Nyt kyllä vaivaa mieltä tuo vauvan oksentelu...

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Meillähän oli siis viikonloppuna ensin lauantaina yksi keltainen oksennus ja sunnuntaina isompi limainen keltainen oksennust tuolla 2kk ikäisellä nyyttipojalla. Eilen käytiin lääkärissä ja lääkäri epäili, että voisi olla lievä vatsatauti. Ihan tavallista tällainen ei kuulemma ole kuitenkaan. Nyt odotellaan keskiviikkoon asti, että tuleeko oksennuksia lisää ja jos tulee tai muuten tila pojalla muuttuu niin mennään sairaalaan. Sitten taas jos niitä oksennuksia tulee myöhemmässä vaiheessa pitää tutkia, ettei ole vakavammasta kyse... Eli jotain mahaportin ahtaumaa tms. Oiskohan kenelläkään kokemuksia samanlaisesta oksentelusta ja mahdollisista tutkimuksista? Kamala huoli, että jos onkin jotain isompaa häikkää :(((

Kommentit (7)

Vierailija

noita keltaisia oksennuksia tuli tasan kaksi kertaa. Se ensimmäinen oli lähinnä pulautuksen kokoinen, mutta toinen jo ihan oksennus. Kommentoitiinko teille tuota väriä sen kummemmin? Meillä noita oksennuksia ennen tuo vauva ei ollut syönyt ainakaan ekalla kerralla yli kahteen tuntiin. Toisesta en osaa oikein sanoa, kun oksennus tuli aamulla ja vauva syö aamuyöt tiheästi. Ainakaan siellä mahassa ei ollut mitään maitoa enää ;)



Meidän vauva on pulautellut huomattavasti enemmän kuin esikoinen, joka ei moista harrastanut juuri ollenkaan. Nyt pulauttelu on kyllä mielestäni vähentynyt. Maidon takaisin virtausta kyllä on öisin, kun makuultaan syö, mutta lienee aika tavallista? Tuollaista suihkuamisoksentelua meillä ei ole kyllä nyt ollut. Tuliko teidän vauvoilla ongelmaa kasvussa oksentelun takia?

Vierailija

Meilläkin se maito välillä värjäytyy vaalean kellertäväksi, mutta nämä oksennuskerrat se oli ihan kirkkaan keltaista :O



usten:

Lainaus:


ahkerasti. Tyttö on nyt 2kk, ja oksentamista ja pulauttelua on ollut koko ajan, niinkin voimakkaasti ettei paino nouse :-/. Meillä ollut myös keltaista oksennusta/puklua, neuvolan terkka tiesi sanoa että d-vitamiini usein värjää maidon keltaiseksi. Joten kyse voi olla ihan siitä. Tosi ikävää tuo oksentaminen kyllä on, juuri kun saa ruuan vauvan sisälle, niin kaaressa lentää ulos. Tsemppiä!



Austen

Vierailija

kontrolleissa? Meillä vauvalla oli myös bilirubiinit koholla ja oli valohoidossakin yhden yön yli. Ne laskivat sitten ja tuskin kai enää ovat voineet noustakaan, kun ikää on näin paljon?! Painokin lähti nousuun alkukankeuksien jälkeen. En tullut maininneeksi noista biliarvoista lääkärille, jotka silloin alkuun oli koholla. Miten usein teillä on tullut tuota keltaista oksennusta?



austen:

Lainaus:


ihan neon keltaista melkein. Kerroin siitä lääkärillekin, laittoi meidät bilirubinitesteihin (olivat tosi kohollaan sairaalassa ja olivat vieläkin melkoisen kohollaan, mutta laskusuunnassa), eikä siitä sitten ole sen jälkeen puhuttu eli ei kovin vaarallista voi olla. Tästä nyt on kuitenkin jo useampi viikko ja neuvolassa me ravataan vähän väliä, kun paino ei tosiaan nouse (viimeksi noussut viikossa vain 20g). Vaihdoin siitä öljypohjaisesta d-vitamiinista vesipohjaiseen d-vitamiiniin, eikä oksennus ole enää ollut niin voimakkaan keltaista, eli saattaisi olla perää siinä, että d-vitamiini värjää.



Meillä myös oksennetaan usein niin, että syömisestä on jo monta tuntia. Tietenkään määrät eivät ole samoja kuin syömisen jälkeen, silloin erotan oksennuksen puklusta lähinnä tosi pahasta hajusta. Jos vauva alkaa yhtäkkiä oksennella tässä iässä, luulisi että kyse on nimenomaan vatsataudista, ennemmin kuin refluksista tai tuosta ahtaumasta. Yksi vaihtoehto on tietysti allergiat, nekin saavat vauvan oksentamaan.



Austen

Vierailija

ahkerasti. Tyttö on nyt 2kk, ja oksentamista ja pulauttelua on ollut koko ajan, niinkin voimakkaasti ettei paino nouse :-/. Meillä ollut myös keltaista oksennusta/puklua, neuvolan terkka tiesi sanoa että d-vitamiini usein värjää maidon keltaiseksi. Joten kyse voi olla ihan siitä. Tosi ikävää tuo oksentaminen kyllä on, juuri kun saa ruuan vauvan sisälle, niin kaaressa lentää ulos. Tsemppiä!



Austen

Vierailija

ihan neon keltaista melkein. Kerroin siitä lääkärillekin, laittoi meidät bilirubinitesteihin (olivat tosi kohollaan sairaalassa ja olivat vieläkin melkoisen kohollaan, mutta laskusuunnassa), eikä siitä sitten ole sen jälkeen puhuttu eli ei kovin vaarallista voi olla. Tästä nyt on kuitenkin jo useampi viikko ja neuvolassa me ravataan vähän väliä, kun paino ei tosiaan nouse (viimeksi noussut viikossa vain 20g). Vaihdoin siitä öljypohjaisesta d-vitamiinista vesipohjaiseen d-vitamiiniin, eikä oksennus ole enää ollut niin voimakkaan keltaista, eli saattaisi olla perää siinä, että d-vitamiini värjää.



Meillä myös oksennetaan usein niin, että syömisestä on jo monta tuntia. Tietenkään määrät eivät ole samoja kuin syömisen jälkeen, silloin erotan oksennuksen puklusta lähinnä tosi pahasta hajusta. Jos vauva alkaa yhtäkkiä oksennella tässä iässä, luulisi että kyse on nimenomaan vatsataudista, ennemmin kuin refluksista tai tuosta ahtaumasta. Yksi vaihtoehto on tietysti allergiat, nekin saavat vauvan oksentamaan.



Austen

Vierailija

joista ei edelleenkään sovi mikään merkki. Poika pian 7 kk. Nyt syödäänkin kalanmaksaöljyä.



Eli kaikista d-tipoista tuli oireeksi limaoksennus, joskus keltainen, joskus enempi maitoinen. Oksennus ei tullut välttämättä heti tippojen antamisen jälkeen, ennemminkin esim. illalla, jos tipat oli annettu aamulla, tai joskus vasta seuraavana aamuna. Oksentelu-lima loppui aina kun d-tipatkin lopetettiin. Lääkäri ja terkkari eivät aluksi uskoneet liittyvän noihin tippoihin.



Toinen mistä vauvani oksenteli, oli jotkut mun syömät ruuat, mutta näitä olet varmaan jo pohtinutkin. Esim. kun itse söin kalsium-tabuja, alkoi vauvalla taas nuo limaoksentelut. Meillä siis ilmeisesti tosi herkkämahainen poika. Myöskään kovia juustoja en ole voinut syödä koko imetysaikana, niistä tulee aina puklu. Muuten syömäni maitotuotteet eivät ole aiheuttaneet oireita.



Toivottavasti oksentelun syy selviää, ei ole kiva olla epävarmuudessa ja huolissaan pikkuisesta. Tsemppiä!

Vierailija

sitten se syöty ruoka kyllä lentää..ja kovaa!

Elikkäs meillä kaksostytöt sairasti sen kyseisen ahtauman molemmat.Se alkaa sellasena runsaana pulautteluna ja pahenee koko ajan,viimeiseksi meillä tuli maidot ihan suihkuna ulos.

Ei kyllä muistaakseni tullut keltaisena ennen kuin ihan viimeiseksi kun mahassa ei ollut enää muuta!



Mutta älä huoli,se on todella pieni operaatio kun se hoidetaan.

Pieni nukutus ja lääkäri avaa sitä porttia,sitten vauva harjoittele taas syömistä.

Meillekkin sanottiin että on vain sellainen pieni sisäinen kauneusvirhe!



Nyt vaan muistat antaa mahdollisimman usein ja pieniä annoksia kerrallaan ruokaa ja katsot jääkö masuliin mitään!



Toivottavasti selviää pian mikä pikkuisellanne on koska tiedän miltä sinusta tuntuu kun vauva vaan oksentelee.

Toivottavasti tästä oli edes hiukan apua!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat