Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

" Hyvat asiat eivat vaan tapahdu minulle." Voiko tama pitaa kenenkaan kohdalla paikkaansa? Onko toisten elama enemman taynna onnellisia ta...

Vierailija

riippumattomista syistä.

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Positiivisuudella voisi olla pieni voima, samoin sillä, että sitkeästi jaksaa olla välittämättä pettymyksistä, tai ainakin nuolee haavansa kotona tai hyvän ystävän seurassa. Äänekäs julkinen ruikuttaminen ei mielestäni paranna henkilön mahdollisuuksia saada onnistumisia kohdalleen, sillä muille välittyy hänestä kuva valittajana ja epäkiitollisena olosuhteiden syyttelijänä (vaikka tämä voisi olla ihan tottakin). Susien laki, heikot syödään, eli pitää näyttää ulospäin kestävältä ja pirteältä.

Vierailija

Olen tuntenut kummankin lapsesta saakka. Sanoisin heistä, että totta toinen puoli. Nimittäin kummallakin on ihan lapsuudesta saakka ollut kyllä huono tuuri ainakin kun vanhempia on jaettu, eikä heille ole koskaan syntynyt tervettä, hyvää itsetuntoa, eikä itseluottamusta siihen, että pystyisivät ja osaisivat muuttamaan " kohtaloaan" .



Toinen, serkkuni, ei ole mitenkään pahoinpidelty eikä häiriintynyt, vaan ihan tavallinen ihminen. Kun hän oli lapsi, ja vielä nyt aikuisenakin, hänen vanhemmat kuitenkin ovat aina vähätelleet häntä ihan julkisestikin, puhutelleet tosi töykeästi, ja mikään ei ole kelvannut. Hän ei jotenkin ole päässyt tästä yli vaan toistelee niitä ihan samoja sanoja itsestään kun vanhempansakin. On tosi negatiivinen ihminen ja tullut tosi kyyniseksikin. Hänen elämässä on nyt aikuisena tullut niitä samoja vastoinkäymisiä kuin muillakin ihmisillä (ja enemmän niitä kyllä, kuin monilla), mutta tuntuu että hän ei " näe" mitään niitä positiivisia puolia missään asiassa.



Toinen onkin sitten ihminen, jolla on oikeasti ollut kamala lapsuus ja joka kasvoi persoonallisuushäiriöiseksi ja on itse aina onnistunut sotkemaan kaikki ihmissuhteensa ja asiansa ja tuntuu tosiaan, että menee aina huonommasta huonompaan. Ja vaikka hän itse olisi suututtanut läheisensä valehteluilla, kieroiluilla ja vastaavalla, vika ei KOSKAAN ole hänessä.

Vierailija

Jos tällaisia ihmisiä onnistuminen joskus " uhkaa" niin he helposti torpedoivat itse omat mahdollisuutensa asenteillaan, käytöksellään ja peloillaan.



Vierailija

Esim. yksi kaverini sai taakakseen alkoholisti-isän ja mielenterveysongelmaisen&alkoholistin äidin, perinnöllisen sairauden ja muita terveyshuolia, alaikäiset sisaruksensa huollettavakseen vanhempien kuoltua, (mikä nyt ei ole sinänsä paha asia, mutta suuri vastuu nuorelle ihmiselle) pahantahtoisia ihmisiä ympärilleen jne. jne. Kaveri on jaksanut ihmeen hyvin, mutta lievää katkeruutta hänestä jo huomaa. Hänen elämäänsä ajatellessani tunnen itse eläneeni pumpulissa.

Vierailija

Että jos yrittää olla hyvä ihminen, tehdä oikeita asioita, huomoida muita jne hyveitä, saa sitten vastapalkaksi hyviä asioita muilta. Ei taida enää tosimaailmassa toimia.... :(

Vierailija

Tunnen aivan koko ajan stressiä siitä, että en saa töitä. Se pyörii mielessäni aivan koko ajan. Iltaisin on vaikea saada unta ja yölläkin saatan herätä tuota pohtimaan.

Vierailija

Toisilla menee aina hyvin. Siksi etteivät he kerro kenellekään epäonnistumisiaan, eivät niitä itsekään mieti edes oppiakseen virheistään ja liioittelevat noi hyvätkin kuulumisensa potenssiin kymppi. Niillä on vaan tarve aina vaikuttaa niin onnistuneilta ja menestyneiltä joka asiassa.



Sitten on niitä, joilla on ehkä alitajuinenkin tunne, että eihän tämä nyt mitään erikoista ole, koska se tapahtui minulle, ja pitää olla vaan nöyrä, ettei luulla leuhkaksi, että on parempi miettiä vaan niitä ikäviä ongelmia ja sitten lopulta omakin mieli taipuu huomaamaan vaan ne eikä mitään muuta muistakaan.

Vierailija

Ehkä joku tunnistaakin, koska kirjoittelin tänne aika paljon.



Mäkin olin työelämän uuvuttama, vaikken koskaan edes päässyt sinne asti. Opiskelin lainarahalla valtion virkaan ohjaavaan tutkinnon, kesätkin, koska mäkkäriä kehittävämpiä töitä en saanut. Kaikki vaan hokivat, että äkkiä yliopistosta ulos, kyllä sitten saa heti töitä ja velat maksettua puolessa vuodessa.



No mäpä en saanutkaan. En töitä, enkä opintolainoja maksettua. En asu Helsingissä, jossa töitä ehkä olisi, mutta oman maakuntani alueelta hain vuoden ajan kaikista mahdollisista paikoista. Sain osakseni epäkiinnostusta, tylyä käytöstä, suoranaista ilkeilyä ja pompotusta. Vauva-asiat tuli udeltua moneen kertaan, samoin kun tehtiin selväksi, miten vaarallinen riski-palkattava olen.



Romahdin ensin täysin. Paineet ja tavoitteet oli kovat. Mitä täälläkin useimmat puhuu kotona olevasta lapsettomasta kotirouvasta. Lopulta vaan vapautin itseni siitä, että minun pitäisi täältä korkean työttömyyden alueelta taikoa itselleni töitä. En ole ainoa työtön.



Mies on töissä, minä ehdin hoitaa kodin ja kuntoilla ja harrastaa, harkitsen uusia opintoja ihan vain pitääkseni itseni vauhdissa, samoin kuin mietimme perheenlisäystä.



Vaikeaa, mutta lopulta niin helppoa. Älkää olko itsellenne niin armottomia!

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat