Vierailija

Kaks poikaa on ja kolmas tulossa. toivon että on poika. oon iteki aina ollu sellanen " hyvä jätkä" ja leikkinyt vain poikien kanssa pinenenä poikien leikkejä.

Kommentit (20)

Älkää heti tuomitko jos joku pohtii asioita. Jos minä saan tytön, en minäkään halua siitä mitään prinsessaa tehdä, ellei ole sitä jo valmiiksi. Ahdistaa ajatukset ruusunpunaisista leikeistä, vaikka itselläni on ollut ihan onnellinen lapsuus. On kuitenkin tärkeää, että tytöt osaa leikkiä myös muuta enkä aio ainakaan väen väkisin tuputtaa vaaleanpunaisia kuvia lapselleni...toivon saavani pojan (kaksi poikaa jo entuudestaan) mutta jos tulee tyttö niin saa olla poikamainenkin jos niikseen tulee. Ehkä ajatukseni johtuu siitä, että en ole itse pätkääkään prinsessamainen, toisille se sopii ehkä paremmin.

Mä olen aina ollut vähän keimaileva prinsessa, mutta silti teen raskasta ruumiillista työtä (ns. miesten työ) ja olen lapsena kiipeillyt, leikkinyt sotaa, rakentanut legolinnoja veljieni kanssa. Olen myös pakottanut vastahakoiset serkkupojat leikkimään barbeillani ja koulukavereiden kanssa pidettiin missikisoja.



Oman poikani annan myös tietoisesti olla niin raisu pojanvekara kuin hellyyttä kaipaava ja nalleja hoitava pehmopojukin. En halua hänenkään kasvavan tiukkoihin sukupuoliraameihin, jotka tuntuvat olevan miehille vielä kovemmat kuin naisille. Tiedättehän, pojat ei itke, pojat ei leiki nukeilla, pojat ei puhu eikä pussaa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

mutta on sukupuolellakin vaikutuksensa. Meidän pojan ensimmäinen lempilelu oli auto vaikka leluja oli paljon eikä kertaakaan autoa " tuputettu" . Nyt 3-vuotiaana lempikirjat liittyy kaikki koneisiin, dinosauruksiin ym. vaikka kirjastosta saa valita itse kirjansa eikä kertaakaan ole luettu konekirjoja tavallista enempää (paitsi sitten kun poika niitä on kirjastosta raahannut).

Minut kasvatti isäni.

Sama tehtävä on tullut sälytettyä mieheni harteille tyttäriemme suhteen. Mieheni kohtelee heitä prinsessoina, ostaa mekkoja ja pinkkejä lenkkareita, letittää hiuksia ja kehuu, kun tytöt keimailevat.

Perheeseemme kuuluu myös hyvinkin poikamainen villikko poika, joka kuitenkin on hyvinkin tarkka ulkomuodostaan.

Ainakin meilä. Minä en osaa meikata ja katsoa kauniita vaatteita ylleni, mutta tyttölapseni ovat innoissaan kaunistelun ja meikkaamisen perään. Lisäksi tyttäreni saattaa valita minulle kauniit ja yhteensopivat vaatteet puolestani, koska minulla ei siihen ole silmää.

tytöstä hyväksyttävämmän? Onko se sitä, että ajatellaan tytön näin pärjäävän paremmin, olevan ei-niin-haavoittuva?



Meidän poikamainen tyttömme on kyllä hyvin reipas ja tykkää kiipeillä puissa, koluta ojanpohjia jne. Housuja kuluu xxx kpl:etta kesän aikana. Silti pohjimmiltaan ihan pieni ja herkkä tyttö kuitenkin, ihan yhtä haavoittuvainen kuin prinsessa-siskotkin.







A: tytöistä ei " tarvitse" kasvattaa prisessamaisia.



B: ne osaa ihan itse tulla prinsessamaisiksi JOS sattuvat olemaan sellaista tyyppiä.



Terkuin: pienenä olin poikamainen tyttö ja nyt olen äiti tytölle joka on ihan umpiprinsessa.

kaikki ovat ihania ihmisiä omine luonteenpiirteineen. Perusluonteelle ei voi mitään, mutta lapselle pitää tarjota kaikkea mahdollista valinnan varaa, ja tukea vahvuuksissa, ja elää itse oppejensa mukaan. Kaikki lapset on erilaisia, ikävä leimata tytöiksi ja pojiksi, kasvattamalla, anna kasvaa omiksi itseikseen.

Poikia olisin kovasti toivonut, mutta parempi näin ei sillä kyllä minulle vielä poikakin kelpaisi jos on tullakseen.



Esikoinen on aika poikamainen ja itse en edes kauheesti pidä tuosta piirteestä. Mutta toisaalta vaikka on aika poikamainen niin hänellä on aivan valtava hoivavietti. Itse en lapsena pahemmin jaksanut kiinostua miltä mitkäkin vaateet näytti kuhan olivat puhtaat ja pysyivät päällä eli ei varmaan kauheesti tartte ihmetellä miksi tämä meidän esikoinen ei paljoa vaateista ja hiusten laitosta perusta.



Kuopus taas on synnynnäinen prinsessa ja hienohelma.

Minä pelkäsin kanssa ihan samaa, olin elänyt vain poikien kanssa, siis veljieni. Ja kun tyttö tuli itselle, hän olikin ihan samasta puusta veistetty kuin minä. Relasin heti kun tämän havaitsin. Ei me olla poikamaisia, mutta ei kyllä mitään röyhelöliisojakaan.

Tuttavapiirissäkin melkeinpä kaikki äidit puhuu tyytyväiseen sävyyn tyttöjensä " poikamaisista" piirteistä - on hienoa, jos tytöt mieluummin pukeutuu vaikka poikien vaatteisiin ja skeittaa ja on villejä ja tahtoo kiipeillä puihin jne. kun sitten taas jos pitävät vaaleanpunaisesta ja prinsessajutuista, sitä huokaillaan ja valitetaan ja melkein mietitään, että mitäköhän me tehtiin väärin, kun

Lainaus:

niin

yritettiin olla siirtämättä sukupuolistereotypioita, ja silti toi tykkää kimallejutuista ja perhosista!?



Mulla ei ole lapsia vielä lainkaan, joten en voi ottaa kantaa omin kokemuksin. Ihmettelen vain keskustelun sävyä tuttujen äitien keskuudessa ja usein tälläkin palstalla.

Kasvatus vaikuttaa osittain; jos lapselle ostetaan pelkkiä sinisiä vaatteita niin hyvin suurella todennäköisyydellä lapsen lempiväriksi tulee sininen jne.

..miten ihmeessä joku vaaleanpunainen rimpsumekko tai leikkiauto voisi olla ' luonnollista' ja ' syntyperäistä' kun molemmat ovat TÄYSIN kultturin tuotteita ja tässä kulttuurissa sukupolitettuja, tiettyyn sukupuoleen kiinnittyvään millettyjä



en minä ainakaan toivoisi meille macho-poikaa tai prinsessatyttöä, epäilisin epäonnisuneeni kasvatuksessa jos niin kävisi.



t. lapsen, ei-minkään-stereotypian äiti

Ensimmäinen lapsi on poika ja kun odotin toista, halusin taas pojan. Jotenkin ajatus tytöstä tuntui vieraalta ja uskoin, etten osaa kasvattaa tyttöä.



Raskauden aikana jossain vaiheessa rupesinkin haaveilemaan tytöstä ja loppuraskaudessa olinkin jo aivan varma, että tyttö sieltä tulee. Ja niin tulikin, ja vielä aivan ihana (tietenkin)! On jotenkin hauskaa seurata, kuinka naisellisuus on niin itsestäänselvää ja synnynnäistä. Tyttö on niin tyttö, pieni prinsessa, jolle vaatteet on jo nyt todella tärkeät (3-vuotias) ja hoivavietti on vahva. Ja isä on tietenkin aivan myyty omaan pikku prinsessaansa.

MIETI nyt vähän jos on millä miettiä.



Jos lapsesi on tyttö niin säälin häntä kun saa tuollaisen naisen äidikseen sinulla ei ole valmiuksia äidiksi tyttärellesi.



Seurauksia:



lapsi tuntee ettei häntä hyväksytä - kasvaa epävarmaksi ja ahdistuu seuraa psyykkisiä ongelmia



Joten sinun ei kuuluisi saada lapsia ollenkaan jos et pysty heitä hyväksymään omina itsenään. Haet selvästi jatkumoa omalle egollesi olet ehkä syntynyt väärään sukupuoleen hakeudu leikkaushoitoon ja hanki munat.



Ps. anna ne kaikki lapsesi adoptioon heillä on parempi jossain muualla.

Skeittilaudat ja turtlesit ovat kovassa kulutuksessa. Tietoisesti ei olla koitettu vaikuttaa tyttöjen käytökseen mitenkään, vaan he ovat sellaisia kuin ovat. Ihania ja rakkaita.

Kumpaakaan ei ole tarvinnut erikseen kasvattaa tiettyyn suuntaan. Kai se tulee jo äidinmaidon mukana, että tyttö on kiinnostunut tyttöjen jutuista ja poika poikien jutuista. Näin ainakin meillä. Pojalle on autot olleet melkein henki ja elämä vuoden ikäisestä lähtien, niillä leikitään ja tutkitaan tarkasti uusi leikkiauto. Autojen merkit tuntee paremmin kuin minä. Ikää pojalla nyt 4-vuotta.

Tytöllä taas kova hoivavietti ollut pienestä pitäen.

Ja ei tosiaankaan ole mitenkään opetettu, vaan ihan luonnostaan on lapset etsineeet kiinnostuksen kohteen.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat