Vierailija

Omaa nuoruutta muistellessa tulee ensimmäisenä mieleen, että ei ei, ei ainakaan leirikoulu, ei seurakunnan retket, ei luokkabileet, ellei sovita että haen klo 22.30 kotiin, MIHINKÄÄN EI ILMAN KOKOAJAN AUKI OLEVAA KÄNNYKKÄÄ, johon saatan soittaa jatarkistaa tilanteen milloin vaan.



Vanhempani päästivät minut vain koska niillä ei ollut yhtään käsitystä, kuinka riskialtista touhua kaikki teinien toiminta on, silloin kun paikalla on yli yksi teini.



Minulla ei ole mitään harhakäsityksiä, luotettavuus ei muuta asiaa miksikään - olinhan itsekin todella luotettava ;-).

Kommentit (8)

Oma nuoruuteni oli kielikursseineen ja leireineen ja interraileineenkin aika kesyä siihen nähden, kuin monen muun tuntemani, mutta silti itsellänikin oli kuvioissa alkoholi, tupakka, miedot huumeet, aika kieroutuneet " romanssit" , ja tulin teininä raiskatuksikin. Vanhempieni mielestä olen kuitenkin ollut aina kiltti ja luotettava ja fiksu tyttö, ja vanhemmat on itsekin kuitenkin maailmaa nähneitä ja itse nuorena matkustelleita... Jotenkin siis arveluttaa edes se, että osaisinko itse arvioida sen, miten paljon omaan lapseensa voi luottaa.



Tietenkin sekin vaikuttaa asiaan, että itse kasvoin Suomessa maaseudulla, korkeintaan Helsingissä käytiin viikonloppuisin, kun meillä taas on se lähin " shoppailumesta" (minne paikalliset teinit viikonloppuisin ryntää) tuollainen monen miljoonan ihmisen suurkaupunki (suburbiassa asutaan). Huumeet ja rikollisuus ja vaarat ihan eri luokkaa. Vaan eipä täällä kyllä hyvien perheitten lapset ja teinit iltoja pyörikään ulkosalla, niin että sinänsä mulla on vallitseva kulttuuri puolellani.



Ja kuitenkin sitten on se toinen puoli... Mun oma itsetuntoni ja maailmankuvani kuitenkin muokkautui varsin positiivisesti saadessani matkustaa ja pärjätä ihan itse; tietää, että muhun luotettiin, kokea sen jonkinlaiset uskomattoman vapauden ja villin tunteen, kun on tosi nuori ja tuntuu siltä, että KAIKKI on mahdollista ja uutta ja jännittävää ja saa elää seikkailua... Ja sitten se rohkeus, mikä tulee siitä, kun tietää, että sitä on ollut kiperissäkin tilanteissa, mutta silti pärjännyt ihan itse. En mä näitä tahtoisi evätä omilta lapsiltani! Eli jossakin kohtaa on vaan kohdattava ne omat huolensa ja pelkonsa ja vaan luotettava ja annettava mennä...



Vaikea asia jokaiselle ajateltavaksi. Onneksi meillä on vielä aika monta vuotta aikaa miettiä tätä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itsekin sain lapsena ja teininä vapaasti koluta joka paikan ja silloin elettiin paljon vielä kännykätöntä elämää... Helsingissä vietin lapsuuteni/nuoruuteni, jos sillä asuinpaikalla merkitystä on.



Omilla lapsillenikin haluan tarjota mahdollisuuksia moneen, nähdä elämää, opettaa itsenäisiksi jne.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat