Vierailija

En käsitä miksi ihmiset aina vinkuvat kotoaan pois. Puolta päivää pidempää siellä ei voi olla, aina pitää olla johonkin säntäilemässä. Kotiäitinä olo on yhtä helvettiä ja muutenkin lastenkin kanssa pitää menne sinne ja tänne. Oikeasti, mikä vika on ihmisessä tai ihmisen kodissa kun ei siellä viihdy?

Kommentit (11)

Kyllähän kotona aktiviteettia riittää enemmän, kuin yksi ihminen ehtii aktivoida. Ainakin minulla riittäisi, kunhan vaan aina pääsisin tästä koneelta tekemään.



Mutta en tiedä, jotenkinhan se on jo ihan lapsesta asti nähtävissä, että toisille on tosi tärkeää saada jatkuvasti olla keskellä suurta ryhmää ihmisiä. Mulla on useita kavereita, jotka olen tuntenut lapsesta saakka, oltiin samoilla luokilla, ja sanoisin, että kyllä ne on samat ihmiset, jotka jo lapsesta oli joka ikinen iltapäivä aina jonkun luona leikkimässä ja joilla oli joka illalle eri harrastus, joista sitten kasvoi teinejä, jotka oli ihan riippuvaisia kavereitten seurasta vuorokauden ympäri, ja joilla nyt aikuisena hajoaa pää kotona vaikka sitten vauvan kanssa.



Enkä nyt itse sano, että ovat jotenkin epäterveempiä ihmisiä välttämättä, taikka edes pinnallisempia. Mutta joku luonne-erohan siinä on. Minä itse jo lapsena ihmettelin, että kuinka tuo " Maija" jaksaa joka ilta mennä partioon/pianotunnille/balettiin/musiikkiteoriaan/tyttökerhoon ja sitten vielä sen lisäksi joka illaksi pakko saada joku leikkikaveri. Itse tykkäsin kyllä kanssa välillä leikkiä kavereitten kanssa ja tykkäsin siitä yhdestä lauantaisesta harrastuksestani, mutta muuten viihdyin kotonakin piirrellen, lukien, vanhempian kanssa, pelaillen, kirjoitin omaa " kirjaa" ja tahdoin leikkiäkin yksinkin (ja silloin melkein ärsytti, jos kaveri ilmestyi oven taakse). Ja samalla tavalla mulla nyt aikuisena riittää puuhaa ja mielenkiintoa kotona, ja on sellainen tarvekin saada olla yksin kotona, toisin kuin ilmeisesti toisilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tai toinen on se, että pelätään mitä muut ajattelee. Että jos et ole tehnyt sitä ja tätä, sinua pidetään luuserina. Epätervettä kumpikin.

No just, sanoinko mä ettei kotona saa tehdä mitään? Enneminkin ihmettelen niitä joiden pitää nimenomaan päästä kotoa pois, ovesta ulos tekemään jotain eivätkä osaa a. rauhoittua kotonaan b. tehdä kotona muuta kuin maata ja tuijottaa seinää.

Joka päivä on siis pakko mennä ulos tai kylään.



Lapsi ei jaksa aina leikkiä samoilla leluillaan, katsoa samoja videoita, ei piirrellä... Tarvii plajon virikkeitä, ja seuraa. Myös minä.



Itse en jaksa kokoajan katsoa pikkukaksion seiniä. Eikä niitä kotitöitäkään ole niin paljoa.

sellaisia, jotka eivät kestä rauhallisuutta ja asioiden kunnollista pohtimista kotona. Eli minun johtopäätökseni on se, ettei sellaisilla ihmisillä ole elämä ihan kohdallaan. Vaikka ei ihmisiä voi tietenkään yhteen nippuun laittaa ja olettaa, että kaikkien tulisi toimia samalla tavalla.

Itselläni ainakin juuri se runsas kotona rauhassa vietetty aika on sen edellytys, että kehityn ihmisenä parempaan suuntaan.



Taitaa olla niin, että aina ihmiset kuvittelevat, että oma tapa elää on se paras ja niin teen kyllä nyt minäkin. Suosittelen kaikille kotona möhköilemistä..minusta on ihanaa siivoilla ja nauttia puhtaasta kauniista kodista, tehdä ruokaa ja leipoa ja kölliä oman miehen kainalossa.

Itse olen kyllä kotikissa viihtyisin siellä vaikka kuinka. Vaikka hoitovapaalle en kauaa jaksanutkaan, mutta noin lähtökohtaisesti kotona on kiva olla.



Mun miehelle taas on myrkkyä olla kotona sillä yksinkertaisesti kaatuu seinät niskaan. Eli lähinnä hän kokee ajan valuvan hukkaan kotona " maatessa" Hänellä taas musiikkiharrastus on sitä itsensä tutkiskelua eli karkaa muille maille kun kitara on käsissä. Minä taas mieluiten laitan hyvää musiikkia soimaan löhöän sohvalla ja pistän maailman omassa päässä järjestykseen.



Sanoisin tähän kotona viihtymiseen vaikuttavan eniten ihmisen aktiivisuudentason. Eli joku ei vaan voi olla paikallaan kun taas toinen ei muuta tekis kun olis paikallaan vaapa-aikanaan.

Eks sää snaijaa se on se kitarankin soitto jotain tekemistä. Lähinnä tuo on mieheni tapa mietiskellä omia asioita. Eli ei ole mitään pakoa itsestään jos tarttee aina olla liikenteessä voi sitä tutkiskellä itteensä vaikka harrastuksen lomassa.

mutta tää ei päde kaikilla. Toiset ei uskalla pysäyttää oravanpyörää, ettei vaan pään sisäiset äänet pääse esiin. Itseen tutustuminen on joskus aika vaikeaa, jopa raskasta. Siksi alkaa hajota pää, tai se tuntuu siltä.



Itseensä tutustuminen tulee eteen viimeistään vanhainkodissa kun ei kukaan tule eikä minnekään pääse.

Meillä on 1 v 9 kk ja 2,5 kk pojat. Ja kunpa ehtisikin kotona tehdä jotain, lueskella tai vaikka edes niitä kotitöitä! Me lähdetään lähes joka päivä aamusta kerhoon/puistoon, sitten kotiin päikkäreille ja iltapäivä/ilta ollaan kotona. Näin esikoinen saa tutustua muihin lapsiin, leikkiä uusilla mielenkiintoisilla leluilla ja äiti saa hengähtää ja jutella aikuisten kanssa.



Musta ois kiva joskus pitää vapaa-aikaa niin, että muut lähtis jonnekin ja mä saisin olla rauhaksiin kotona. KErrankin.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat