Vierailija

Minä olin pienempien lasten kanssa tänään kotona, ovat kipeitä. Eskarilainen meni aamulla eskariin, ja puheeksi jäi miehen kanssa, että hän hakee pojan iltapäivällä.



Viiden aikaan heitä ei vielä näkynyt, vaikka yleensä kotiudutaan puolineljän-neljän aikoihin. Mies ei vastannut puhelimeen, yritin useita kertoja. Lopulta soitin päiväkotiin ja kysyin, oliko mies tullut poikaa hakemaan, olivatko vain saaneet päähänsä lähteä jonnekin (meille kertomatta!).



Päiväkodistapa sanottiin, että poika on vielä siellä ja alkaa olla huolissaan. Olivat juuri olleet soittamassa meille päin. No minähän sitten vauhdilla puin pienet ja kiiruhdettiin päiväkotiin. Mies ei koko aikana vastannut puhelimeen, kun yritin matkalla vielä tavoittaa.

Perille tullessamme pojan huoli laukesi hysteeriseksi itkuksi, ja kotimatka oli aika raskas. Kaikki hyvät keinot otin käyttöön, ja tilanne rauhoittui onneksi kotona - ruokaa massuun ja sitten luettiin yhdessä.



Seitsemän aikaan mies tuli kotiin ja oli ihan ihmeissään, miksi olin koko iltapäivän yrittänyt soittaa hänelle, vaikka hän oli vartavasten aamulla sanonut, että iltapäivällä menee pitempään. Ja oli hänen mukaansa sovittu, että minä haen pojan pienempien kanssa. Ja minä siihen sitten huutamaan, että en todellakaan ole sopinut mitään sellaista, kun on 5- ja 2-vuotiaat kuumepotilaat kotona hoidettavana, ja puhe oli ollut, että voi mennä " pikkuisen" pitempään!



Siinä sitten laitettiin lapset nukkumaan ja mies lähti saman tien salille eikä ole vielä kotiutunut, vaikka ko. paikka menee kymmeneltä kiinni.



Saakelin paska, jätti minut tänne suuttumustani kärsimään eikä uskaltanut jäädä kuuntelemaan, miten HELVETIN vihainen minä olen.



LAPSELLE EI KERTA KAIKKIAAN TEHDÄ TUOLLA TAVALLA!

Kommentit (14)

Ajattelin sitten niin, että olen niin mitätön ja paha ihminen, että äitikään ei halua mua muistaa.



Onneksi sentään hait lapsesi niin nopeasti. Miehelle satikutia kun palaa kotiin !!

Ja raukkamainen vielä kun lähtee karkuun salille ja epäoikeudenmukainen, sinunhan pitäisi nyt saada levätä!



Toivottavasti ei ole aina noin välinpitämätön sinua kohtaan.

Sympatiani!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos kukaan ei hae lasta, niin sosiaalitantat hakee, ja sitten lapsen saaminen kotiin onkin mutkikasta. Nyt kannattaisi selvittää asiat niin, ettei seuraavalla kerralla pääse käymään niin.

Jos vielä menee kauan, niin ei kunnian kukko laula.



Nyt tuntuu siltä, että menen sohvalle nukkumaan. En kestä nähdä sitä miestä silmissänikään ja en epäröi leipoa lättyyn, jos inahtaakaan. Mutta auta armias, jos viipyy puolilleöin.



Mähän oon menossa ihan sekasin.

Koskaan näin ei ole sovittu vaan ihan oma-aloitteisesti niin olemme aina tehneet. Jäämme mieluummin hoivaamaan lastamme kuin lähdemme salille tai kavereita kattomaan.

Ap:han sanoi, että olivat soittamassa päiväkodista kotiin. Juuri niin toimitaan, ei ensimmäiseksi sossuun soitella. Ja ap:lle, meillä ukko oli samanlainen: pakeni riitoja yms. Lopulta sain tarpeekseni ja järjestin kunnon " pään tuuletuksen" . Eli ladoin kaikki tunteet ukon niskaan, sanoin että ero tulee jos tilanne ei muutu, muuten en jaksa. Otti opikseen ja nyt menee hyvin.

Meillä on mies ollut nyt alkuviikon kipeätä lasta hoitamassa, minä jään loppuviikoksi. Aina on sovittu tarkkaan hoidosta haku eli se hakee, jolla ei ole kipeätä lasta hoidettavana.



Ja mitä tulee iltajuoksuihin, niin kumpikaan ei käy lenkkiä pidemmällä kun lapsi kipeänä, eli se päivällä hoitanut pääsee vähän happea haukkaamaan. Miehellä olisi taannoin ollut saunailtakin työkaverinsa luona, mutta perui sen siltä seisomalta kun selvisi että tytär oli oksennustaudissa ja jäi kotiin tytön luo.



Elämässä voi tuijottaa muuhunkin kuin omaan napaansa.

Illalla mies tuli kotiin puolen yön aikoihin, oli käynyt baarissa tullessaan tupakanhajusta päätellen, mutta ei ollut päissään. Ymmärsi mennä hiljaksiin makkariin eikä sanonut mitään.



Nyt aamulla vei lapset hoitoon , minä jäin vielä kotiin kun olen menossa iltavuoroon. Yleensä näinä päivinä minä veisin heidät - normaaliaikaan tai vähän myöhemmin, riippuen eskarilaisen ohjelmasta.



Kyllä meillä on vähän tuuletuksen paikka. Tämä tapaus oli ensimmäinen tätä lajia, mutta muita erilaisia tilanteita on ollut.



Se on vain niin vaikea aikuisen miehen ymmärtää, että kolmen lapsen vanhempana ei voi hirveästi sooloilla. Jotenkin sille on tullut sellainen käsitys, että ne ajat kun minä olen töissä, on sitä " omaa aikaa" . Hänen työssäkäyntinsa taas on välttämätöntä perheen vuoksi.



Naurattais jos ei itkettäis.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat