken.

No silloin se oli kuitenkin ihan eri asia, mies oli töissä ja minä koulussa, mun päivät oli paljon lyhempiä ja mulla ei vieraalla paikkakunnalla ollut kauheesti mitään ylimääräistä ohjelmaa/tuttuja niin tuli pidettyä koti aina siistinä, pienessä kaksiossa vielä asuttiin niin eihän siinä mitään siivoomista edes ollut.

No sitten kun tuli lapsia, muutettiin omakotitaloon, eihän sitä nyt tajunnut että kaikki jatkuu samanlaisena...

Ja niin kauan oli ihan ok kun olin kotona ekan lapsen kanssa ja mies sanoi kun olin menossa töihin että kyllä hän tekee sitten osan kotitöistä... joopa joo...

no ei siinä mitään kun oltiin molemmat töissä mutta sitten tosiaan mies jäi työttömäksi vähäksi aikaa ja tääll se vaan pelaili päivät koneella ja poika katseli piirrettyjä... minä tein kaiken siis edellisenä iltana valmiiksi ja siivosin niiden jäljet kun tulin töistä ja siinä välissä kävin vielä kaupassa jne...jne... sitte vielä miehellä on tuo harrastus niin hänen illat meni sitten siinä. ja yleensä kävi niin että kun minä tulin töistä, miehen oli PAKKO päästä pois täältä kotona ettei hajoo pää... niinpä ja mihis minä täältä pääsen nyt??? en mihinkään muualle kun kauppaan... ja sinnekin on pakko mennä.



tuli vaan sellanen olo että olen täällä vain koti/seksiorjana... ja nyt sitten viimesen 2 vuoden aikana se kärjistyi siihen että mulla paloi lopullisesti hermot ja kun vielä huomasin itsessäni " outoja" muutoksia niin oli pakko alkaa tekemään jotain ratkaisuja, munhan tämä elämä on, en voi elää sitä niin että kadun sitten 80 vuotiaana että miks en ajatellut itseäni vaan enemmän vaan passasin kaikkia muita ja tein niin että muilla vaan olisi hyvä olla.



T:11

Vierailija:

Lainaus:


Kyllä se siitä vielä joskus. Mutta pyydä kaikki apu mitä tarvitset, nyt ei kannata esittää vahvaa.




Olen aina ollut huono pyytämään apua ja teen sen vasta viimeisessä hädässä. Tosin olen huomannut että en ole enää niin vahva kuin ennen. Tai toisaalta nykyään on niin paljon enemmän kaikkea kun on lapsia jne. Anoppi auttaa kyllä kun pyytää. Pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja pyytää apua useammin.



AP

Mulle tulee lähes " skitso" olo kun luen juttujasi kun niin tutulta kuulostaa =) Pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta.



Joo, kait se muutos on itse päätettävä ja tehtävä ja myös ilmaistava sitne että se toinen sen ymmärtää.



Meillä vaan on tällä hetkellä se onglema että joudun työni puolesta olemaan usein iltaisin melko myöhään " edustamassa" tai muuten vaan menee töissä pitkään. Tämä on sitten miehen mielestä vissiin sitä mun omaa aikaa. Hänelle ei jotenkin ole selvä se, että oma aika ei ole kaikki se aika mitä ei olla kotona lasten kanssa. En mä koe omaksi ajaksi sitä kun olen työn puolesta edustamassa.



AP

Sen nimi taisi olla Beckin masennustesti. Kokeile Googlettaa ja korjatkaa te muut, jos muistan testin nimen väärin.



Ja laita se miehesi ymmärtämään, että myös sinä olet oikeutettu omaan aikaan! Tietenkin! Ota itsellesi jokin säännöllinen urheiluharrastus, niin saat virtaa.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat