Seuraa 

Mulla on ollu kaksi raskautta ja kaksi ei suunniteltua sektiota: hätäsektio 6/02 ja kiireellinen sektio 1/06. Onko muita??? Miten ootte jaksaneet?

Kommentit (5)

Ensimmäinen oli hätäsektio 08/03 ja toinen kiireellinen 01/05. Ensimmäiseen päädyttiin siksi, että vauvan sydänäänet laskivat ja toiseen siksi, ettei synnytys edennyt. Minulla on lantiossa ahtautta ja ensimmäinen olisi kokonsa puolesta mahtunut. Toisen kokoarviossa tapahtui joku kömmähdys ja hän ei edes kokonsa puolesta olisi mahtunut syntymään alateitse (harmi, että ehdin kärvistellä ennen sektiota yli 17 tuntia). Tällä hetkellä olo helpottunut siitä, että jos meille vielä kolmas tulee, niin se on automaattisesti sektiolla. Pää ei varmaan enää kestäisi äkillisiä lähtöjä...



Sektioiden jälkeen tuntui alakuloiselta ja vauvaa katsellessa oli jotenkin vaikea uskoa, että tuo nyytti on minusta peräisin. Nyt ei asia vaivaa enää sen kummemmin, vaikkakin tunnen jääneeni jostain paitsi, kun en alateitse saanutkaan synnyttää.



Mitä tarkoitat miten olemme jaksaneet?



Eipä tämä olo tämän toisen sektion jälkeen ole ollut sen kummempi kuin ennen sitä. Toipuminen myös oli tokalla kerralla miljoona kertaa helpompaa ja nopeampaa kuin ekalla kerralla. Jo sairaalassa pystyin liikumaan ja olemaan ihan normaalisti, haavaa pikkaisen aristi mutta siinä se. Kotiinkin päästiin kun vauva oli 2½ vrk.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sitä vaan tarkotin että kuinka pää kestää tollasta. Mulla itellä oli tosi vaikeeta ekan jälkeen. Siinä ei kerkee ite mukaan ollenkaan koko touhuun kun lähetää juoksemalla leikkuriin ja nukutetaan samantien. Toinen oli vähä helpompi, henkisesti. Siinä kätilö kokoajan sano että:" Nyt ei oo kiire, mennään kävellen." Js sain olla hereillä. Molemmilla kerroilla oli ihanat kätilöt ja lääkärit. Tuli jälkeen päin selittään mitä oli tehty ja miksi.

Haavat parani molemmilla kerroilla tosi hyvin. Toka kerralla meni vähä kauemman toipumiseen kun olin ollu sairaalas jo neljä päivää supistusten takia.

Ensimmäinen synnytykseni päättyi hätäsektioon 14 tunnin ähertämisen jälkeen. Vauva virhetarjonnassa, jota ei huomattu. Lääkäri vaan ihmetteli kun ei ne anturit millään antaneet päästä lukemaa ( oikeasti yritti saada niitä leukaan kiinni ). Lopulta siis vauvan sydänäänet romahti ja hätäsektioon. Vauva jouduttiin elvyttämään ja viikon verran oli keskolassa saamassa happea ja antibioottia minun kohonneiden tulehdusarvojeni takia. Jostain syystä minun luonani ei koskaan käynyt leikannut lääkäri keskustelemassa mikä siinä oikein meni pieleen, ja silloin olin siitä ihan tyytyväinen. Kokemus oli todella kamala, enkä olisi edes halunnut keskustella siitä. Eikä minulle kukaan muistanut edes kertoa, että vauva piti elvyttää. Luin sen kolme vuotta myöhemmin lapsen potilaspapereista!



Toista synnytystä aloin pelätä jo raskauden alussa. Ikäeroa lapsilla on puolitoista vuotta. Pyysin saada sektion pelkojeni takia, mutta en saanut. Toinen synnytys alkoi ihan kuin ensimmäinenkin, ja ehdin saada jo epiduraalinkin kun taas lapsen sydänäänet romahtivat. Vaan ei leikkuulle, ne saatiin kohoamaan kun hyppelin kuin aropupu siinä sängyllä. Kolmannen romahduksen jälkeen vuoroon tullut uusi lääkäri määräsi samantien sektioon. Ennen sinne lähtöä sydänäänet romahtivat neljännen kerran ja sitten lähdettiinkin hätäsektioon jälleen kerran. Matkalla sydänäänet kuitenkin taas paranivat ja tehtiin kiireellinen sektio. Lapsella hapenpuutteesta hyvin lievä vaurio. Hänellä dyspraksia, joka ilmenee vain tiettyjen äänteiden tuottamisen vaikeutena.



Kolmannessa raskaudessa sainkin sitten suoraan suunnitellun sektion. Jos en olisi saanut, ei meille olisi tullut enää lapsia. Niin kovat pelot nuo kaksi ensimmäistä synnytystä jätti. Itse leikkauksista olen toipunut fyysisesti todella nopeasti, mutta tuo henkinen puoli vei pitkään kahdella ensimmäisellä kerralla.

Esikoiseni syntyi 03/05 kiireellisellä sektiolla nukutuksessa, ja koko se pari tuntia mitä ehdittiin olla synnytyssalissa oli yhtä odottamista, jännittämistä ja pelkäämistä. Tyttö oli myös syntyessään huonossa kunnossa, mutta hänen vointinsa koheni onneksi nopeasti.



Luulin että olin käsitellyt synnytyskokemukseni eikä epäselvyyksiä jäänyt, mutta nyt kun olen toisen kerran raskaana (l.a. lokakuussa) niin olen ajatellut asiaa paljon. Mitä jos toisenkin kerran käy näin? Synnytys pelottaa muutenkin enemmän nyt kun tietää että suunnitelmat voivat muuttua. Jotenkin sitä oli naiivimpi ensimmäisellä kerralla.



Eli aihe kiinnostaa minua paljon, kertokaa kokemuksianne!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat