Vierailija

Pienet töytäisyt ja muljahtelut vielä meni, mutta nyt kun viikolla 21 yhtäkkiä liikkeet tuntuu kovina ja myös mahan päälle iski jotenkin paniikki! Itku tuli ja alkoi pelottaa, en edes tiedä mikä. Lapsi on toivottu meille kummallekin, mutta myös mies oli hiukan "hämillään" kun kunnon isku tuntui mahan päälle. Suoraan sanpttuna tuntui inhottavalta meistä molemmista. Kai tähän tottuu... pelottavaa kun joku myllää omaan tahtiin, tulee avuton olo!



olenko ainut?

Kommentit (20)

sanoisin, että koittaa kestää potkut. Tietää vauvan ainakin olevan elossa ja voivan hyvin. Kun mahdollista sekin, että lapsi ei liiku koko päivänä ja huoli on suuri.

loppuraskaudessa potkut voivat olla voimakkuudessaan hyvin epämiellyttäviä?



Vauva voi potkaista keuhkot tyhjiksi tai oksennuksen suuhun tai pissat housuun. Äkkinäiset potkut venyttävät epämiellyttävästi vatsanahkaa ym.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Siis että se pelotti, jatkossa ei.



Minulla on ollut älyttömän rauhalliset vauvat. Ja olisin vaikka vähän maksanutkin siitä ilosta, että ne ois töytäilly pitkin mahaa. Koko ajan oli pieni epävarmuus, että ovatko edes hengissä siellä.



Tämäkin on yksi asia, mistä ei koskaan puhuta. Että vauva voi olla hiljaa ja rauhallinen ja silti kaikki on ok.

On mustakin ihanaa odottaa kolmatta toivottua lasta, mutta kyllä valitettavasti silti joskus etoo ja tuntuu pahalta, kun joku potkaisee palleaan tai mahaan.



[quote]

Ei todellakaan tuntunut inhottavalta vaan aivan ihanalta, sisälläni todella kasvoi pieni lapsi.

Se lapsi on oma yksilönsä ja tulee synnyttyäänkin mylläämään omaan tahtiinsa eikä äiti aina pysty kaikkea kontrolloimaan vaikka tahtoisikin.



Onhan se pelottavaa.

Tällä palstalla ei nääs sallita sitten yhtään erilaisuutta, vaan kaikkien on oltava täydellisiä maaemoja alusta loppuun.

Ihme kyllä, itse otin koko raskauden ihan lonkalla, vaikka muuten olenkin aika arka ja luulosairas, ja kaikenlaiset kolotukset alkaa heti pelottamaan. Ja vaikka mahassa mylläsi melkein viisikiloinen jytkäle, niin silti se tuntui ihan luonnolliselta.

Mutta ap:lle sanoisin, että ainakin liikkeistä tiedät, että vauva voi hyvin.

Synnytys ei pelota ainakaan vielä. Imetykseen suhtaudun vauvan ruokkimisena, miten pitäisi?



Kyseessä oli siis ihan ensimmäiset (kat=ekat, kirj.virhe!) liikkeet jotka "säikäytti". Ilmeisesti kaikille muille vauavn myllääminen mahassa on ensimmäisessäkin raskaudessa jo niin tuttua ja luonnollista (sitähän se toki on), ettei muut hätkähdä.



tai sitten nämä asiat kuuluu sarjaan "tätä ei sanota ääneen".



Pumpulissa en kasva, lapsen hoito on ammatin ja työn kautta tuttua. Raskautta vain ei voi kokea sivusta seuraamalla tai lukemalla vaan tulee jokaiselle omanlaisena kokemuksenaan.



Miehille annetaan aina kaikki sympatiat ja ymmärrys, sekä 9kk aikaa sopeutua. Naisen ei näköjään kärsi tässä luonnollisessa tilassaan pelätä tai ihmetellä mitään.

Musta raskaus oli aivan ihanaa siinä mielessä että kaikki tapahtui niin hitaasti, ensin pieniä potkuja silloin tällöin sitten voimakkaampia ja enemmän. Sua ilmeisesti häiritsee juuri tuo että sillä vauvalla on "oma tahto" ja liikkuu silloin kun haluaa? Silittele ja puhu vauvalle niin huomaat sen rytmin. Mä loppuraskaudesta tiesin tasan tarkkaan missä on vauvan jalkapohja ja sitä tökkimällä sain vauvan liikkumaan. Niitä liikkeitä tulet vielä odottamaan innolla :) Toki hormooni myrskyssä saattaa liikkeitäkin säikähtää.



Mitä mä olen omasta raskaudesta ja vauvastani oppinut että kaikki asiat on mahdollisia. Jokainen raskaus ja vauva on erilainen. Sun raskaus on sellainen minkälaista kukaan muu ei ole koskaan kokenut!



Onnea odotukseen :)

Hauskaa päin vastoin nähdä konkreettisia merkkejä vauvan olemassaolosta. PALJON pelottavampaa olisi ollut se, että vauva ei liikukaan kunnolla...



Tulee mieleen, että mitähän ahdistuksia sitten tulee kun vauva on jo maailmassa, jos pelkät liikkeet kohdussa saa tuollaiset tuntemukset aikaan.

Enkä silti kokenut olevani mitenkään epäkypsä, tunnekylmä, kieroon kasvanut, saatii liikaa "nainen, joka synnytti sisiliskon"-filmejä katsonut äiti. Vauvan liikkeet vain tuntuivat vastenmielisiltä.



Kun sikiö täryttää jonnekin ruokatorven seutuville ja on aiheuttaa nauttimani lounaan takaisinvirtauksen lautaselle, siinä ei mielestäni ole mitään pohtimista olenko kypsä äidiksi saati mikä on parisuhteeni tila. Se on puhtaasti inhottava tunne.



Kehon kuvani on ihan ok, mutta vatsanpeitteitten kohoilu sikiön vellomisen takia tuntui silti ällöttävältä. Mies ei myöskään halunnut silitellä kumpuani saati huhuilla lapselleen vatsanpeitteiden läpi ja silti isä-poika-suhde on onnistunut.



Joten älä välitä toisten asiattomista kommenteista, Tuntemuksesi ovat varmasti aivan normaaleja.

Olen rv27 enkä ole moisista ikinä kuullutkaan. Minulla vauva vain potkii ja kääntyilee, eikä se inhottavalle tunnu minusta tai miehestäkään.

Mutta en kyllä ole keneltäkään kuullut tuollaisesta henkisestä epämiellyttävyydestä kun ei voikaan hallita omaa kehoaan (ts. sen sisältöä). Herättää pakosti epäilyksen, että onkohan ainakin alitajuisesti vielä tekemättä sitä sinkkuelämän hylkäyssurua? Että elämässä on tästä lähin jotain täysin autonomista, johon on sidottuna (enemmän tai vähemmän) loppuelämänsä.

Mulle liikkeet näkyi ja tuntui vatsan päälle jo rakenneultran aikoihin. Hyvin epämiellyttäviä olivat fyysisesti, vaikka toki oli hyväkin että vauva liikkui niin selkeästi, ei tarvinnut huolestua.

Esim. iso kohtu (paljon lapsivettä) ja runsaat vatsanpeitteet pehmentävät liikkeet hyvin. Joillain taas liikkeet tuntuvat tosi terävinä ja venyttävät vatsanahkaa ikävästi.

Ei todellakaan tuntunut inhottavalta vaan aivan ihanalta, sisälläni todella kasvoi pieni lapsi.



Jotenkin tuntuu kauhean luonnottomalta sinun ajatuksesi, et taida kuitenkaan olla ihan sinut raskauden kanssa? Tai sitten olet vaan näitä pumpulissa kasvaneita nykynaisia, joille kaikki raskauteen ja synnytykseen liittyvä on niin vaikeaa ja inhottavaa,. Miten suhtaudut tulevaan synnytykseen ja imetykseen?

Lainaus:

Tällä palstalla ei nääs sallita sitten yhtään erilaisuutta, vaan kaikkien on oltava täydellisiä maaemoja alusta loppuun.

Ihme kyllä, itse otin koko raskauden ihan lonkalla, vaikka muuten olenkin aika arka ja luulosairas, ja kaikenlaiset kolotukset alkaa heti pelottamaan. Ja vaikka mahassa mylläsi melkein viisikiloinen jytkäle, niin silti se tuntui ihan luonnolliselta.

Mutta ap:lle sanoisin, että ainakin liikkeistä tiedät, että vauva voi hyvin.




Mäkin olen niiiiin luulosairas, että hohhoijaa, mutta raskauteen osasin kaikeksi onneksi suhtautua hyvin luonnollisena tapahtuma ja osasin siis relata.



Kyllähän, ap, ensimmäiset töytäisyt ja potkut voivat ihmetyttää. Onhan se ihmeellistä, kun ensimmäistä kertaa elämässä joku asuu omassa vatsassa, elää omaa elämäänsä. Mutta jos vaikka piankin tottuisit potkuihin ja osaisit nauttia niistä.



Hyvää raskautta!

kun yhtäkkiä joku "alien" alkaa velloa oman kehon sisällä. Aika pian siihen kuitenkin turtuu ja pian unohtaakin ne ensimmäiset oudot tunteet.

En minäkään muistaisi, ellen olisi päiväkirjaan aikanaan niitä kummastellut.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat