Vierailija

Melankolian kolme huonetta? Toivottavasti.



Siellä oli mm. kohtaus, jossa kuoleva äiti joutui lähettämään lapsensa orpokotiin, koska itse oli niin huonossa kunnossa ettei jaksanut enää lapsiaan sänkypotilaana hoitaa. Kaikki lapset olivat alle kouluikäsiä. Lapset itkivät, äiti itki, lapset pyyhkivät kyyneliä omilta ja äitinsä poskilta, antoivat suukkoja, halivat ..... tiesivät että eivät näe äitiään enää ja ero on lopullinen. Miltä tuntui kuolevasta äidistä jäädä yksin sänkyynsä kuolemaan, miltä lapsista jotka jouduttiin väkisin erottamaan äidistään.



Dokumentti oli täynnä riipaisevia tarinoita hyljätyistä, yksinäisistä, hyväksikäytetyistä lapsista, tavallisista perheistä, surkeista elämän olosuhteista, sodasta. Kaikilla tunteet kuten sinulla ja minulla.



Meidän kaikkien ois ollut syytä nähdä tämä ohjelma. Ehkä sitten täälläkin ois silmät auenneet todelliselle hädälle ja olisimme osanneet arvostaa sitä mitä meillä on.



Tämän illan jälkeen tuntuu naurettavalta, säälittävältä lukea tarinoita täällä, joissa pohdiskellaan jonkun kodin sisustusta, minkä merkkisiä kurahaalareita ostaa tai mitä viimeisemmässä seiskassa juorutaan.



Kaikki, jotka haluavat auttaa - edes vähän, edes jotenkin, kirkon ulkomaanavun sivuilla (KUM) on ohjeet miten sen voit tehdä. Pieni uhraus sinulta voi olla iso asia jollekin pienelle kaukana. Tai jos et muuta, käy lukemassa pieni esittely tämän päivän dokkarista.



Kiitos.

Kommentit (10)

Vierailija:

Lainaus:


miten äidille ja lapsille kävi. Mutta se tuli kyllä kertomattakin selville. Lapsia vietiin autossa tulevaan orpokotiin, matka jatkui, jatkui, jatkui.... eli vaikka lapsille sanottiin vielä kotonaan, että tullaan katsomaan äitiä ja äiti lapsia, jos tervehtyy (äiti teki kuolemaa jo - oli siis vain ilmeisesti psykologisesti viisasta sanoa siinä kauhean järkyttävässä erotilanteessa niin) niin oli minusta aika selvää, että matka jatkuu ja jatkuu... takaisin ei enää mennä niin kaukaa eikä äiti pääse sitä matkaa millään.



Olen ihan pohjattoman surullinen.


Oliko siis niin, että sen takia eivät ottaneet äitiä mukaan, koska menivät Tsetsenian rajan yli Venäjän puolelle? Eikä äidillä ollut passia, eikä voisi sitä edes saada.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

lue vielä tuo ketjun aloitus " voi että mä itkin huoneessa 2" , siellä on keskustelua juuri tästä.



Kyllä tällainen vetää todella vakavaksi ja surulliseksi.



ap

Usein kyllä ilman tällaisia dokkareitakin harmittaa, jos vaikka ihmiset valittaa jostain hitaasta palvelusta terveyskeskuksessa. Meillä on sentään terveyskeskus!



Ei mua mitkään haalarikeskustelut sinänsä pänni. Täytyyhän ihmisten silti elää saada. Mutta tosiaan voitais mekin täällä tajuta ettei tämä meidän elämä ole itsestäänselvyys.

miten äidille ja lapsille kävi. Mutta se tuli kyllä kertomattakin selville. Lapsia vietiin autossa tulevaan orpokotiin, matka jatkui, jatkui, jatkui.... eli vaikka lapsille sanottiin vielä kotonaan, että tullaan katsomaan äitiä ja äiti lapsia, jos tervehtyy (äiti teki kuolemaa jo - oli siis vain ilmeisesti psykologisesti viisasta sanoa siinä kauhean järkyttävässä erotilanteessa niin) niin oli minusta aika selvää, että matka jatkuu ja jatkuu... takaisin ei enää mennä niin kaukaa eikä äiti pääse sitä matkaa millään.



Olen ihan pohjattoman surullinen.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat