Vierailija

Onko odotettavissa, että lapsi liimaantuu äitiin kiinni vielä aikuisenakin eli hänestä kehkeytyy peräkammarin poika?



Mikä on oikea tapa saada vieroitetuksi äitiinsä liimautunut lapsi?



En pääse puolitoistavuotiaasta lapsestani viittä metriä kauemmaksi enkä missään tapauksessa pois näköetäisyydeltä. Sylissä hän viihtyy liian hyvin, myös yöt nukutaan samassa sängyssä. Esimerkiksi mummon hoivissa hän saattaa huutaa koko äidin poissaolon ajan.



Mieheni on erittäin takertuvainen omaan äitiinsä aikuisena, joten tämä " geenivirhe" saattaa kulkea perimänäkin. Miehelläni on hahmotusvaikeuksia siitä kumpi talous on se hänen kotinsa. Hän " muutti" äidin luota luokseni (33 v), mutta edelleen päivittäin käy äidillään syömässä, äitinsä pesee hänen vaatteensa ja he jopa harrastavat yhdessä. Eli hän viettää enemmän aikaa äitinsä kanssa kuin oman perheensä (minä ja lapsi).



Pelkään kovin, että lapsestamme tulee samanlainen. Miten estän sen?

Kommentit (16)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

lopulta, että on " äitinen" ? Sehän on vain piirre muiden joukossa. Kannattais hyväksyä. Jos ei tuota piirrettä ois, olis jokin muu tilalla.

Lapsi saa olla äidin poika vielä kouluiässäkin. Mitä vankemmin hän voi luottaa siihen että äiti auttaa tarvittaessa, sitä nopeammin hän uskaltaa kokeilla myös omia siipiään. Milloin hän sitten lopulta on valmis vaikka lähtemään yksin kavereiden luokse, on enemmän luonne- kuin kasvatuskysymys.



Yksi mikä tuli mieleeni on, miehesi osuus lapsen hoidossa. Hänestä pitäisi pikkuhiljaa tulla se lapsen toinen tärkeä aikuinen - se voisi vähän hellittää myös lapsen takertumista sinuun ja toisaalta miehen takertumista omaan äitiinsä. Voitko jättää lapsen miehen hoitoon ilman että hän ryntää heti anopille? Ottaako mies vastuuta lapsesta vai onko vaan leikkikaveri? Isän (tai muun miehen mallin) rooli etenkin pojan kehityksessä ja itsenäistymiseen valmistumisessa on todella tärkeä, sitä ei voi äiti tai mummo korvata.

Läheisriippuvainen tulee silloin, jos ei ole koskaan saanut sitä läheisyyttä ja ole saanut olla riippuvainen. vuoden ikäinen ei vielä pärjää ihan yksin, hänen kuuluu olla riippuvainen; pidä vaan sylissä ja hyväksy hänet omana itsenään - pikkuhiljaa hän laajentaa reviiriään, mikäli hänen ei tarvitse pelätä, että sinä katoat välillä. Perusturvallisuuden luominen on tuossa iässä tärkeintä, itsenäistyminen on mahdollista vasta sitten.



Miehesi kuulostaa kyllä aika vaikealta tapaukselta, minusta teidän kannattaisi käydä perheterapiassa puhumassa tuosta. Mutta pidä silti lastasi sylissä tarpeeksi!!

luulenpa että asia on melkein päinvastoin!



Jos nyt väkisin " vieroitat" pienen, läheisyyttä kaipaavan ihmisen itsestäsi, saattaa se jättää jälkeensä sellaisia traumoja, että sitä läheisyyden käipuuta yrittää saada koko loppu elämänsä!



Jos taas annat nyt pienelle hellyyttä ja huomiota niin paljon kuin hän haluaa, niin lapsi oppii luottamaan siihen, että sitä todellakin on tarvittaessa saatavilla ja oppii irroittautumaan sinusta luottavaisin mielin, sitten kun sen aika on!


Kannattaa muistaa myös lasten erot:



Jotkut ovat kovastikin kiinni äidissään, jotkut eivät.



Itselläni on toinen lapsistani ollut tällainen herkkä lapsi, joka on potenut voimakasta eroahdistusta yms. Nyt hän on jo 6v, ja yhä herkkä. Mutta nykyään kovasti jo nautin hänen herkkyydestään:

rakkaudentunnustuksia ja ihanaa palautettakin tulee tiuhaan. Iltaisin (ja muulloinkin) saan ihania kunnon haleja ja pusuja. Eroahdistuksenkin kanssa on hyvin pärjätty, eikä sitä enää juuri edes ole.



On tärkeää, että lapselle annetaan lupa olla sellainen kuin hän on. Liikaa vaaditaan nykyajan lapsilta! Pitäisi aina olla niin iso ja reipas.

Parisuhde- tms. terapeutti tekisi varmaan terää.



Mutta se lapsesi. Takertuvuus tuossa iässä kuuluu asiaan. Jos 1½ v ei takertuisi niin sitten pitäisi olla huolissaan. Ihan kehityspsykologian teorioitten mukaista toimintaa.

Persoonallisuus 1-3 v

Minä haluan





Vauvan ja äidin välinen symbioottinen suhde on perusta sille, että lapsi voi erillistyä itsenäiseksi yksilöksi. Tätä prosessia sanotaan ihmisen psykologiseksi syntymäksi ja siihen kuuluu symbioottisen vauvavaiheen jälkeen neljä vaihetta:







· Eriytymisen aika, jossa lapsi alkaa tutustua varovaisesti ulkoiseen maailmaan. Lapsi on silloin noin 5-10 kk.







· Harjoitteluvaiheessa lapsi pystyy olemaan jo hetken erossa äidistä. Lapsi on silloin 8-15 kk.







· Lähentymisvaiheessa lapsi kokee itsensä avuttomaksi ja alkaa varjostaa äitiä. Lapsen ikä on nyt 15-24 kk. Äiti kokee. että edes vessaan ei voi mennä yksin. Tämä eroahdistus helpottaa vähitellen ja lapsi hyväksyy vähitellen sen tosiasian, että hän ja äiti ovat erillisiä.







· Yksilöityminen tapahtuu noin kolmeen ikävuoteen mennessä. Silloin lapsi hyväksyy oman erillisyytensä. Hän tiedostaa oman minuutensa. Tällöin lapsen puheessa toistuu usein minä haluan tai Pekka tahtoo.



Tämä on lastasi varten. jos tässä kehityssarjassa menee jokin pieleen, voi tuloksena olla vaikka persoonallisuushäiriö, kuten minun exälläni.

Miestäsi tämä teksti ei enää auta, se on jo terapeutin hommia.

1,5 vuotiaalla on kehitykseen kuuluvaa takertumista. Meidän saman ikäinen neiti käyttäytyy juuri mainitsemallasi lailla. Käsittääkseni kuvio menee enemmän niin päin että jos lapsena ei saa tarpeeksi ehdotonta läheisyyttä, läheisyyden nälkä on loputon aikuisenakin = läheisriippuvuus. Ehdotomalla läheisyydellä tarkoitan sitä että lapsi hyväksytään omana itsenään, ei esim. vain silloin kun on kiltti tai äidillä on hyvä päivä.

Onkohan niin että enemmän sinun olisi syytä olla huolissaan miehesi ja sinun suhteesta? Anoppi voi olla aikamoinen häiriötekijä parisuhteessa...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat