Vierailija

Minulla tämä:



Äiti älä itke!

Minä nukuin vaan.

Siinä nukkuessani

uni muutti vain muotoaan.



Äiti älä itke!

Pois aika katoaa:

sinun sydämessäsi

ikuisesti elää saan.



Äiti älä itke!

Näkemiin vain sanotaan.

Tiedäthän että joskus

me vielä tavataan?



Äiti älä itke!

En yksin olekaan.

Rajan ylitse minut saattoi

kaunis enkeli helmoissaan.

Sivut

Kommentit (189)

-Olipa kerran¿

Olipa kerran lapsi, joka oli valmis syntymään. Niinpä hän kysyi eräänä päivänä Luojalta: ¿Kerrotaan, että olet huomenna lähettämässä minut maan päälle, mutta kuinka minä elän siellä näin pienenä ja avuttomana?¿

Luoja vastasi: ¿Monien enkelien joukosta valitsin yhden sinua varten. Hän odottaa siellä sinua ja pitää sinusta huolen.¿

¿Mutta enhän minä täällä taivaassa muuta kuin laulan ja hymyilen. Se riittää tekemään minusta onnellisen.¿

¿Enkelisi tulee laulamaan sinulle ja hymyilemään joka päivä. Sinä tunnet enkelisi rakkauden ja olet onnellinen.¿

¿Mutta kuinka minä saatan ymmärtää, kun ihmiset puhuvat minulle, jos en tunne ihmisten kieltä?¿

¿Enkelisi kertoo sinulle kauneimmat ja suloisimmat sanat, joita tulet koskaan kuulemaan, ja hän opettaa sinulle puhetta kärsivällisesti ja huolellisesti.¿

¿Entä mitä minun on tehtävä kun haluan puhua sinulle?¿

¿Enkelisi liittää kätesi yhteen ja opettaa sinua rukoilemaan.¿

¿Olen kuullut, että maan päällä on pahoja ihmisiä. Kuka suojelee minua?¿

¿Enkelisi puolustaa sinua, jopa oman henkensä uhalla.¿

¿Mutta minä olen silti aina surullinen, koska en enää näe sinua.¿

¿Enkelisi puhuu jatkuvasti sinulle minusta ja opettaa, miten pääset takaisin luokseni, joskin olen aina lähelläsi.¿

Sillä hetkellä taivaassa oli hyvin hiljaista, mutta maanpäälliset äänet olivat jo kuultavissa ja lapsi kysyi hädissään:

¿Mutta jos minun on määrä lähteä nyt, ole hyvä ja kerro minulle enkelini nimi.¿

¿Enkelisi nimi ei ole tärkeä. Voit kutsua enkeliäsi nimellä Äiti.¿

Sinä elämä, annoit minulle

tämän tehtävän.

Enkä minä rohjennut siitä kieltäytyä.



Hiukset ovat vielä kosteat, käsi haroo tyhjää.

Minun tehtäväni on

tarttua tähän käteen

ja taluttaa koko alkumatka.



Pieneksi tunnen minä itseni,

vielä pienemmäksi,

kuin tämä vastasyntynyt.



Eeva-Liisa Kantola



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lasten pyyntö



Te isot ihmiset ymmärtäkäähän:

voi pientäkin joskus ottaa päähän,



Voi lastakin väsyttää päivän työ,

voi häneltäkin mennä huonosti yö.



Voi ystävä pettää ja huutaa " pomo" ,

ja muutenkin olla surkea olo.



Voi raivari tulla ja palaa roppu,

kun aina on niin kamala hoppu.



Ei murheet ole vain isojen alaa,

voi pikkuiseltakin pinna palaa.



Voi harmeja sattua aamusta asti,

niin että keljuttaa kamalasti.



Voi äitikin huutaa ja ymmärtää väärin

ja isääkin siepata ylenmäärin.



Voi päivä mennä niin pipariksi,

että on pantava ranttaliksi.



siis....



Koettakaa ottaa lapsenne lukuun

te kuulutte samaan heimoon ja sukuun.



Ei aina paista ja ole kesä,

eikä kotikaan ole kilttien pesä.



Jos paha päivä on sulla ja mulla,

niin annetaan kiukkujen ulos tulla.



niin aina ei vallitse riita ja kränä

ja pysytään muutenkin terveempänä


Heittäkää hiljaa arkulle multaa,

siellä on mummu, siellä on kultaa.



Mummu nimen tilalla siinä voi olla mikä nimi tahansa. Ja tuota bongaa usein Hesarin kuolleissa, niitä kun aina lueskelen.



:' (

" Oi äiti, voitko hetkisen

sä viettää kanssain leikkien?"

Näin pyytää lapsi äidiltään,

on katse kirkas silmissään.

" Voi kulta, varmaan tiedät sen,

mun täytyy mennä, ehdi en!"

Pois kääntyy lapsi murheissaan,

vain pieni nalle seuranaan.



Niin yksin lapsi huoneessaan,

vain nalle on häll' seuranaan:

" Mua kuule nalle-ystäväin,

sä oothan aina lähelläin.

Mä toivon, että äiti vois,

mut äiti on niin paljon pois.

Mun äiti kaikkein tärkein on,

oon ilman häntä onneton."



Mut kerran lapsi sairastuu,

ja vieras hoitaa ¿ kukas muu.

Ei ehdi äiti kiireiltään,

ei lasta pientä hellimään.



Kun sitten koittaa päivä uus,

on ympärillä hiljaisuus.

Nyt nalle yksin olla saa,

on lapsi mennyt rajan taa.

Nyt vasta äiti huomaa sen,

pois päänsä kääntää itkien.

Nyt saada ei voi takaisin,

pois on ¿ pois kaikkein kallehin.


Mikä elämässäsi olisi toisin?

(Irja Askola)



Mikä elämässäsi olisi toisin ystäväni,

jos ottaisit todesta sen minkä kumminkin tiedät

katselisit sitä, minkä jo melkein näet,

pukisit arkesi käytännöiksi sen

mitä unelmana itseäsi elätät.



Mitä elämässäsi tapahtuisi ystäväni,

jos astelisit mielesi kellariin,

löytäisit hillopurkkeja hyllyttäin,

hyvässä järjestyksessä, hyvin säilöttyinä

vuosiluvut yhä luettavissa,

katselisit, koskettaisit purkkeja varovasti,

koskettaisit suolaantuneita kyyneleitä

kolmen litranpurkin verran.

Niin se oli silloin, puolen litran purkeissa

kuorimatta jääneitä kysymyksiä

juuri sinä vuonna sato oli hyvä.



Unelmien purkki, päältä jo homehtunut

käyttämättä kokonaan

pienten mielihalujen purkeissa

sisältö kuivettunut - vedessä liottamalla

ehkä tuoksun vielä tavoittaisi.



Kauimmassa kellarin nurkassa

kököttämässä suurin purkki,

kansi paineesta kuprullaan

kovettunutta vihaa, käristettyjä kirouksia.

Huokaiset hiljaisesti - tallella siis kaikki,

sekin purkki ja tuo

ja sitten tulisi halu siivota kellari, avata purkit

kuurata hyllyt, antaa tuulen täyttää tila.



Mikä elämässäsi muuttuisi ystäväni,

jos alkaisita olla totta, kokonaisena totta

vähitellen oppisit huomaamaan mitä tarvitset

ja pyytäisit sitä

vihdoinkin söisit elämäsi päivät,

säästämättä, säilömättä

kaikki tuoreeltaan,

tuoksuvin ja vuotavin vesin.



Taivaan isän pienin enkeli

kerran maailmaan se matkan suuntasi.

Kauan kiersi, kunnes löysi sen;

kahden nuoren herkän kauniin rakkauden.

Ihmislapset alttarilla vierekkäin,

mies ja vaimo ovat tästä eteenpäin.

Heitä katsellessaan pieni enkeli

nöyrän rukouksen kotiin lähetti.



Oi isä anna heille voimaa välittää,

tahtoa ymmärtää tukea omaa ystävää.

Suo heille koti jossa toinen kannattaa,

kun toinen uuvahtaa

niin että rakkaus sielä aina elää saa.



Taivaan Isän kaikkein pienin enkeli

nuorenparin ajatukset aavisti;

Jakaa haluaisivat he vanhuuden

kanssa onnellisten lastenlapsien.

Nuoret hiljaa mielessään nyt lupaavat,

että toinen toisiaan he tukevat.



Tyytyväinen taivaan pieni enkeli

lähtiessään hymyili ja kuiskasi

Oi, Isä anna heille voimaa välittää,

tahtoa ymmärtää, tukea omaa ystävää.

Suo heille koti, jossa toinen kannattaa,

kun toinen uuvahtaa,

niin että rakkaus siellä aina elää saa.

Vastatkaa! Minun mielestäni hän naureskeli VAIN noille runoille.

Minustakin nuo runot ovat potaskaa, mutta se ei tarkoita, etteb kunnioittaisi toisen surua. Suhteellisuudentajua kehiin, siskot!

Mielestäni MISSÄÄN ei väitetty, että SINÄ olet nro18. Vai missä kohtaan niin luki???? Muistelisin että 46:sen tekstissä kysyttiin 18:ta, että " minkä näiden takana olet" , ja yhtenä esimerkkinä oli sinun tekstisi (joka ei ollut ihan fiksuimmasta päästä sekään). Eli, syytettiinkö nyt SINUA jostakin 46:sen tekstissä?

Se oli mielestäni hyvä, ja minä todellakin halveksin 18 kaltaisia henkilöitä, ja taas säälin sinun kaltaisia yksinkertaisuuksia.



Noh, palikkana syntynyt, palikkana elää. Sääli! >;D

Miten hän voi tietää onko joku ylimielinen elämää kohtaan, jos pyytää lopettamaan surullisten runojen kirjoittelun ja pyytää iloisia, elämänmyönteisiä runoja.

Kauas loistaa oma ylimielisyys, sellaista kohtaan joka ei ole suurta surua mukama kokenut, tai voi ollakkin. Sitähän ei tämä yksi äiti tiedä.

Suru ei jalosta ihmistä, eikä nosta toisten yläpuolelle.

tässä runo joka saa mun silmät kyyneliin:



kaikki vielä merkityksen saavat

kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat

aika kutoo suurta salaisuutta

kivun kautta Jumala luo uutta

mikään vaihe ei voi mennä hukkaan

kyyneleetkin puhkeavat kukkaan

vaikkei silmä vielä nähdä saata

tuskakin on toivon kasvumaata





elämäni rankin vuosi takana, ja yllä oleva runo on niiiin totta :´)

On tosi pitkä runo, mutta juoni menee niin, että vanha isä ja äiti on just haudattu. Lapset kokoontuvat saareen perinnönjakoon ja riitahan siinä tulee. Nahistellessa lennähtää piirongin liinan alta testamentti, josta äidin ja isän viimeinen toive sitten kuullaan. Sniff. En muista runoilijan nimeä.

Yli nummen vaelsi puolikuu.

He kahden istuivat vieretyksin.

Miten sydän tuskasta pakahtuu,

sen pikku Hannele tiesi yksin.

Hans silmin katseli liekehtivin

yli kalvaan Otavan tähtirivin,

Hans, rakas, salskea sotamies,

joka tuskin temppuja vielä ties.



- Ole tyyni, Hannele, - puhui hän,

- ei suotta turhia surra maksa.

Pari päivää, ehkäpä vähemmän -

ja silloin voittanut on jo Saksa.

Taas kahden kuljemme nummen teitä,

taas pikku Seulaset katsoo meitä,

kun kera urhean Hannelen

Hans juhlii riemua voittojen. -



Ja hän painoi rautaisen sormuksen

niin luottavaisena sormeen hienoon.

Yli mustain mäntyjen latvusten

lens' tähti punaten öisen tienoon.

- Mitä toivoit, Hannele? - Toivoin: palaa!

Sitä epäilen, sitä pelkään salaa.

Mitä toivoit, Hans? - Jopa tietenkin

minä toivoin voittoa keisarin. -



Sota. Aika vierähti verinen,

tuli kirje rohkea rintamalta:

- Ole tyyni, Hannele. Tappelen.

On kohta murtuva Ranskan valta.

Ole tyyni. Ainoa naarmu vasta.

Se on ammoin laannut jo vuotamasta.

Ei kertaa viel' ole juostu, ei.

Ja sormus rautainen ruostu ei.



Meni puoli vuotta ja vuosi niin.

Yhä jatkui leikkiä armotonta.

Yhä ilman taukoa taisteltiin,

ja Hans sai paikata haavaa monta.

Tuli kirje: - Hannele, vielä vuota:

minä noudan myrttejä Seinen luota,

sidon Ranskan liljoista seppeleen.

...On ruoste syöpynyt sormukseen...



Pari vuotta. Yhäti jatkui vain

sama leikki Verdunin itäpuolla.

Tuli kirje: - Rintaani reiän sain.

Mitä siitä, ei ole aikaa kuolla.

Älä itke, Hannele. Ole tyyni!

Olin uhkarohkea, - oma syyni.

On sormus ruostunut kokonaan,

mut vielä, Hannele, tavataan. -



On kolme vierinyt vuotta, vaan

ei enää kirjettä rintamalta!

Voi pikku Hannele! Milloinkaan

ei kukaan kirjoita mullan alta.

On hautakummulla kaski, pistin,

on sormus laudassa lahon ristin

ja lause kuolevan viimeisin:

Hei, eespäin puolesta keisarin!

Tuonen lehto, öinen lehto!

Siell' on hieno hietakehto,

Sinnepä lapseni saatan.



Siell' on lapsen lysti olla,

Tuonen herran vainiolla

Kaitsea Tuonelan karjaa.



Siell' on lapsen lysti olla,

Illan tullen tuuditella

Helmassa Tuonelan immen.



Onpa kullan lysti olla,

Kultakehdoss' kellahdella,

Kuullella kehräjälintuu.



Tuonen viita, rauhan viita!

Kaukana on vaino, riita,

Kaukana kavala maailma.

kaikki surulliset tai liikuttavat runot tosiaan kuolemaa?

Olen samaa mieltä kuin hän, joka laittoi Södergranin runon: Hieman voisi laajentaa skaalaa, siskot;). Ja Edith Sörergran on ihan yleisestikin tunnustettua loistavaa runoutta. Nainen tunsi ja kirjoitti kuin nero, puki sanoiksi asioita, joita moni ei edes osaa ajatella, saati kirjoittaa paperille ja jakaa se muiden kanssa, ja parikymppisenä.

Vierailija:

Lainaus:


jos nämä runot ovat sinusta surulla mässäilyä. Minua muutamat niistä ovat lohduttaneet paljon surussani, menetin pienen lapseni. Suru on niin vahva tunne itsessään, että siinä ei ole mitään mässäilyyn viittaavaa. Se tunne on niin valtavan väkevä kun oman rakkaan lapsen menettää, että sitä ei voi edes sanoin kuvailla. Siksi mikään runo ei voi olla surulla mässäilyä. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi. Älä suhtaudu ylimielisesti elämään.




Mutta vielä pitää lisää kerjätä!

Älä suhtaudu ylimielisesti ihmisiin jotka haluavat iloa elämään.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat