Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Olen pahoillani mutta en yksin kertaisesti ymmärrä teitä, mieheni lasten äiti on etääiti ja en ole ikinä välinpitämätömpää ihmistä nähnyt..

En halua yleistää ja tietysti tilanteet ovat kaikilla erilaiset, mutta tuntuu että ainakin tämä etääiti haluaa mennä sieltä missä aita on matalain ja pakoilla sitä vastuuta jonka lapsi tuo tullessansa.



Puran oma pahaa oloani tänne koska on kamala katsella lapsia jotka tuntevat tulleensa hylätyiksi äitinsä toimesta.

Hyvää kevättä kaikille.

Uskon ja toivon että jokainen rakastaa lastaan oli sitten etääiti tai ei, mutta tässä meidän tapauksessa usko ei riitä ja toivo onoikeasti mennyt!

Sivut

Kommentit (19)

Minä olen etä-äiti esikoiselleni.

Kun päätin muuttaa 400km päähän edellisestä asuinpaikastani n. 1½ vuotta sitten annoin silloin 14v pojalleni mahdollisuuden valita. Muuttaa mukanani uuden mieheni luokse tai jäädä isän luokse. Asuimme silloin lasten kanssa kolmestaan, exällä oli jo uusi perhe silloin. Poika valitsi isän luona asumisen. Perusteli sillä että haluaa käydä yläasteen loppuun tutussa koulussa tuttujen kavereiden kanssa.

Valinta on osoittunut ihan hyväksi. Poika pääsi yläasteelta ihan ok arvosanoin ja on nyt hakenut kouluun tänne meidän lähellemme. Toivottavasti pääsee.



Lähdön hetki oli koko elämäni hirvein, itkimme molemmat rajusti. Ikävä on ollut molemmin puolinen ja raastava. Mutta tiesin kuitenkin tehneeni oikein. Jos olisin väkipakolla raahannut pojan mukanani, olisi sitä seurannut ainoastaan riitaa. Näin oli parempi. Pojan on ollut hyvä olla isällään, vaikkei tämä aivan mallikelpoinen isä olekaan. Perheessä on fiksu äitipuoli ja tukea poikani on saanut myös vanhemmistani ja veljeni perheestä, jos isän kanssa on ollut hankalaa. Olen kyllä hyvin tyytyväinen jos poikani tulee luoksemme kouluun syksyllä.



Kyllä lapsistaan tulee osata myös luopua. Minua kauhistutti jonkin teksti tässä ketjussa ettei voisi ikinä luopua lapsestaan, ihan sama minkä ikäinen on. Näin ainakin ymmärsin. Pakko heistä vaan on joskus luopua. Lasten tulee aikanaan jättää lapsuuden kotinsa ja astua omaan elämäänsä. siihen tulee valmistautua ja jokaisen on se hyväksyttävä.

niinpä.. miehet voi tehdä miä haluaa ja kukaan ei juurikaan kommentoi, kun äiti tekee niin asia on heti tapetilla. ja niinkuin sanoin en yleistä, minulla on kokemusta vain tästä äidistä jonka lasten kanssa asun.. Mutta tämä on ihan erilainen juttu mitä olet itse kirjoittanut omastasi. Ja kyllä se minustakin kuules pahalta tuntuu että minä en saisi napista ja kaikki täutyisi aina niellä.. ja että etääitejä ei saisi laikaan kommentoida..

Voimia sinulle vaikeaan päätökseen ja aurinkoista kevättä.

Jokaisella meistä on oma tarinamme, eikä kukaan muu kuin kukin itse tiedä, mikä on johtanut niihin valintoihin, jotka olemme tehneet.

On köyhää moralisoida toisen elämää, kun ei tiedä siitä juur' mitään. Toisille meistä asiat on yksinkertaisia ja ehkä mustavalkoisiakin, toiset joutuvat pohtimaan enemmän ja päätyvät toisinaan ulkopuolisen mielestä ehkä yllättäviinkin ratkaisuihin.



[url=http://www.eroperhe.net/]Eroperhe.net[/url] tarjoaa etä-äideille muilta suljetun [url=http://www.eroperhe.net/keskustelu/index.php?topic=22974.0]keskustelutil..., jossa voi puhua itselle kipeistäkin asioista vailla pelkoa moralisoinnista tahoilta, jotka eivät tilannetta tunne.

- Jos on mielenterveydellisiä ongelmia (niiden ei aina tarvitse merkitä juuri vaikkapa skitsofreniaa)?

- Jos on työn puolesta vaikeaa olla lähihuoltaja (työ laivalla, lentoemäntänä, yötyö...)?

- Jos lapsi haluaa isälleen?

- Jos isä ollut enemmän lasten kanssa?



Vajaa puolivuotta erossa lasten isästä, ja käsittämätöntä kuinka ihminen jonka luulin tuntevani lähti eikä häntä lähdön älkeen ole lapset kiinnostanut. Kuinka ihminen joka on olut 6 vuotta isänä voi vain unohtaa kaiken...??? Mä en pysty ymmärtämään, mitä ihmettä se mies ajattelee, ajatteleeko mitään vai onko niin helvetin kylmä että se ei oikeasti ikinä ole edes välittänyt.



Mä olen iso kysymys merkki, ja viha ja inho miestä kohtaa kasvaa päivä päivältä. Toivon että pystyn omista pojistani kasvattamaan miehiä jotka tuntevat ja ymmärtävät vastuunsa.

Lapsen näkökulmasta tilanne on helpommin " hylkääminen" vaikka kyseessä olisi isompikin lapsi. Lapsi yrittää ymmärtää vanhempiaan ja heidän ratkaisujaan. Kuitenkin lapsi itse haluaisi irtaantua vanhemmistaan, tuskin toisinpäin että vanhempi irtaantuu lapsesta. Lapsi ei usein ole vielä valmis silloin kun aloite tulee vanhemmalta. Lapselle voi juuri tälläinen erotilanne missä vanhemmat tulevat asumaan kaukana toisistaan tuntua siltä että toinen muuttava vanhempi laittaa uuden suhteen/työpaikan lapsen edelle ja lapsi tuntee tulevansa hylätyksi.



Tulipa vain mieleen kirjoittaa tähän lapsen näkökulmastakin, ei aina aikuisen.

helppoa jos molemmat rakastavat lapsiaan. Mutta 4 lasten äitinä voin vain sanoa (vaikka ehkä se loukkaa joitakin) ja luvata ja taata jne jne - että ei mitään IKINÄ, ei kukaan IKINÄ vaikka olisi minkälainen tilanne, vaikka luitani rikkottaisi, vaikka sydäntäni revittäisi kropastani, vaikka tuomarin edessä - en luopuisi IKINÄ MAAILMASSA lapsistani - taistelisin viimeiseen hengenvetooni niin kuin kukaan ei ole ennen taistellut (luopua=rupeaisi etä-äidiksi). Vaikka kuinka puolustetaan tätä sillä että lapsille parasta, lasten etuja jne jne - ei mene mulla läpi sillä lapsille äiti on aina etusijalla (olettaen että ollut kunnon ÄITI ensimmäisinä 3 vuosina) - lasten etu on olla äidin kanssa, asuu hän sitten maapallon toisella puolella tai vanhassa puuhökkelissä Utsjoen metsässä. Äiti on kantanut lasta, synnyttänyt ja ruokkinut ja täyttänyt lasta rakkaudella. En sano et isän osuus olisi ei-tärkeä mutta isä ei ole äiti, siitä voi tehdä piiitkän keskustelun - äidin ja lapsen välillä on aina näkymätön napanuora oli lapsi sitten 6v tai 26v. Jos luopuisin lapsistani ja olisin etääiti se tarkoittaisi että tavallaan kuolisin - enkä silloin enää voisi hengittää, rakastaa, olla läsnä koska pala musta olisi poissa. Näistä syistä en IKINÄ voi ymmärtää naisia jotka tapaavat lapsiaan joka toinen viikonloppu / joka viikonloppu, olkoon sitten niin että näen asiat mustavalkoisina (ainakin tässä asiassa).

meillä ekaluokkainen mieheni poika eihyvää kesää. tuo kaikkia koululappuja kotiin, siis unohtaa tai jotain muuta.. Minä aika ahkerasti soittelen koululle ja kyselen että oliko jotain tulossa vai olemmeko ajantasalla.

Sinä voisit mielestäni tehdä samoin, puhelin käteen ja soitto koululle, hammaslääkäriin ja vaikkapa sossuun jos kerran mies ei tietoja anna iin sossu voisi siihen patistaa.



Hyvää kesää!

lasten eläessä elämää äitinsä kanssa. Ihan jopa siitä huolimatta, että se ensimmäinen 9kk on vietetty äidin kohdussa. Monet isät vain suosiolla " menettävät" lapsensa lasten äidille, koska ajattelevat, että se on kaikille osapuolille parempi ratkaisu kuin mahdollisesti verinen huoltajuustaistelu. Luopuminenkin voi olla suurta rakkautta.



Itse olen lapsen sairauden myötä käsittänyt sen tilanteen, että äidillekin voi olla terveellistä osata olla hengissä ihan omana yksilönään. Vaikka maailman tärkein olento (eli oma lapsi) kuolisi - sen ei ole pakko olla johtaa siihen, että itse lakkaa olemasta. Lisäksi en tiedä kuinka tervettä on elää lasten kautta - eri asia toki on saada voimaa lapsista, mutta ensisijaisesti kai heille on sitä voimaa annettava?



Suokaa nyt anteeksi, voi olla että ymmärsin väärin, mutta tällaisia ajatuksia nousi mieleen.

Mä olen aika paljon töissä ja kantanut siitä huonoa omaatuntoa, edellisestä työpaikasta otin lopputilin kun eivät suostuneet antamaan vähemmän tunteja.. Nyt onneksi saan jäädä kohta erityisäityisrahalle ja saan on olla kotonakin.. Se on tosi asia että lapsista saan paljon voimaa ja ymmärrän että miehellekin voi olla vaiokeaa luopua lapsesta mutta omalta kohdaltani voin sanoa että ikinä en lastani pois antaisi ja mielestäni nainen joka luopuu rakkaudesta lapseen että niinkuin antaa sen rakkauden tähden isälleen niin mitä tämä lapselle sanoo kun hän sitä joskus kysyy?? Että rakastin niin paljon että luovutin sinut pois?? ei kuullosta järkeenkäypältä..

Kaikki tietysti tavallaan.

Meillä tekee vanhemmat töitä, on lapsiensa kanssa, välillä joudutaan valehtelemaan että siksi te ette pääse äidille kun äiti on taas kipeä, ju juu lapset teidän äitinne on nyt ollut kahdeksan viikkoa kipeä..



Näin juu meillä, ehkä tuon mieheni ex- siipan tähden en pysty ymmärtämään etä-äitejä.

Voimia ja Kesää :)













Jaaha, tämä palsta toimiikin hiukka eri telniikalla. :)

Tässä siis se, mitä piti kirjoittamani:



Jokaisella meistä on oma tarinamme, eikä kukaan muu kuin kukin itse tiedä, mikä on johtanut niihin valintoihin, jotka olemme tehneet.

On köyhää moralisoida toisen elämää, kun ei tiedä siitä juur' mitään. Toisille meistä asiat on yksinkertaisia ja ehkä mustavalkoisiakin, toiset joutuvat pohtimaan enemmän ja päätyvät toisinaan ulkopuolisen mielestä ehkä yllättäviinkin ratkaisuihin.



www.eroperhe.net tarjoaa etä-äideille muilta suljetun keskustelutilan ( http://www.eroperhe.net/keskustelu/index.php?topic=22974.0 ), jossa voi puhua itselle kipeistäkin asioista vailla pelkoa moralisoinnista tahoilta, jotka eivät tilannetta tunne.



on itselle se helpoin vaihtoehto...



mutta on myös niitä jotka näkevät ennemmin asian lapselle paremmaksi luopua itse lapsista kuin repiä lapset mukanaan toimimatosta liitosta tyhjän päälle tilanteesta jossa kuitenkin lapsilla on tutut ympäristöt koulut ystävät ja tuttu koti jossa on lapselle kaikki onnellisuuden edellytykset..



etä-äiti saattaa tehdä oman ratkaisunsa juuri siksi että asettaa lapsen onnellisuuden oman onnellisuutensa edelle, oman sydämmensä särkienkin...

kyllä se myös on monelle erotilanteen etä-isällekkin musertava paikka joutua eroon lapsistaan, mutta miehillä se on enemmänkin sellainen " näinhän se on aina ollut, minkäs teet" -juttu



nimimerkillä itse yh-isä

tuollaiset viestit ja mielipiteet. Sanoit kyllä, että et yleistä, ja ikäväähän se on jos sinun kirjoittamassasi tapauksessa asia on niin että tämä etä-äiti ei lapsistaan välitä... silti otsikossa kyllä yleistit...



Itse olen ehkä joutumassa etä-äidiksi, ja se on minulle hyvin vaikea paikka. Vaikeinta, mihin olen tähän mennessä elämässäni joutunut/joutumassa.

Eikä kyse ole todellakaan siitä että menisi " siitä mistä aita on matalin" omalla kohdallani mahdollinen etä-äitiys on päinvastoin se korkein aidan kohta, vaikein ja kipein.



Siksi suututtaa ulkopuolisten kommentit ja ennakkoluulot, valitettavasti etä-äidit yleensä tosiaan leimataan huonoiksi äideiksi, lapsistaan viis veisaaviksi. (Ihme, kun etä-isistä ei sitten juurikaan ole tällaista puhetta?! Yleensä etä-isiä vaan säälitään ja voivotellaan tyyliin " on se kauheaa kuinka akka siltä erotessa vei lapsetkin.." )



Sori nyt vaan jos tuli hiukan kärkästä tekstiä, mutta tämä on mulle tällä hetkellä se arka kohta jota ei pidä sohia... =)

Olen kanssasi samaa mieltä, mikään mahti maailmassa ei saisi minua luopumaan omasta lapsestani!

Kun erosin entisestä miehestäni niin ajattelin aina eron aikana pimeimpinä hetkinä että vaikka kaikki muut minut hylkäisivät olisi minulla aina lapseni ja meillä aina toisemme.

En voisi ikinä ajatella että hän ei kanssani olisi. Sen vuoksi en voi ymmärtää etä-äitiyttä, kuolisin jos en voisi olla lapseni kanssa.

Kaiken muun voi elämässä taakseen jättää tai hakea uuden tai jotain mutta omaa lastaan ei ikinä.

Olen niin onnellinen kun minulla hänet on enkä ikinä hänestä luopuisi.



Kesän jatkot kaikille.

Tittuska rv14



Aidin ei koskaan ikimaailmassa tulisi joutua tilanteeseen,missa joutuu valitsemaan tai pakotetaan tilanteeseen nimelta eta-aitiyys.Erosin v-98 avomiehestani ja oikeudessa poikani huoltajuus asiaa puitiin 2vuotta.Menimme aina hovioikeuteen asti,jossa lapsen isa sai poikani asumaan luoksensa.Ennen lapseni menettamista olin kotona ahkerasti ompelutoita ja ruokaa laitteleva muumimamma.Siita ei paljon sosiaalivirastoissa ja oikeudessa ollut kuitenkaan hyotya.Eroavalla kotiaidilla kun ei ole rahaa tai omaisuutta.Tapaamis-sopimuksen voimaantulon jalkeen isa muutti valittomasti pois paikkakunnalta ja lakkasi parin ensimmaisen tapaamiskerran jalkeen tuomasta lasta tapaamisille.Isan tarkoituksen mukaista lapsen omimista,ei sosiaalitoimistossa ole koskaan otettu huomioon.Katson,ettei minulle ja pojalleni ole koskaan taattu oikeuksia toisiimme ja ettei ketaan kiinnosta yleisesti se seikka,tapaako lapsi eta-vanhempaansa.Asiaan ei voida myos puuttua,muutoin kuin vetamalla asiaa oikeuteen.Sosiaalitoimiston apu on lahinna hyva vitsi!!!Muistakaa naiset,etta suomessa on ns tasa-arvo.Se saattaa tulla yllatyksena perheasiaintoimistossa,kun virkailijasi ihailee paa kallellaan hyvan isan perikuvaa,jota ex kumppanisi onnistuneesti esittaa.Naista hyvista isista tosiaan!!!Kuinkahan monta prosenttia heista saa lapset itselleen esiintymalla hyvin ja valehtelemalla.Itse olen joutunut leimatuksi-Ex kumppanini valehteli minun sairastuneen henkisesti eromme aikana(naiset muuttuvat miehisen teorian mukaan raivohulluiksi eroprosessissa),se on tehnyt minusta kaytannossa lainsuojattoman.Ei ole mitaan mahdollisuutta todistaa henkisesti normaalia olotilaa.Esimerkiksi lausuntoja ei voida ottaa vastaan.Valituksiani vahatellaan ja niita ei oteta todesta.Lapsen isa kiusaa minua myos soittelemalla poliisille ja erinlaisin rikos-syyttein.Muuttokuorman vietyani sain tasta kavallus-syytteen ja rikosmerkinnan.Ulkomaille muuttoni jalkeen tapaamisista ei ole voitu edes keskustella.Laaja tapaamis-sopimus on totinen vitsi myos.Miten pyytaa lapsen tapaamista,jos isa ei edes vastaa tiedusteluihin tai sosiaalitoimistosta ilmoitetaan ettei yksittaisen lapsen tapaamisia ruveta maararahojen puutteessa jarjestelemaan!!!Lopputulos;Olen henkisesti kuollut,niin aitina ja naisena-minulla ei ole elamaa.En edes uskalla synnyttaa uusia lapsia tai perustaa perhetta.Se niista Suomen kuuluisista perheoikeuksista!-Aika pysahtyi siihen hetkeen,kun lapsen asuinpaikka maarattiin isalle...Asiasta on nyt 8 vuotta.Kuka perustaisi naisten oikeuksia ajavan ryhman-sille olisi totisesti tarvetta,varsinkin Suomessa,viikonloppuavioliittojen luvatussa maassa.Vaitteeni;lapsesta eroittaminen naiselle merkitsee,taman suoranaista murhaamista.Tasa-arvo lasten huoltajuudessa on lakina floppi,sivutuotteenaan oikeudettomat koyhat aidit ja aidittomat lapset.Aloittakaa aiheesta keskustelu.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat