Seuraa 

Onko täällä muita äitejä, joista tuntuu, että ystävät ovat ¿hyljänneet¿?



Meille syntyi 8 kk sitten vauva, mutta yksikään lapsuudenystävä tai opiskelukaveri ei ole vaivautunut käymään vauvaa meillä katsomassa. Ainoat meillä vauvan takia käyneet, ovat muutamat työtoverini ja muutamat miehen kaverit (sekä molempien vanhemmat ja sisarukset tietty). Sen sijaan me olemme sitten käyneet vierailemassa vauvan kanssa ystävien ja sukulaisten luona (moniko tekee näin päin?). Meitä on kyllä muistettu kortein ja lahjoin, mutta postin välityksellä. Soittelemme ystävieni kanssa aina silloin tällöin, mutta minä/me olemme hoitaneet varsinaise kyläily puolen. Monesti olen miettinyt, että mikä minussa/meissä on vikana, kun emme ole edes vierailun vaativan vaivannäön arvoisia. Kummilapsenikin perhe käy toisten ystäväperheidensä luona jopa 3-5 tunnin ajomatka päässä ja ovat siellä pari yötä, mutta eivät ole käyneet meillä (1h ajomatka) yhtään kertaa vauvan syntymän jälkeen. Me olemme käyneet heillä ainakin 4-5 kertaa vauvan kanssa.



Tulimme mieheni kanssa tälle paikkakunnalle töiden perässä reilu pari vuotta sitten. Meillä ei ole täällä muita sukulaisia. Työkaverini ovat minun ainoita kavereita täällä (oikein ihania ihmisiä). Tuttavia on kyllä joistakin muistakin yhteyksistä. Miehelläni on täällä myös muutamia kavereita. Asumme tosin suunnalla, josta harvoin on ohikulkua, joten meille on tultava varta vasten. Lapsuudenystäväni ja opiskelutoverini, jotka asuvat meistä 1-2 tunnin ajomatkan päässä. Mielestäni se ei ole mitenkään yli voimaisen pitkä matka. Ainakin meiltä se onnistuu ja on onnistunut hyvin, vaikka meillä on pieni vauva. Bensa ei ole meille sen halvempaa kuin muillekaan eikä matka meiltä lyhempi kuin muiltakaan. Pidän itseäni hyvänä ystävänä, sillä olen valmis näkemään vaivaa ystävieni vuoksi ja pyrin hoitamaan ystävyyttä. Kyllästyttää ja turhauttaa kun ystävyys tuntuu olevan välillä yksipuolista.



Olen yrittänyt miettiä kaikkia mahdollisia syitä tähän tilanteeseen, sillä kärsin siitä kovin. Siihen en usko, että olisimme loukanneet toisia sanomalla pahasti tms. Olemme mielestäni liiankin varovaisia siitä mitä sanomme. Jos olemme jotenkin loukanneet, se on ollut tiedostamatonta. Osalla ystävistämme on lapsia, osalla ei, osa on parhaillaan raskaana. Olen ihan tietoisesti välttänyt puhumasta normaalia kuulumisia enempää lapsestamme, varsinkaan sellaisten kanssa, joilla itsellään ei ole lapsia.



Itse olen paljon sosiaalisempi kuin mieheni, joka on kaikin puolin tosi hyvä ja mukava mies, mutta ei kuitenkaan mikään ns. supliikkimies. En oikein keksi muuta syytä kuin, että me vain olemme niin tylsää seuraa, ettei meille kukaan vaivaudu sen takia tulemaan, koska eivät viihdy.



Toinen syy, mitä olen ajatellut, on kateus. Olemme ihan normaali keskipalkkaisia ( siis ei todellakaan mitään suurituloisia) ja miehelläni on myös metsästä lisätuloja. Mieheni on hoitanut raha-asiansa hyvin jo kauan ennen kuin edes tapasimme. Minäkin ole elänyt säästäväisesti ja mielestäni käyttänyt rahojani järkevästi, vaikka välillä sorrunkin tuhlailemaan ostoksilla. Emme kuitenkaan omista edes merkkivaatteita tms. Teemme monia asioita itse ja säästämme siinäkin. Siksi meidän taloudellinen tilanne on melko vakaa ja paremmin hanskassa, kuin monilla ystävillämme, joilla ei pahemmin ole säästöjä. Emme kuitenkaan tuo sitä mitenkään puheessa tai muuten esille. Ostimme viime vuonna talon (ei mikään iso, vaan kaikin puolin ihan tavallinen omakotitalo pienen kaupungin ulkopuolella), kuten moni ystävämmekin on tehnyt. Vaihdoimme viime vuonna myös automme uuteen. Kävimme viime vuonna kahden viikon kaukomatkalla, samoin tänä vuonna, mutta meidän matkustusbudjetit on aina melko pienet siitä huolimatta. Kaikessa pyrimme pitämään niin matalaa profiilia kuin mahdollista. Nyt jään kotihoidon tuella kotiin joksikin aikaa lasta hoitamaan, ja kuluja on pudotettava entisestään, jotta kotona oleminen olisi mahdollista.



Semmoisissa asioissa huomaan jääväni juttujen ulkopuolelle, kun muutamat kaverit esim. vertailevat kokemuksiaan ja naureskelevat kun auto hajosi ja jätti matkan varrelle. Valitettavasti, meillä on aina ollut sellainen hyväkuntoinen, tylsä auto, ettei se jätä matkavarrelle. Ulkopuolisten silmin olemme varmaan muutenkin tylsä perhe, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Mutta olemme kuitenkin onnellinen perhe yhdessä.



Lapsuudenkotini on aina ollut vieraanvarainen ja meillä kävi paljon vieraita. Sen haluaisin jatkuvan omassakin kotona, ja siksi kärsin tilanteesta niin paljon kun niin harvoin ketään käy kylässä. Nautin kotiäitiydestä, mutta tunnen oloni tosi yksinäiseksi. Uusien ystävien hankkimista en pelkää, mutta eniten harmittaa tämä tilanne lapsuudenystävien ja opiskelutovereiden kanssa. Ystäväni eivät tunne toisiaan, joten mistään " massaboikotista" tuskin on kyse. En tiedä onko tämä nyt sattumaa vain, mutta pahalle joka tapauksessa tuntuu.



Onko muita samassa tilanteessa olevia, tai osaisiko joku valaista sokeaa, mistä tämä kaikki voisi johtua.



Sivut

Kommentit (29)

me on myös muutettu molempien lasten syntymän yhteydessä - pitkälle mutta kuitenkin eikä suku ole lähellä. erityisesti esikoisen aikana tuntui, että ystävät kaikkoaa, nyt niitä on ollut ehkä vähemmän sit kadotettavaksi ;-).

Sinkkuparit ja -ystävät on jääneet vähitellen, kun kiinnostuksen kohteet muuttuu. Mutta jotkut on jääneet, lähinnä kummiuden kautta ja sellaiset joilla on lapsia itsellä saman ikäisiä suurin piirtein. Mutta kyläilyt puolin ja toisin on vaatineet paljon - joskus tapaamme vain kerran/pari vuodessa jonkun hyvänkin ystävän perheen kanssa, kun aikatauluja on vaikea sovittaa yhteeen lapsiperheillä.

Esikoisen muuton yhteydessä oli kovin yksinäinen kotiäiti, lapsi vasta 3kk. Mutta seuraa löysin siten, että ulkona bongasin toisen kotiäidin yksin työntelemässä vaunujaan useammin samaan aikaan ja rohkeasti menin sit juttelemaan. LApsemme olivat parin viikon ikäerolla syntyneet ja niin aloitimme kahviseurustelun arkisin ensin harvemmin ja sit yhä tiiviimmin. Se kyllä pelasti mun elämän monella tapaa.

Nyt tässä viimesimmässä muutossa olen rohkeasti kutsunut hiekkalaatikon äitejä yksi kerralla meille kahville, niin on tullut seuraa.


Meilläkin mies viihtyy hyvin, kun on maalta kotoisin niin on sopeutunut nopeasti. Lisäksi hänelle on työpaikalla ainoastaan miehiä, jotka on tosi reiluja ja ottaneet hänet nopeasti hyvin vastaan.

Hän siis saa aikuisista seuraa koko päivän, toisin kuin minä eli ei oikein ymmärrä mistä valitan.



Minulle muuten naurettiin kaupassa kun kyselin onko mahdollista saada reilun kaupan kahvia tai banaania! Eli jos tahtoo olla ekologisempi, niin saa ajaa sen vajaan tunnin matkan suuntaansa että se siitä ekologisuudesta. Ainakin rahat säästyy kun ei tule lähdettyä ;)



Ihanaa kun joku ymmärtää ihan täysin! Jaksamista ja hyvää kesää sinulle Adina, toivottavasti pääset pois sieltä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

kirjoitin vähän aikaa sitten odotus palstalle samanlaisista tuntemuksistani-> http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=6915340&p=1&tmode=1&smode=1 .

olen miettinyt ja päskäillyt, mutta en tiedä sen paremmin kuin sinäkään miksi ihmiset kaikkoavat. itse en ole pitänyt yhtään vähemmän yhteyttä ystäviin, jotka ovat saaneet vauvoja tms... yksi (todella vain yksi) ystäväni on pysynyt aina vierelläni, tuli käymään vaikka on 2h ajomatka meille. itsellään ei ollut vielä kesällä lapsia, eli sinkkuna ja railakasta elämää. silti kävi meillä me kävimme pojan kanssa hänen luonaan ja ihan yhtä hauskaa meillä on ollu ku sillon ku oltiin 17 vuotiaita. nyt hänkin sai sitten vauvan, tytön 27 pv:).

olen päätynyt siihen itsekkin, että olen niin helvetin tylsä ja tavallinen, että ei nuorisoa enää kiinnosta. ennen ensimmäistä alstani elin niin railakasta ja vastuutonta elämää, että sain niitä asioita korjailla pitkään, joitakin asioita vieläkin. silloin oli kavereita, ei enää. mutta kun tarkemmin ajattelen, ei ne " kaverit" ollu mistään kotosin.



toivon hyvää kevättä ja saa laittaa s-postia:)

Voi raasu :(

Lisään myös vielä sen, että harrastusmahdollisuuksia eikä koulutusmahdollisuuksia juuri ole, ja terveydenhoito on aika alkeellista.

Terveyskeskuksessamme ei esimerkiksi osata sanoa, kuinka päin vauva on mahassa ja korvatulehdusta ei osattu diagnosoida.

Ainoa hyvä puoli on siis raitis ilma :)

Tosin olen alkanut puhumaan tuota inhaa junttimurretta ;)



En vaan enää kestänyt täällä, sanoin miehelle että MINÄ muutan pois tasan tarkkaan juuri nyt, ja otan tuon lapsen mukaani. Hän sai päättää tuleeko mukaan vai ei.

Ja kyllä tulee mukaan, käy nyt sitten tulevaisuudessa sieltä kaupungista töissä täällä maalla missä hänellä on hyvä työ.

Hakee toki koko ajan töihin tuonne kaupunkiin.



Minun oli pakko tehdä näin radikaali ratkaisu, koko persoonallisuuteni on muuttunut siitä iloisesta ja sosiaalisesta ihmisestä ihan toiseksi tällaisessa ympäristössä. En enää tunne itseäni!

En tiedä mitä tapahtuu jos jäämme mutta ei ainakaan mitään hyvää. Miesparka sanoi jo pelkäävänsä minua! En yhtään ihmettele, minäkin pelkään jo itseäni. Ihminen ei näköjään kauan kestä ilman muiden ihmisten seuraa, onneksi muutetaan pois täältä.

Sä olit rohkea kun uskalsit sanoa että sun on päästävä pois! Mä en uskalla, pelkään ehkä että mies sanoisi että hän kyllä jää tänne vaikka yksin. Juuri eilen sanoi ettei ennen eläkepäiviä kaipaa ollenkaan Helsinkiin takaisin. Meinasin saada slaagin!



Kiva lupicaia kuulla että mulla on kohtalotovereita jotka ei sopeudu tuppukylään!!Mä olen kauheasti soimannut tästä itseäni, ajatellut että olen sopeutumaton vaikea(jopa sekopää:./ ihminen kun en osaa nähdä täällä elämisessä tosiaan juuri muuta hyvää kuin raikkaan ilman! Miehellä tietty on kauheasti argumentteja täällä viipymiseen; iso talo halvalla, lapsella tilaa leikkiä, turvallista jne... Itse en näistä vakuutu kun sama raitti ahdistaa niin pirusti, pakko olisi päästä pois!



Täällä tuntee itsensä oikeasti ihan pystyynkuolleeksi kun kaikki vastaantulijat on sauvakäveleviä uteliaita mualaismummoja tai harvoja tuijottelevia perheenäitejä.Täällä ihmiset kiertelevät ja kaartelevat puhuessaan eivätkä paljasta itsestään mitään ettei kylille menisi juoruja.Helsingissä sai kavereiden kanssa kahvilanpöydässä itkeä vaikka mitkä sinkkuelämän tuskat eikä kukaan kummastellut! Kaupungissa oli kiva sukeltaa anonyyminä ihmisvilinään, tunsi itsensä paljon nuoremmaksi, vapaammaksi ja elävämmäksi! Kirjafriikkinä (nykyisin myös lastenkirjafanina) kärsin kun täällä ei ole edes divaria. Ainoa pieni kirpputorikin lopetettiin juuri ja paikallinen ainoa disko/baari on täynnä ikivanhoja juoppoja... Vaikka en tykkää shoppailusta tai baareista erityisesti valinnanvara on kuitenkin kiva juttu...Voi voi tätä maalaiselämää...

Hei vaan!

Minäkin olen jo 4 vuoden ajan miettinyt paljon ystävyysasioita kotiäitinä ollessani. Kun itsellä kotona ollessa olisi halua ja aikaa pitää yhteyttä ystäviin,minne ystävät katoavat? Olen päätynyt suurimpana syynä erilaiseen elämäntilanteeseen. Eli sinkut,lapsettomat karttavat ja vähän vieroksuvat lapsiperheen arkea,työssäkäyvillä ei ole aikaa tai jaksamista yhteydenpitoon ja monilapsisilla perheillä(ei kaikilla!)menee energia oman perheen arjen pyöritykseen! Mutta olen myös samaa mieltä,että asioita joita pitää tärkeänä,yleensä löytyy myös aikaa! Minulla oli yksi ns.ystävä joka katkaisi yhteydenpidon,koska työelämässä(itsellä ei lapsia)ja ei aikaa minulle ns.halusi käyttää vähäisen vapaa-aikansa itselle tärkeisiin ihmisiin!!vähänkö loukkasi!?no,kaikenlaista voi sattua. Olen myös yrittänyt olla aktiivinen,mutta ei yksipuolinen yhteydenpito palkitse.Eli satsatkaa ns.tosiystäviin ja luopukaa turhista kavereista! Ja panostakaa uusien ystävien etsintään,joilla samanlainen ajatusmaailma,arvot ja elämäntilanne!

Mietit tuossa aloituksessa monenmoista, mutta ajattelin, että et ainakaan maininnut että olisit varsinaisesti nähnyt vaivaa kutsua ketään suoraan tulemaan. Ehkä luin huonosti. Jos ystäväsi ovat ajatelleet, että teiltä kun tuo ajelu käy ja ei ole rahastakaan varsinaisesti kiinni, niin ajelkaa te. Sano seuraavan kerran suoraan, että nyt on teidän vuoro tullla meille, kun me ollaan käyty jo monta kertaa teillä putkeen ja alkaa nolottaa olla jatkuvasti passattavana.



Luulen, että mietit vähän turhanpaljon kateutta/raha-/auto-/asuntojuttuja. En usko, että jos elätte tavallisen näköisesti, joku vois olla kateellinen... itselle ei tule sellanen mieleenkään, vaikka kai kateellisiakin on olemassa. Ei kaikki ole supliikki-ihmisiä tai porukan viihdyttäjiä. Hyväksy itsesi ja puolisosi ja olkaa omia itsejänne, mutta pitäkää ystävistä huolta. Siis olkaa kiinnostuneita heistä ja heidän asioistaan ja pyytäkää, pyytäkää kylään... Jotkut ei halua vauvaperhettä häiritä tms.



Meillä ei paljon ystäväpiiri muuttunut lapsen saannin myötä, itse tietty käytiin kylässä ja pyydeltiin kylään normaaliin tahtiin. Yleensä on kaikki viihtyneet ja tulleetkin mielellään. En osaa muuta sanoa kuin, että mieti omia asioitasi ja tilannettasi vähän vähemmän ja huolehdi ystävistä enemmän, niin ehkä se siitä.


En muistanut kirjoituksessani mainita, mutta kyllä me itse asiassa olemme kutsuneet ystäviämme useinkin käymään. Se vain on alkanut tuntua tosi turhalle, koska kutsut eivät ole tuottaneet tulosta. Ehkä se on viime aikoina jo unohtunutkin sana varastosta, koska haluaisin ihmisten tulevan meille ihan vapaaehtoisesti, eikä vain siksi että ¿on pakko¿. Tämä vuosi ei siis ole ensimmäinen kerta kun näin on käynyt. Itse vaan ajattelin, että ehkä sitten tulevat käymään kun vauva syntyy, mutta olin väärässä. Käsittääkseni yleensä on tapana käydä edes vauvaa katsomassa, vaikka kohteliaisuus syistä jos ei muuten.



En ole näistä asioista koskaan ystävillemme puhunut enkä käyttäytymisessäni esiintuonut. Ainoastaan miehelleni olen purkanut turhautumistani. Syy miksi ajattelen olen alkanut ajatella näin, johtuu ajattelutavastani, että kaikelle, mitä pitää tärkeänä, löytää aikaa. Tiedämme monien ystäviemme käyvän toisten ystäviensä luona, etempänäkin, joten en voi olla ihmettelemättä, miksi se auton nokka ei koskaan käänny meille päin.



Ja se, miksi olen alkanut miettiä näitä raha-asioitakin, on se, että pari kuukautta autonvaihdon jälkeen yhden ystävän mies kerran vitsaili siihen suuntaan, että ¿eikös teidän jo kohta pitäis vaihtaa autoa¿¿. Vitseissähän usein on totta toinen puoli.



En mieti tätä asiaa jatkuvasti, nyt vain eräs tapahtuma laukaisi taas pahan mielen. Tiedän, että tämä on yhtä kuin itsesäälikylpy, mutta piti vain purkaa jollekin muullekin kuin vain miehelleni.

miehellä on täällä niin hyvä työ ettei sitä jätä ja jää työttömäksi. jotain on yrittänyt hakea mutta ei ole tärpännyt ja nyt kai vain ollaan täällä...olen kyllä ihan ahdistunut aina kun menen kylälle, ne pari kauppaa vain ja samat naamat tuijottelee ja kaikki tuntee kaikki...on tosiaan ihan järkkyä että täältä ei saa mitään, ei edes kunnon kirjaa luettavaksi tai pottaa lapselle...mitään kulttuuriin viittaavaakaan ei ole eikä mies jaksa enää työpäivän jälkeen lähteä ajelemaan kaupunkiin vain virkistyksen takia...Lisäksi täällä puhutaan ihan pöyristyttävän junttia murretta jota en haluaisi lapseni oppivan... No, kunhan päästään kaupunkiin ennen kuin menee kouluun!

Lupicaialle..

Miksette niiden muiden kerhoilevien yksinäisten äippien kanssa perustaisi " mammapiiriä" ?

Siis alatte kyläilemään vuorotellen toistenne luona, tarjottavat nyyttäri periaatteella... siinä tutustutaan ja on seuraa sekä äidille että lapsille.

Ja aluksihan sitä voi tavata vaikka hiekkalaatikolla tai kahvilassa, jos tuntuu ettei heti kehtaa kotiin kutsua.

meillä ollut tällainen " mammapiiri" jo 2 1/2 vuotta... viime aikoina tosin alkanut rakoilemaan kun alkanut työhön paluu. (Tosin osalla jo toinen kierros menossa, siis toinen lapsi syntynyt perheeseen.)

tämä siis ehdotukseni...

Näin ainakin tuntuu minusta. Jotenkin useammalle ystävälleni heidän oma elämänsä on sen verran täysi ettei aikaa riitä niin ystäville. Yksi useamman pienen lapsen äiti ei jaksa muuta kuin oman perheensä tilanteen ja näkee vain sukuaan. Toisen ystäväni perhe aloitti talonrakennuksen ja aika menee siinä. Kolmas odottaa vauvaa ja häntä on vielä näkynytkin, mutta voi olla kun vauva syntyy että hänellä aika kuluu siinä. Sitten on muutama muu ystävä, jotka ovat jääneet matkan varrella kun en ole jaksanut yksipuolisesti pitää yhteyttä. Uusia ystäviä on tullut joitakin ja heitä näen ajoittain (heitä enemmän arkisin). Silti tuntuu että olisi kiva nähdä ystäviä varsinkin viikonloppuisin enemmän, mutta heille ei kovinkaan usein sovi, heillä on paljon omia menoja. En usko että kyseessä olisi niinkään meidän karttelu tai niinkään meistä johtuva tilanne, vaan ihan ystävieni omasta elämäntilanteesta johtuva asioiden kasautuminen.



Neuvoksi en osaa antaa muuta kuin että pidä yhteyttä ja pyydä ystäviäsi silloin tällöin käymään, mutta jos ja kun itseäsi alkaa sapettamaan, niin on hyvä varmaan pitää pieni tauko yhteydenpidossa yksipuolisesti. Ja tosiaan ajattele tilannetta enemmän ystäviesi kannalta ja heidän elämäntilanteestaan, ei välttämättä ole niin teistä kiinni tuo etteivät käy.

Joku varoitteli aikaisemmin jossain viestiketjun alkupuolella, että elkää vaan muuttako maalle:). Ois pitänyt kai lukea toi aikaisemmin:). Sillä maaltahan, melkein sitä itsensä löysi ja ystävät paikakunta vaihdosten vuoksi hieman kadoksissa ja noi kontaktit on lähinnä puhelimen varassa. Ystäviä näkyy erottavan myös erinlaiset elämän tilanteet, kuten avioerot, taloudelliset tilanteet ja kuten meillä on nyt vauva, kun suurin osa ystävistä siis on joko sinkkuja tai lapset jo jokin aika sitten hankittuja... Se on jotenkin mukavakin seurata et yksin ei paini yksinäisyyden kanssa, mutta toisaalta aina sekään ei lohduta tääl vauva arjessa rämpiessä...



P.s tuolla etsin ystävää osiossa on sitten ystävä haku ilmoitukseni! ;) T-taas yksi yksinäinen kotiäiti lisää...

vuosien ja elämänmuutosten myötä. Olen omassa elämässäni huomannut monesti sen, että usein elämäntilanteen muuttuessa myös ystävät kaikkoavat/vaihtuvat. Todellisen aidon ystävän tunteekin mielestäni siitä, että hän pysyy mukana elämässäsi ja on kiinnostunut sinusta erilaisista elämäntilanteistanne huolimatta. Onneksi tällaisia ystäviä on muutama siunaantunut.



Itse olen huomannut sen, että kun tämä esikoiseni syntyi, minulle alkoi soitella yksi vanha kouluaikainen kaverini, johon olin ollut viime vuosina vain vähän yhteydessä. Tällä kaverillani on itsellä lapsia, ja aikanaan kun lapset syntyivät, yritin kyllä pitää yhteyttä mutta se alkoi tuntua turhauttavalta, kun kaverini ei halunnut puhua muusta kuin omasta elämäntilanteestaan. Ei siis kysellyt kuulumisiani jne. Ja nyt sitten kun molemmilla on lapsia, halutaan taas olla yhteydessä. Eipä siinä mitään, mielelläni olenkin, mutta mielenkiintoista vaan huomata, kuinka nyt taas seura kelpaa... :)



Niin ja tuosta Kayan mainitsemasta kyläilystä: kenties kyse on kavereidesi " laiskuudesta" , onhan se helpompaa pyytää vieraita luoksee kuin lähteä itse pitkälle ajomatkalle. Tosin kyllähän kyläilyn pitäisi vastavuoroista olla, muuten jompaa kumpaa alkaa ajan myötä kyllästyttää aina itse lähteä.

Olen tosi KADE sulle lupicaia kun pääset muuttamaan pois landelta! Me muutettiin vauvan syntymän aikoihin maalle ja täällä olen ollut tosi yksinäinen (allekirjoitan kaikki mitä kirjoitit elämästä pienellä paikkakunnalla). Uusien ystävien hankkiminen on tosi vaikeaa, olen saanut kyllä puistosta kahvi- tai kävelyseuraa mutta jos ei erityisesti synkkaa, ei sitäkään jaksa jatkaa. Kaupunkiin jäi hyvät opiskelukaverit mutta aika ja etäisyys on vaikuttaneet niin että jännitän heitä jotenkin (tunnen itseni tylsimykseksi kun elämä on muuttunut niin " yksinkertaiseksi" )

meillä mies hoitaa pyykkäyksen ja iltaisin lapsen eikä minulla ole sitten mitään tekemistä.

Mies myös kokkaa yhtä paljon kuin minä, laittelee tiskejä joskus ja siivoaa aika usein vaikka käy töissä.

Olen välillä kokeillut tehdä kaikki kotihommat jotta olisi tekemistä, mutta ei se auttanut, mies vaan tuli äksyksi kun ei saanut tehdä ruokaa ja minä en muka osaa tehdä oikein sitä tätä ja tuota ;)



Minä luen joka päivä lehteä ja jumppaan vauvan kanssa.... Ja syön aivan rauhassa. Lapsi leikkii kiltisti sen aikaa, se tylsimys!



Olen harkinnut sitä, että imuroisin joka päivä tai vaihtoehtoisesti tekisin gourmet-ruokaa jonka tekoon menisi tuntikausia.

Olenkin leiponut hurjana mutta ei ole ketään joka söisi niitä :D



Meille voisi sellaiset äidit tuoda lapsensa hoitoon joilla ei ole ketään apuna, minä hoitaisin mielellään!

nimenomaan ei ole mitään tekemistä eli voisi pitää yhteyksiä ja käydä kylässä.

Itse olen täyttänyt päiviäni opiskelemallakin mutta tylsää on silti. Nytkin lapsi nukkuu, ja olen jynssännyt koko kämpän puhtaaksi, tehnyt ruokaa jne eikä ole mitään tekemistä! Voi kunpa joku soittaisi tai tulisi kahviseuraksi!

Tuosta lapsestakaan ei ole seuraa kun ei vielä osaa puhua, luen kyllä kirjoja ja niitä se jaksaa kuunnella vaikka koko ajan.



Harmi kun täällä ei juuri ole noita äiti-lapsi-juttuja, ainoa on seurakunnan järjestämä eikä se oikein sovi minulle kun en ole kristitty. Ja ne on aamulla niin aikaisin että lapsi nukkuu vielä, en raaski herättää jonkun kerhon takia...

Oma asennekin voi paistaa läpi jos on ihan itse kypsä siihen paikkaan, mikä muille taas on kaikista tärkein. Omasta kotikylästäni kyllä saa reilun kaupan tuotteita ym. Moni kauppias innostuu jos saa tilata vähän vaihtelua, kannattaa vaan kysellä kauppiailta jos jotain ei ole hyllyssä.



Jos ei vielä ole mitään perhekerhoa, niin sitä voi pyytää esim SRK:lta, että voisitteko järjestää vaikka kahdenkin viikon välein.



Minä asuin vuoden maaseutupaikkakunnalla, joka oli ihan äärilaitaa omaan lapsuuden kasvuympäristöön ja murteeseen, ja en kyllä sopeutunut. Piti muuttaa takaisin päin. Tosin sieltäkin alkoi löytyä mukavia ihmisiä vähitellen.



Olen todennut ettei perheelliset ihmiset hirveästi kyläile, vaan kaikki keskittyvät omaan perheeseen ja muutamaan ystävään. On itsekin ollut sopeutuminen opiskeluajan sosiaalisuudesta. Mutta ainahan voi alkaa vaikka myydä jotain, pitää kotikutsuja tai sitten harrastaa, niin näkee ihmisiä ja tutustuu uusiin. Hiekkalaatikolta ei välttämättä löydy aina samanhenkisiä vaikka lapset olisivatkin samanikäisiä.



Minä pyydän aina kavereita kylään, mutta jos jotain kaveria ei ole pitkään aikaan näkynyt, niin nykyisin en enää jaksa murehtia että olenko itse tehnyt jotain väärin -ihmisille sattuu kaikenlaista eikä kaikkien tarvitse tietysti meistä ja lapsista tykätä.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat