Seuraa 

Onkohan ketään muuta, jolla on samantapainen tilanne kuin meillä isovanhempien suhteen? Lapsemme on ensimmäinen lapsenlapsi molemmille isovanhemmille ja saa heiltä runsaasti huomiota - jopa liikaakin huomiota.

Monien mielestä vauva ei voi saada " liikaa huomiota" rakkailta isovanhemmilta. Saatan monien lukijoiden mielestä olla kylmä ja itsekäs ihminen. Mutta en haluaisi jakaa vauvaani ja elämäni toisten ihmisten kanssa OMIEN VOIMIENI KUSTANNUKSELLA.

Voimani ovat kertakaikkiaan lopussa ja haluaisin vain todella tietää, onko ketään muuta joka kokee samoin.

Varsinkin omat vanhempani asuvat kaukana meiltä ja ajattelevat, että heillä on sillä perusteella oikeus majoittua meille milloin tahansa ja miten pitkäksi aikaa tahansa. He eivät myöskään voi mitenkään ymmärtää, että haluamme viettää vähäiset yhteiset lomamme jossain muualla kuin koko ajan heidän luonaan ja että juhlapyhiksi haluamme luoda omat tapamme ja viettää esim. joulun kotona - ei muiden ihmisten luona.

Olemme yrittäneet keskustella asioista, mutta tuloksen on vain se, että vanhempani eivät kykene ilmaisemaan eriäviä mielipiteitään ääneen. He suuttuvat, mököttävät ja jatkavat entiseen malliin. He uuvuttavat minut, mieheni ja vauvamme jatkuvilla vaatimuksillaan.

Tiedän, että tämä viesti on sekava, eikä välttämättä kuulu tälle palstalle. Mutta en tiedä, mitä tekisin kun kertakaikkiaan haluamme vain olla rauhassa lapsemme kanssa oman perheen kesken. Toisten jatkuvat valitukset siitä, miten ikävä heillä on vauvaa ottavat voimille.

Löytyykö kohtalotovereita?

Kommentit (2)


Ja heti alkuun sellainen " ilouutinen" , että kun vauva kasvaa uhmaikäiseksi Lapseksi, jolla on omaa tahtoa, häntä ei enää mummojen tulekaan niin ikävä, eikä olekaan niin kovin mukavaa ottaa meidän perhettämme kylään, yhdeksikään yöksi... Tai sitten kun hankit lisää lapsia, voit olla varma ettei kukaan sukulainen enää halua muuttaa teille asumaan. Ensimmäinen lastenlapsi on aina tosi tärkeä ja erityisessä asemassa, mutta into laantuu kun aikaa kuluu ja enemmän lapsia tulee, lupaan sen.



Näin kävi meillä. Sen jälkeen kun toinen lapsi syntyi ja tuo ah-niin-ihana esikoinen (josta taisteltiin kahden mummolan kesken juhlapyhisin ja viikonloppuisin) kasvoi, ei ole tarvinnut olla hätistelemässä isovanhempia. Ja nyt, kun hoitoavusta olisi oikeasti todella paljon APUA, ja itse olen aikalailla uupunut kahden pienen hoitamisesta, ei apua sitten herukaan, ei millään. Kun nyt sitten mummot eivät millään jaksa/ehdi! Ja esikoisen vauva-aikana kyllä oltiin jonossa oven takana...



Ehkä teilläkin tilanne helpottuu, kun isovanhempien huomiota jakaa joskus useampikin lapsi? Tai teidän vauvanne kasvaa isoksi? Jos tilanne on nyt tosi sietämätön, eikä avoin keskustelu auta, niin auttaisiko, jos olisitte yksinkertaisesti epäkohteliaita - ette vain vastaa, kun sieltä soitetaan, ja sovitte juhlapyhämenoja ystävillenne tms. Vaikea tilanne, tiedän. Itse yritin esikoisen vauva-aikana ottaa ilon irti ja antaa vauvaa yksinään mummoille hoitoon. Itse sain kaivattua omaa aikaa, ja mummot saivat jo päivässä usein vauvasta tarpeekseen - kun joutuivatkin hoitamaan koko käärön yksin! kokeilepa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat