Kaikkiruokaisten ja hyvin syövien lasten vanhemmat? Mitä teette että lapsenne syö ruokaa mitä tarjoatte?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Kertokaapa vinkkejä ja käytäntöjänne varsinkin pienten lasten (taaperoiden) osalta, miten saatte lapsenne syömään? Meillä kun syöminen on aina huonoa ja melkein mitään ei mene alas. Vasta lähemmäs kouluikää onnistun laajentamaan lasten syömisiä ja silloin he ehkä syövätkin jonkinmoisia määriä, tosin edelleen kai vähän toisiin verrattuna.

Sivut

Kommentit (43)

Vierailija

Se että syö nipinnapin 3ateriaa ja suostuisi 1-2, tarkoittaa tosiaan että vaikka kitisee nälkäänsä, ei suostu syömään lusikallistakaan, siis kieltäytyy kokonaan. Sitten seuraavalla ruoalla saattaa ottaa suu auki (kun syötän sitten jo ihan mitä vaan syö) ja syö muutaman lusikallisen ja sitten tyssää. Nälkää kitisee taas jo tunnin kuluttua. Sormiruokia syö vähän (ja osaa köhii vedet silmissä), mutta enemmän tykkää leikkiä niillä. Huoh, tämä tuntuu jotenkin niin tutulta (vastaava kuin esikoinen). Ei ole kivaa olla päivät nälkäisen lapsen kanssa ja imetys on viimeinen keino sitten täyttää vatsaa. Ainoa keino millä olen saanut tuon 1v syömään on että syö siskon lautaselta, esimerkiksi ei kelpaa me aikuiset. Valitettavasti sisko ei vaan ole aina kotona ja ei tuo kestävä keino ole tuohon syömiseen. Ja lapsi ei ole tulossa kipeäksi, tämä on alkanut samalla kuin muukin oman tahdon ilmaisu ja huijaamalla ei enää saa syömään.



Mitä tulee isompien lasten ruokailuvinkkeihin, niin meillä on yleensä annettu ruoka-aineet erikseen, eli sekoitetut pataruoat yms. eivät mene vaan liha on lihana, kastike erikseen, perunat/riisit/pastat yms. erikseen ja kasvikset erikseen (tosin ne eivät pahemmin uppoa). Isommilla lapsilla ei esimerkki (siis että toinen lapsista syö, ei saa toista syömään) hirveästi auta, paitsi tuolla esikouluikäisellä kaverit, sillä meillä lapset syövät juuri ristiin- kun toinen syö vaan lihaa niin toinen syö lisukkeita, toinen tykkää tummasta leivästä ja toinen vaaleasta, toinen syö hampurilaisaterialla vaan ranskalaiset ja toinen vaan hampurilaisen jne. Heillä on kyllä totaalisen erilainen makuaisti. Kasvimaa meillä on ollut ja sillä varjolla joskus suostuivat maistamaan perunoita, mutta eivät kyllä silti syöneet niitä. No siinä teki tuo 3-4v tehtävänsä. Ruoan laittoon osallistuvat ajoittain (enempi kyllä tuo pienempi), siinä on ongelmana se kun näkevät mitä ruokaan tulee laittaessaan ruokaa, niin valmiiksi jo toteavat yök. Ja meillä on usein niin päin että valmisruoka uppoaa, mutta itse tehty ei, esim. pastakastikkeen kun teen itse, niin lapset ilmoittavat että se on pahaa, mutta kaupan kastike uppoaa- jee. Ei kovin kiitollista ruoanlaittajalla, tai sitten teen huonoa ruokaa. Ruoan syömisen kanssa noiden isompien kanssa on kuitenkin helpompaa kun ymmärtävät puhetta. Meillä yleisimpiä lausahdus onkin ettei ruoasta tarvitse pitää, sitä syödään että jaksetaan- tai että syö vaan. Usein kerrotaan että syö kunnolla jotta jaksat ulkona leikkiä jne.



Tämän syömisen kanssa olen seurannut muita perheitä sivusta. Esikoisella joka liikkuu kavereiden kanssa ulkona, olen huomannut että monella kaverilla saattaa olla että ruoka-aikoja ei niin ole tai ne venyvät ja jotkut syövät sitten välissä ihan normaalistikin jäätelöä yms. Ne muutama harva lapsi joilla on säännöllinen ruoka-aika ja ei herkkuja ovatkin sitten niitä pienikokoisempia ja laihoja. -Tästä on jonkimmoinen ristiriita. Lisäksi kun olen seurannut kaveriperheitä joissa pieniä lapsia, niin kyllä se varsin tuhdin kaverin kanssa vanhemmat toteavat ruoan kanssa " se on ihan hyvää syö vaan" ja lappavat suuhun mukinoista huolimatta ja useampi muu äiti ei paljoa välitä isomman vauvan/pienen taaperon kitinöistä ja ruoan köhimisestä, vaan lappavat suuhun lisää. Näillä perheillä nämä lapset syövät kyllä sitten myöhemminkin hyvin. Eli näitä katsoessa mietin että onko tälläinen " hellempi" linja sittenkin huono. No mutta hermoja raastava se on ja toisaalta mietityttä minkälainen vastuu vanhemmalla on lapsen syömisessä, ei siis pelkissä ruoka-ajoissa, vaan myös siinä että lapsi syö silloin.

Vierailija

tuliko mieleesi, että ehkä nuo perheet eivät olleet ensimmäistä kertaa tuossa ravintolassa syömässä? Ehkäpä he käyvät säännöllisestikin siellä aterioimassa ja ovat kyllästyneet tilaamaan lapsilleen kalliita eksoottisia herkkuja, jotka jäävät syömättä kerta toisensa jälkeen.

Meillä on tällainen tilanne. Käymme viikoittain ulkona syömässä. Kolme kaikkiruokaista tyttöämme syövät IHAN MITÄ vaan. Kuopus on vauvaikäisestä asti ollut mukana ravintoloissa, saanut omalle lautaselleen makuannoksia jo pienestä pitäen. Hänelle on tilattu jos mitä herkkua, MUTTA kun mikään ei maistu! Joten, en rupea nostamaan 2v uhmakkaan miehenalun kanssa säännöllisesti kohtausta ravintolassa vaan tilaan sen kanapasta-aterian, mistä tiedän hänen pitävän.

Aikaisemmin jo sanoinkin, että varmasti voi vaikuttaa suuntaan tai toiseen lapsen syömiseen. Mutta loppuen lopuksi uskon, että fakta on, että toiset vaan ovat ennakkoluuloisempia ja parempia syömään kuin toiset.

Vierailija

Esikoisella on n. 5 ruokalajia joita han syö, kuopus maistaa mielellaan kaikkea uutta ja ottaa tosi helposti uusia ruokalajeja suosikkilistalleen. Molemmille lapsille on samat saannöt ruokapöydassa, samoja ruokia on tarjottu ja syömiseen / syömattömyyteen suhtauduttu samalla tavalla. Tasta paattelen etta lapset nyt vaan ovat erilaisia, eika vanhempien asenne ruokailuun tai mikaan muukaan juttu vaikuta paljoakaan siihen, syökö lapsi hyvin vai huonosti :)

Vierailija


Varovasti, varovasti; yleensä jos retostelen että tämä meillä sujuu, niin eipä suju kauaa :)



Minulla on kaksi " tavallista" lasta ja kaksi allergikkoa. Tavalliset on jo isohkoja, 5. ja 6. -luokkalaisia. Heidän kanssa ruoka-asiat meni hienosti. Pienemmät, ne algeeriset, ovat 3- ja 1½-vuotiaat, pienin saa syödä vain omia eväitä. Ruokailu on pääsääntöisesti sosiaalinen tapahtuma :), samalla vaihdetaan kuulumisia ja vaikkei pienet lapset varsinaiseen keskusteluun osallistu, niin ovat porukoissa kuitenkin. 3-vuotias kyllä jo kertoilee juttuja:) Kaikkea mitä pöydässä on, saa maistaa (allergiarajoitteet huomioiden) mutta mitään ei ole pakko syödä (paitsi jos ottaa lisää, täytyy myös syödä). Pöydästä noustaan, kun kaikki ovat syöneet - paitsi 3v, jota tämä sääntö ei ehdottomana vielä koske. Isoilla oli niin, että n. 5-vuotiaina piti istua pöydässä kunnes lapset ovat syöneet ja ehkä 7-8-vuotiaasta on pitänyt odottaa, että kaikki ovat syöneet. Tämä siksi, että hotkimalla ei pääse nopeammin jatkamaan leikkejä ja tapakasvatusta se on alkeellisinkin kasvatus :)



Pienten syömisestä ei tehdä numeroa, jos maistuu niin kiva, jos ei, niin ei sitten: kiva kiitti moi :) Pienin syö yleensä hyvin, 3-vuotias vaihtelevasti. Välillä " syö enemmän kuin tienaa" ja välillä tuntuu elävän pelkällä Pyhällä Hengellä.



Isojen lasten tuomalla kokemuksella sanoisin, että jos Saa syödä, mutta pakko on vain maistaa, niin homma sujuu. Syöminen on kuitenkin elämisen ehto, joten kyllä ruoka maistuu kun on nälkä. Nälän tunteen tunnistaminen on lapsilla luontaista. Vanhempien pitäisi osata kunniottaa sitä, että lapsi tietää itse määränsä. Helpommin sanottu kuin tehty :)



*kun vielä muistaisin noudattaa näitä loistavia neuvojani aina itsekin...*



Vierailija

Jos ruoka aiheuttaa puistatuksia ja yökkäystä, minusta se kuulostaa että kyse on jostain muusta kuin vanhempien asenteesta, annosten koosta tai esillepanosta yms. En kyllä osaa sanoa mistä. Ihmisillä on eri määrä makunystyröitä kielessä, mikä vaikuttaa siihen miten maut kokee, mutta silti....



Meillä poika syö yleensä ihan hyvin, vähän vaihtelevasti. Uusia juttuja vaadimme maistamaan. Jos ei maistu, yleensä ei joko ole nälkä tai

jokin muu asia kiinnostaa juuri silloin enemmän.



Vajaan vuoden ikäisenä jotkut maut aiheuttivat naaman vääntymistä, yökkäyrefleksiä ja puistatuksia, mutta nykyään ei juurikaan, paitsi juuri viime viikonloppuna sweet & sour -kastike sai aikaan puistatuksia ja poika sanoi että pahaa. Näki että maku ei todellakaan miellytä.

Vierailija

Meillä 2 hyväsyömäistä lasta, lähes aina on lautaset tyhjät kun pöydästä poistuvat.

Luulisin että ainakin se auttaa asiassa kun on säännöllinen ateriarytmi eikä niiden väleissä popsita kaikenlaista " pientä" sekä riittävä ulkoilu päivän mittaan ja omakin asenne ruokaan vaikuttanee, enkä tarkoita että teillä ap tai kellään muullakaan nuo puolet mitenkään mättäisi kunhan vain mietin ääneen. Vaikka tuskin nekään mitään poppaskonsteja on mutta kuitenkin voisi aatella ettei ne ainakaan haitaksi ole tässä jutussa.

Meillä on myös ollut periaatteena että kaikkea pitää maistaa ja jos ei tykätä niin sitten ei tarvitse kaikkea syödä mutta ilman maistamista ei voi tietää tykkääkö vaiko ei. Lisäksi pidän tod paljon ruoanlaitosta ja leipomisesta ja teen ja maustan aika ennakkoluulottomasti ja " ohjevapaasti" ruokia.

Meillä siis syövät aamuin/illoin maitoon tehtyä puuroa lautaselliset ja illalla siihen päälle vielä ruisleipää sekä eri hedelmiä lohkoina, puurosilmänä marjoja, hedsosetta, kiisseliä jne.

Sitten lounas, välipala ja päivällinen. Annoskokoja olen joskus miettinyt että voiko lapsi syödä jotenkin " liikaa" kun esimerkiksi tekemiäni pinaattilettuja menee 7-10kpl ison muusikeollisen, puolukoiden ja leivän sekä vihannesten lisäksi mutta eiköhän nuo itse tiedä milloin riittää ettei nahka napsahda:o) ja ihan kasvavat sopusuhtaisesti käyrillänsä.

Voin kyllä kuvitella miten ruoka-asiatkin voivat stressata joten ei muuta kuin tsemiä kaikille joilla asian kanssa on vaikeuksia, eiköhän se siitä kun helpota kun lapsi kasvaa ja toisaalta jotkut taas ovat aika pieniruokaisia myös aikuisina, ja silti elossa ja hyvinvoivia:)



Vierailija

Jos ei halua syödä, en pakota enkä maanittele.



Aamuisin aamupala, hoidossa syö todella hyvällä halulla päiväruoan. Pikkukakkosen (se tv-ohjelma:) jälkeen syödään iltaruoka ja jos vielä haluaa niin iltapalaa ennen nukkumaanmenoa. Todella harvoin kieltäytyy mistään ateriasta, joskus jää esim. puoli lautasta syömättä, mutta se ei haittaa mitään vaan sitten saa lähteä pöydästä kun on kiittänyt ruoasta.



Reissuissa on ihan sekalaiset ruoka-ajat ja jätskiä ja karkkiakin syödään melko usein. Perusruoka on aika yltiöterveellistä ja pullaa on harvoin. En osta muroja, vanukkaita tms. lainkaan. Jugurttia saa jos haluaa, yleensä haluaa syödä aamuisin vain pelkkää leipää ja margariinia, ehkä vähän kalkkunafilettä ja vihanneksia.



Hampurilaisella käydään ehkä kerran kahdessa viikossa...

Vierailija

Eikö se nyt ole ihan sama mitä ravintolassa viereisen pöydän lapset syövät ruuaksi? Mitä se nyt kenellekään muulle kuuluu? Eikö pääasia ole kuitenkin että syövät edes jotain ja opettelevat ravintolassa käyttäytymistä, hyviä tapoja, jne.. Ja kyllä minä ainakin lapsellemme tilaisin ranskalaiset ja nakit, ei meillä lapsi niitä juuri kotona saa, muussia ja lohta saa kotona sitäkin enemmän. Onhan se pienellekin juhlahetki saada jotain hyvää ruuaksi.

Karvat nousee pystyyn kun ajatteleekin että joku mulkoilee kun lapsemme syö hyvällä ruokahalulla ranskiksia ketsupin kanssa.

Vierailija

Kotona siis on tosi surkeaa tuo syöminen, mutta ... (2v4kk ikää)



Meillä käydään tosi usein ravintoloissa, erilaisissa, ja matkustellaan. Täten lapset saa aina maistaa kaikkea missä milloinkin ollaan. Ei tehdä siitä sen isompaa numeroa ja tällöin tuo ruoka maistuukin mahdottoman hyvin ja kaikkea halua aina maistaa itse. Menee niin mustekalat, mausteiset ruoat kuin hapankaalit ja homejuustot ja kaikki pavut ja oliivit ja kaikki, mitä itse inhoan ja kuvittelisin että lapset viimeiseksi söisi...

mutta aina lapsemme just niitä on halunnut itse (esim. seisovassa pöydässä) ja on saanut maistaakseen ja halunnut vaan lisää...

Ravintolassa syöminen on yleensä sittne tosi sosiaalinen tapahtuma ja ollaankin aika nälkäisiä.



Kotona kun vielä toimisi. Välillä ei syödä millään mitään ja vähän yksipuolistahan tuo tarjonta kotona tuppaa olemaankin välillä. Jos ei jakseta, ja ahdistaa valmiiksi, niin me lähdetään aina ulos syömään...

Tai tarjotaan vaan jotain mikä varmasti kelpaa. Olen jo lakannut murehtimasta, kun syö kuitenkin kausittain ja ulkona aina hyvin. Ja jos ei syö, niin ei pakoteta, ja kaikkea ei ole pakko syödä koskaan.



Kun aina jaksaisi vääntää seisovan pöydän kotiinkin.. tai leikkiä picnicciä tai muuten vaan koristella sen annoksen ja suunnitella kotiruoankin viimisen päälle. Ja ottaa rennosti, jos ei syökään... ja varata sit niitä muroja ja purkkiruokia... ja jätskiä... ja suklaavanukkaita..





Vierailija

Että, toiset vaan yksinkertaisesti ovat parempia syömään kuin toiset. Toki omalla käytöksellään (tuputtamalla, höösäämällä, liian suurilla annoksilla...) voi tehdä hallaa lapsen ruokailulle tai toisaalta saada sen onnistumaan paremmin (kannustus, johdonmukaisuus, säännölliset ruoka-ajat jne.).

Pääsääntöisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että ruokailu on yksi niistä asioista, mistä on turha kokea epäonnistumista tai toisaalta röyhistää rintaansa oman onnistumisen merkiksi. Meillä on kolme erittäin hyvää ruokailijaa ja yksi erittäin huono ruokailija. Olisi helppoa ilman tuota kuopusta kehuskella miten MINÄ olen opettanut tytöt hyväksi syöjiksi ja miten olen johdonmukaisuudellani saanut heidät omaamaan monipuoliset ruokatottumukset. Paskan marjat! Samat konstit ja liuta uusia on kokeiltu tämän kuopuksen kanssa ja melkein lähtöpisteessä ollaan.

Uskon kuitenkin, että aika tekee tehtävänsä. Jossain vaiheessa se ruoka alkaa maistua, tai sitten ei. Toisaalta yritänkin välittää lapsille ajatuksen, että ruoka on vain ruokaa ja loppuen lopuksi aika pieni osa elämää. Ruokailu on meillä luonnollinen osa elämää, ei mikään shownumero viisi kertaa päivässä. Pöytään tullaan ja kaikkea maistetaan. Syödä ei ole pakko, mutta pöytään ei saa jäädä häiritsemään muita ruokailijoita. En lauleskele, loruta ja pelleile, en hämää. Ruoka ei ole meillä kuitenkaan mikään vakava asia. Joskus viikonloppuisin ladataan tarjotin täyteen pieniä herkkuja ja mennään lattialle viltin päälle syömään. Saunaan otetaan usein pienet jäätelöannokset. Yritän myös muistuttaa lapsia, että ruokaa syödään, jotta maha tulee täyteen ja saadaan energiaa ja jaksetaan touhuta. Siinä samalla voi nauttia erilaisista mauista. Ruokaa ei syödä, koska " äiti sanoo niin" , tai koska " niin vaan kuuluu tehdä" . Ruoka ei ole arvovaltakysymys.

Vierailija

minä kirjoitan omia kokemuksia laiheliini esikoisesta.



Aluksi - tai kai aika pitkään - otin paineita neidin " syömättömyydestä" . Minusta tuntui, että hän ei syönyt mitään, mutta oikeasti hän söi aina (aterialla) jotain :)



Nyt olen oppinut, että aamulla ei mene oikeastaan muu kuin jugurtti, ei hänellä ole niin nälkä. Iltapala meillä on muuttunut miltei keskieurooppalaiseksi päivälliseksi (vai onko se illallinen, se jota he syövät myöhään illasta?). Minulla kesti oman aikani, että tajusin esikoisen syövän illalla hyvällä ruokahalulla melko reippaasti, ihan ateriatyyppisiä juttuja siis.



Nyt on pari päivää mennyt pienessä sählingissä ja ateriat ovat olleet vähän juosten laitettuja ja ruokailut " minimoitu" ts. joka väliin en ole kysäissyt nälkää, hedelmää tms. Tänään kävi sitten niin, että tyttö kävi itse hakemassa itselleen banaania ja hieman sitä ennen tyhjensi lautasensa, joka oli päiväaterialta jäänyt. Eli " ruokailu unohtaminen" sai tytön oma-aloitteisesti syömään. Tosin unohtamisia en tarkoituksella aio jatkaa, opinpa vain sen, että pidemmillä väleillä saatetaan meillä syödä paremmin. Pienet välit ruokailussa tuottavat enemmän lautaselta " nokkimista" meillä.



Mutta se nyt on sitten minulla " ihmetyksenä" , että jos on harvat välit aterioissa (siis kunnon ateriat), mihin väliin tarjoilen / yritän tarjoilla " välipala" hedelmät? No ehkä alkuillasta ennen " iltapalaa" .



Tuli myös mieleen, että kaikki tämä on kausittaista. Meillä on ollut aikoja, että aamulla on puuro uponnut tosi hyvin. En vain muista, millainen ruokahalu tytöllä oli silloin iltaisin.

Vierailija

Lapsemme nyt vain sattuu olemaan ennakkoluuloton ja avoin kokeiluille. En voi mitenkään ottaa krediittiä siitä! :) Tällainen hän on ollut jo pienestä pitäen, testaa uusia makuja ja joko hyväksyy tai hylkää; useammin hyväksyy. Viimeisin villitys on simpukat. Tonnikala-katka-simpukkapastasta olisi syönyt melkein pelkät simpukat jos olisi antanut.

Vierailija

Näyttää vähän että yhdistävä tekijä näille " hyvin syöville lapsille" on vanhempien rennohko asenne - ja siitä annan kredittiä myös itselleni. Meidän lapset (nyt jo 4v. ja 7v.) eivät todellakaan syö mitä vaan ja nirsoilevat usein uudennäköiselle ruoalle. Olen kuitenkin vuosien mittaan kehittänyt itselleni listan ruokalajeista, jotka kelpaavat, ja niitä tarjoamalla heille muodostuu monipuolinen ruokavalio. Meillä menee hyvin lähes kaikki broileriruoat, kaikki jauheliharuoat, kalapihvit ja -pullat ja leivitetty kala, kasviskeitot, uunikasvikset, pitkään haudutettu lihapata ja murea kokoliha. Lisukkeiksi kelpaavat perunamuusi, pasta (käytämme täysjyvää) ja riisi-kaura ja keitetyt vihannekset. Eli aika laaja skaala kuitenkin, vaikka voisin myös luetella pitkän listan hyljeksityistä ruoista, mutta olen päättänyt olla ottamatta niistä paineita.



Aika ajoin tarjoan esim. uunikalaa, jota kuopus kyllä syö mutta esikoinen moittii limaiseksi:-) Samoin teemme välillä esim. etnisiä ruokia. Esikoinen on jo niin iso, että hänet painostan syömään ainakin muutaman palan kaikkea ruokaa (no, ei kakkein oudoimpia etnisiä tms.) - muuten saa mahansa täyttää perunalla ja kasviksilla. Pienemmän ei ole pakko edes maistaa kaikkea. Yritämme kuitenkin aina varmistaa että aterialla on tarjolla jotain mikä maistuu molemmille lapsille. Minusta olisi ihan kiusaamista tehdä väkisin ruokia, joista lapset eivät pidä. Ja sitä paitsi ruokailunhan pitäisi olla miellyttävä hetki - se on paras konsti sujuvaan syömiseen. (Kiukuttelusta joutuu meillä pois pöydästä, takaisin voi yrittää kerran, sen jälkeen viedään lautanen pois. Seuraavalla ruoalla tarjoan sitä, mitä kulloinkin on, mutta jos ehdin vielä muuttaa ruokalajia, teen jotain mistä kiukuttelija varmasti pitää- näin a)kiukuttelijakin saa edes yhden kunnon aterian ja b)saadaan heti perään toivottavasti mukava ruokailukokemus eikä pääse muodostumaan kiukuttelukierrettä)



Ravintolasyömisestä vielä: joku päivitteli sitä, kun lapsille ei tarjota niitä erilaisia makuja vaan aina vaan lihapullia ja ranskalaisia. Minusta ravintolaan mennään nauttimaan ruokailusta, ja jos se lapseni mielestä tarkoittaa lihapullia ja ranskalaisia, niin olkoon. Kyllä mekin ollaan tarjottu lapsille yhtä ja toista ravintoloissa, mutta minusta on myös tärkeää että lapset saavat itse päättää mitä tilaavat. Ja 3-vuotiaasta lähtien se yleensä ollut jotain tuttua: nykyään kuopus ottaa lehtipihvin ja esikoinen tortillan tai lihapullat :-)

Vierailija

melko mutkaton asenne ruokaan auttaa. Ei tee koko jutusta numeroa. Eikä anna turhia välipaloja. Ja luottaa siihen että lapsi syö sen minkä tarvii. Tiedän että viimeinen kommentti on helppo sanoa, kun oma lapsi syö hyvin..

Vierailija

Luultavasti tuo em. asenne on yksi ratkaiseva tekijä. Pienempänä kyllä katsoin, että tulee syödyksi tarpeeksi, välillä leikin varjollakin, mutta nykyään jos ei kelpaa niin ei kelpaa.



Yksi meillä toimiva asia on se, että myös lapsi on mukana ruoan suunnittelussa. Siis häneltäkin kysytään mitä haluaa tänään syödä. Ei siis ihan näin vaan esim. " syödäänkö tänään perunaa vai makaronia? Haluatko sen kanssa kalaa vai kanaa?" -tyyliin. Välillä syödään ulkona, ravintolassa jne. ja lapselle tilataan samantyyppisiä annoksia kuin aikuisille.



Ennen stressasin jos ei joku ateria mennytkään, nyt olen oppinut siihen, että poika ei halua yleensä kuin yhden lämpimän aterian päivässä eli meillä syödään aamupala, pari välipalaa, lämmin ateria ja iltapala. Tarjoan kyllä lämmintä ateriaa kahdesti jos siltä tuntuu. Aamupalan ja lounaan syömismäärä yleensä kertoo sen tarvitseeko toisen lämpimän aterian vai ei. Meillä hyvä puoli on myöskin se, että poika on aina syönyt vihanneksia aivan mielettömän hyvin verrattuna moniin tuttujen lapsiin. Usein sanoo haluavansa kaalia, porkkanaa tms. ja hedelmiä. Ainoa mikä meillä ei kovin hyvin mene on punainen liha, mutta en ole välittänyt asiasta, koska poika syö kalaa (erittäin hyvin), kanaa ja jauhelihaa välillä. Vain " sitkeä" pihvi ei kelpaa.



Meillä myös keskustellaan ruoasta niin, että kaikkia ruokia pitää maistaa, jos ei tykkää niin ei tykkää, mutta mikään ruoka ei ole pahaa, siitä vain ei tykkää. Myös se on selvää lapselle, että äiti ei tykkää jostain ruoasta ja isä ei jostain. Poika syö esimerkiksi paprikaa innolla, mitä itse en suuhuni laita jne. Eli hänelle tarjoillaan maistettavaksi myös sellaisia ruokia mistä vanhemmat eivät pidä.



Eilen oli juuri hyvä esimerkki, käytiin kalamarkkinoilla ja päätettiin syödä siellä ulkona. Poika oli aivan innoissaan kun eteen tuotiin kalalautanen (lohta, kasviksia ja perunaa) ja koko annos meni. Sen jälkeen kierreltiin aluetta ja poika halusi maistaa muikkuja kun niitä maistiaisiksi tarjottiin. Huuteli vain ohikulkijoille, että " nam, nam - hyvää" =) Saivat ilmaista mainosta.



Joku kysyi mitä teen jos ruoka ei kelpaa. Kysyn, että eikö ole nälkä ja kerron, että sitten ei saa ruokaa ennenkuin silloin ja silloin (mikä ateria nyt sitten on tulossakin). Jos ei kelpaa niin poika saa lähteä pöydästä, mutta välipaloja ei tipu. Jos tuntuu että on hirmuinen nälkä ennen seuraavaa ateriaa niin hedelmä on sellainen minkä voi saada. Yleensä poika syö todella hyvin ja kun ei enää jaksa niin sanoo, että " pullee" ja sitten ei suostu syömään. Väkisin ei kannata, meillä ainakin pulauttaa sitten sotkuisasti pois jos on päättänyt ettei enää mene.



Meillä siskon kanssa on ihan erilaiset pojat, ikä lähes sama, mutta siskonpoika on todella huono syömään eli siinä missä meillä vedetään lautanen tyhjäksi niin serkku syö muutaman lusikallisen. Ja hengissä on. Eli olen itse ajatellut, että jos kerran toinen pienellä syömisellä pysyy hengissä niin joskus syömättömyys meillä ei tee hallaa. Jostain luin että kun lapselle tarjoaa aina aterioilla ruokaa niin ei Suomessa voi kuolla nälkään, siihen uskon. Kyllä sitten syö enemmän jollain muulla aterialla. Eihän sitä itselläkään aina ole samanlainen nälkä joka päivä. Itseasiassa pitäisi ottaa oppia lapsista ja syödä vain silloin kun todella on nälkä!

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat