Seuraa 

Poikani on nyt 2 v. Meillä on vauva kohta 4 kk. Vauvan kotiinsaapumisen jälkeen poikani ei ole mielestäni ollut ihan ennallaan. Ei tietenkään myöskään äiti, jonka pinna palaa helpommin ym. Otamme yhteen rajustikin päivittäin. Varsinkin iltanukuttamisen aikaan poika pitää itseään mielestäni väkisin hereillä. Silmät ristissä potkii, raapii, repii veljeään ja myös minua. Viikonloppuna oli yökylässä mummulassa ja purrut mummuaan. Juttelin mummun kanssa poikani käytöksestä ja hän sanoi, että olisiko poikani jotenkin häiriintynyt? Itse olen pistänyt toiminnan vauvan ja 2 v. uhmaiän piikkiin. Poikani on todella vilkas ja mielestäni vähän tottelematonkin, mutta ei pahantahtoinen. Häiriintyneeksi en häntä itse luokittelisi ja tuntui todella pahalta tuo kommentti. Onko muiden 2-vuotiaat, varsinkin pojat, villejä? Joka paikkaan juostaan, tavarat lentää ym. Vai onkohan lapsessani ihan oikeasti jotain vikaa?

Kommentit (9)

Lapsi hakee huomiota - koita järjestää lapsesi kanssa kahdenkeskistä aikaa vaikka silloin kuin vauva nukkuu, lukekaa & leikkikää tms. Käykää yhdessä ulkona kävelyllä/leikkimässä kun vauva nukkuu vaunuissa tms. Tässä tilanteessa vanhempi lapsi tarvitsee extra paljon hellyyttä ja rakkautta (kokee itsensä syrjäytetyksi).



Aina kun lapsi onnistuu jossain, koita kehua ja olla positiivinen.



Lapsi rauhoittuu varmasti ajan kanssa kun tottuu vauvaan ja huomaa että hänelläkin on vielä sama asema perheessä.



Perheen isäkin voisi ehkä panostaa nyt esikoiseen kun vauva on tullut taloon?



Joku sanoi että vanhempi lapsi käy kimppuun kun syöttää vauvaa.

Meillä vanhempi lapsi oli kainalossa ja luettiin kirjaa kun vauva söi. Yksi mahdollisuus on laittaa video/dvd päälle siksi aikaa kun imetät.



Ajan kanssa tilanne helpottaa, lapset alkavat vähitellen leikkiä yhdessä.

Itsehän sen sanoit että sen jälkeen muutos on tapahtunut kun vauva tuli taloon. Selvästi lapsi on mustasukkainen eikä oikeen tiedä paikkaansa. Ja jos itse olet vielä enemmän hermostunut (luonnollisesti, tiedän...) niin lapsi reagoi siihen. Sitten tulee vielä alkava uhmaikä jne. Luulen kuitenkin että enemmän on kyse reagoimisesta vauvaan. Aika typerä ajatus mummolta mielestäni...



Jotkut lapset tekevät juuri niin että eivät osota vauvalle mitään vihan tunteita - mikä on kyllä ihan hyvä - mutta protestoivat kaikille muille läheisille ja jopa ei niin läheisille. Meillä kesti esikoisella puoli vuotta ennen kuin hän ääneen uskalsi sanoa että vauva on tyhmä. Tuntui että häntä helpotti tuo tosi paljon ja vasta sitten oli hyväksynyt vauvan perheemme jäseneksi. Samoin kakkosemme oli alussa jotenkin ylikiltti vauvalle ja vasta myöhemmin rupesi tottumaan siihen että vauvakin on ihan tavallinen ihminen joka on nyt osa perhettä. Keskimmäisemme ei koskaan näyttänyt kenellekään vihan tunteita tms mutta oli jonkun kuukauden jotenkin poissaoleva.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lapsesi ei todellakaan ole häiriintynyt!!!

Tällaista on niin monilla muillakin,että tuskin niin monien lapset sit häiriintyneitä on...

Paljon vaan rakkautta ja huomiota pojalle!

2v:n uhmaikään kuuluu raivoamista. Meillä tosin vasta tämä kolmas lapsi näytti kaikki hermoja kysyvät temput kaupassa huutamisineen. Puree, raapii ja heittelee tavaroita kun ei saa tahtoaan läpi. Säikähtää itsekin näitä tunteitaan, siksi tarvitsee paljon rakkautta, halailua ja aikaa. Näitä puremisia ja tavaroiden viskomisia ei pidä hyväksyä, vaan osoittaa ettei se ole salittua, eli selittää samat asiat sataan kertaan, huh huh. Uskon että kun on pieni vauva hoidettavana, aika on raskasta niin äidille kuin isoveljellekin. Energian purkaminen ulkona on meilläkin hyväksi havaittu keino.

Kuulostais multa siltä, mitä ystävät ovat kertoneet mustasukkaisesta pienestä lapsesta. Ei ollenkaan häiriintyneeltä! 2 v lapsi, joka ei voi vielä ymmärtää, miksi vauva saa yhtäkkiä myös huomiota äidiltä on varmaan se oikeampi totuus, sillä lapsi ei ole käyttäytynyt noin syntymästään lähtien vaan ilmeisesti vasta vauvan synnyttyä, eikö? Se ihan pienen vauvan kanssa oleminen isoveljenä vaatii aika paljon kärsivällisyyttä, mitä 2 vuotiaalla ei yleensä kai vielä kovin paljon tarviikaan vielä olla, joten en ihmettele, että hänen tunteensa purkautuvat tuolla tavoin. Tilanne varmasti muuttuu, kun vauva alkaa leikkiä isompana isoveljensä kanssa ja poika huomaa saaneensa sen kaivatun kaverin :-)! Siihen asti vaan paljon tsemppiä, että jaksat jakaa rakkautta ja huomiota molemmille! On varmaan tosi raskas tilanne sinulle! Yritä olla kuuntelematta äitiäsi! Ihmettelen kyllä hänen puheitaan tässä!

Minulla on tyttö 1v5kk ja vauva kohta 1kk.

Vvauvan syntymän jälkeen tytöstäni on tullut todella uhmakas,puree minua,repii hiuksista ja lyö vauvaa.

Varsinkin syötöt on vaikeita kun tyttö tulee silloin ns.kimppuun.

Olemme ajatelleet tämän olevan vain mustasukkaisuutta ja huomion hakua...silti ajoittain raskasta kun vauvalle käy kipeää,ja tyttö ei ymmärrä kun kieltää,nauraa vain.

En tiedä on typy sitten lellitty piloille,vai mikä on syynä ettei tottele.

Toivon vain että pikkuinen kohta tottuu vauvaa ja unohtaa pahat teot :)

Tsemppiä sulle ja kärsivällisyyttä...sitä tarvitaan!

Kuvilemasi tapahtumat liittyvät selvästi mustasukkaisuuteen, mikä on aivan normaali tunnetila lapsella.

Siinä pukkaa päälle vielä uhmaikä...joten aivan normaalia.

En halua jakaa pojat/tytöt asetelmaa, mutta itselläni on kaksi poikaa, nyt 10v. ja 8v. ja tyttö 3v.



Nämä lapset ovat menneet " perinteisen" kaavan mukaan.

Pojat villejä " riiviöitä" ja tyttö " helppo" ja rauhallinen.



Poikani sattuvat olemaan vielä aika tempperamenttisiä ,niin kyllä vitsit olivat usein vähissä ja itku lähellä, kun pojat olivat pieniä.

Virtaa riitti, kinastelua, kiusaamista,tappeluakin.

OLI IHAN pakko säällä kuin säällä lähteä kaksi kertaa päivässä ulos, että saivat purkaa energiaansa.

Usein olimmme puiston ainoat sadevaatteet päällä tai pimenevässä talven alkuillassa.

Vähän isompana olimme ahkeria uimahallin ja liikuntapaikkojen käyttäjiä! Sinne sai jätettyä enimmät energiat!

IHAN OIKEASTI piti miettiä ja suunnitella päivän kulku, jotta selviytyi päivästä....MUTTA toivoa on!

Tänä päivänä pojat (energisiä edelleen) ovat lahjakkaita liikunnassa, harrastavat useampaa liikuntalajia, koska omaksuvat ja oppivat nopeasti.

Heillä on paljon kavereita, ovat sosiaalisia ja aloitteellisia,tappelevat tietysti välillä vieläkin ,mutta kun on ollut reippaasti yhteenottoja ovat oppinneet/tottuneet selvittämään ja puhumaan asioista, mikä suomalaiselle miehelle on ollut historiassa vaikeaa.

Yritä nähdä pojan positiiviset puolet ja vältä " tukahduttamasta" pojan sisäistä " miestä" .

Itseäni auttoi kun luin Jari Sinkkosen kirjallisuutta poikien kehityksestä.

Ihmiset eivät välttämättä aina ymmärrrä,varsinkin sellaiset joilla on hyvin rauhalliset lapset.

Tsemppiä!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat