Vierailija

Voi itku kuinka kyyneleet nousee silmiin ja raivostuttaa suorastaan kun ajattelen menneitä..



Tunsin muutamia vuosia sitten aivan mahtavan miehen.

Mielettömän komea, rento, huumorintajunen ja kiva. Sellanen joka vei jalat alta katseellaan ja jutuillaan.

Olimme useasti porukalla iltaa istumassa, viihteellä. Juteltiin ja pidettiin pientä flirttiä. Sitten huomasin että kun menimme johonkin baariin tämä mies otti minut kainaloonsa (kuin olisimme olleet yhdessä) en osannut suhtautua siihen vaan häippäsin vessaan.

Oli myös muita tilanteita.. Juttelimme puhelimessa ja hän olisi tullut sinne missä minäkin olin. Sanoin että kello on jo paljon, ei enää kannata lähteä..



Siis voi jestas. Mielettön tyyppi ja minä väistelen ja torjun hänet koko ajan. Ajattelin että olen liian huono hänelle. Liian punkero, minulla muksuja, hänellä ei..



Nyt on liian myöhäistä.. Olen vieläkin yksin. Surullista etten arvostanut itseäni ja antanut itselleni mahdollisuutta onneen.

Jos vielä löydän jonkun kenestä välitän, toivottavasti osaan toimia toisin...

Kommentit (2)

Kun vaan itse olet ottavaisella päällä, kyllä miehet sen huomaa...Ja jos satut näkemään tämän miehen uudestaan niin kai tiedät jo kuinka toimia viettelevästi ja flirttaile... Kyllä sä miehen löydät...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat