Vierailija

HS:n uutisesta:



Jos raskaus on odotettu, perheen elintavat ovat yleensä terveellisempiä kuin yllättävissä raskauksissa. Kaikki naiset eivät lopeta tupakointia, mutta esimerkiksi akateemisesti koulutetut raskaana olevat naiset polttavat hyvin harvoin. Toisaalta taas alle 19-vuotiaista raskaana olevista lähes 40 prosenttia tupakoi.



Kirjan mukaan äidin tupakointi vaikuttaa pitkään lapsen aivoihin ja ilmenee kehitys- ja oppimis- ja unihäiriöinä. Myös allergia- ja astmariski kasvavat, jos äiti polttaa ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana. Tuolloin keuhkot alkavat kehittyä.

Kommentit (16)


Todella monta 35-40-vuotiasta odottajaa tiedän, ketkä ovat polttaneet raskausajan, ja oikein vielä kehuskelevat sillä!



Ei TÄSSÄKÄÄN asiassa voi noin karkeasti yleistää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

mutta kun tutkimuksen mukaan iso osa teiniäideistä polttaa, niin sitten tupataan yleistämään, että kaikki teiniäidit polttaa. ja se käy hermoille...



en nyt tiedä luetaanko minut teiniäidiksi, olin 19, melkein 20, kun sain ensimmäisen lapsen. lopetin tupakoinnin heti, kun kävin tekemässä positiivisen raskaustestin.



on niin rasittavaa, kun aina nuoria äitejä pidetään jotenkin huonoina äideiksi. itse olen esimerkiksi kerran käynyt ulkona 9 kuukauden aikana, silloin isä oli laosen kanssa. kerran lapsi on ollut yökylässä, ja sekin vain mummin tahdosta.



tuntuu että aina joutuu puolustelemaan itseään, kun on nuori äiti.

Olen nimittäin tuttavapiirini ainut, joka on lopettanut tupakoinnin jo raskautta suunnitellessa. Täytän sekä teini- että amisäidin kriteerit. En myöskään juonut saati käyttänyt lääkkeitä / huumeita raskausaikana. Vältin kaikkiä lisä- ja säilöntäaineita. Kaikilla 3:lla lapsellani on astma ja siitepöly- ja eläinallergiat. :( Tupakoivien äitien lapset senkun porskuttaa terveenä. Ei oo reilua...

Tutkimukset perustuu isoihin ihmisjoukkoihin. Jos tutkimuksen mukaan vanhemmista äideistä harvempi tupakoi ja teiniäideistä useampi, niin se on silloin fakta. Yksittäiset ihmiset toimivat toki eri tavoin, mutta keskimäärin on noin.

Teiniäiten luulisi olevan helpompi lopettaa kessuttelu, kun kolmekymppisen odottajan. Väitän, että on eri asia lopettaa jos on kessutellut kolme vuotta, kuin jos on polttanut 13 vuotta.

Mulla ainakin on tuttuja jotka ovat " lopettaneet" polttamisen plussan jälkeen, salaa siis tupruttelevat ja ovat juuri näitä " fiksuja" vähän vanhempia odottajia.

omista keuhkoista puhumattakaan...



Minusta se on tyhmää ja osoittaa erittäin suurta välinpitämättömyyttä omaa lasta kohtaan.



Ja terkut vaan sulle naapurin tuleva nuori ja jatkuvasti tupakoiva äiti, kyllä ainakin saat mun halveksunnan ihan täysin!


SofterSin:

Lainaus:

Ja sitten on äitejä, kuten minä, jotka ei ole polttaneet raskaana

tai ennen raskautta eikä sen jälkeen ja silti saa astmaisia/allergisia lapsia.




Mekään ei olla miehen kanssa tupakoitu. Silti meilläkin astmaisia ja allergisia lapsia.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat