Seuraa 

Eli meidän vauva on nyt päälle 8kk ja töihin paluu olisi lokakuun alussa. Olemme miehen kanssa puhuneet, että jos alkaisi yrittämään uutta vauvaa, ei ihan vielä, mutta joskus siinä paikkeilla, kun tyttö täyttää vuoden. Haluaisin lapset pienellä ikäerolla.

Nyt jo mietityttää, että miten töissä suhtaudutaan/ajatellaan jos menen jo valmiiksi raskaana sinne tai alan melko pian taas odottamaan. Kaikkea sitä kanssa miettii, omahan on asiani, mutta kuitenkin mietin. Työni on tiivistä parityöskentelyä ja sijaisista on huutava pula.

Joten ajattelin kysyä täältä millaisia kokemuksia teillä on tästä asiasta?

Tunnen itseni hölmöksi, kun mietin koko asiaa, mutta se painaa jotenkin mieltäni, onhan se oma asiani, mutta, mutta...

Kiitoksia vastauksista:)

Kommentit (3)

Itselläni ei todellakaan ole kokemusta tähän asiaan, mutta muista että kyseessä on tosiaan Sinun perheesi ja teidän elämänne. Yritykselle tilanne on tietty kenkku, mutta ihan turha on murehtia firman puolesta. Se on osa elämää ja työnantajat siihen sopeutuu. Ei se firmakaan sitten tosi paikan tullen todellakaan mieti työntekijää (esim. tää UPM-sekoilu, josta ollut julkisuudessa). Teet justiinsa niin kuin itse haluat!

Yritys, jossa olin töissä ennen äitiyslomaa, myytiin äitiyslomani aikana. Koska minua ei voitu (eikä haluttu) irtisanoa, siirryin vanhana työntekijänä uuden firman listoille. Kävimme miltei heti esikoisen synnyttyä yrittämään toista lasta eikä ollut tarkoitus mennä töihin siinä välissä. No, elämä ei aina mene kuten suunnittelee, eli kun vuoden yritys ei tuntunut tuottavan tulosta, palasin töihin kun esikoinen oli 1v2kk. Menin siis uuteen firmaan. Olin 2kk töissä kun jäin raskaaksi. Kyllähän se nolotti mennä kertomaan sitten rv12 että jään muuten loppuvuodesta taas pois töistä äitiyslomalle.. varsinkin kun oli uusi firma ja minut oli sinne valittu kun työkavereita irtisanottiin..



Mutta suhtautuminen oli hyvä, tietysti ihmisiä tilanne myös huvitti, että " kiva kun käväisit töissä" -tyyliin. Uusi esimieheni (mies, jolla myös lapsia) sanoi, että hyvä on tehdä lapset nuorina, hänellä itsellään vähän vanhempana tehty iltatähti ja sanoi että on selvästi rankempaa. Eli ymmärsi kyllä halumme tehdä lapset peräkkäin ja nuorina. Ehdin olemaan 8kk töissä. Jäin sairaslomalle ennen äitiyslomaa.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tarkoitus oli ettei tarviis tässä välissä töihin palata tai siellä ainakaan kauaa olla mut eipä toista vauvaa vielä kuulu. Tavoite on kuitenkin et mahd pian pääsisin töistä pois enkä pode siitä huonoa omaatuntoa. Pomo tietää tai arvaa et näin teen; se vaarahan se on kun nuoren hedelmällisessä iässä olevan naisen palkkaa...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat