Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Minulla on synnytyksen jälkeen muuttunut kuukautiset todella ikäviksi. Yöllä alkaa kamalat kivut, seuraavana päivänä vuoto ja se on aivan käsittämättömän runsasta ja suuria hyytymiä tulee ulos, joita ei pidättele mikään sidesysteemi. Koko sotku on ohi parissa päivässä, mutta nämä pari päivää on tosi vaikea mennä mihinkään, koska läpivuotoja tulee vaikka miten olisi. Tänään aloitin pillerit, joiden pitäisi lääkärin mukaan auttaa, mutta voi itku kun hävettää.



Kesken työpalaverin tunsin, että nyt se vuoto hyytymineen lähti liikkeelle ja vaikka olin laittanut tosi paksun siteen, oli pakko kesken kaiken lähteä vessaan. Palasin takaisin vaivihkaa ja nolona, kun kaikki naiset ainakin varmasti tajusivat, mistä on kyse, kun joudun hakemaan laukkuni missä oli sidetarpeet naulakon luota. Istuin kokouksen loppuun ja yritin olla skarppi ja kun lopulta nousin ylös, huomasin, että tuolin kankaassa on veritahra. Eli läpi oli mennyt kuitnekin. Mitä tein?

Häkeltyneenä vain työnsin tuolin pöydän alle ja toivoin ettei kukaan huomaa. Laitoin takin päälle ja lähdin kotiin muiden kanssa töistä jutellen. En halunnut siinä tilanteessa todeta, ah kas, minulla on kuukautiset ja olen sotkenut tämän tuolin.



Mutta pitäisikö huomenna ottaa vahtimestariin yhteyttä ja kertoa, että olen sotkenut tuolin vai vain olla niin kuin mitään ei olisi. Tilaa käytetään paljon ja siellä istuu viikon aikana lukuisia eri ihmisiä, joten luultavasti kukaan ei koskaan pystyisi jäljittämään, että juuri minä olen istunut siinä. Jos vaikka rikkoisin vahingossa kahvikupin tms., ilmoittaisin varmasti asiasta. Mutta toisaalta en halua julkiseen tietoon omia gynekologisia ongelmia. Mitä tekisitte?



Ja onko kenelläkään vastaavasta kokemusta? Auttoivatko pillerit? Minulla oli ennen lapsen saantia tosi niukat, joskin kivuliaat kuukautiset. Nykyään kivut ovat lähes samaa luokkaa kuin synnytyksessä - siis todella pahat ja tämä veren määrä jotain ihan käsittämätöntä. Kotonakin onnistuin illan mittaan sotkemaan yhden tuolin. Nyt olen vaihtanut X:t vaatteet ja istun pyyhkeen päällä. En tiedä, miten voin mennä töihin tässä tilassa...?

Kommentit (7)

Jo ennen lasten syntymää vuoto oli ennätysmäistä, voi näin tarkemmin ajetellen kyllä olla että se on nyt vielä pahempaa kahtena ensimmäisenä päivänä, ennen se taisi tosiaan olla tasaisempaa *miettii*

t. 6

Minulla oli aika lailla samanlaista ennen neljännen lapsen syntymää. Onnistuin myös kerran töissä sotkemaan tuolin, mutta en kyllä kehdannut sanoa mitään kenellekään, koskaan. Yritin vain parhaani mukaan siivota jäljet.



Mutta nyt, tämän nelosen jälkeen, ovat kuukautiset jotenkin kummasti vähän niukentuneet. Eivät ne mitkään kovin niukat nytkään ole, mutta siedettävät kuitenkin. *kop, kop*



Toivottavasti sinulle ne pillerit auttavat ja pääset ongelmasta eroon. Tiedän, kuinka kiusallinen se on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt on neljättä kiertoa käytössä kuukuppi ja ongelmat menneitä. En olisi uskonut, en todellakaan. Ensimmäisinä päivinä kyllä saan tyhjentää parin kolmen tunnin välein (öisinkin väh. kerran klo 24 ja 7 välillä) mutta ei ainakaan tarvi pelätä tuota hillitöntä vuotoa.

Lääkärini ei oikein ottanut ongelmaa todesta. Totesi että kohdusuu on aukiniasempi kuin ennen synnytystä ja siksi vuoto nopeampi ja kerralla runsaampi. Mutta en minä ennen näin vuotanut ja kivutkin ovat nykyään edellisenä yönä todella samaa luokkaa kun synnytyksessä.



Synnytys oli minulla ensisynnyttäjäksi todella nopea ja helppo (ehkä koska olen pienestä asti tottunut rajuihin kuukautiskipuhin), hädin tuskin ehdin sairaalaan. Jotenkin kohtuni on jäänyt ylikierroksille ja vetää tämän kuukausittaisen riesan nyt vauhdilla läpi.



Kiitos neuvoista, soitan huomenna gyneajan. Jos on vielä vastaavia kokemuksia synnytyksen vaikutuksesta kuukautisiin, niin mielelläni niitä luen. On niin tyhmä olo, kun aikuinen nainen sotkee paikat ja on yhtä hämmentynyt kun joskus kaukaisina teinivuosina. Niin ja synnytyksestä jo 1,8 vuotta, mutta imetin 1,5 vuotta ja sinä aikana ei kuukautisia ollut.

jollet halua hormonikierukkaa (eli ei ehkäisyn tarvetta) tai jos ei se sovellu, on olemassa myös lääkkeitä, jotka vähentää kunnolla veren määrää.



Ja kysymykseesi, en ilmoittaisi mihinkään siitä tahrasta!!

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat