Vierailija

Vatsa on valtava, selkäkipuja päivittäin, yöt tosi katkonaisia kun ei löydä sopivaa nukkuma-asentoa, veret tosi huonona rautakuurista huolimatta, nivuksia repii, kohdunsuulla vihloo ja plaa, plaa... Eikä näistä oireista viitsi aina valitella, vaan yritän pitää mölyt mahassa ja huonot olot sisälläni. Esikoista odottaessa ei ollut mitään vaivoja, olin oikea unelmaodottaja.



Omalta äidiltäkään ei heru yhtään ymmärrystä. Sanoo, vain että hänen raskaudet olivat aina NIIN helppoja, hyvin varmaan muistaakin kun siitä on 30 vuotta. Hänen mielestään olen vain turhan valittaja. Ja käskee aina vain ajatella häntä ja miestäni yms. jotka käyvät töissä, kuinka raskasta se vasta onkaan. Ei käsitä sitä, että miten voin mieheltäni vaatia, että se on vapaapäivinä enemmän apunani. Työssäkäyvä mies kun kuulemma ansaitsee ne vapaat itselleen.



Onko siis liikaa vaadittu, että mies auttaa esim. viikkosiivouksessa viimeisillään raskaana olevaa? Tai vapaapäivinä joskus valvoo esikoisen kanssa yöt, jotta saisin edes jotenkin nukuttua vaikka se katkonaista onkin?

Kommentit (9)

edessä on rankka koitos. Outoa että oma äitisi on tuota mieltä, ehkä hän on kenties katkera, jos ei saanut itse aikoinaan apua?



Itse olen ainakin ihan rättipoikki, vatsa on jatkuvasti kivikovana, selkää kivistää, liitoskivut ihan hermeettisiä ja yöt tosi katkonaisia... päivällä olen ollut välillä niin väsynyt, että pelkään että kohta menee taju. Mutta pitäisi vaan jaksaa vähän pyörittää arkea tuon parivuotiaan villikonkin kanssa. Onneksi olen saanut hienosti apua omalta äidiltäni, mieheltäni, anopiltani ja sisaruksiltani. Heille kiitos.



Mitähän se sitten on, kun on se vauvakin tuossa - mutta jaksettava on..

tehdä vielä viimesilläni ollessa! Aikaa olis menny monta tuntia ja jaloillaan olis pitäny pitkä aika olla ja kumarassa pitäny vielä anopin pää huuhtoo ja selkä oli tosi kipee koko loppuajan! Ja siitähän anoppi loukkaantu kun en suostunu tekemään ja taitaa olla vieläkin siitä pahana!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Esikoisen raskausajan olin loistokunnossa ihan loppuun saakka. Ei niin minkäännäköisiä vaivoja. Kakkosen aikaan taas viimiset 3 kk oli yhtä helvettiä.



Kyllä sun pitää saada tajuamaan, ettet sä kerta kaikkiaa jaksa. Eikä tartte jaksaakaan. Jätät sitten tekemättä siivoukset ym. Toisilla ei ole joko mitään empatiaa tai sitten ovat onnellisesti unohtaneet millainen oma raskaus oli jos se oli vaikea.

sanoi minulle moni, ja minulta odotettiin mm. +30 asteen helteessä että kävisin emännöimässä veljeni rippijuhlat yms.



Ja kun miehen kanssa käytiin niillä samoilla kesähelteillä jossain kylässä, niin miehelle annettiin heti kalja käteen eikä minulta edes kysytty haluaisinko vettä.



Raskaano olevan kohtelu on tosi törkeää, eikai sille mitään mahda :(

Niinpä painun sänkyyn ja vedän peitot korviin ja jos en saa nukkua, niin kuulevat kunniansa.



Kyllä eilenkin tiskaus sujui kuin tanssi muulta perheeltä. Minä en miksikään tiineysmarttyyriksi rupea. Muut saavat touhuta kodin hommia myös!!!

meillä mies on joutunut viimesimmät pari viikkoa esim. tiskaamaan, ihan vaan siitä syystä etten pysty seisomaan tiskialtaan edessä tän jumalattoman mahani kanssa! Ja tekee sen kyllä ilman mutinoita... Ei voi todellakaan olettaa että viimeisillään raskaana oleva jaksaa samalla tavalla kuin normaalitilassa.

niin muistat olla neuvomassa kaikkitietävänä hänen olotilastaan.



Meillä on toisinpäin. Mun äidin mielestä en saisi tehdä mitään. Kahden edellisen raskauden aikana ei kommentoinut mitään, mutta nyt kolmatta odottaessa pitäisi olla alusta asti liikkumatta. Mies ja pojat kohtelee kuin prinsessaa.



Vaadi sinäkin nyt kunnon kohtelua onhan kyseessä samalla lapsesi terveys, jos se edes kiinnostaisi tulevaa mummia??

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat